Ystävämme Mikko Särelä on tunnettu ruutukaavoittaja. Hän ruutukaavoittaisi lähes kaiken vapaan maan Helsingin alueella saadakseen lisää kantakaupunkia Helsinkiin. Tieteiden talolla kaupunkitutkimuksen seminaarissa hän koputti iloisena olkapäähäni ja kertoi joutuneensa hieman valaisemaan minun vanhakantaisia kuvitelmiani rakentamisen tehokkuudesta. Tämä tapahtui Malmista keskustelun yhteydessä, tai olisiko se ollut bulevardeista keskustelun yhteydessä. Olinhan laskelmissani käyttänyt sellaisia kaupunkien asukastiheyksiä kuin 6000-10000 asukasta neliökilometrillä. Tuollaisia aluetiheyksiä tavataan tällä hetkellä Aurinkolahdessa, Herttoniemenrannassa, Lauttasaaressa, Taka-Töölössä ja Ylä-Malmilla. Etu-Töölössä asukastiheys ylittää jo 10000 asukasta per km2. Mikko pyrkii ylemmäksi. Hän sanoi että nykyään rakennetaan tiheydellä 20000 asukasta per neliökilometri. Hän otti esimerkiksi Ajak-arkkitehtitoimiston Metsälään entisen maaliikennekeskuksen paikalle suunnitteleman uuden asuntoalueen. Alue koostuu umpikortteleista ja laskennolliseksi alueen asukastiheydeksi tulisi lähes tuo hänen mainitsemansa 20000 asukasta per km2. Sellaisia alueita Helsingissä ovat lähinnä Punavuori, Linjat ja Torkkelinmäki.
Asukastiheyksiä Helsingissä ja vertailun vuoksi Norrebro, Kööpenhaminan tiivein kaupunginosa. (Norrebron työpaikkaluvusta ei ollut tietoa.)
Mikko sanoi myöskin että oikeanlaista kaupunkia syntyisi Kööpenhaminan malliin rakennettaessa. Siellä kantakaupunki leviää tiiviinä ja jatkuvana. Ryhtyi sitten Mikon innoittamana kiinnostamaan tuo Köpis. Ei silti, onhan Kööpenhamina aina kiinnostanut. Ensimmäinen kiinnostuksen kohde oli sotien jälkeisenä aikana Kööpenhaminan Tivoli. Tivolilla oli legendaarinen maine koulupojan ajatusmaailmassa. Sinne en kuitenkaan koskaan päässyt. Sen sijaan Ströget-matkailu alkoi kävelykatujen suunnittelun alkuvuosina. Strögetillä tuhlattiin filmiä kadun luonteen ja muistikuvien tukemiseen ja erityisesti lääkkeeksi uskonvahvistukseen, sillä kävelykaduista taistelu oli Suomessa alkamassa 1970-luvulla. Osa kameran laukauksista kohdistui kuitenkin naiskauneuteen kadun vilskeessä, elettiinhän ajassa jolloin naiset luopuivat rintaliiveistään.
Kööpenhaminaa ja Helsinkiä
Kysyin itseltäni: voiko Helsingistä saada Kööpenhaminan rakentamalla lisää kantakaupunkia Helsinkiin. Miksi muuten Helsingistä pitäisi saada Kööpenhamina? Onko se kilpailukyvyn vuoksi, vai onko se miljöön vuoksi, vai onko se liikenteen päästöjen vähentämiseksi, vai onko se pyöräilijöiden lisäämiseksi, vai onko joukkoliikenneosuuden kasvattamiseksi? Kulkutapajakauma Köpiksessä on olennaisesti erilainen Helsinkiin verrattuna. No, ei tässä blogissa maailmaa syleillä, mutta katsotaan pari juttua.
Liikkuminen Kööpenhaminassa on tunnetusti pyöräilypainotteista. Tässä kulkutapajakaumaa esittävässä kuvassa näkyy kevyen liikenteen osuus matkoista samansuuruisena. Ainoa ero on se, että tanskalaiset eivät juuri kävele ja että helsinkiläiset eivät juuri pyöräile. Joukkoliikenneosuus ja autoilun osuus ovat kutakuinkin samansuuruisia.
Indeksit asettavat Helsingin ja Suomen kansainvälisessä vertailussa korkealle. Niissä ei näy suomalaisen yhteiskunnan nykymasennus. Masennuksesta olisi pian päästävä, muutoin indeksien päivitys osoittautuu meille tuhoisaksi. Helsinki ei ehkä olekaan maailman ”liveability” numero 8 tai yksi parhaista Euroopan opiskelukaupungeista.
Indeksit puhuvat
Maailmassa tehdään monenlaisia indeksejä. Niitä pitäisi itselleen päivittää, jotta ymmärtäisi missä mennään. Maailma muuttuu kuitenkin hitaasti joten panen tähän viime vuonna blogiini kirjaamia arvoasetelmia. Vuoden 2014 ”liveability” -indeksi laittoi Helsingin maailman kahdeksanneksi kaupungiksi, Euroopasta vain Wien ohitti meidän rakkaan Helsinkimme. Tässä ei kantakaupungin puute näyttänyt haittaavan. Monoclen ”Quality of Life Survey” sai Kööpenhaminan ykköseksi, mutta Helsinki oli tiiviisti kannoilla viidentenä. Vain Tokio, Melbourne ja Tukholma kiilasivat ennen Helsinkiä. Hyvältä näyttää sillä Wien, Zurich ja Munchen jäivät lehdellä soittelemaan. Euroopan parhaita opiskelijakaupunkeja arvioitaessa Kööpenhamina oli kuudes ja Helsinki kolmastoista, rinnan mitalla Berliinille hävinneenä, mutta Tukholman hakanneena. Paras kaupunki oli Lontoo ja toiseksi paras Pariisi. No jos sitten vielä katsottaisiin Euroopan parhaita arkkitehtuuriyliopistoja niin havaitaan Tukholman KTH:n hakkaavan Aallon , joka taas hakkaa Aalborgin Tanskassa. Aallon sijaluku Euroopassa oli 15. Voittajina olivat UCL Lontoossa, Delft ja ETH Zurichissa. Todettakoon nyt vielä, että maita koskeva HDI –Human Quality Index on Suomelle hieman raaempi sillä viimeisimmän 2014 tilaston mukaan Norja oli 1, Tanska oli 4, Ruotsi 14 ja Suomi 24. Viidentoista vuoden aikana Tanska oli kirinyt 10 sijaa ja Suomi pudonnut 9 sijaa. Huonosti on mennyt koko maan kannalta! Kaikesta huolimatta Helsingin asema näiden arviointien perusteella näyttää hyvältä. Näyttävät puhuvan vain Helsingistä. Missään tilastoissa ei näy sen paremmin Vantaata, Espoota kuin MAL-aluetta.
Jussi Rautsi kun ryhtyi kommentissaan vanhaa kunnon legendaarista 40-luvun sormimallia eli Finger plan'ia kaipailemaan ja vaikka se tuossa seuraavassa kuvassa hieman häämöttääkin niin pannaan nyt tämä kunnon kuva vanhoista ajoista muistuttamaan.
Kaupungeissa on eroa, mutta on yhtäläisyyksiäkin. Kööpenhaminan kaupungissa asuu miltei tasan sama määrä asukkaita kuin Helsingin kaupungissa. Mutta kaupungin maa-alue on vain 40 % Helsingin pinta-alasta. Ero näkyy asukastiheyksissä. Kartat ovat samassa mittakaavassa ja osoittavat Helsingin Pääkaupunkiseudun ja Suur-Kööpenhaminan kertaluokaltaan samansuuruisiksi. Espoolla ja Kööpenhaminalla on molemmilla oma kottaraisensa: Frederiksberg ja Kauniainen.
Kuva kertoo kerrostaloasutuksesta Kööpenhaminassa ja Helsingissä. Köpiksen alueet ovat tiiviitä. Niitä palvelee automaattimetro, jonka rengasrata Cityring valmistuu vuonna 2018. Raideverkko on muutenkin erittäin tiheä. Helsingissä kerrostaloasutus on kuin haulikolla ammuttu. Keskustassa on tiheä raitiotieverkko. Metro ja rataverkko ovat harvoja. Kööpenhaminassa on 28 rautatieasemaa ja kun metro täysin valmistuu 31 metroasemaa. Helsingissä on 15 rautatieasemaa ja 17 metroasemaa kun länsimetro valmistuu (Huh! Menikö oikein?) Raitsikkapysäkkejä on kyllä tiheästi. Niitä en jaksanut laskea.
Helsinki ja Kööpenhamina ovat rakenteeltaan erilaisia kaupunkeja. Helsinki on vihreä kaupunki. Helsingin vetovoimana on vihreä. Kööpenhaminalla vihreä on hyvin rajoitettu. Kaupunki on tiivis, mutta myös matala. Meillä esiintyy ajatus kaupungin tiivistämiseksi korkeilla rakennuksilla. Kööpenhaminan tiiveyttä ei ole luotu korkeilla massoilla. Normaali kerrosluku tiiviillä alueilla on 5 kerrosta. Mittakaava on yhtenäinen ja sympaattinen. Alueilla on usein vaatimaton ilme – tiilikasarmeja. Hienoa kaupunkia kuitenkin - ja nimenomaan.
Ruutukaavaa ja umpikorttelia puistopihalla
Köpiksen kerrostalokorttelit ovat lähes kauttaaltaan umpikortteleita. Korttelin tai tontin eli sillä olevan talon tai usean talon yhdistelmän sisäpiha on aina autoton ja vihreä. Kortteleiden koko on yleensä noin 50 metriä kertaa 100 metriä. Kortteleiden koko vaihtelee kuitenkin suuresti. Kapeimmat korttelit tai tontit ovat leveydeltään 45 metrisiä. Rakennusten runkosyvyys on usein vain 10 metriä. Rakennusten kerrosluku on viisi tai neljä. Tonttitehokkuudeksi tulee 2,0-2,5. Se on hyvä tehokkuus. Autot ovat kadulla.
Tyypillinen Köpiksen kortteli näyttää tältä. Tontti tai korttelitehokkuudeksi tulee tällä alueella 2,0-2,5. Aluetehokkuus lienee ykkösen paikkeilla – asukastiheydestä päätellen. Autot ovat kaduilla – pääosin. Kivijalkakauppoja ei kyllä kovinkaan tiheään näy. Se asia ei ratkea pelkällä ruutukaavalla ja umpikortteleilla. Tämä alue on Kööpenhaminan tihein asukasluvultaan. Norrebron kaupunginosassa asuu 80000 ihmistä tiheydellä 20000 asukasta per km2. Helsingissä vastaavia tiheyksiä löytyy Kalliosta Linjoilta ja Torkkelinmäestä sekä Punavuoresta.
On meilläkin osattu
Jotta ei kaunis Helsinkimme jäisi aivan vaille ruutukaavaosaamisen ylistystä, panen tähän tasapuolisuuden vuoksi Wärtsilän korttelin ja naapureita Vallilasta. Korttelit muistuttavat Köpiksen systeemiä. Rakennukset ovat 4-5 kerroksisia ja kortteleissa syntyy tehokkuutta runsaasti. Vallilan tilastoalue on laaja. Aluetehokkuus on reilusti yli 6000 asukasta ja 14000 työpaikkaa neliökilometrillä. Se on siis pääasiallisesti työpaikka-alue eikä tiheyttä voi verrata kuvattuihin Köpiksen alueisiin.
Teollisuusmesenaatit olivat ennen aikaan kovia rakentajia ja hyviä rakentajia. Vallilan umpikorttelirakennukset ovat tästä hienona esimerkkinä. Autot ovat näissä kortteleissa kadulla. Iltaisin on joskus ahdasta, sanoo asukas, mutta paikka on kuulemma aina löytynyt. Ihania kortteleita, varsinkin tuo Wärtsilä.
Voiko Helsingistä tehdä Kööpenhaminan?
Lopuksi tullaan Särelän Mikon esittämään ”Lisää kantakaupunkia Helsinkiin” –ideologian toteutumismahdollisuuksiin. Lopputulema on selkeä: Helsingistä ei saa tiivistämällä Kööpenhaminaa. Olemme menettäneet sen mahdollisuuden. Helsingin nykyinen rakenne kivettyi jo viime vuosisadan alussa kun Bertel Jung teki alkavaan lähiörakenteeseen perustuvan yleisasemakaavan. Eliel Saarinen jatkoi aatetta Pro Helsingfors –suunnitelmassa tekemällä pikkukaupunkien verkoston. Näin syntyi Helsingin rakenne. Helsingillä on omat piirteensä, jotka liittyvät vihreyteen. Vihreän keskellä olevat kaupunginosat ovat meidän asumisemme keitaita. Ehrenströmin ja Engelin luomia Kluuvia, Kamppia tai Krunikaa ei voi levittää nykyisen rakenteen väliin jääviin viherkäytäviin. Täydennysrakentaminen taitavin perustein on kuitenkin luonnollista ja suotavaa. Se on kaupunkirakennustaidetta.
