Keskuspuisto on ollut minun blogeissani esillä useaan kertaan. Lukijoitakin on riittänyt. Olenko jäävi? Onhan minulla yhteistä tonttirajaa keskuspuiston kanssa 130 metriä. Olenkin ilmeisesti asianosainen ja minulla ei ole puhevaltaa. Puhevallasta puhuen ihmettelen vallalla olevaa vaikenemisen periaatetta. Oli sitten kysymys keskuspuistosta tai Malmin kentästä tai bulevardeista, tai Helsingin kasvutavoitteista yleensä. Ne ovat ilmeisesti tabuja. Niistä ei voi keskustella. Keskustelu on rajoitettu kaupunkisuunnittelulautakunnan sisälle, pieneen piiriin. Yksi vetää narusta ja muut seuraavat tahdottomina perässä. No, yksi tai kaksi. Vuorovaikutussuunnittelijat hoitavat kansalaisten mielipiteiden säilönnän poliittisesti kontrolloituihin varastoihin ja jos sitten vastaavat ihmisille eivät vastaa kysymyksiin vaan kertovat mitä heidän on käsketty kertoa. Tekevät sen vielä niin innostuneina. Aivan kuin olisivat juuri samaa mieltä – oikeasti. Outoa keskustelua. Kuin yksisuuntaista katua ajaisi. Suojateitä tai risteyksiä ei ole. Poikittain ei saa kulkea, saatikka vastavirtaan. Näin nyt siis mennään. Yleiskaava halutaan viedä läpi, ja siinä samassa yhteydessä, pienenä bagatellina, pyyhkäistään keskuspuistoon koko joukko kerrostalopikseleitä.
Troikka kulkee yksisuuntaista katua
Eivät kutsu edes kahville?
Minä olen kirjoitellut melkoisen aktiivisesti näistä asioista. Olen odottanut kavereiden taholta jotain vuorovaikutteista. Olisin toivonut että olisivat kutsuneet kahville ja panneet lujille. Olisivat vaikkapa moittineet sotkeutumisesta heidän kuvioihinsa. Noli tangere circulos meos! Olisivat selittäneet miten kiusallista on, kun vanhat kollegat ja kaverit osoittautuvat tietämättömiksi. Olisivat sanoneet että juuri he haluavat välttää vanhojen kavereiden julkista häväistystä. Siksi he ovat vaiti. Eivät kutsu kahville. Ehdotin tässä vuosi sitten erityistä projektia, joka antaisi mahdollisuuden vastasuunnitelmien tekijöiden saada itsensä kuulluksi. Kutsuin tällaista forumia nimellä ”vasta-aallokko”. Ehdotin että kaupunkisuunnitteluvirasto varaisi nyt alkuun millin verran rahaa vuodessa tällaisten suunnitelmien ”vuorovaikuttamiseen”. Kyllä me tiedämme tällaisia suunnitelmia olevan - muitakin kuin Murolen blogi-ideat. On vaikkapa Olli Hakasen Quick Step tai Malmin lentokentän vastaprojektit tai vaikkapa Guggenheimin uusajattelu. Kirjoittipa tuosta G:stä nyt vanha maestro Raimo Ilaskivi tämän päivän Hesarissa. Ei muuten kirjoittanut Hesari sanaakaan ihmisketjusta. No tehdään näistä vasta-aallokoista lista, kunhan Mikko Aho saa hankkeen pystyyn. Kyllä, se vaatii rohkeutta. Mutta uskonhan minä vanhojen ystävien rohkeuteen – vai horjuuko se?
Tykkään, en tykkää!
Adressit pullistelevat nimiä. Malmin adresseissa ja kansalaisaloitteessa on kymmeniä tuhansia nimiä. Keskuspuiston koskemattomuuden puolesta on adressiin kirjoitettu lähes 11000 nimeä. Siis onko se niin että vain 11000 ihmistä on keskuspuiston supistamista vastaan ja 610000 ihmistä kannattaa lisärakentamista keskuspuistoon. Tai onko se niin että kaikki kokoomuksen, demareiden ja vihreiden kannattajat perheineen haluavat keskuspuistoa rakennettavaksi – heitä on noin 66 % väestä, kun taas vassarit yhdessä ruotsalaisten, kristittyjen ja perussuomalaisten kanssa, mukaan luettuna Yrjö Hakanen, he taas säästäisivät puiston – heitä on noin 34 % väestä. Nuo säästämistä haluavat 200000 ihmistä, tai heidän puoluekaaderinsa, he ovat vähemmistö, heidän on alistuttava kun 400000 Helsingin asukasta edustavat puoluekaaderit puhuvat. Kaikkein mielenkiintoisinta tässä on se, että samat valtuutetut jotka 29.1.2014 päättivät vahvistaa keskuspuiston suojelevan kaavan, ovat nyt muuttaneet mielensä. Voiko tuollaisiin tuuliviireihin mitenkään luottaa?
Hyvä huono päivä?
Kansalaisyhteiskunta yrittää. Tänään yritettiin jälleen. Siis eilen tämän blogin kirjoitushetkeen nähden. Keskuspuiston puolustajat halusivat ihmisketjulla osoittaa ihmisten tahdon. Ehkä päivä oli hieman huono. Kaunis kyllä – ihana. Mutta nyt elämme sienestyksen huippuaikaa. Herkkutatit ja mustat torvisienet odottavat meitä metsissä, muista monista ihanuuksista puhumattakaan. Kesämökkikauden viimeinen viikonloppu on käsillä. Oliko se nyt aivan viisas valinta tämä siunattu päivä? Toisaalta puoluekaaderit kokoontuvat Helsingin kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokouksiin heti alkusyksystä. Silloin asioista aiotaan päättää. Pitihän tämä ihmisketju saada tehtyä ennen päätösten lopullista valmistelua. Vaikka taitavat ne jo olla paketissa, ryhmien pakkoäänestyspäätöksin sidottuina.
Oli jännittävää kokoontua Pirkkolan urheilupuistossa, pyöräteiden risteykseen, paikkaan johon on meiltä kotoa vain pari sataa metriä. Näen siellä heti tuttuja. Maija Hakanen on agitaattorin tehtävissä. Hänellä on sähköinen mölyfoni, josta ei kuitenkaan saada aivan riittävästi tehoa irtoamaan. Mutta hyvin kuullaan. Ihmismäärä kasvaa silmissä kriittisen hetken lähestyessä. Paikalla on ilahduttavasti niin nuoria kuin vanhoja. Banderolleja on piirretty ja kaikeksi hauskaksi jaossa on jo aiemmin metsään vedettyä huomioteippiä. Sillä voidaan vitjaa venyttää, jos tarpeellista pituutta ketjulle ei synny. No voihan sillä vielä välttää vieraan ihmisen kädestä pitämisen. Se ei meille suomalaisille oikein luonnistu, vaikka aate olisikin yhteinen.
Maija Hakanen on Pirkkolan omakotiyhdistyksen puheenjohtaja. Hän hoiteli agitatsioonihommia kun paalupaikkaa organisoitiin. Banderollit olivat niin nuorten kuin vanhempienkin suosiossa. Kaikki saivat ihanat huomioteipit kaulaansa, vyötärölleen tai kätensä jatkoksi. Minäkin. Tuolla kypärän päällä loistaa ikään kuin pyhimyksen kehä.
Ketjut levittäytyneinä keskuspuiston poluille. Kuvissa on pari mielenkiintoista kohtaamista. Vasemmassa yläkuvassa professori Olavi Syrjänen ja vasemmassa alakuvassa varatuomari Lauri Nordberg. Molemmat ihmisiä jotka ovat liittyneet minun elämääni.
Olavi Syrjänen – asiantuntemus ketjussa!
Paitsi: kuunteleeko kuvaan? Ihmisketjuun liittyneet ihmiset ovat kiinnostavia. Ensin törmään professori Olavi Syrjäseen. Hän on liikkeellä vaimonsa kanssa. Olavi on todellinen asiantuntija. Hän oli ympäristöministeriön kaavoitus- ja rakennusosaston päällikkö ja asuntohallituksenpääjohtaja. Eläkkeellä hän ei ole suinkaan lepäillyt. Siihen viittaa aktiivisuus keskuspuistoasiassa, mutta myös tuore Maankäyttö- ja rakennuslaki selityksineen. Yli tuhatsivuinen teos on tehty yhdessä Lauri Jääskeläisen kanssa. Päivitetty osa ilmestyi tänä vuonna.
Keskuspuistosta hän kirjoitti Yhdyskuntasuunnittelun seuran nettisivulla viisaita sanoja: http://www.yss.fi/keskuspuisto-sailytettava-helsingin-yleiskaavassa/. Hän sanoi mm. näin: ”Kunnan kaavoituksen kannanotoilta on voitava edellyttää luottamuksensuojaperiaatteen mukaisesti ennakoitavuutta ja johdonmukaisuutta. Kuntalaisilla on oikeus luottaa maakuntakaavan ohjausvaikutukseen ja juuri tehtyihin kaupunginvaltuuston ratkaisuihin ja niiden jatkuvuuteen, kun on kysymys keskeisestä virkistysaluekokonaisuudesta.”
Minulle myöhemmin lähettämässään vietissä hän epäili keskuspuiston tuhoavaa yleiskaavaa esitelleiden viranomaisten ottaneen käyttöön Venäjän trollitehtaiden menetelmät: ”Niin kaksilla rattailla ajellaan. Räikeätä oli Laiturilla tammikuun alussa 2015 avattu yleiskaavanäyttely. Sen suurin ja eniten silmiin pistävä laite oli koko tilan korkuinen Keskuspuistokartta, jossa Keskuspuisto oli osoitettu nykyasussaan voimassa olevien asemakaavojen mukaisena karttana. Näyttelyssä jaettiin kaupungin rakennusviraston “Keskuspuisto tutuksi pala palalta”-opaskirjoja, joilla hehkutettiin Keskuspuiston merkitystä. Paljon sivummalla oli paljon pienempi yleiskaavakartta, josta tarkkaan katsoen totuus paljastui.”
Maija Hakanen jakoi tiedotetta. Siinä puhuttiin keskuspuiston puolesta – totta kai!. Tiedotteessa oli iso kartta jossa keskuspuisto kokonaisuudessaan oli rajattu. Tuo laatima kartta minua hieman hämmästyttää. Jossain taidettiin sanoa sen selkeyttävän ihmisten kuvaa yleiskaavan vaikutuksista puistoon. Minusta se ei suinkaan selkeytä. Se johtaa harhaan. Yleiskaavan kartoissa tuollainen punaisen kukertava väri kertoo pikseleistä, jotka kätkevät sisäänsä rakennusoikeutta. Nyt tuo kartta jotenkin harhauttaa luulemaan, että yleiskaavassa keskuspuiston kaikilla laidoille leikattaisiin puistoa ja tarjottaisiin rakennusoikeutta tai että uutta tiivistä rakennettaisiin jo olevan päälle. Tämän kartan mukaan meillä Pakilassa ja Pirkkolassa syntyisi uuttaa pikselimassaa. Kartan mukaan sitä syntyisi myös Maunulassa ja Länsi-Pasilassa. Niin ja väritys harhauttaa luulemaan että puistoa leikattaisiin vielä Tonttukummussa ja Paloheinässä. Ei synny eikä leikata. Kartta antaa väärän kuvan. Minun mielestäni tämän kaltaisissa visualisoinneissa tulisi pysyä tiukasti asiassa. Muuten aseet siirtyvät viholliselle.
Sitten kohtaan Lauri Nordbergin - mahtavaa
Näen kyllä ihmisketjun yhtenä lenkkinä Paavo Arhinmäen, hän kulkee yhdessä Yrjö Hakasen kanssa. Näen myös muita tuttuja. Mutta sitten näen todella vanhan hyvän veikon. Hän on Lauri ”Lars” Nordberg. Tuo tapaamisen hetki läikäyttää mieleen säväköitä muistoja. Lasse oli Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan monivuotinen demarijäsen. Hän oli parivaljakkona Ylermi Rungon kanssa. Se ei tainnut olla aina aivan yksimielistä tuo päätöksenteko samankaan puolueen sisällä. Runko oli metromiehiä. Nordberg oli taas vannoutunut raitiovaunumies. Lauri Nordberg oli vahvasti yksityisautokielteinen, hän oli lautakunnassa aatteen isänä kun Vapaudenkatu lyötiin lopullisesti listoilta vuonna 1978. Sittemmin hän ilmeisesti kyllästyi demarikomentoon ja vihertyi. Nyt hän marssi ihmisketjun oheismiehenä ja jakoi Maaseudun Tulevaisuus -lehteen tekemäänsä artikkelia. Tekstin perusteella Lauri ei näytä olevan vihreillä linjoilla. Hän ei haluaisi kasvattaa Helsinkiä miljoonamittoihin. Hän myös epäilee kaupungin muuttuvan kulttuuriltaan liian voimakkaasti ja liian nopeast, koska väestö kasvaa vain ja ainoastaan maahanmuuttajien voimin.
Laurin tapaaminen on hieno yllätys. Kirjassani ”Ihmistä ei voi suunnitella, kiveä voi” olen siteerannut paljon Laurin sanomaa. Henkilöviitteissä Lasse on mainittu ainakin kymmenen eri tarinan yhteydessä. Kun tapasimme, oli pakko halata. Niin kivalta se tuntui.
Nyt tiivistetään asukkailla, mutta 70-luvulla tiivistettiin työpaikoilla. Arkkitehti-lehden 1/1974 jutussa debatoitiin Helsingistä. Lauri Nordberg kirjoittaa silloisesta tiivistämisestä näin: "Tällä hetkellä huolestuttaa eniten se tiivistämishysteria, joka on päässyt vallalle kaupunginjohtajien ja johtavien luottamusmiesten piirissä. Lienee selvää, että työpaikkojen sullominen Helsingin seudulle on edullista liike-elämälle. On kuitenkin erehdys luulla, että se olisi taloudellista. Usein ainoa esitetty kysymys on: onko osayleiskaavan kerrosalan maksimi nyt varmasti saavutettu? Toinen ikävä piirre on lautakunnassa vallalle päässyt rohmuamismentaliteetti. Pyritään hankkimaan omaa puoluetta lähellä oleville liikeyrityksille lisää rakennusoikeutta ja muita asemakaavallisia etuja. Asemakaavasta on tullut kauppatavaraa. Uusia toimistotaloja ei yksinkertaisesti kannata rakentaa. Tämä on seikka, jota kaiken voittavan kasvun apostolit eivät tosissaan ole ottaneet huomioon. Itä-Pasila kuitenkin jo nousee. Sitä voidaan pitää kokeiluna. 1960-luvun kompaktikaupunki-ideologian yhtenä huipentumana."
Ketju kasvaa, puistoon ei saa kajota!
Ihmisketjuun liittyi lopuksi tuhatkunta henkeä. Ketju ulottui Pirkkolasta Maunulan majalle. Taisi Laakson päässä olla toinen ”kaupunkilaisten” ketju. Me maalaiset hoitelimme kriittistä puiston osuutta. Onhan se juuri Pirkkolan urheilupuiston kohdalla ja Maunulan hautausmaan kohdalla jossa suurimmat kuristukset uhkaavat. Tosin kyllä Nordenskiöldin kadun kohta on myös kriittinen uuden jäähallihankkeen vuoksi. Minusta olisi mahdollista jossain kohdin Pirkkolantien eteläpuolella tehdä harkittuja maankäyttöratkaisuja bulevardityyppisen kadun toteuttamiseksi, mutta kahden pikselin ”korjaus” Kehä I:n kulmilla vei luottamuksen ja nyt ei ole muuta mahdollisuutta kuin vaatia tämän prosessin täydellistä pysäytystä. Keskuspuistoon ei saa kajota!
