Eri puolilla Kangasta juhlitaan Valon kaupunkia syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Valoteoksia löytyy Rusokinkadulta, Paperitehtaankadulta ja Luovalta kampukselta, ja perjantain avoimissa ovissa pääsee tutustumaan myös Gradian Luovan kampuksen ja Paperitehtaan klubin sisätiloihin. Kankaan Taika –mobiilipeli johdattelee kiertämään aluetta myös tapahtuman aikana.
Kankaan uutta asuinaluetta halkovalla Paperitehtaankadulla nähdään kuvataiteilija Anne Roinisen valoteoksia kodeista ja kulkupeleistä sekä Kankaan asukkaiden valaisemia ikkunoita. Roinisen teos valaisee Skanskan valmistumassa olevan Viira-talon (Paperitehtaankatu 4) sisältäpäin, ja Osatuonti Felken teosta varten lainaamat autot nähdään uudessa valossa Viiran edustalla. Jaakko Niemelän ja Helena Hietasen toteuttama 7-kerroksisen Jyväskylän Kankaan pysäköintitalon P-Pergamentin julkisivuun sijoittuva ja yli 2 000 m2 kokoinen taideteos Kartastoja löytyy osoitteesta Paperitehtaankatu 3. Julkisivujen ohjelmoitu valaistus luo yhden Kankaan näkyvimmistä maamerkeistä.
Luova Kampus (Kympinkatu 3B) avaa ovensa Gradian tiloihin perjantaina 28.9. klo 18–23 teemalla ”Pimeetä touhua”. Avoimien ovien tapahtumassa voi tutustua tiloihin ja kädentaitajien työskentelyyn. Ohjelmassa on mm. upeita valoteoksia, betonista tunnelmaa, työpajoja, nokipainantapaja ja tuotemyyntiä. Kävelyreitti johdattaa vieraan huikealle matkalle läpi pimennetyn Luovan kampuksen. Lopuksi vieraalla on mahdollisuus kuvauttaa itsensä pimeessä valoshowssa. Luovan kampuksen valoteokset ulkotiloissa ovat nähtävillä myös torstaina ja lauantaina klo 20–24.
Perjantaina pidetään ovet auki myös Piippurannan klubilla klo 18–21. Klubilla pääsee tutustumaan uusiin senioritiloihin, Kankaan prosenttikulttuuriteokseen klubin aulassa sekä osallistumaan yhteisölliseen askarteluun. Illan kruunaa Må Pyton -mieslauluyhtyeen konsertti klo 20.30. Klubin sulkeutuessa voi suunnistaa pyöräilybaanan ja Rusokinkadun risteykseen, jossa julkistetaan taiteilija Villu Jaanisoon taideteos klo 21.15. Savannin keskeltä kaupunkiympäristöön kotiutunut Norsu toivottaa asukkaat ja vierailijat tervetulleeksi alueelle. Kankaan prosenttikulttuurirahoituksella toteutettu teos on valaistu Valon kaupungin aikana.
Kankaan tapahtuma-alueelle pääsee kevyen liikenteen väyliä pitkin Kankaankadulta ja Ailakinkadun Tourujoen puoleisesta päädystä kulkevaa kevyen liikenteen väylää. Autolla lähestyminen tapahtuu Rusokinkadulta, jolloin pysäköinti tapahtuu P-Pergamenttiin, tai Kympinkadulta, jolloin parkkipaikat sijaitsevat Kankaan porttirakennuksen läheisyydessä, osoitteessa Kympinkatu 3. Huomioithan että kadunvarsipysäköinti ei ole Kankaalla sallittua. Tapahtuman aikana avataan väliaikainen kulkuväylä Paperitehtaankatu 1:n kulmalta Luovan Kampuksen pihaan. Väliaikainen väylä sijaitsee rakennustyömaalla, joten kulku ei ole tasainen eikä päällystetty.
Lisätietoja:
Kankaan Palvelu Oy, kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen, vilja.ruokolainen@jkl.fi, 050 311 8564
Kankaan Palvelu Oy, taidekoordinaattori Kirsi Pitkänen, kirsi.j.pitkanen@jkl.fi, 050 338 7705
Gradia, opettaja Mika Nykänen, mika.nykanen@gradia.fi, 040 341 6077
Piippurannan klubi, ohjaaja Outi Savonen, outi.savonen@jkl.fi, 050 5978954