Yhdysvaltain tuleva presidentti (?), Hillary Clinton sanoi ulkoministerin virasta erotessaan maan tarvitsevan hyvää hallintoa ja demokratiaa, Hänen mukaansa kreikkalaiset pylväät eivät enää sitä edusta, sen sijaan edustajaksi kelpaisi Frank Gehryn arkkitehtuuri. Gehry tästä huomionosoituksesta yllättyi, mutta totesi kuitenkin demokratian tuottavan mitäänsanomatonta arkkitehtuuria. ”I think the best thing is to have a benevolent dictator—who has taste! It's really hard to get consensus, to have a tastemaker. There is no Robert Moses anymore.” Tuosta lauseesta varmaankin Jane Jacobs kääntyy haudassaan, mutta häntä saattaa helpottaa se että sanovat Gehryllä olevan Jane Jacobsin sielun, mitä nyt ruumis ja ajatukset täyttä Robert Mosesta. Olisiko sitten Trumpista tuohon valistuneisuuteen, hänessä on jotain Robert Mosesta?
Demokratian arkkitehtuuri? Clintonin mukaan meidän olisi hyljättävä kreikkalainen arkkitehtuuri demokratian symbolina, tilalle voisi ottaa Frank Gehryn. En taida olla samaa mieltä – vaikka toisaalta aivanhan tuo demokratialta näyttää!
Kim Jong Un teloitti arkkitehtinsa – totta vai tarua?
Diktaattoreiden arkkitehdeilla ei aina ole mennyt hyvin. Muistamme perimätiedon siitä että tsaari Iivana Julma sokeutti Kremlin Vasilin kirkon arkkitehdin työn valmistuttua. Tämä ei liene kuitenkaan totta, sillä arkkitehdin väitetään piirtäneen vielä Vasilin kirkon jälkeen muita rakennuksia. Se ei onnistune sokeana. Ehkä muistamme myös mitä tapahtui Milanon Galleria Vittorio Emanuelen piirtäneelle arkkitehdille kuninkaan moitittua rakennusta tehtaaksi. Hän hyppäsi parvekkeelta ja surmasi itsensä. Tämäkään ei liene totta. Totta on että hän putosi gallerian katolta ja kuoli hieman ennen gallerian vihkiäisiä. Viimeisin uutinen arkkitehdin kohtalosta tulee Pohjois-Koreasta. Se kertoo Kim Jong Unin teloituttaneen arkkitehtinsa. Ei pitänyt uudesta lentoasemasta. Tämäkään ei tainnut pitää paikkaansa. Sen sijaan arkkitehti lähetettiin perheineen oikaisuleirille. Hän kuitenkin lienee sitten kuollut säikähdyksestä Kimin kutsuttua hänet uudelleen palvelukseen.
Olen itsekin joutunut aika tavalla tekemään töitä diktaattoreille. En tosin ole arkkitehti. Enkä tosin ole koskaan päässyt diktaattoreita henkilökohtaisesti näkemään – siis työ tapahtui ilman suoraa vuorovaikutusta. Mutta se ajatus mahdollisesta täystyrmäyksestä – se kyllä leijui ilmassa. Keitä nyt sellaisia lymyäviä haamuja on ollut minun elämässäni? No tietysti ja ehkä nyt ylivoimaisesti eniten joutui ajattelemaan eversti Muammar Gaddafia. Hän oli erinomaisen innostunut suunnittelija. Hän ajeli tuntemattomaksi naamioituneena ja viittaan kääriytyneenä vanhalla kaverinsa Peugeot pick-upilla pitkin työmaata ja muodosti mielipiteitään. Ne muutamat mielipiteet, jotka suoraan kolahtivat tekeillä oleviin suunnitelmiin, olivat juuri nappiin oikeita. Hän oli ilmiselvä urbanisti miehiään.
Porukka on valmiina esittelemään Ras Lanufin kaavaa diktaattorille. Paikalla ovat mm. Pekka Kettunen, Kari Somma ja graafikkomme Rudi Weckroth.
Teimme paljon töitä tuohon diktatuuriin. Olimme siis ilmiselviä diktaattorin arkkitehteja. Yritimmekö muuttaa työmaiden olosuhteita tai vaikuttaa työlainsäädäntöön? Emme, sillä meidän valvontainsinöörimme ja arkkitehtimme elivät samoissa työmaaolosuhteissa kun turkkilaiset, filippinot, korealaiset, italialaiset tai egyptiläiset duunarit. No oli tietysti hieman eroa asumuksessa, sillä insinöörit asuivat 8 neliön teräskonteissa ja duunarit taas savottamajoituksessa kerrossänkyineen. Mutta samoja papuja syötiin. Muuten näissä diktatuurimaissa paikalliset ihmiset eivät yleensä ole duunareita. Kaikki duunarit ovat vierastyöläisiä. Se on myös suoranainen syy heidän huonoon kohteluunsa. Orjilla on orjien kohtelu, ilman mahdollisuuksia saada kansalaisuutta tai perheenyhdistämistä. Kun työt päättyvät palataan kotimaahan.
Lähi-idän kuningas- ym. itsevaltiaskunnissa vierasväestö tekee työt. Paikallisväestö manageroi. Kuinka se nyt taas olikaan kun kysyin eräältä saudilta: ”What is your work?” Hän vastasi: ”Me no work, me manager!”
Luokkatoverini uskoi minulla olleen myös Libyan kansalaisuuden. Asuin nimittäin tuossa maassa useita vuosia - konsultaatio-periaatteella kuitenkin, edestakaisin matkaillen. Tein töitä diktatuurille. En tuntenut minkäänlaisia Gehry-Libeskind-vaivoja. Yritimme tehdä libyalaisille ”heidän arkkitehtuuriaan”. Se oli kyllä muuta kuin mitä he yleensä pitivät omana arkkitehtuurinaan. Silloin tunsimme onnistuneemme kun he loihesivat lausumaan: ”Tämä on meidän arkkitehtuuriamme!” Kuvassa Jufran hallintokeskustaa (1), Sirten suuri kongressihalli (2), Jufran vesitorni ja muita julkisia rakennuksia (3), Ras Lanufin asuinkortteli (4) ja moottoritiesilta (5)
Jufran hallintokeskus (1), Sirten kongressikeskus (2) ja Sirten kongressiteltta (3) olivat intomielin diktaattorille tehtyjä kohteita. Vain tuo viimeksi mainittu on sodan kahakoissa hajonnut.
Gaddafin poika Seif Gaddafi on koulutukseltaan arkkitehti. Hänellä oli tarve tehdä oma monumenttinsa Tripolin keskustaan. Diktaattorin vanhimpana poikana hänellä oli siihen myös mahdollisuutensa. Autoimme häntä siinä ja tulokseksi tuli tällainen rakennus. Tontti on tyhjänä. Seif heimolaisten vankina. Me teimme tuon silkasta ystävyydestä.
Gaddafista Saddamiin
Luetteloa diktaattoreista voisi jatkaa. Aloitin jo edellisessä blogissani laajemmalla perspektiivillä. Stalin, Hitler ja Mussolini olivat mielestään merkittäviä arkkitehteja. Tai ainakin he halusivat puuttua arkkitehtuuriin. Ja puutuivatkin. Hitler tuhosi Bauhausin ja Stalin konstruktivismin. Julistin Mussolinin diktaattoreiden arkkitehtuurikilpailun voittajaksi. Jos nämä asiat ovat kiinnostavia voit vaikkapa lukea blogiani: http://penttimurole.blogspot.fi/2013/11/loosin-baarista-totalitarismiin.html
Nyt siirrymme Kaksoisvirran maisemiin. Asiakasmaiden diktaattoreiden mielihalut olivat meidänkin hommissamme usein taustalla. Ja ne olivat villejä. Ajatuksia piti simuloida ja joskus niitä oli yritettävä taltuttaa. Yksi suomalasten ajatussimulaatioiden kohde oli tietysti Saddam Hussein. Hänen mietteitään joutui simuloimaan Heikki Siren, Kalle Vartola ja monet muut. Antti Kunnas Sirenin oikeana kätenä ja suuri joukko rakentajia Antero Kallion johdolla oli paikan päällä Bagdadissa konferenssipalatsia suunnittelemassa ja rakentamassa. Taisinkin kongressipalatsin rakentajista ja muista Irakin rakentajista kirjoittaa blogeissani:
Suomalaisilla oli valtava panostus Irakiin. Vahvasta yrityksestä huolimatta emme omassa porukassamme päässeet aivan diktaattorin arkkitehdeiksi. Ehkä lähimpänä olimme silloin kun Saddam Husseinin julisti arkkitehtikilpailun presidentin palatsista. Meidän Devecon -vientiyhtiömme arkkitehdit Pekka Rautimon johdolla työstivät mahtavan ja samalla täynnä diktaattorin mielihaluiksi arvioituja kliseitä täynnä olevan kilpailuehdotuksen.
Ehdotus Saddamin palatsiksi
Rakennus oli jalustalla jonka korkeus oli vallankumouksen 15 päivän kunniaksi 15 metriä. Luiskan kaltevuus oli 27 astetta koska 27. päivä oli sekin jonkin osavallankumouksen päivämäärä. Saddam oli sukua Muhammedille. Se piti huomioida. Miten? Olen unohtanut. Itäinen julkisivu piti olla suljettu, sillä vihollinen tulee aina idästä. Ratkaisussa piti näkyä kahdeksan kolmiota. Kompleksiin piti tehdä seitsemän porttia. Jalusta piti täyttää irakilaisten sotilaiden veren tahrimalla hiekalla. Sali piti tehdä 1500 seisovalle vieraalle. Saddamin puhuessa ihmisten piti seisoa. Kaksi erityisvastaanottoa piti tehdä hänen kahdelle pojalleen. Esikunta oli kolmikerroksinen rakennus, katkaistu pyramidi, se näkyy mallissa keskellä. Pyramidi katselee Mekan suuntaan. Diktaattori kulki kolmella autolla tai kolmella helikopterilla. Sisään meno oli yli pienen järven. Järven ylittäessään hän ”puhdistautui”. Kilpailun jyry antoi ensimmäisen palkinnon jugoslavialaiselle arkkitehdille. Pekka matkusti Bagdadiin. Esittelyä harjoiteltiin. Voittoon kuitenkin uskottiin. Sitten alkoi sota Iranin ja Irakin välillä. Hanke pysähtyi. Diktaattorin unelmat – tai oikeammin hänen unelmikseen kuvitellut unelmat jäivät toteutumatta. Amerikkalaiset hirtättivät Saddam Husseinin vuonna 2006. Tai ei aivan. Shiat hänet hirttivät. Saddam oli sunni. Nyt hänen hirttoköytensä on tarjolla huutokaupassa. Hintaa pyydetään 7 miljoonaa dollaria. Itkettääkö vai naurattaako?
Pekka Rautimo tuli meille käymään. Hän ajoi ihanalla 22 vuotta vanhalla Harley- Davidsonilla. Tuolla samaisella pyörällä minäkin ajoin koeajon Larnacassa niinä aikoina kun yhdessä Kyproksella yritimme kalastella Lähi-idän diktatuurien hommia. Sen ajan yrityksistä muistuu erityisesti mieleen Riadin Development Authority ja pyrkimys päästä tekemään strategista suunnitelmaa kaupungin tajunnan räjäyttävästä laajenemisesta. Me emme sitä voittaneet vaikka yritimme yhdessä brittivahvistuksin. Vahvistuksenamme Marcial Echenique, mies joka kehitti Meplan kaupunkisimulointisysteemin. Samaisen mitä Helsingissäkin aikanaan käytettiin. Kuvassa Pekan seurassa Saudi Arabian Jeddaan pystytetty Deveconin valvontaprojektin monumentti vuodelta 1980. Se oli Paloheimo-Ollilan poikien kilpailuvoitto, elementtirakenteinen betonipalmu.
Riad kasvaa 30 vuodessa kaksinkertaiseksi
Pekan kanssa muistelemme Saudi Arabiaa. Muistelemme Mekka Road kilo 10 korealaisten 6000 hengen työmaata, jossa 50 suomalaista insinööriä ja rakennusmestaria valvoi menestyksellä jättimäistä rakennushanketta. Muistelemme myös Dammanin tyttökoulua, jossa miesopettajien ja oppilaiden kohtaaminen oli estetty. Mutta eniten muistelemme tarjousta Riadin strategisesta suunnitelmasta. Riad oli niin kuin kehitysmaakaupungit yleensä. Kaupungit kasvavat yli rajojen. Urbanisaatio johtuu toisaalta mielettömästä syntyvyydestä ja valtavasta siirtolaisuudesta. Puolet väestöstä on alle kaksikymppisiä. Tämä tilanne on sama niin rikkaissa kuin köyhissäkin kehitysmaissa. Anteeksi että käytän sanaa ”kehitysmaa”, en jaksa pelleillä tuon ”kehittyvän maan” kanssa. Tuntuu nimittäin joskus viimeaikaisten kokemusten perusteella siltä ettei ole kysymys kehityksestä. Ollaan menossa takapakkia.
Mitä tarkoittaa jos kaupungin väkiluku nelinkertaistuu 40 vuodessa? Tällaisia pohtivat ja pyytävät meitä pohtimaan. Meillä ollaan ihmeissään jos kaupungin väkiluku sattuisi kasvamaan samassa ajassa neljänneksellä. Tässä kuvassa näkyy silloinen ennuste Saudi-Arabian väestön kasvusta ja erityisesti Riadin väestön kasvusta. Nyt kuitenkin ihme on tapahtunut. Väestön kasvu seuraa alempaa ennustetta. Ovatko naiset järkiintyneet? Miehiltä sitä ei voi odottaa.
Emiraatit, Abu Dhabi ja Dubai fokuksessa – suomalaiset tekosaarella!
Emiraatit ovat öljytulojen avulla nousseet arvoon arvaamattomaan maailman diktatuurien arkkitehtuuripanostuksessa. Ne kilpailevat nyt ansiokkaasti Mussolinin, Stalinin ja Hitlerin kanssa. Suomalaisilla arkkitehdeilla ei nyt ole ollut alueelle asiaa, vaikka ystäväni Pekka toimikin paikallisen arkkitehtuuriyliopiston neuvonantajana. Nyt olemme päässeet kuitenkin kansainväliseen valokeilaan kun raumalainen telakka on toimittanut paikalle uivan hiekkarannan kaikkine varusteinen. Arkkitehtina näyttää olevan Sigge Turusta. Onnea!
Meillä puhutaan paljon Guggenheimista. Siitä puhutaan myös Abu Dhabissa. Guggenheim onkin Frank Gehryn ensimmäinen työ diktaattoreiden palveluksessa ja yleensäkään kehittyvissä maissa. Homma alkoi vuonna 2006. Solomon Guggenheim säätiö teki sopimuksen 30000 kerrosneliön museon rakentamisesta Saadiyat saarelle. Erilaiset viivytykset ovat saatelleet työtä. Ne eivät ole vieläkään käynnissä. Museon arvellaan kuitenkin valmistuvan vuonna 2018.
Frank Gehry sanoi haastattelussa pari vuotta sitten: ”Pahinta on kun menee paikkoihin kuten Dubai. He ovat kuin toiselta tähdeltä, mutta heidän kaupunkinsa päätyvät näyttämään amerikkalaisilta tai eurooppalaisilta kaupungeilta ilmeettömine pilvenpiirtäjineen – niin kuin kaikki maailman mitättömät kaupungit. Toivoisi että näissä paikoissa olisi enemmän tukea arkkitehtuurille joka liittyy paikkaan ja kulttuuriin. Sellaista minä aion tehdä – mutta kukaan muu ei tunnu innostuvan. tekevät vain halpoja kopioita rakennuksista, jotka on jo rakennettu jonnekin muualle.”
Joku Guggenheimin entinen johtaja sanoi haastattelussa Lähi-idän olevan kehittymässä yhdeksi tärkeimmäksi nykyajan (contemporay) kulttuurin tyyssijaksi. Taitaa olla niin että nämä kansainvälisen huippuarkkitehtuurin luomat seinät erottavat paikallisen väestön tuosta kansainvälisestä contemporary-kulttuurista yhtä tehokkaasti kuin aikanaan Ceacescun palatsi tai Stalinin kansojen palatsin seinät erottivat kansan omasta hallinnostaan.
Onnellisuuden saari
Saadiyat saarelle Abu Dhabiin onkin kehittymässä melkomoinen nykyarkkitehtuurin keskittymä. Norman Foster suunnittelee Zayyed National Museumia, Zaha Hadid-vainajalla on tekeillä esittävän taiteen keskus ja Tadao Ando suunnittelee merimuseota. Ainoa rakennus joka näistä on nyt lähiaikoina valmistumassa on Jacques Nouvelin Abu Dhabi Louvre –museo.
FIFA ja Qatarin emiirit asialla
Qatarin jalkapallokisat 2022 ovat herättäneet runsaasti ylitsevuotavaa kansainvälistä keskustelua. Keskustelu on fokusoitunut stadionien työvoiman asumisolosuhteisiin ja Lähi-idän diktatuurimaissa tyypilliseen passien haltuunottoon ja maastapoistumiskieltoon. Tyypillistä on myös palkkojen viivästynyt maksuaikataulu tai sitten jos huonosti menee kokonaan maksamattomuus. Lähi-idän vierastyöläisille ei suinkaan ole tarjolla yksiöitä kaikilla mukavuuksilla. Ei, he asuvat yhteismajoituksessa niin kuin savottamiehet meillä ennen vanhaan. Qatarin rakennustöissä on laskettu kuolleen kolmen vuoden aikana 1500 intialaista, nepalilaista ja filippinoa. Maassa on näitä kansallisuuksia puoli miljoonaa. Jotkut pitävät tuota kuolleisuutta normaalina.
Zaha ei ole ainoa huippuarkkitehti joka on joutunut tulilinjalle. Norman Foster voitti Qatarin Lusail Cityssä sijaitsevan päästadionin kilpailun. Hän nappasi palkinnon ennen David Chipperfield’iä ja paria muuta brittiläistä kutsuttua. Fosteria on kehotettu ottamaan kantaa työvoiman olosuhteisiin ja vakuuttamaan, ettei kukaan hänen firmansa yhteistyökumppaneista syyllisty työvoiman oikeuksien polkemiseen. Etsimälläkään en löydä hänen kannanottoaan. Olisiko tuo opittua viisautta? Sir Normanilla on paljon töitä maissa, joissa julkiset kannanotot politiikkaan tai ihmisoikeuksiin olisivat lopettaneet arkkitehtuurin teon alkuunsa. Vai mitä ajattelet hänen projekteistaan Kiinassa, Saudi-Arabiassa, Kazakstanissa tai Azerbaijanissa? Olisiko niitä tullut tehdyksi jos paikallisten tapojen ja ihmisoikeuksien muutokset olisivat olleet ehtona suunnittelijan valinnalle. No ei?
Protesteilla on kuitenkin vaikutusta!
Kuitenkin on sanottava, että kansainväliset protestit eivät ole jääneet ilman vaikutusta. Voimakas julkisuus ja painostus ovat vaikuttaneet erityisesti jalkapallotyömailla työskentelevien työolosuhteisiin. Näin annan itseni ymmärtää. Näin vakuutetaan. Jotain on siis saavutettu!
Julkisuus tarttuu epäkohtiin. Se on oikein. Joitakin aikoja – oliko vuosia - sitten Daniel Libeskind julisti, että arkkitehtien tulisi miettiä pitkään ja hartaasti työskentelyä Kiinassa. ”Minä en työskentele totalitaaristen hallintojen palveluksessa.” Kollegat tästä ärähtivät, syyttivät hypokratiasta. Eikä syyttä, sillä Libeskind oli juuri aloittelemassa työtä Hongkongiin. Onpa kai hänellä hankkeita nyt myös Kiinassa ja Irakin Kurdistanissa. Näin siis maailma muuttuu. Hän sanoo itse arkkitehtuurin muuttuneen globaaliksi – arkkitehdin on muututtava mukana.
