Uusi, rakenteilla oleva kaupunginosa ja 25-vuotista taivaltaan juhliva kaupunkifestivaali kohtaavat toisensa ensi lauantaina! Monitaiteinen Yläkaupungin yö tutustuttaa jyväskyläläiset Kankaan alueen uusimpiin taidehankintoihin luonnosten ja dokumentaatioiden avulla. Kangas goes Yläkaupungin yössä julkistetaan kolmen alueelle sijoittuvan rakennuskohteen eli Kankaan Pysäköintitalon, Kankaan Palvelutalon sekä Rusokinkadun ja Baanan risteyskohtaan sijoittuvan Villu Jaanisoon veistoksen luonnokset. Laajemmin Kankaan Piippurannan taidekokonaisuutta esitellään Ruusupuiston ala-aulassa pidettävässä näyttelyssä, joka on avoinna 20.5.-5.6.2017.
Jaakko Niemelä ja Helena Hietanen ovat suunnitelleet Pysäköintitalon julkisivuun suuren, yli 2000 neliömetrin kokoisen taideteoksen, joka toteutetaan perforoimalla eli rei’ittämällä kuvio julkisivua peittävään materiaaliin. Teoksen aiheena on Kankaan historia ja kuva-aiheista erottuu muun muassa ikivanha Jyväskylän kartta. Pimeän tullen julkisivu herää eloon pylväsrakenteisiin sijoitetun ohjelmoidun valaistuksen myötä. Pysäköintitalon sisätilojen orientoivan taiteen suunnittelusta vastaa Kaisa Berry. Sisätilojen maalaukset tuovat mittakaavaltaan suureen betonihalliin ripauksen iloa värien ja grafiikan keinoin.
Teemu Lehmusruusu, Pasi Rauhala ja Maija Holma ovat suunnitelleet Palvelutaloon taideteoksia, joiden avulla muistisairaat asukkaat voivat elävöittää tärkeisiin paikkoihin, kuten luontoon liittyviä muistojaan. Lehmusruusun ja Rauhalan teos koostuu löydetyistä ajopuista, niihin liitetyistä kolmiulotteisesti tulostetuista elementeistä, projisoinnista sekä valosuunnittelusta. Teos on vuorovaikutteinen, katsoja voi osallistua siihen oman kehonsa liikkeillä, joihin teos reagoi. Maija Holman Nykyhetken puutarha -teos koostuu puista, jotka on toteutettu graafisella betonilla seinäpintoihin ja digiprintteinä ikkunoihin.
Lisäksi tilaisuudessa esitellään Anna Ruthin ja Mika Natrin jo valmistuneista teoksista tehdyt dokumentaatiot. Teatterikoneen kanssa yhteistyönä tehty videoteos Kertomuksia Kankaalta yhdistää keskisuomalaisten kirjailijoiden tekstit ja Kankaalla kuvatut videot tarinakokonaisuudeksi.
Tilaisuus pidetään lauantaina 20.5.2017 Ruusupuiston yliopistorakennuksessa osoitteessa Alvar Aallon katu 9, 1. kerroksen luentosali Juhossa klo 17:30-19:00.
Tervetuloa tutustumaan Kankaan ainutlaatuisiin taidehankkeisiin!
taidekoordinaattori
Kirsi Pitkänen
Kankaan Palvelu Oy
050-338 7705
kirsi.j.pitkanen@jkl.fi