Pilvi, runoiljaystävämme oli meillä Toompealla ja kirjoitti ihanan runon hevosesta nimeltä Lisette. Lisette ei ole mikä tahansa hevonen. Lisette oli Pietari Suuren lempihevonen. Ja nyt runoilijaystäväni Pilvi Pääkkönen päästi Lisetten lentoon.
Pultavan taistelu koitui kohtalokkaaksi Kaarle XII voittamattomalle karoliiniarmeijalle. Lisette oli Pietari Suuren lempihevonen. Pilvi kertoo runossaan Lisettestä, joka tässä taistelun jälkimainingeissa sotkee jalkoihinsa kentälle menehtyneitä. Pilvin runossa Lisette ei vie meitä onneksi taistelukentälle vaan Toompean kaduille ja kattojen, kirkkojen ja tornien ylle.
Ken suurennuslasi kädessään
kumartuu yli kuvakirjan tään
tutut kadut on hällä edessään
ja Rutun mukulakivet nää
ja tallin suuri ovi –
nyt meluta ei sovi!
Kuule! Jossain hevonen hirnahtaa
se laukkaa jo hurjasti tallissaan
sieltä halki vuosisatojen
laukkaa luoksesi Lisette – hevonen
Ja kun sen selkään uskaltaa
ja Toompean katuja karauttaa
pian kavion kopse vaimenee
kun Lisette siipiään levittelee
Se nousee ylle kattojen
ja ympäri kirkkojen, tornien
se lentää muutaman kierroksen
sitten vielä kerran hirnahtaa:
OI IHANAA, OI TALLINNAA!
Kuulet kumun kaupungin kellojen,
tunnet kupeet Liseten hikisen
ja kujilla, kaduilla, portailla
näet menneen maailman hahmoja
Ja jos nostat katseesi kirjasta,
on hetken aivan hiljaista
ovat sammuneet kaikki valot,
isäntäväki ja takasta halot
Ja savun haikea tuoksu tuo
mieleesi menneet ajat nuo
Tahdot Liseten luo, tahdot Liseten luo!
Sä avaa kirjasta aukeama
pian kuulet tuttua kopsetta!
ÄITÄH! LUULETAJA PILVI PÄÄKKÖNEN
Lisette
Pilvin runossa Lisette on pääolento. Haluankin hieman kertoa tuosta hevosesta. Kaikki mitä kerron, on tietysti faktojen sitomaa fiktiota. Jos sanoisin, ettei minulla ole mitään kirjallisia tai suullisia todisteita siitä oliko Lisette todella Pietarin mukana silloin kun hän joulukuussa 1711 saapui ensimmäiselle voittajavalloittajan kunnianarvoiselle vierailulle Tallinnaan, niin sinä lukijani saattaisit lähes menettää mielenkiintosi Lisette-hevosta ja sitä mukaa Pilvin runoa kohtaan. Sitä en missään tapauksessa halua, joten yhdymme unennäköön ja hennonsumuiseen kuvitteluun.
On myös totta
Se että Lisette hevonen asui minun nykyisessä talossani Toompean mäellä on totta. Myös se on totta, että Pietari I asui kauniin vaimonsa Katariinan kanssa minun seinäni takana, eli juuri siinä talossa, jossa nyt kuuntelen Aleksander Dormidontovin kertomusta – sekin on totta. Vielä pienenä syrjähyppynä kerron että kertoja Aleksander oli Eestinmaan ja Tallinnan ensimmäinen hippi – totta kaikki.
Tarina alkaa petturi von Schlippenbachista
Talon omistajana – siis Tallinnan nykyisen Lossiplatsilla sijaitsevan Postimajan ja talon takapihalla olevan minun taloni omistajana oli entinen Ruotsin Kaarle XII Pultavan joukoissa toiminut kenraali Wolmar Anton von Schlippenbach (1653–1721). Hän oli Pultavan hävityn taistelun jälkeen joutunut venäläisten vangiksi ja sitten aatelismiehenä ystävystynyt voittajansa eli Pietari I:n kanssa. Ruotsalaiset pitivät ja ehkäpä vieläkin pitävät häntä petturina. Oli kai syytäkin, sillä Pietarin Tallinnan vierailun jälkeen hän liittyi tsaarin joukkoihin, nimitettiin kenraaliluutnantiksi ja sai paronin arvon ja vielä läänitykset Kuurinmaalta. Hän oli myöhemmin harjoittamassa lisää petturuutta tsaarin oikeusneuvostossa, sillä hän oli tuomitsemassa kuolemaan ruotsalaisia sotavankeja suojelleen Siperian kuvernöörin. Kaiken lisäksi ja ruotsalaisten kiusaksi hän antoi Suuren Pohjan sodan historiaa kirjoitettaessa Pietarin skribenteille salaisia historiatietoja Ruotsin armeijan toimista sodan aikana.
Ruotsin suurvalta-asema 1600-luvun lopulla oli 15-vuotiaana kuninkaaksi tulleen Kaarle XII käsissä. Se hupeni ja Pietari I korjasi potin. Pietari valloitti Viron vuonna 1710, ensivisiitti kuitenkin tapahtui joulukuussa 1711. Suomessa Pietarin joukot häärivät kauhua herättävällä tavalla vuosina 1714–1721. Oli isonvihan aika. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjä sai tai paremminkin otti oheiseen karttaan vaalean vihreällä merkityt alueet, Viron, Liivinmaan, Inkerin ja Karjalan. Varsinaisesti Pietari alun alkaen tavoitteli vain Inkerinmaata. Olihan hän aloittanut Pietarin linnoituksen Sankt Pieterburgin rakentamisen vuonna 1703. inkeriläiseen Nevanlinnaan. Kaupungin nimi ei siis tule Pietarista itsestään vaan pyhimys Pietarista.
Katariina ja Pietari Tallinnassa
Niinpä niin, tällainen entisen isänmaansa ja meidänkin isänmaamme petturi ja Suuressa Pohjan Sodassa suomalaisia ja erityisesti pohjalaisia kaltoin kohdelleen Venäjän armeijan tuleva kenraaliluutnantti oli tämä Schlippenbach, jonka talossa siis nyt Pultavan voittaja ja Viron valloittaja vietti kaksi visiittiviikkoaan Tallinnassa. Kenraalin asunto oli osoitteessa Schlossplatz 4. (Lossiplats 4). Sehän sattuukin olemaan sama osoite kuin Murolen Tallinnan residenssillä, Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Murolen residenssin varsinainen sisäänkäynti on Rutu-kadun puolella. Tuon kadun nimi oli saksalaisaikaan ja ruotsalaisaikaan ja vielä Pietarin aikaan Eilgasse –kiirekatu. Varsinaisesti kiirekadun nimen nykyinen Rutu tänava sai siksi, että vanhaan aikaan kadulle oli majoittuneena lähettejä – kullereita. Tältä pikkukadulta oli myöskin alkanut Tallinnan suuri tulipalo vuonna 1674 eli miehen ikä ennen Pietarin ensivierailua. Väittävät piikatyttöjen heittäneen tuhkaa pihalle ja siitä palo ryöpsähti. Saattaisiko tuo kadun nimi sittenkin johtua tulipalon aiheuttamasta melkoisesta kiireestä?
Pietari I vierailusta on muistolaatta Lossiplats 4 oven pielessä, postimajan seinässä. Minulla on muuten avain siihen oveen. Kyltissä ei mainita Pietarin vaimoa Katariinaa, joka nousi tsaarittareksi Pietarin kuoltua 1725. Hän tosin itsekin kuoli kaksi vuotta Pietarin jälkeen. Tämä Katariina ei suinkaan ollut Katariina Suuri vaikka olikin sukuaan protestantti ja puolalaisen talonpojan tytär. Isän väitettiin olevan ruotsalainen upseeri. Hän oli muuten palvelijattarena ja pesula-apulaisena upseerien perheissä ja ajautui sitten Pietarin läheisyyteen. siitä syntyi rakkaus. Tallinnan käynnin aikana he olivat virallisesti susipari, vaikkakin heillä oli jo lapsia. Virallisesti he avioituivat Katariinan onnistuttua lahjomaan jalokivillään Turkin sulttaanin ja vapauttamaan heidät Pruthin hävityn taistelun jälkimainingeissa vuonna 1711. Tallinnaan tullessaan he olivat jo virallisesti naimisissa.
Kuusikujaa pitkin juhlakulkueessa Tallinnaan
Pietari saapui Tallinnaan kuusikujaa pitkin joulukuun 13 päivänä vuonna 1711. Kujan olivat rakentaneet Tallinnan porvarit kunnioittaakseen uuden hallitsijan ensivierailua. Hän viihtyi kaupungissa ja hänen kerrotaan kuljeksineen ympäriinsä. Vaimon Katariinan toimista ei ole tietoa. Lisette oli tallissa minun nykyisessä olohuoneessani. Hän – hevonen - oli nirso ruoan suhteen ja vaati isäntää ruokkimaan itseään. Niinpä hevonen laihtui aina silloin kun isäntä oli matkoillaan. Näin ei onneksi tapahtunut Rutu-kadulla. Katu saattoi siihen aikaan olla nykyistä hieman alempana, mutta asemakaava ja talojen seinälinjat ovat peräisin jo 1400-luvulta – joten paikka on kyllä tiedossa, korkeustaso hieman epävarma.
Pietari asusteli kauniin Katariinansa kanssa von Schlippenbachin talossa joka esiintyy oikeanpuoleisessa 1600-luvun loppupuolen mallikuvassa. Hänen käydessään paikalla Nevski katedraali ei ollut edes unelmissa. Sehän valmistui vasta 200 vuotta myöhemmin. Eilgassea pitkin Lisette vietiin talliin. Eilgasse on minun katuni.
Pietari Suuren patsas syntyi Katariina Suuren toimeksiannosta 1782. Kuvanveistäjä oli ranskalainen Etienne Maurice Falconet. Hevosen nimestä en saanut selvyyttä. Oliko esikuvana ollut Lisette? Olihan hevonen sentään (surkean huonosti) täytettynä pietarilaisessa museossa – ja on vielä nytkin. Toisaalta Pultavan taistelukuvassa Lisette on komeimmillaan. Lisette muuten pelasti isäntänsä hengen hyppäämällä sivuun saapuvan luodin tullessa kohti. Pikkukuvassa näkyy pietarilaisessa museossa Lisette itse ja tsaari - myöhemmin imperaattori eli keisari - Pietarin lempikoiran pää. Senkin nimi oli Lisette. Samanniminen oli myös Pietarin rakastajatar Lisette.
Lisette oli Akhal-Teke
Koska tuo Pilvin runo kehittää kaiken hurman tuon hevosystävämme Liseten lentoon ”yli kaupungin, ylle kattojen ja ympäri kirkkojen, tornien” haluan esitellä tuota hevosta hieman tarkemmin: Pietari I ihastui tuohon hevoseen ensisilmäyksellä ja risti sen rakastajattarensa mukaan Lisetteksi. Väitetään, että hevonen oli Kaukasiasta Karabahin vuoristoalueelta. Pietarin aikaan se oli armenialaisten ja azerien asuttama Karabahin itsenäinen kaanikunta. Tunnettehan paikan. Se on Vuoristo-Karabah, jonka armenialaiset valloittivat Azerbaijanilta 90-luvun alussa. Lisette sanotaan olleen kotoisin tuolta alueelta.
Mutta, on toinenkin teoria. Tuo äskeinen taitaa olla väärä. Se väittää hevosen olleen turkmenistanilaista huippurotua Akhal-Teke. Luulen että Lisette oli todellakin Akhal-Teke. Pietarin isä, Venäjän tsaari Aleksei rakasti noita hevosia, miksei siis poikakin. Nykyisin Pietarin rakastama hevonen on siis surkeasti täytettynä pietarilaisessa museossa, eikä tuosta täytetystä konista voine päätellä enää elinajan jalosukuista rotua – ei myöskään kuolinaikaa. Lisetten tullessa Tallinnaan se oli 14-15 -vuotias - siis, jo täysikäinen hevoseksi. Lisette oli oikullinen ja vaati paljon huolenpitoa. Se ei suostunut syömään kuin Pietarin itsensä ruokkimana. Hevonen oli nääntyä kuoliaaksi isäntänsä matkojen aikana kotitallissaan ruokkijan puuttuessa. Niinpä onkin lähes historiallisesti todistettu, että Pietarin itsensä on täytynyt käydä kauroja antamassa - minun olohuoneessani.
Jos sinua sattuu vielä kiinnostamaan nuo samaiset seudut Toompean mäellä, etkä muista lukeneesi kummituksesta Eilgassen seutuvilla, niin ole hyvä ja klikkaa tuohon:
Eilgasse näyttää ”tallin” ikkunasta katsottuna varsin kiireettömältä.
