Yllätyin iloisesti. Rakennusinsinööriliiton lehdessä oli kiinnostava kirjoitus. Jyrki Keinänenkirjoitti viennistä. Jyrki on Suomen Konsulttitoimistojen Liiton puheenjohtaja. Hän on Suomen 12. suurimman konsulttitoimiston, A-Insinöörit Groupin toimitusjohtaja. Hänen alaisenaan on yli 700 henkeä. Jyrkin kirjoitus todella sykähdyttää. Eihän konsulttitoiminnan viennistä rakennusalalla juurikaan puhuta. Ollaan tyytyväisiä kotimaan buumiin. Ja ollaan yhä suuremmassa määrin ulkomaisessa omistuksessa. Onko oma pesä puhdas? No, ei tietenkään. Se oli vuonna 2001 kun minun johtamani LT-Konsultit Oy myytiin ruotsalaiselle Jakobson & Widmarkille, joka puolestaan oli siirtynyt brittiläisen WSP Groupin omistukseen, joka sitten vuonna 2012 siirtyi kanadalaisen Genivarin omistukseen. Britanniassa yhtiö oli Lontoon pörssissä. Kanadassa se on Montrealin pörssissä. Yhtiön nimi on WSP Group. Sillä on 50000 työntekijää. Suomessa on tytäryhtiö WSP Finland. Tämäkin viesti tulee tuon minulle tärkeän firman sähköpostista.
Niin, anteeksi sivuhyppäys. Mitä Jyrki Keinänen sanoikaan? Hän sanoi mm. näin: ”Vielä 1980- ja 90-lukujen taitteeseen asti rakentamisen suunnittelu- ja konsulttivienti kukoisti. Suomalaiset arkkitehdit ja diplomi-insinöörit olivat mukana Lähi-idän isoissa kaupunkirakentamisen projekteissa ja suunnittelemassa Aasiaan siltoja ja vesihuoltoa. Osaamisvientimme historiaan mahtuu monia upeita hankkeita, mutta ne ovat 30 vuoden takaa. Veikö 90-luvun lama suunnittelutoimistoilta riskinottohalun ja -kyvyn? Imeekö Suomen kaupungistuminen ja kotimaan rakentamisen tarpeet liikenevät voimavarat? Vaivaako meitä rohkeuden puute?” Suomessa on monia aloja, joilla ollaan maailman huipputasolla. Hän mainitsee arkkitehtisuunnittelun, kalliorakentamisen ja sillat, energiatehokkuuden ja rakennusfysiikan. No, tuon rakennusfysiikan suhteen olisi kai kehittämisen varaa, meidän hometalorekordimme ei liene kovinkaan hyvä referenssi. Jyrki mainitsee vielä digitaalisen rakentamisen ja BIM-ohjelmisto-osaamisen. Sitten hän toteaa: ”Osaamisen kaupallistamista, myyntiä ja markkinointia suomalainen insinööri ei vieläkään osaa.” Osaamisen viennissä pitäisi Jyrki Keinäsen mukaan päättää, ”mitä haluamme viedä: huippuosaajien työtunteja vai asiakaslähtöisiä, positiivista arvoa tuottavia palvelumalleja?” Kirjoituksensa lopuksi hän esittää vision: ”Veisimmekö maailmalle kokonaisen kaupunginosan suunnittelun ja rakentamisen älykkäässä yhteistoimintamallissa avaimet käteen -periaatteella? Ympärillämme on siihen kaikki tarvittava osaaminen.”
Tuo Jyrkin loppuvisio kilahti ihanasti
Tuotapa juuri. Jos minun jo entisiksi ajatuksiksi muumioituneita toiveita peilailee, niin tarkentaisin vielä maailman valtavan kaupunkislummiutumisen ongelmaan ja ratkaisujen etsintään. Siinä korostuu erityisesti ympäristöteknologioiden ja low-cost rakentamisen lisäksi sosiaalinen sektori ja palvelujen tuottaminen. Erityisesti opetus ja terveys. Siinähän suomalaisilla on harjoitteita. Kuka ryhtyy pakettia kasaamaan ja maailman foorumeille esittäytymään? Vai luulitteko jonkun näitä palveluja tulevan Suomesta tilaamaan, kun vain aikamme odottelemme ja jahkailemme.
Vuorineuvos Tauno Matomäki puhuu ”Itse asiassa kuultuna ohjelmassa”. Matomäen puhelu sopiikin tähän juttuun. Haastattelu tehtiin joulukuussa 2016. Matomäki on tunnettu kirjallisuuden ystävä. Hän kehottaa lukemaan tarpeetonta kirjallisuutta. (Sopiiko hyvin tähän blogiin?) Matomäki puhuu suomalaisesta suurteollisuudesta. Itse kun oli suurteollisuuden suurmiehiä:
”Systeemit Suomessa muuttuvat kovin hitaasti. Se on Venäjällä, jossa se tapahtuu napin painalluksella. Demokratia on irrallaan taloudesta. Meidän talous on erikoisessa tilanteessa, se on jakautunut kahtia. Isot yritykset jotka hoitavat vientiä ja heidän alihankkijansa työllistävät keskisuurta ja pientä teollisuutta. Ne on aika ohuella langalla Suomessa kiinni. Se on englanti hallituksen kieli, työntekijöistä suurin osa on ulkomailla, omistajat on ulkomailla, hallituksessa on ulkomaisia jäseniä. Se suomalaisuus on kohtalaisen ohut kuori. Se tulee siitä, että täällä on pääkonttori. Niitäkin on yritetty siirrellä Suomesta pois. Ensokin kävi Lontoossa pääkonttoreineen. Pitäisi huolehtia siitä, että tämä ydinbisnes säilyy suomalaisena. Se ei ole aivan itsestään selvää. Toinen, johtuen näistä suurista yrityksistä, on asia, jota olen jauhanut vuosikymmeniä, että olisi aikaansaatava kulutustavaratuotantoa. Ei pelkästään investointitavaroiden tuotantoa. Sitä tarvitaan silloin kun talous muualla kasvaa. Jos talous menee tasaisesti, niin kulutustavaraa kuuluu viedä 100 %, mutta investointitavaraa ei tarvita paljon mitään, jos kulutus ei lisäänny ulkomailla. Tämä meidän teollisuutemme rakenne liioittelee suhdanteiden huippuja ja kuoppia. Pitäisi saada Fiskarsin lisäksi paljon muita jotka tekevät pientä kamaa, joka kulkee povitaskussa tai käsilaukussa.” Olisiko tämä konsulttitoiminta juuri hyvää pientä kamaa, kysyy blogintekijä.
Onko yritysjohtajia joista paistaa toivo?
Juuripa sattuikin, kun eteeni ilmestyneessä Hesarissa Jussi Pullinen otsikoi kolumninsa näin: ”Suomi tarvitsee yritysjohtajia, joista paistaa toivo.” Hän viittaa eräisiin mahtijohtajiin joiden puheista on tihkunut epätoivo. Pullinen kirjoittaa: ”Kannanotoista voi saada omituisen kuvan: Suomen liike-elämä on pulassa, sen kerma neuvotonta ja vain valtio voi heitä auttaa. Hieman ristiriitaisesti valtiota pitää olla vähemmän, mutta sen pitää auttaa yrityksiä enemmän.” Hän jatkaa: ”Länsimaissa yritykset ja rehti kilpailu ovat olleet optimismin ja kehitysuskon lähde. Rohkeus unelmoida, ottaa riskejä ja nähdä tulevaan on yritysten parhaita puolia. Jos yritysjohtaja rypee synkkyydessä, tämä unohtuu.” Hyvin sanottu ja kirjoitettu.
Onko palveluvienti pelastuksemme?
Kun on näin suurta viisautta sisäistetty, onkin pakko suorittaa pieni tilastotarkistus. Miten Suomella nyt menee palveluviennin sektoreilla verrattuna esimerkiksi Ruotsiin. Olisiko palveluviennin sektori juuri sitä ”kulutustavaravientiä”, josta vuorineuvos Matomäki puhuu ja löytyisikö palveluviennin sektoreilta niitä toivoa jakavia yritysjohtajia. Ja vielä onko konsulttitoiminnalla jokin osuus tässä palveluviennissä.
Ruotsin palveluvienti oli 61 miljardia euroa vuonna 2019. Suomella vienti oli 29 miljardin suuruinen. Väkilukuun verrattuna Ruotsi vie 6000 eurolla per asukas, kun Suomessa luku on 5000 euroa per asukas. Viennin jakaumassa on paljon samaa. Ehkä selkeä ero on tietotekniikan viennissä, sillä Ruotsissa televiestinnän, tietotekniikan ja tietopalvelujen vienti oli 22 % koko palveluviennistä, kun Suomi oli kirinyt 40 %:in. Rakentaminen ei ole kummallakaan maalla palvelujen viennin ykkösalueita, sillä rakentamispalveluita vietiin Ruotsista 700 miljoonalla ja Suomesta vastaavasti 240 miljardilla.
Konsulttiala on tietysti se ala joka palvelujen vientiä voisi lähinnä harrastaa. Konsulttialalla on tapahtunut valtaisaa kehitystä. Suomeen on rantautunut useita kansainvälisiä yrityksiä. Suomen kansainvälistyminen tapahtui lähinnä Jaakko Pöyryn toimesta. Nyt on käynyt niin, että Pöyry yhtiöt ovat siirtyneen ruotsalainen höyrypannuyhtiön omistukseen. Vuoden 2020 tietoja ei vielä ole. Vuoden 2019 100 suurinta suomalaista konsulttiyritystä työllisti 23600 henkeä. Yhteinen liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa. Ulkomaalaisomisteisten yhtiöiden osuus liikevaihdosta oli 36 %. Suurimmat ulkomaalaisomisteiset olivat Ramböll, Sweco ja AFRY. Näiden kolmen yhtiön osuus sadan yhtiön liikevaihdosta oli 25 %. Kymmenen suurinta konsulttitoimistoa tuottaa 60 % sadan suurimman toimiston yhteenlasketusta liikevaihdosta. Sadan suurimman konsulttitoimiston liikevaihdosta noin 43 % palvelee teollisuutta. Joukkoon mahtuu 23 arkkitehtitoimistoa. Arkkitehtien osuus kokonaisliikevaihdosta on 5 %, rakennesuunnittelijoiden 4 % ja teollisuussuunnittelijoiden 11 %.
Haluan katsoa vientiä ennen ja nyt
Joskus kymmenisen vuotta sitten kyselin eräässä esitelmässäni miksi Suomen kehitysyhteistyöstä vastaavat viranomaiset ovat priorisoineet rakentamisen ”oikean ja hyväksyttävän” kehitysavun ulkopuolelle. Väitin että rakentaminen ja habitaatio ei ole ”hard ware”, se on turvallisuutta ja tulevaisuutta. ”Itserakentaminen” on perinteisen yhteiskunta-aktiviteetin ydin. Yhteiskunnan rakentamisen kulmakivenä on mittakaava, ympäristö, naapuruus, turvallisuuden tunne. Organisaatioiden suosima pehmeä apu on ollut systeemipainotteista. Viime aikoina yksilöiden kautta edistyvä kehitys on kylläkin saanut ymmärrystä. Rakentamista ja yhteisöjä ei ole kuitenkaan Suomessa koettu pehmeäksi avuksi. Näin maamme rakennusalan aivovienti jäi ulos suurimittaisesta kehitystyöstä. Tämä tosiasia vahingoittaa myös alan tutkimusta ja globalisaation vaatimia valmiuksia nyt. Tilastot kertovat todellakin karmealla tavalla missä mennään.
Hieman on muisteltava vanhoja. Vientiä aloitettaessa oli valtavaa innostusta. Perustettiin vientiryhmiä. Oli Tapiola Consultants, oli Finnmap, oli Finnconsult, oli Finnplanco, oli FAC (lempinimeltään ”fucking architects”) ja vieläkin muita. Uskottiin, että suomalaisen arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun vienti puree. Olihan siitä loistavia esikuvia - itse suunnitteluviennin maestrot: kaukomenneisyydestä isä ja poika Saarinen, lähimenneisyydestä Aalto, Ruusuvuori ja Pietilä. Meidän omaa vientiyhtiötämme haikailtiin Kauppakillassa. Siellä oli kaksi Eeroa, kaksi Penttiä yksi Norkku. Oli syntynyt ahaa-elämys! On perustettava vientifirma. Koskimiehen Matti keksi nimeksi: DEVECON. Superseksikäs työnimi CONS-EX hylättiin. Se ei soveltunut ranskalaisten kuultavaksi. Devecon Oy oli Ekono Oy:n, Maa ja Vesi Oy:n, Paloheimo-Ollila Oy:n, Arkkitehtitoimisto CJN Oy:n ja Liikennetekniikka Oy:n yhteinen pumppu. Ensimmäisenä työnä saimme kehitysyhteistyönä tehtävän Pha Rung korjaustelakan Vietnamiin, sitten alkoi suora vienti ensin Kuwaitiin, Libyaan ja Algeriaan. Pian olimme maailman 40. suurin rakennusalan konsultoinnin vientifirma. Nyt nuo kaikki perustajafirmat ovat hävinneet ja sulautuneet. Suomalaisten suunnittelun monitoimifirmojen sulautuminen kansainvälisten pörssiyhtiöiden osaksi on johtanut oman vientitoiminnan loppumiseen. Suomessa on nytkin loistavia teollisuuden teknologiaviejiä, kuten Deltamarin Oy (84 % vientiä), Elomatic-yhtiöt (61 % vientiä) ja Citec Oy Ab (61 % vientiä). Rakennusalaa ja kaupunkisuunnittelua pieneltä osalta harjoittanut Pöyry Finland Oy (28 % vientiä) on nyt siirtynyt ÅF:n omistukseen ja hallintaan. Meillä on kuitenkin omasta takaa hyviä ehdokkaita vetämään suomalaisehtoinen vienti nousuun. Firmojen johto on sen velkaa henkilökunnalleen. Kysymys on valinnoista, tahdosta ja myös riskinotosta. On liittouduttava ja on kilpailtava. Suunnitteluviennin kerrannaisvaikutukset ovat suuret. Niiden perään kannattaisi haikailla.
Katsellaan nyt hieman vanhoja lukuja. Tässä on eräitä lukuja vuoteen 2017 saakka. Vienti oli aikoinaan, noina vuosina mistä Jyrki Keinänen puhuu, 80-luvulla ja varsinkin 90-luvulla laman iskettyä suorastaan elinehto. Nyt näytämme olevan rakennusalan konsulttiviennissä alasajossa. Myös palveluviennin tilastoissa rakennusala on tuskin näkyvä osa. Olisiko nykytilanteesta oltava Jyrki Keinäsen tavoin huolissaan, ja olisiko tehtävä jotain?
Loppukysymys onkin selkeä. Haluaako Suomi olla mukana maailman rakentamisessa tai vähintään sen suunnittelussa?
