Olen ajattelun pysähdystilassa. Tuntuu kuin olisi menettänyt merkityksiä. Se vetää hiljaiseksi. Onneksi on riittänyt muita tehtäviä. Niistä mietteistä on voinut siirtää hetkeksi takaraivoon hävityn taistelun melskeet. On joutunut miettimään pettikö taktiikka vai pettikö politiikka. Niin, saatat kysyä mitä hävittiin? Hävittiin Malmin lentokenttä ja hävittiin keskuspuiston desanttikukkula ja muut Hämeenlinnanväylän reuna-alueet. Joukon jatkona hävittiin vielä Vartiosaari ja Ramsinniemi. Mitä saatiin tilalle? Saatiin tilalle asuntomaata yli 30000 asukkaalle. ”Voitetuista asukkaista” suurin osa eli 20000 asukasta voidaan sijoittaa Malmin lentokenttäalueelle. Keskuspuistoon Hämeenlinnanväylän varteen mahtuu noin 7000 asukasta ja Vartiosaarelle noin 6000 asukasta. Malmin, keskuspuiston ja Vartiosaaren rakentaminen olisi noin 15 % yleiskaavan kasvutavoitteesta.
Helsingin kaupungin kasvua on ennusteltu sotien jälkeen huomattavasti tähän asti toteutunutta suuremmaksi. Helsingin yleiskaava 1960 arveli vuoden 1985 asukasluvuksi 750000. Metro-Castren ennusti vuoden 2000 asukasluvuksi 700000. Heikki von Hertzenillä Uusimaa 2010 -projektissa Helsinki asettui tasolle 600000. Sittemmin ennusteet olettivat kasvun rajoiksi 0,5 miljoonaa asukasta. Nyt yleiskaavan 1960 tason arvellaan tulevan vastaan vuonna 2030. Mutta huomatkaa, tuossa nyt lähes rikolliseksi tuomitussa lähiökaavoituksen pioneeriajassa asumisväljyys asettui ehkä puoleen nykyisin hyvänä pidetystä. 1950-luvulla Helsingissä oli alle 20 huoneisto-m2 per asukas, kun luku nyt on 35 h-m2 asukasta kohti.
Malmilla asukastiheys tulisi nykykaavailujen mukaan olemaan noin 20000 asukasta/km2 (punainen tolppa), keskuspuistossa noin 25000 asukasta/km2 (vaalean vihreä tolppa) ja Vartiosaaressa noin 8000 asukasta/km2 (tumman vihreä tolppa). Malmin ja keskuspuiston asukastiheys ylittää kaikki muut esimerkkialueet paitsi Torkkelinmäen. Vartiosaari on samalla tasolla kuin Lauttasaari tai Pajamäki.
Ja nämä kolme asiaa olivatkin ne ainoat asiat joista Helsingin kaupunginvaltuustossa riideltiin. Keskuspuistossa ja Vartiosaaressa oli ON/OFF tilanne. Malmilla rakentaminen olisi voitu teoriassa sijoittaa Tattarinsuon teollisuusalueelle, mutta tällainen vaihtoehto ei ollut esillä.
Helsingin kaupungin asukaslukutavoite on ruoska joka ajaa maankäyttöratkaisuun. Helsinki on osa MAL-aluetta, joka taas on osa koko Suomea. Ajattelin hahmottavani itselleni tuota tilannetta piirtämällä tämän kasvun paradoksin kokonaisuudessaan samalle kuvalle.
En ole varma tulevaisuudestamme.
Minun kuuluisi nyt sanoa suuren toivorikkauden valtaamana jotain digitalisaatiosta, raitiovaunuista, polkupyöristä, robottiautoista ja kävelevistä ihmisistä. Minun kuuluisi sanoa kaupunkien olevan muutoksessa. Muutosta olisivat tiiviit korttelit, täydennysrakentaminen ja pyrkimys ylöspäin. Muutosta olisi uusi ihminen. Hän olisi kollektivisti, kierrättäjä, jakaja, monikultturisti ja sosialisti. Mennyttä olisivat itsekkyys, kateus ja paha kapitalismi. Uusi ihminen ymmärtää uusia asioita. Pakolaisten suhteen he varmasti ymmärtävät perheen yhdistämisen perustavan tärkeyden. Olemme siitä kasvaneesta ymmärryksestä saaneet valaistuksen ja nyt aivan yhtäkkiä me kaikki ymmärrämme että se koskee meitäkin. Kysymys kuuluu: Vanhusten huolto muuttuu kun nuoret haluavat yhdistää perheen?
Millä aikataululla tämä kaikki tapahtuu? Kysymys saattaa olla helposti vastattavissa jos puhumme tekniikasta. Meidän tarvitsee vain lukea ja kuunnella mitä tulevaisuuden tutkijat sanovat. Saatamme täydentää tätä tietoa tutkimalla teollisuuden edustajien lupauksia. Jos puhumme sosiaalisesta muutoksesta, vastaus on vaikeampi. Emmehän me oikeastaan tiedä mitään ihmisestä? Väestötutkijat näyttävät kyllä uskovan ihmisten olevan pelkkää trendiä?
Ihmiset, pelkkää trendiä?
Todellakin, jos ajattelemme ihmiskunnan historiaa, emme havaitse mitään epälineaarisuutta ihmisten toiminnassa. He eivät näytä muuttuneen rauhaarakastaviksi, tai kulutusvihamielisiksi, tai vegaaneiksi, tai internationalisteiksi. Ei, he kilpailevat paikasta auringossa rajoitetuin tavoittein. He haluavat liikkua hieman nopeammin, elää hieman vanhemmaksi ja tulla hieman rikkaammiksi. He eivät ajattele totaalimuutosta tai globaalimuutosta. He olisivat tyytyväisiä jos mikään ei muutu – paitsi vähän. He eivät ajattele probleemana sitä että maailmassa yksi prosentti ihmisistä omistaa enemmän kuin loput 99 %. He eivät ajattele probleemana myöskään kasvihuoneilmiötä tai asevarustelua. Heidän probleemansa ovat henkilökohtaisia, ei globaaleita.
Helsingin valtuutetut kasvun apostoleina
Helsingin valtuusto kävi mielenkiintoista keskustelua. Keskustelu pyöri kolmen asian ympärillä. Ne olivat yleiskaava kokonaisuutena, keskuspuiston alueelle sijoittuvat seitsemisentuhatta asukasta ja Malmin lentotoiminnan lopettaminen ja alueelle sijoittuvat 20000 asukasta. Toisena asiana äänestettiin sitten Vartiosaaresta. Siinä oli kysymys 6000 asukkaasta.
Valtuuston keskustelu oli ajoittain melko hulvatonta. Kuitenkin perusasioissa kaikki olivat sanojensa mukaan samaa mieltä. Kohtuuhintaisia asuntoja pitäisi saada. Luontoalueita ja rantoja pitäisi säästää. Raideliikennettä pitäisi kehittää. Ja erityisesti: kaupungin pitää kasvaa. Kun ajattelee omaa ammattimenneisyyttään, niin juuri nuo asiat ovat olleet aina agendalla. Valtuutettujen puhetta oli ihanaa kuunnella. Tuota kaikkea olisi voinut vain haaveilla menneinä vuosina. Kokoomuksen Männistö sanoi: ”Joukkoliikenteen ja autoilun rinnakkaiselo on mahdollistettu. joukkoliikenteen perustana on laajeneva raideliikenteen verkko. Keskuspuisto säilyy mahdollisimman laaja-alaisena.” Otso Kivekäs sanoi: ” Kukaan muu maailmassa ei ole ottanut bulevardien rakentamista kaupungin vision pääteemaksi. Tämä yleiskaava on tärkeintä mitä voimme ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehdä. Lähiöitä tiivistettäessä on torjuttava eriarvoisuutta. Yleiskaava rakentaa toimivampaa ja tasa-arvoisempaa kaupunkia. Yleiskaava on tuhannen taalan paikka parantaa koko kaupunkia.” Mahtavaa. Poliitikot antavat suunnittelijoille valtuutuksen.
Mutta, mitä oikein päätettiin?
Malmi 22-56
Malmin säästyminen kaatui siihen että vain 22 edustajaa kannatti Malmin säilyttämistä. Kaikki ruotsalaiset, keskustalaiset ja kristillisdemokraattiset olisivat säästäneet Malmin. Perussuomalaisista säästäjiä olivat kaikki muut paitsi Harri Lindell. Malmia ei halunnut säilyttää yksikään demari, eikä yksikään vasemmistolainen ja vain yksi vihreä. Outoa – ei yksikään paitsi yksi vihreä Jarmo Nieminen. Kokoomukselaisista Malmin säilyttämistä kannatti Jaana Pelkosen johdolla neljä muuta edustajaa. Niinpä äänestys päättyi Malmin tappioksi 56-22.
Keskuspuisto 30-55
Keskuspuiston Pirkkolan puoleisen reuna-alueen säästäminen oli toinen kuuma aihe. Asiaa käsiteltiin Paavo Arhinmäen ajamana. Yleiskaavaan ehdotettiin valtuuston lausumaa jolla keskuspuiston jo asemakaavoitetut puistoalueet jätetään rakentamatta. Vihreät olivat mielestään saaneet kaupunginhallituksen päätökseen jo klemmin, jonka mukaan keskuspuistoon rakentaminen pienenee 10 hehtaarilla eli noin 2500 asukkaalla, siitä mitä lautakunta oli esittänyt. Nyt siis ehdotettiin vielä jäljelle jääneiden 5000-7000 asukkaan poistamista puistoalueelta. Ehdotuksen taakse asettuivat ruotsalaiset, keskustalaiset, kristillisdemokraatit ja Rene Hursti sekä Yrjö Hakanen. Perussuomalaisista asian taakse asettuivat kaikki kahta lukuun ottamatta. Vihreistä Leo Stranius ja Jarmo Nieminen uskaltautuivat keskuspuiston puolustukseen. Demareissa oli yksi ainoa vihertynyt, hän oli Thomas Wallgren. Vasemmisto oli lähes yksimielisesti ehdotuksensa takana. Ainoastaan kaupunkisuunnittelulautakunnassa toiminut Eija Loukoila piti puistoon rakentamista kannatettavana. Äänestys päättyi 55-30 keskuspuiston tappioksi.
Vartiosaari 40-44
Näillä äänestyksillä yleiskaava oli sitten tinattu. Yleiskaavassa esitettiin Vartiosaaren rakentamista. Tämä jo kymmeniä vuosia kaihertanut asia oli nyt saamassa niittinsä. Vartiosaareen oli tehty viraston toimesta osayleiskaava. Vartiosaaresta esitettiin tiivistirakennettua saaristokaupunginosaa, johon tulisi asumisen lisäksi kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistystoimintoja. Lautakunta äänesti ehdotuksesta kesäkuussa. Elina Moisio vastusti yhdessä vasemmistoliiton Butlerin kanssa, Soininvaara kannatti. Kaupunginhallitus hyväksyi osayleiskaavaehdotuksen lokakuussa 2016 äänin 9-6. Rakentamista vastustivat vihreät, vasemmistoliitto ja ruotsalaiset. Muut kannattivat yksimielisesti. Nyt oli toivoa. Monet uskoivat Vartiosaaren säästyvän. Ei säästynyt. Valtuuston äänestys oli tiukka. Se päättyi 44-40. Yksikään kokoomukselainen ja yksikään demari ei ollut saaren säästämisen kannalla. Yksimielisesti saarta olivat säästämässä ruotsalaiset, vasemmistoliitto, vihreät ja kristillisdemokraatit..
Erinäisiä kielikukkasia
Mainitsin jo tuossa keskustelun olleen hulvatonta. Ehkä se oli väärin sanottu. Se olikin hyvin vakavaa. Ainoa joka osasi heitellä hauskasti herjaa oli persujen Mika Raatikainen. Hän olisi voittanut puhujapalkinnon. Pakilan poika Osku Pajamäki ei paljon lapsuutensa puistoista piitannut. Hänellä oli kovat piipussa. Esimerkiksi tähän tapaan: ” En tunne ketään jonka mielestä Helsinki oli parempi paikka 90-luvulla kuin se on nyt. 90-luvulla Helsinki oli kotikutoinen ja tylsä.” Osku jatkaa: ”Yleiskaavan ympäristökritiikki perustuu vanhanaikaiseen luontosuhteeseen jossa lennetään tunturihuvilalle Saariselälle ja kuutamohiihdetään Laanilaan.” Ja vielä Arhinmäkeä nokkaan: ” Nyt te vielä väitätte, ettei teidän linjanne muka uhkaa tätä poliittista prosessia ja koko yleiskaavaa - pelkkää roskaa. Sydäntäni särkee kun kuuntelen sitä liikuttavaa nuottia mikä Arhinmäellä on.” Tähän Paavo: ”Sellainen kieli ei kuulu tänne valtuustosaliin mitä Pajamäki puhuu.” No ei kyllä minustakaan sopinut! Otso Kivekäs sanoi ryhmäpuheenvuorossaan: ”Jokainen kaadettu puu on menetys ja kerran räjäytettyä kalliota ei koskaan saada takaisin.” Paavo Arhimäki taisi olla samaa mieltä, sillä hän sanoi ryhmäpuheenvuorossaan: ”Kun metsä kaadetaan tai kallio räjäytetään, luonto ei palaa enää ennalleen.”
Taktiikka taisi pettää, mutta eteenpäin!
Jos nyt arvioidaan prosessia, niin kyllä täytyy onnitella voittajia. Voittajia olivat kokoomus ja demarit. Ne jotka halusivat muutosta johonkin kolmesta kiistakysymyksestä, ne olivat hajallaan. Tai vihreät olisivat voineet tehdä kauppaa. Jos olisivat halunneet, niin olisivat voineet säästää sekä keskuspuiston että Vartiosaaren. Nyt menivät molemmat. No eivät oikeasti halunneetkaan. Ei tämä nyt niin hirvittävästi hetkauta. Tulihan sitä aikanaan ehdotettua noita bulevardeja Ilaskiven mietinnössä. Ja olihan meillä Simo Järvisen kanssa YTV:lle tehdyssä Helsinki Visiossa Malmi rakennettuna. Nyt olin vain iän myötä viisastunut ja ryhdyin ystäväni Maija Kairamon kehotuksesta ajattelemaan. Nyt se on parasta lopettaa. Ja onhan meillä tekemistä siinä että tuossa kaikessa ymmärretään kaupunkien rakentamisen olevan ”suurta ja vaikeaa työtä”..
Camillo Sitte, kaupunkirakennustaiteen mestari, hän saattaisi kääntyä haudassaan, jos hän joutuisi katselemaan näitä uuspikakaavailmiöitä. Hän nimittäin kirjoitti: ”Kaupungin rakentaminen on suurta ja vaikeaa työtä. Investoinnit suotavan vaikutuksen tuottavaan henkiseen pääomaan vaativat taitoa. Miten sijoittaa henkistä pääomaa johonkin moderniin lohkoruudukkoon? Aina kun tarkastellaan jonkun tunnetun vanhan kaupungin historiaa, voidaan havaita kuinka valtavia summia henkistä pääomaa on investoitu. Mutta jatkuvana korkotuottona ovat ihanat vaikutelmat.”
