Marginaali kiinnostaa. Se kiinnostaa siksi, että marginaaliasiat haluaisi usein poistaa agendalta. Omalta agendalta. Usein ne ovat vieraita, outoja, kiihkeänomaisia. Niitä ei yrittämälläkään ymmärrä - niin ne ovat vieraita. Marginaalissa ovat tietysti erilaiset vähemmistöt. Vähemmistö on kuitenkin usein niin suuri, ettei sitä voi sanoa marginaaliksi. Mutta mikä on vähemmistö? Usein vähemmistöiksi ajatellut ovat valtaisan suuria ihmisryhmiä. Ovatko juopot oikea vähemmistö vai ovatko he vain marginaali? Miten ovat homeallergikot, vähemmistö vai marginaali? Entäs muun sukupuoliset, huumeriippuvaiset, dementikot, rikoksista tuomitut, yksinäiset, transut? Unohdinko mainita homot ja mannet? Vaikuttaa pelottavasti siltä, että kansan pilkkominen johtaa siihen, että pian me kaikki koostummekin joukosta vähemmistöjä lisättynä marginaaliryhmillä. Niin, miten suuri on se kokonaisuuden osa, joka on vähemmistö? Ja mikä on marginaali, siis kuitenkin tunnistettava ja olemassa oleva? Vähemmistön olemusta on moni yrittänyt määritellä. Eivätkä vähiten vähemmistöt itse. Jotkut pitävät vähemmistöä nimenomaan sorrettuna joukkona. Toiset taas laskevat väkinumerot, syrjimisestä ei ole kysymys. Jotkut eivät hyväksy numeroita identiteettien laskemistapana.
Vähemmistöjä on montaa lajia ja niin on luokitteluakin- esimerkiksi näin: etniset vähemmistöt, tahdottomat vähemmistöt, esimerkiksi alkuperäiskansat jotka joutuvat alistettuun asemaan, olisiko meillä saamelaiset, tietoiset vähemmistöt joita ovat esimerkiksi siirtolaiset jotka saapuvat maahamme vapaaehtoisesti vähemmistöksi, sukupuolivähemmistöt moninaisine ryhmineen, vammautuneiden tai esteellisten vähemmistöt sekä naiset epätasa-arvoisena enemmistö-vähemmistönä. Rotuun perustuva ihmisten erottelu ja erittely ovat arkipäivää ja lainsäädäntöä esimerkiksi USA:ssa, siellä väriin perustuva tilastointi on normaalia, Toisaalta enemmistö-vähemmistö vaalisysteemi pyrkii turvaamaan rodullisten vähemmistöjen oikeudet enemmistön hallitsemilla alueilla. Meikäläisen korvassa kyllä särähtää nuo tilastomääreet: valkoiset ei-latinot, meksikolaiset ja aivan aidot latinot, mustat amerikkalaisafrikkalaiset ja muut mustat, aasialaiset eli keltaiset, valtamerien saarien asukkaat, alkuperäiset syntyään amerikkalaiset intiaanit eli punanahat sekä Alaskan alkuperäisväki joita nykyään ei saa kutsua eskimoiksi. Jotenkin mielessä häilyy sellainen, että meillä täällä kotona olisi kiellettyä sanoa mustaa mustaksi tai vanhusta vanhukseksi. Värillistä ei saisikaan sanoa värilliseksi, pitäisi keksiä käännös muodolle person of color POC. Sanojen käytössä ja merkityksessä on tapahtunut ja tapahtuu muutoksia. Sana, joka ennen aikaan, vaikkapa minun nuoruudessani oli vailla pilkallista sisältöä, on nyt sellaisen saanut ja se tuntuu nykyihmisestä ainaiselta ja ennen olleelta. Ei ollut. Minut leimataan. Minun on opittava uusi kieli. Yritetään.
USA:n tilastoinnissa yllättää värivaltaisuus. Kaikki itse asiassa määritellään värien mukaan. Valkoisuus on enemmistö ja perusväri. Siihen vertaillaan. Latinot kyllä erotellaan valkoisista, vaikka näyttäisivätkin valkoisilta. Valkoiset ovat angloamerikkalaisia. Heitä sanotaan myös kaukasialaisiksi. Vuosi 2045 on vuosi, jolloin nykyinen valkoisten enemmistö muuttuu yhdeksi vähemmistöksi. Valkoisten osuus vähenee ja hispanojen osuus kasvaa. Muut säilyttävät osuutensa Alle 18-vuotiailla nuorilla tuo vuosi on tämä vuosi. Rotutouhuilu on lisääntynyt. DNA-tutkimuksilla, joita nyt ostetaan muutamalla kympillä, saadaan sinun perimäsi jaetuksi viiteen rotuperimään. Olet afrikkalainen, eurooppalainen, aasialainen, valtamerten saarelainen tai alkuperäiskansaa. On kyllä myös tarkemmaksi meneviä jakoja. Eräät toimijat mainostavat yli 40 etnisyyttä. Siinä sitten moni pettyy. Kun on luullut veressään olevan suorastaan siniverisiä geenejä Aurinkokuninkaan lähiseuduilta, niin sitten hinnan maksettuaan havaitseekin olevansa pelkkää rupukansaa Suomesta, Turkista ja Venäjältä. Pettymys rikkoo unelmat.
Poliisiväkivalta
USA:ssa on suoritettu joitain tutkimuksia poliisiväkivallasta. Niiden laatu ei tunnu tyydyttävän tutkimusyhteisöä. Kuitenkin selvää on, että USA:ssa poliisi tappaa aseellisesti tai muuten noin 1000 ihmistä vuodessa. Luku tarkoittaa, että eliniän aikana noin 50 miestä sadastatuhannesta ja 5 naista sadastatuhannesta tulee poliisin ampumaksi. Mustilla ammutuksi tulemisen riski on 2,5 kertainen valkoisiin verrattuna. FBI:n vuoden 2018 raportin mukaan Kanadassa poliisi ampui vuodessa 36 ihmistä, Suomessa 3 ihmistä, Ruotsissa 6 ihmistä, Ranskassa 26 ihmistä ja Sveitsissä ei yhtään ihmistä. Sama raportti arvioi aseiden määrän 100 ihmistä kohti olevan Yhdysvalloissa 121 asetta, Kanadassa 35 asetta, Suomessa 32 asetta, Ruotsissa 23 asetta, Ranskassa 20 asetta ja Sveitsissä 28 asetta. Aseita kyllä riittää meilläkin, mutta ampumisten tai muiden tappamisten määrässä on eroa. Yhtä miljoonaa asukasta kohti Yhdysvaltojen poliisi ampuu (tai muuten tappaa) 3 ihmistä vuodessa. Euroopassa ja Suomessa luku on kuudesosa eli 0.5 ihmistä miljoonaa asukasta kohti. Kuolemansyynä tämä ei nyt ole kovin merkittävä, sillä meillä Suomessa henkirikoksiin kuolee yhtä miljoonaa asukasta kohti vuodessa 13 ihmistä, itsemurhiin 147 ihmistä ja liikenneonnettomuuksiin 36 ihmistä. Niin, kaiken kaikkiaan meillä kuolee 10000 asukasta miljoonaa asukasta kohti vuodessa. Koronaan kuolevia saattaa tänä vuonna olla 100 henkeä miljoonaan asukasta kohti eli 1 % kaikista kuolevista. Koronaan kuoleminen ja itsemurhiin kuoleminen ovat samaa suuruusluokkaa. Nyt takaisin poliisiväkivaltaan. Onhan Suomessakin tästä asiasta nyt puhuttu eräiden videoiden seurauksena ja onpa minun arvostettu vaaliehdokkaani Veronika nostanut asian poliittisen keskustelun tai jopa eduskuntakyselyn aiheeksi.
USA:n Black Lives Matter -mielenosoitukset ovat olleet vakavasti esillä. Vähemmistöön kohdistuva poliisiväkivalta on tuomittu. Kohdistuvatko poliisin kovat otteet vain mustaan vähemmistöön? Kuva kertoo poliisin surmaavan suhteellisesti 2,5 kertaa enemmän afrikkalaisamerikkalaisia miehiä kuin valkoisia miehiä. Myös latinoja ja alkuperäiskansoja surmataan suhteellisesti hieman enemmän kuin ei-latinovalkoisia. Naisten suhteen ei ole suuria eroja. Voitaisiinko tilannetta parantaa lisäämällä värillisten poliisien osuutta poliisikunnassa? USA:n poliiseista hieman alle 30 % on värillisiä, kun maan väestöstä hieman päälle 40 % on ei-valkoisia. Keskimääräinen ei kuvaa useinkaan todellisuutta. Baltimoressa esimerkkinä väestöstä 70 % on värillisiä, kun poliiseista värillisten osuus on hieman yli puolet. Tutkijat ovat eri mieltä asioista. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei poliisin värillistäminen vähennä poliisiväkivaltaa. Jotkut taas ovat toista mieltä. Suomessakin käydään keskustelua maahanmuuttajataustaisen poliisivoiman lisäämisestä. Se ei kuitenkaan liity väkivaltaan vaan pikemminkin kielitaitoon. Toinen juttu näyttää olevan naispuolisten poliisikokelaiden määrä. Nyt heitä on puolet pyrkijöistä. Sekin nyt askarruttaa. Rikollisista kun valtaosa on miehiä. No, harvoinhan poliisi painimaan joutuu, enemmän kai se on tutkintaa.
Paljonko niitä kärsiviä nyt oikeastaan on?
Olen joskus yrittänyt ymmärtää kärsivien ihmisten määrää. Nehän eivät nuo ryhmät nyt lainkaan näytä vähemmistöiltä. Ne ovat valtavia ryhmiä. Syrjäytyminen, yksinäisyys, vakava sairaus, vuodepotilaaksi joutuminen, työttömyys, rahattomuus, alkoholismi, huumeet, homeesta kärsiminen, asunnottomuus ja rasismin kohteeksi joutuminen ovat nyt tavallisimmin puhuttuja ihmistä kohtaavista kärsimyksistä. Seksuaaliset vähemmistöt ovat kyllä yleisesti kärsimyslistalla, mutta näin Römpän ukon näkökulmasta ja Pride-kulkueen iloisesta karnevaalitunnelmasta päätellen he saattavat olla vähemmistö, mutta ei kuitenkaan kärsimyksessään pahimmasta päästä. Mitä, moitinko heidän iloaan? No, en varmasti, tykkään myös Samba-karnevaaleista. Nyt meillä on uusi pandemia-kärsimysnäytelmä. Ennen kuulumattoman dramaattinen kaikkine toimineen. Monet kärsivät, tai eivät ehkä kuitenkaan kovin monet, useimmat pelkäävät, paha kärsimys sekin. Koronavirus tulee aiheuttamaan tänä vuonna suomalaisten kuolemista (tämä on ennuste) noin 1 %. Koko kansa on pantu pelkäämään, mutta todennäköisyys kuolonkohtalosta on täysin marginaalinen. Siitä tämä on erikoinen juttu. Katsotaan nyt vielä tuota kärsimystilastoa. Vanhassa hatustavetotilastossani olin arvioinut ehkä viidenneksen suomalaisista kärsiviksi. Moni on monikärsijä. Suurimpia kärsimyksen syitä ovat yksinäisyys ja rahattomuus. Heitä on kumpiakin ehkä kolmannes kansasta. Työttömiä on 10 % ja vakavasti sairaita 7 %. Alkoholistit ja huumeriippuvaiset muodostavat yhteensä noin 6 % ryhmän. Kun heitettiin koronat kehiin, tilanne muuttui rajusti. Tässä linkki blogiin: http://penttimurole.blogspot.com/2020/08/onko-mitaan-tekeilla.html
Niinkö siinä kävi, että korona ohitti kaiken. Se ohitti huimalla tavalla ihmisten terveysajattelussa aiemmat pelot ja tuskat. Valtioiden agendalla se jätti ilmastonmuutoksen lapsipuolen asemaan.
Kohta korona-asiantuntijat ovat enemmistönä - vitsi
Nyt ilmeni maassamme aivan uusi vähemmistöjen enemmistö. Sen muodostavat nettitietojen mukaan korona-asiantuntijat. Tai tarkemmin sanottuna maskin käytön puolesta ja vastaan asiantuntijat. Heitä on nyt kuulemma 1,2 miljoonaa. Määrän arvellaan kohoavan. Sitten kun asiantuntijuus on laajentunut kahteen kolmasosaan väestöstä, saavutettaisiin laumasuoja ja asiantuntijuusongelma häviäisi. Näin asiantuntijuusasiantuntija Uolevi Ahonen kertoo nettijutussaan Uutissirkuksessa. Juttu kertoo lisäksi asiantuntijakohortin nykyisiksi ominaisuuksiksi kovaäänisyyden, miespuolisuuden ja hieman tavallista korkeamman tai alemman tulotason. Tällä viitataan sometekstien kyhääjiin.
Minun asiantuntijuuteni vahvistui räjähdyksenomaisesti, kun sain soiton luokkatoveriltani. Olen kuukausikaupalla kuunnellut varoituksia altistumisesta ja tartunnoista. Testeistä puhutaan jatkuvasti. Testien suhteen minä sain nyt valaistuksen. Näin minustakin tuli vakaumuksellinen asiantuntija. Ystäväni on terveydenhuoltoalan vanha konkari. Lääketeollisuuden huippunimiä. Hän valisti minua testien suhteen. Hänen mielestään runsaan miljardin euron upottaminen testeihin on aivan mieletöntä. Suomessa sairaanhoitoa tarvitseva pannaan sairaalaan ja tehohoitoa tarvitseva pääsee tehohoitoon. Se on selvä. Mutta miksi testata ihmisiä joista vain prosentilla tai kahdella voi olla koronatartunta. No, minäkin kysyn? – sillä juuri nyt minusta tuli asiantuntija.
Heikki Reenpään eväät menestykselle
Nyt sattuikin niin että selatessani YLE Areenan antia havaitsin Heikki A Reenpään haastattelun Juho-Pekka Rantalan ohjelmassa Itse asiasta kuultuna. Haastattelu oli neljän vuoden takainen. Heikki Reenpää siirtyi ajasta ikuisuuteen 98-vuotiaana - nyt juuri muutama päivä sitten. Haastattelussa Heikki Reenpää mietiskeli sotien jälkeisen ajan muutosta. Hän puhui siitä, miten uudella tavalla oli kuvattava ihmistä ja luontoa, miten uudella tavalla orkesterit soittivat, miten uudella tavalla maalattiin. Kirjankustantajan täytyi olla mukana keitoksessa, hänen täytyi olla yhtä aikaa lahjoittaja ja sirkustirehtööri. Heikki Reenpää vielä vertaili ikätoveriaan itsenäistä Suomea itseensä. Hän sanoi pärjäävänsä tuossa vertailussa. Hän korosti ajatusten monipuolisuutta, uusia keksintöjä, hulluja mielipiteitä ja kokemusta siitä mitä on tapahtunut. Ehkä tuossa tulikin ohjeet meidän koronan torjunnassa menestyneille hallitusrouvillemme: on ajateltava monipuolisesti, on tehtävä uusia keksintöjä, on uskallettava esittää hulluja mielipiteitä ja on vielä kuunneltava kokemuksen ääntä.
