Jyväskylän Kankaalla julkistetaan jälleen kerran uusi taideteos. Kyseessä on Villu Jaanisoon Norsu-niminen veistos, joka sijoittuu Rusokinkadun ja tulevan pyöräilybaanan risteykseen. Savannin keskeltä kaupunkiympäristöön kotiutunut Norsu toivottaa asukkaat ja vierailijat tervetulleeksi alueelle.
Kankaan prosenttikulttuurirahoituksella toteutettu teos on valaistu Valon kaupungin aikana ja se julkistetaan perjantaina 28.9. klo 21:15.
Villu Jaanisoo on virolaissyntyinen kuvanveistäjä, joka on asunut Suomessa jo vuodesta 1991 lähtien. Hän toimii myös Kuvataideakatemian kuvanveiston professorina. Jaanisoo valmistui Viron taideakatemiasta vuonna 1989. Hänet tunnetaan kuvanveistäjänä erityisesti kierrätysmateriaaleista, kuten vanhoista autonrenkaista sekä uusiomuovista, toteutetuista teoksistaan. Hän asuu ja työskentelee Pirkkalassa ja Helsingissä.
Villusoo on tehnyt useita julkisia taideteoksia ympäri Suomea ja teoskokoelmaan kuuluu paljon eläinveistoksia, mutta myös taiteilijoiden veistoksen keinoin toteutettuja muotokuvia, kuten Minna Canthin kuva Kuopion kaupunginteatterilla. Vuonna 1996 taiteilija työskenteli yhdessä arkkitehti Jorma Mukalan kanssa, jonka seurauksena valmistui m/s Estonian uhrien muistomerkki Tallinnaan. Yksi uusimmista teoksista on kuusimetrisen Lokki -veistos, joka on tällä hetkellä sijoitettuna Tennispalatsin lipan alle Helsinkiin.
Jaanisoo sanoo tekevänsä helposti lähestyttävää taidetta ja abstraktien veistosten tekeminen ei ole koskaan häntä kiinnostanut. Jaanisoo toimii myös Pirkkalan veistospuiston taiteellisena johtajana.
”Villu Jaanisoo oli taidetyöryhmän selkeä valinta. Paikkaan haluttiin selkeä maamerkki ja toisaalta Villun toteutustapa sopii hyvin Kankaan teemoihin. Kierrätetyistä autonrenkaista toteutettu veistos tuo toivottavasti katsojilleen iloa ja hämmästystä. Moni saattaa miettiä, miksi juuri Norsu, miksei toteutettu jotakin suomalaista eläintä? Norsulla on vahva voimaeläimen asema maailmassa ja sitä pidetään onnea tuovana symbolina. Erityisesti Intiassa norsu on pyhä eläin ja siihen liitetään paljon kuninkaallista arvokkuutta. Saduissa norsuihin yhdistetään pitkä ikä ja viisaus” sanoo Kankaan taidekoordinaattori Kirsi Pitkänen.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Kankaan Palvelu Oy
Kirsi Pitkänen, taidekoordinaattori
050-338 7705
kirsi.j.pitkanen@jkl.fi