Nyt intiaanikesän kuumina päivinä on tullut ajatelleeksi kesämökkikulttuurin tulevaisuutta. Uuskaupunkilaisuus ei varmaan tunnusta mökkeilyä kansallisen kulttuurin kulmakiveksi. Ja saattaahan mökkeilyn vaatima ajankäyttö imaista osan suomalaisen kilpailukyvyn kiistellystä kakusta. Suomalaisilla on noin 0,8 miljoonaa kesäasunnoksi tehtyä tai sellaiseksi muuntunutta asuinpaikkaa. Varsinaisia loma-asuntoja on kuutisensataatuhatta, lisäksi on parisataatuhatta kesäasunnoiksi muuttunutta mummonmökkiä ja maatilaa. Runsas miljoona suomalaista on kesämökkikulttuurin aktiivisia osallistujia. Suomalaisten osin ympärivuotinen, vaikkakin pääosin viiteen kesäkuukauteen ajoittuva mökkeily on massiivisuudessaan varmaan melko ainutlaatuinen ilmiö maailmassa.
Mökkikansa numero yksi
No, tiedämmehän sen, että norjalaisilla on vuoristomajansa ja ruotsalaisilla myös stugansa, mutta että kaikki kansa! Niin, miten paljon ruotsalaisilla ja norjalaisilla onkaan vapaa-ajan asuntoja suomalaisiin verrattuna? Suomi on pohjoismaiden mökkikansa numero yksi, se on selvä. Suomessa on 11 asukasta yhtä mökkiä kohti. Tässä ei ole huomioitu mummonmökkejä ja maatiloja. Jos ne otetaan mukaan, suomalaisia on vain 7 henkeä yhtä vapaa-ajanasuntoa kohti. Toisena tulee Norja tunturihyttiensä kanssa. Norjalaisilla on 420000 ”hytter og sommerhus”. Ruotsi on kolmantena pohjoismaista. Ruotsissa on 570000 vapaa-ajan asuntoa.
Ruotsalaisten mökeistä 6 % on ulkomaisten omistamia. Tanskalaiset omistavat 2 %, norjalaiset 1,9 % ja saksalaiset 1,8 %. Tanskalaisilla on omassa maassaan vain 200000 kesäasuntoa. Alhainen määrä johtuu Tanskan lainsäädännöstä. Vuonna 1972, Tanskan liittyessä Euroopan yhteisöön, pelättiin vierasmaalaisten kesämökki-invaasiota ja sen estämiseksi säädettiin laki joka esti vierasmaalaisten omistuksen. Perusteena oli rantaresurssien rajallisuus. Vuonna 1977 tehtiin säädös joka esti rantarakentamisen myös tanskalaisilta. Paine rakentamiseen oli kuitenkin kova ja vuonna 2004 annettiin lieventävä säädös, joka salli kunnille mahdollisuuden myöntää rajoitetusti rakennuslupia rantarakentamiseen. Rajoituspolitiikasta sitten johtunee, että tanskalaisilla on Ruotsissa 12000 kesäpaikkaa.
Suomi on selkeä ykkösmaa kesämökki-tiheydessä asukaslukuun verrattuna. Suomessa on 11 asukasta yhtä mökkiä kohti. Jos vielä mukaan lasketaan mummonmökit ja kesäkäytössä olevat maatilat ja torpat niin yhtä vapaa-ajanasuntoa kohti on 7 ihmistä. Norja ei ole kaukana, mutta Tanskanmaassa asiat ovat toisin.
Ulkomaista invaasiota pelättiin
Suomen dilemmaksi ei noussut pelätty saksalaisinvaasio Euroopan unioniin liittymisen jälkeen. Pelon aiheeksi nousi venäläisten mökinomistus. Suomessa on tällä hetkellä 3200 venäläisten omistamaa kesäpaikkaa. Se on 0,6 % kaikista mökeistä. Suurta mielenkiintoa on herättänyt se, miksi mökkitontteja on osteltu strategisten armeijakohteiden naapurustosta tai tärkeiden laivaväylien kapeikoista. Tapauksia ei ole yksi tai kaksi! Venäläisten tulevaa omistuskiintiötä on ennusteltu oikein viranomaisten toimesta. Työ- ja elinkeinoministeriö teki vuonna 2013 ennusteen venäläisten mökkeilystä Suomessa: ” Venäläiset vapaa-ajan asukkaina Suomessa 2030”.
Suomalaiset laativat vuonna 2013 ministeriötasoisen ennusteen venäläisten omistamien lomakiinteistöjen määrän kasvusta. Tuohon aikaan ei ollut vielä aavistustakaan nykypäivän tilanteesta Ukrainassa ja Krimillä, saatikka pakotteiden vaikutuksista ja ruplan romahduksesta. Kaikki tapahtui niin äkkiä, mutta jo seuraavana vuonna selvityksen jälkeen. Ennusteessa oli laaja haarukka. Vuonna 2030 venäläisten arveltiin omistavan 12000 – 27000 lomakiinteistöä Suomessa. Haluatko lukea? Klikkaa: https://www.tem.fi/files/36722/TEMrap_20_2013_web_22052013.pdf
Mökkeilyn luvattu maa
Suomalaisilla, mökkeilyn luvatulla kansalla, on moninaisia mökkeilyn muotoja. On kulttuurirantamökkeilyä, on maatilamökkeilyä, on torppamökkeilyä, on salojärvimökkeilyä, on saaristomökkeilyä ja villamökkeilyä, on tyrskyrantamökkeilyä ja Lapin mökkeilyä ja on vielä asuntoauto/vaunumökkeilyä, venemökkeilyä ja vähenemässä määrin telttamökkeilyä. Tilasto? Minulla ei ole tästä tilastoa.
Minun mökkeilyni toivemaisema näyttää tällaiselta. Siihen kuuluu veteen vajoavia puunrunkoja, Lapinhautojen kiviröykkiöitä, vanha syrjäinen tanhupaikka, luonnon ja ennen eläneiden magiikkaa ja nyt vasta loppukesällä aikaansaamani laituri, jolta pääsen konkkakoipeni kanssa veden syliin.
Itse olen kahden mökkeilykulttuurin harrastaja. Nautin salojärvimökkeilystä, mutta pääasiallisesti oleskelen turvallisessa torppamökkeilyn ympäristössä. Salojärvimökkeily oli minun kasvavan perheeni mökkeilymuoto. Silloin oli mahdollista asua mökissä ilman sähköä, katsella takkatulen loimua ja katsella järven väreilevää pintaa. Jos nykyaikana haluaisit viedä keskenkasvuiset paikkaan missä ei ole sieraimia lukemattomille latureille - tulisit epäonnistumaan. Näin siis salojärvimökkeilyä on tarjolla vain ikääntyneille, televisioista ja iPadeistä addiktoitumattomille.
Kun nyt viisikymmentä täyttäneet olivat nuoria, oltiin jo rockin, leveälahkeisten farkkujen ja spittareiden vallassa, mutta televisiosta mökeillä, väritelevisioista puhumattakaan, ei ollut tietoa – saatikka puhelimesta – utopiaa. Huvit oli tehtävä omasta päästä.
Vieraanvaraisuutta puolin ja toisin
Meidän suvussamme mökkeily on tullut osaksi italialaisuomalaista yhteiseloa. Italian Nonnan mökkijärven huudahdus; ”Che pace, che natura”, on jäänyt jatkuvasti toistetuksi mantraksi. Italiassa mennään merelle kesän tullen, mutta se ei tarkoita omalle mökkipalazzolle menoa, paitsi niillä, joilla tällaiset palazzot ovat suorastaan sukuperintönä. Tavalliset ihmiset, joilla on varaa ”mennä merelle”, asuvat merenrantakaupungeissa sijaitsevissa kerrostaloasunnoissa. Puolisuomalaiset italialaiset rakastavat kuitenkin mökkeilyn iloja Suomessa käydessään. Tällaisia kesätarinoita ovat minun mökkini vieraskirjat tulvillaan.
Nonnan ja Attilion mökkikäynti 70-luvun suomalaismökillä oli ennennäkemättömyyden kokemista. Lapsilla siinä riitti aiheita kuvakertomukseen.
Beduiinien jälkeläiset hiekalla
Entisillä beduiineilla mökkeilyn tapainen luontokosketus on verissä. Libyassa pääsi halutessaan paikallisten kanssa retkelle. Ja kannatti haluta. Retket suuntautuivat hiekalle. Ajoneuvona eivät valitettavasti olleet kamelit vaan oli tyydyttävä maastoautoihin. Jeepin takakontissa oli lammas ja vuohi. Lammas paloiteltiin ja grillattiin nuotiolla, sisäelimet syötiin alkuherkkuina. Paistaminen ja syöminen oli nuotioillan pääohjelma. Jos herkkuhammasta vielä jomotti, saatettiin lähteä jänismetsälle. Silloin ajettiin illan pimeydessä pitkin hiekalla olevia pusikoita. Haulikkomies kurkotteli auton ikkunasta valokeilaan ilmestyvän riistan toivossa. Ja usein pupu joutui pataan. Vuohi säilyttikin useimmiten henkensä ja mäkätteli tyytyväisenä kun miehet kallistivat päänsä hiekalle. Paikalle sattuneet kamelit olivat yleensä kiinnostuneita syöjien jätteistä ja saapuivat nuotiopaikalle tutkimusmatkalle. Herääminen kamelin jalkojen juuressa saattoi synnyttää pienen shokin – mutta siitäkin selvittiin.
Beduiinien jälkeläiset saunan lauteilla
Vastapalveluna kamelipaimenten luo tehdyille hiekan yöretkille tarjosin beduiinien jälkeläisille suomalaista metsän ja järvien magiikkaa. Ajoin Helsingistä mökilleni Tammelaan tarkoituksella pikkuteitä pitkin, valtateitä vältellen. Näin syntyi vaikutelma matkasta asumattomaan korpeen. Metsää ja metsää kymmeniä kilometrejä. Tunnelma oli valmiiksi tiivis kun saavuimme mökkijärven rantaan – sadan kilometrin päähän lähimmästä sivistyksestä. Metsä kiehtoi ja pelotti. Kuikan vihlova ujellus tiivisti tunnelmaa. Aito kysymys ylsi lähes tankerovitsien tasolle. ”No danger animals here?” Erämaan miesten sopeutuminen oli kuitenkin nopeaa. Teen keitto avotulen äärellä oli heidän lapsuutensa todellisuutta – ja maku jotain muuta kuin kaasuhellan liekillä aikaansaatu elämys. Isännälle yllätyksenä eräskin vieras oli aamulla kello kuusi laiturilla auringon kilossa aamuvoimistelua suorittamassa. Sauna oli tietysti suomalaisittain pakollinen kuvio. Älkää nyt ruvetko päivittelemään! Sauna on oikea paikka turkkilaisen kylpyläkulttuurin perineille arabeille ja he osaavat siitä nauttia.
Mr. Jamal Syyriasta ja Mr. Pentti Suomesta istuvat mökkisaunan lauteilla. ”All heat coming to Mr. Jamal!”
Kuwaitit mökkeilevät torstaisin
Kuwaitilainen mökkeily muistuttaa suomalaista mökkeilyä, mutta ei sittenkään. Homma on täysin miesten puuhia. Meren rantaan on kuitenkin mentävä. Tosin vesi on niin kuumaa, ettei siellä tee mieli uida. Mökkeilemään lähdetään vakiintuneella ystäväjoukolla. Rannalla sijaitsevan peltimökin piha täyttyy Mersuista ja taitaa joukkoon mahtua pari Maseratiakin ja ainakin yksi Ferrari. Sudanilaiset kokkipojat huolehtivat tarjoilun herkuista. Juomana on mustaetikettistä whiskyä, noin suunnilleen puoli pulloa mieheen - parhaimmillaan koko pullo. Ilmastointikoneet hurisevat. Peltimökissä on suorastaa kylmä. Kylmyyttä lisää jäämurske juoman höysteenä. Kummallista, jäiden seassa juotu whisky ei tunnu kihahtavan päähän. Aikanaan ilta päättyy ja mökkeilijät siirtyvät ilmastoituihin ajoneuvoihinsa. Auton kojetaulun juomalasin pitimiin sijoitetaan piripintaiset whiskylasit – one for the road! Ja kaikki tämä ajalta ennen Saddam Husseinin Kuwaitin valloitusta, ja sitä seuranneita demokratisoimisoffensiiveja ja masentavaa nykytodellisuutta.
Lopun epäilys ja toive
Olen antanut itseni kuulla tulevasta yhteiskunnallisesta muutoksesta ja kesämökkikulttuurin kuolemasta ja robottiautoista ja erityisesti siitä etteivät nuoret enää halua ajaa autoa. Mitä sitten sanotte siitä että mökillä sienimetsässä pikkuinen ihana kaksivuotias lastenlastenlapseni ilmaisi halunsa tarttua auton rattiin, ja hän sitten ryhtyi tarmokkaaseen ratinpyöritykseen. Olisiko hän valmis isoisoisän mökin tulevaksi käyttäjäksi ja kesämökkikulttuurin vaalijaksi - kyllä siihen jonkinlaista ratinpyörittäjää tarvitaan, robottiauto ei sinne puskaan ilman apua selviä?
