Kankaan vanhan paperitehtaan avoimien ovien tapahtuma koko perheelle tarjoaa musiikkia, nukketeatteria, paperin tekoa ja maalausta, pyöräilytaitoja, valokuvia, elokuvia, ruokaa, kahviloita, opastettuja kierroksia ja esittelyjä. Ohjelma levittäytyy Kankaan vanhan tehtaan puolen ulkotiloihin sekä porttirakennukseen, pergamenttihalliin, valkoisen talon ensimmäiseen kerrokseen, Ravintola Popinaan, auditorioon ja ruokalaan.

Wanha Kangas on esillä monin tavoin. Keski-Suomen elokuvakeskuksen ja Keski-Suomen museon kokoamia vanhoja elokuvia ja valokuvia nähdään pergamenttihallissa, samoin mininäyttely Kankaan historiasta sekä Luovan valokuvauksen keskuksen valokuviin ikuistamaa tehdasaluetta. Valkoisen talon ensimmäiseen kerrokseen pääsee kurkistamaan, ja siellä saattaa törmätä myös tehtaan henkilökuntaan 1950-60-luvuilta. Pergamenttihallin lavalla Whiptown Five –yhtye tahdittaa vuosisadan alkupuolen rytmein.

Uutta Kangasta esitellään kävelykierroksilla ja Jyväskylän Energian, YIT:n, Skanskan sekä Koti Kankaalla ry:n toiminnallisissa pisteissä. Kankaan uutta ilmettä nähdään kun työmaa-aitaan tehdyn taideteoksen paljastustilaisuus on klo 12.30. Teoksen ovat toteuttaneet taiteilija Tuomas Hallivuo ja Jyväskylän ammattiopiston kuva-artesaaniopiskelijoiden toisen vuoden ryhmä.

Kangastuksissa on paljon ohjelmaa koko perheelle. Pergamenttihallin pihalavalla esiintyvät Lastenteatteri Loihun Kämminkäiset ja sisätiloissa nähdään kaksi kertaa Teatteri Capellen nukketeatteriesitys Jänis ja Kilpikonna. Lisäksi koko tapahtuman ajan voi osallistua pergamenttihallin pihalla Seinäruusut-katutaideryhmän Äidin kasvimaan kasvattamiseen ja paperintekoon, ratsastaa ponilla tai kokeilla taitopyörärataa. Jyväskylän tanssiopiston oppilaiden esityksiä nähdään sekä pergamenttihallissa että ulkotiloissa.

Kankaan arvojen mukaisesti kierrätys ja kestävä kehitys ovat mukana monella tapaa ohjelmassa. Ympäristöystävällisyyteen kannustaa Antti Lahden ja Panu Varstalan tanssi-DJ-siivouskombo Trash Heroes. Kankaan Kierrätys -torille voi tuoda mukanaan vanhoja vaatteita ja jalkineita ja vaihtaa ne vaihtotorilla uusiin. Kankaan yhteisöllinen puutarha on avoinna, ja paikan päällä voi tutustua myös Sahinahon hunajan mehiläispesiin ja tuotteisiin.

Kankaalla sijaitsevista toimijoista CrossFit-Sali tarjoaa ilmaisia tunteja ja Luovalla Kampuksella majaansa pitävä Jyväskylän ammattiopisto tuo pihaan kuvarekan, jossa voi kuvauttaa itsensä. Kankaan naapurista Mataralta tulee vierailulle Monikulttuurikeskus Gloria ja Info Gloria, ja tapahtumassa nähdään nuorten tekemä kokopitkä elokuva Twibuke.

Tapahtuman ruokapuolesta pitävät huolta Kankaalla toimiva Ravintola Popina brunssi- ja kahvitarjoiluineen, ruokarekka Holy Crepe, Osuuskunta Inton kahvila sekä Kankaan puutarhan vohvelibaari.

Kankaalle käynti autoilijoilla on Vapaaherrantien ja Kympinkadun kautta, kevyelle liikenteelle myös Taulumäen ja Kankaankadun kautta. Vuokrajärjestelyjen ja siihen liittyvän tiheän juna- ja rekkaliikenteen takia Kankaan tehtaan uuden puolen alueen läpi ei pääse. Ilmainen non-stop-linja-autokuljetus VIP-busseilla kulkee Jyväskylän matkakeskuksen ja Kankaan välillä alkaen klo 11.30.
Lisätietoja www.jyvaskyla.fi/kangastuksia tai kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen, vilja.ruokolainen@jkl.fi tai 050 311 8529

 

Vilja Ruokolainen
vilja-ruokolainen@www3.jkl.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.