Olipa kerran pienenpieni myyrä, joka tahtoi housut. Arvatenkin suurin osa teistä tietää tarinan jatkon, ainakin, jos on tutustunut Zdeněk Milerin ihastuttavan Myyrä-hahmon seikkailuihin.
No, myyrä siis tahtoi housut. Mutta sepä ei ollutkaan helppo homma. Housujen eteen tuli tehdä vaikka sun mitä, myös monien muiden kuin pienen suloisen myyrän. Tärkeintä oli tietysti saada aikaiseksi kangas, josta housut voisi valmistaa.
Ensin tarvittiin pellavaa.
Sen jälkeen tuli löytää sammakko, joka liotti pellavan yhdessä Myyrän kanssa.
Liotuksen jälkeen pellava kuivattiin, jonka jälkeen haikara loukutti sen.
Tämän jälkeen tuli kuvioihin siili, joka häkilöi loukutetun pellavan.
Vasta tämän jälkeen pellava oli valmis hämähäkkien kehrättäväksi.
Lopulta mustikat värjäsivät kehrätyn langan ja vihdoin muurahaiset kutoivat kankaan.
Tässä vaiheessa esitän nöyrimmän anteeksipyynnön lapselleni, joka ihmetteli eilisiltana, minkä takia äiti kuvaa iltasatukirjaa kesken rauhallisen satuhetken. Mutta kun oli pakko. Tästä uurastuksesta kun ei vain yksinkertaisesti voi olla vetämättä yhteyksiä Jyväskylän Kankaan valmistukseen.
Vielä on matkaa siihen, että meidän Kankaamme olisi valmis. Edelleen tarvitaan lukuisia muurahaisia, haikaroita, siilejä, sammakoita (kyllä, joskus niitäkin, jotka lipsahtavat suusta), hämähäkkejä ja mustikoita.
Eikä tämän Kankaan organisointiin riitä vain yksi pikkuinen myyrä - meitäkin on useampia. Mutta joku kaunis päivä tämäkin porukka saa ihastella yhteistyön ja aherruksen tulosta ja huudahtaa näin:
Tänään on minun vuoroni siirtyä sivummalle kiehtovan Kankaan kudonnasta. Vielä eilen olin huolestunut siitä, missä kyyneleet viipyvät, mutta tätä kirjoittaessani ne vihdoin saapuivat. Monta elämänmakuista ja haikeaa pisaraa, täynnä tunteita laidasta laitaan. Ennen Kangasta sydämeni oli aivan tavallinen, nyt se vihertää kirkkaasti, mutta ei suinkaan kateudesta. Sellainen addiktoiva ja kummallinen tapa Kankaalla nyt vain jostain syystä on.
Monta kokemusta rikkaampana tämä myyrä kasaa nyt kimpsunsa ja kampsunsa ja pörhältää kohti uusia seikkailuja. Isot kiitokset kaikille kanssamyyrille ja -muurahaisille sekä aivan kaikille jotka teette Kankaasta totta. Tehkää jatkossakin töitä iloiten ja suurella sydämellä, ja tarkastelkaa asioita kankaanvihreiden sydänlasien läpi. Sillä näin upeita juttuja ei kaupungissamme – saati maassamme – montaa ole!
Todettakoon vielä rehellisyyden nimissä, että Myyrä voi kyllä lähteä Kankaalta, mutta Kangas ei lähde Myyrästä. Nähdään siis viimeistään Kangastuksissa (14.6.)!
Miia
Projektikoordinaattori, vielä tänään
Jyväskylän kaupunki, Kankaan kehittämishanke
(Lähde: Zdeněk Miler, Myyrän housut.)
