Lupasin taannoin kertoa muutamin sanoin tämänhetkisestä kesäkirjastani: Leo Tolstoi: Valitut teokset IV, sisältäen osat Lapsuus, Poikaikä ja Nuoruus sekä vielä osan Kasakat. Alkuperäisteos valmistui vuonna 1857. Minun kirjani on mustuneissa kansissa kotini kirjahyllyllä 40 vuotta levännyt versio. Sitä ennen se oli kolmekymmentäluvulta saakka toiminut Forssan kirjaston lukemistona. Tämän version painopaikka oli WSOY, Porvoo ja painovuosi 1930. Kirjassa on Forssan kirjaston liimattu lainausohje, joka kertoo, että kirjaa on säällisesti kohdeltava, piirustella tai kirjoitella ei saa, lehtiä ei saa taitella merkiksi tai kosketella kostein sormin, kirjaa ei myöskään tule antaa lasten käsiin, saati viedä kääreettä ulos. Vielä huomautetaan ilmoitusvelvollisuudesta kirjastolle, jos kodissa on puhjennut tarttuva tauti.
Nuori kreivi comme il faut
Kirjaa kirjoittaessaan kreivillistä sukua oleva, itsekin kreivi Leo Tolstoi (1828-1910) oli silloin 29-vuotias. Kirjan kaksi ensimmäistä osaa kertovat nimensä mukaisesti lapsuudesta ja poikaiästä kolmas osa nuoruudesta. Eivät ne kyllä aivan omaelämäkertaa ole, vaikka läheltä liippaa. Ovat kai totuudellista fiktiota. Jätän nyt tässä lapsuustarinat vähälle. Lapsuus kertoo äveriään kartanonomistaja kreivi-isän ja ruhtinatar-äidin sekä viiden sisaruksen elämästä. Vanhemmat tosin kuolivat aikaisin, äiti kun hän oli 2-vuotias, ja isä kun hän oli 9-vuotias. Sukulaiset sitten hoitivat häntä. Aion kertoa nuoruudesta. Nuoruus alkoi, kun poika valmistui ylioppilaaksi vuonna 1844, 16-vuotiaana. Ylioppilaaksi valmistuttiin suullisten tenttien kautta. Opetuksen Tolstoi oli saanut kotiopettajiltaan. Kuvaus tenteistä ja niitä suorittavista professoreista on mahtava. Nuori Tolstoi valmistautui tentteihin olemalla kaikissa suhteissa comme il faut. Hän arveli tenteissä onnistumisen olevan siitä kiinni. Tiedot eivät olleet niinkään tärkeitä, kunhan tenttijä on täysin niin kuin pitää. Hän läpäisi tutkinnon. Comme il faut.
18-vuotias kreivi Leo Tolstoi, korttihai ja naisten naurattaja Kazanin yliopistosta.
Ylioppilaaksi tulon jälkeen Leo Tolstoi, nuori villikko aloitti yliopisto-opinnot. Aluksi hän opiskeli itämaisia kieliä Kazanin yliopistossa. Hän oli varsinainen kielimies. Vanhemmiten hän käytti sujuvasti venäjän lisäksi ranskaa, englantia ja saksaa, mutta pystyi lukemaan seitsemää muuta eurooppalaista kieltä. Hän aikoi diplomaatiksi. Kortinpeluu ja muut huvit veivät kuitenkin liiaksi aikaa ja tentit jäivät suorittamatta. Hän vaihtoi sitten lakitieteeseen, mutta sekin oli tuskallista. Loppujen lopuksi 19-vuotias Leo lopetti opiskelun ilman tutkintoa. Pelivelat painoivat. Joku keksi, että hän ryhtyisi hoitamaan kotitilaansa Jasnaja Poljanassa. Olisihan siinä hoitamista, sillä tilan pinta-ala oli 1600 hehtaaria ja maaorjiakin oli 350 päätä. Maatila oli sukuperintöä. Isoisoisä kenraali Serge osti tilan ja isoisä kenraali Nikolai rakensi tilalle erilaisten rakennusten lisäksi kaksi suurta kasvihuonetta (orangerie), ranskalaisen puutarhan sekä englantilaisen maisemapuutarhan suihkulähteineen ja altaineen ja vielä pitkiä koivu- ja tammikujia. Nyt tällä hetkellä nuo puistot ja kujanteet ovat osittain 150-vuotiaiden puiden rajaamia.
Kun on nyt tavaksi tullut aina vertailla asioita toisiinsa, niin todettakoon, että Suomessa on tällä hetkellä vain yksi maatila joka non peltoalaltaan yli 1600 hehtaaria. Nalle Wahlroosin Joensuun tila Salossa on peltoalaltaan vaatimattomasti vain viitisen sataa hehtaaria eikä hänellä liene yhtään maaorjaa. Muuten moni suomalainen on kyllä hänen pankkinsa orja. Kumpi on muuten pahempaa? Maaorjuudesta saattoi sentään vapautua isännän tahdosta. Tolstoi kyllä kertoo tällaisen tahdon kielteisistä vaikutuksista. Tolstoin maaorjat pitivät vapauden tarjoamista loukkauksena. Se oli ikään kuin irtisanominen. Tarpeettomaksi ja kelvottomaksi arviointi. Potkut ja kodittomuus. Pankkiorjalle ei kyllä vapautta tarjota missään olosuhteissa. Maksamattomat velat peritään viimeistään kuolinpesältä. Tiloista vielä puheen ollen metsätiloissa kyllä löytyy Suomen maassa jo runsaasti suurempia palstoja. Suomen suurin yksityinen metsänomistaja taitaa olla Antti Herlin, hänellä on metsiä yli 10000 hehtaaria.
Tolstoin kotitkartano Google-kameran katsomana nykytilassaan.
Opiskelu tyssää
Lakimiesopiskelu Pietarissa ei sujunut. Hermot olivat kireällä. Oli löydettävä jokin perusteellinen pakopaikka. Sellaiseksi osoittautui Venäjän armeija ja kasakat Kaukasuksella. Sotimaan hän lähti Murid-sotaan Kaukasian itäiseen osaan vuonna 1851. Venäjän valtio kävi pitkäaikaista sotaa tsetseenejä, dagestanilaisia ja muita vuoristoheimoja vastaan. Muslimeille tämä sota oli jihad. Sotaa oli käyty vuosikymmeniä, ehkä varsin satojakin vuosia. Taitaa tuo sota vieläkin jatkua - jos ei aineessa niin ainakin hengessä. Kasakan suurin kunnia Tolstoin aikaan oli tsetseenin tappaminen.
Tolstoi ihaili sotatantereillaan mahtavia maisemia ja komeita vuoria. Ihailun kohteena oli ainakin Kasbekin vuori. Hän ei suinkaan ihaillut sodankäyntiä ja julmuuksia. Kaukasian sodan lisäksi Tolstoi toimi tykistöupseerina Krimin sodassa ja osallistui Sevastopolin puolustustaisteluun tykistöluutnanttina. Täällä sodan raakuudet iskivät rajusti Tolstoin mielenmaisemaan. Hän lopetti sotimisen vuonna 1855 Krimin sodan päätyttyä. Tämä sota oli ulottunut Suomeenkin saakka. Venäläisiä vastaan taistellut brittien laivasto kävi Suomen rannoilla pommittamassa Bromarsundin, Loviisan ja Kotkan linnoituksia ja saipa Suomenlinnakin oman tulikasteensa.
23-vuotias kreivi Leo Tolstoi, pelivelkojaan armeijaan tsetseenejä jahtaamaan paennut nuori upseeri veljensä seurassa.
Vielä maisemista puheen ollen, samainen Kasbekin vuori oli Ilmari Kiannon matkareitin varrella, kun hän vuonna 1902, puoli vuosisataa Tolstoin jälkeen teki sankarimatkan ja tutustui Kaukasian maihin ja kulki vuorten yli pitkin Georgian sotilastietä. Tien venäläiset rakensivat Tolstoin taistelujen jälkeen turvaamaan sotilaallista mahtiaan alueella. Kirjoitin blogin Ilmari Kiannon retkestä näille alueille. Voin suositella: http://penttimurole.blogspot.com/2015/03/matka-monikulttuurisuuden-kiehuvaan.html
Georgian sotilastie 30-luvun matkailumainoksessa, taustalla Kasbekin vuori.
Miksi minua kiinnostaa Leo Tolstoin nuoruus?
Se kiinnostaa siksi että omassa perheessä on kaiken ikäisiä, nuoruusikäisiäkin nuoria. Mitä he tekevät, mikä heitä kiinnostaa, se kiinnostaa minua. Hyvän vertailukohdan nykyhetken ja menneisyyden välille saa tutkimalla esimerkiksi Leo Tolstoin elämää nuorena. Mitä siitä elämästä sitten seuraa, se on toinen ja vaikeampi juttu. Se on juttu, joka on arvoitus. Siksi en yritäkään sanoa miten olisi toimittava, ja mitä siitä seuraa. Ihmettelen vain.
Aloitetaan nyt sirpaleilla jostain. Vaikkapa siitä miten Leo Tolstoi ensimmäisessä kirjallisessa teoksessaan kertoo nuoruudestaan - jotain episodeja vain. Leo Tolstoin käsikirjoitussivujen määrä on valtava. Niitä oli 165 000, teoksia oli 90 kappaletta ja kirjeitä 10000. Paljonko on kirjan sivuja? Haluaisin verrata määrää Mika Waltarin tuotantoon. En saa selvää Tolstoin kirjansivujen määrästä. Waltarilla niitä oli noin 12000.
Novellissaan ”Nuoruus” nimihenkilö minä, Olenin, lieneekö sitten Leo itse, päättelee nuoruutensa alkaneen 15 vuoden iässä. Ihmisen elämän kohtalona on pyrkiä moraaliseen kehitykseen. Tällainen moraalin kehitys on kertojan mielestä helppoa, mahdollista ja kestävää. Hän muodostaa loistavia suunnitelmia aktiivisesta moraalin täyttämästä tulevaisuudesta, vaikka saman aikaisesti hänen elämänsä jatkui pikkuasioista kiinnostunutta, sekoilevaa ja nautinnonhakuista tietä. Moraalisen innoituksen voimalla hän raivostuikin itselleen aikansa tuhlaamisesta ja tuore ilmestys sai hänet päättämään kerralla - juuri sillä sekunnilla -muutoksesta elämässään. Niin juuri, tuohan tuntuu varsin luontevalta, 15-16-vuotias, hän elää vielä nykyisinkin uskon ja muutoksen aikaa, miksei sitten lähes 200 vuotta sitten. Vai onko ihminen ajan kuluessa vanhempi jo nuorena? Tai oliko niin että yläluokkaisen herrasväen lastenkasvatus jo silloin ja aina johtaa pikkuvanhuuteen? Ei, kyllä se on vain uskottava, että nuoren ajatusmaailmassa tuo ikä on kautta aikojen ollut se viimeinen hetki ennen kuin aikuisuuden raskas taakka alkaa rutistaa unelmista rikasta mielikuvitusta. Saa väittää vastaan. Eemeli tuossa vieressä sanoo 17 vuoden iän olevan omien mielipiteiden muodostusaikaa ja vastaan väittämisen aikaa.
Kotiopettajat valmistivat nuorta Tolstoita yliopistoon. Kirjan sanoin: ”Opintojeni lisäksi elämänmenooni kuuluivat tietyt epämääräiset unelmat ja pohdinnat, joukko voimisteluharjoituksia tehdäkseni itsestäni maailman hienoimman urheilijan, paljon päämäärätöntä, ajattelematonta vaeltelua talon huoneiden läpi (mutta erityisesti etenkin palvelijoiden käytävässä) ja paljon peiliin katselua. Jälkimmäisestä olen kuitenkin aina kääntynyt pois epämääräisellä masennuksen, melkein vastenmielisyyden tunteella.”
Tänä vuodenaikana ihminen ”näkee vähemmän, mutta tuntee enemmän”. Kaikki puhui minulle kauneudesta, onnellisuudesta ja hyveestä – kolmesta asiasta jotka ovat yhtä. ” Heti, kerralla - kyllä, juuri tällä hetkellä - minusta tulee toinen olento ja alan elää eri tavalla! ” Yliopisto-opinnot alkoivat keväällä pääsiäisen aikaan. ”Se oli juuri tuo erityinen aika keväällä, jolloin vuodenaika vaikuttaa voimakkaimmin ihmisen sieluun - kun selkeä auringonvalo valaisee kaikkea, mutta ei vielä anna lämpöä, kun vesipurot juoksevat jalkojen alla, kun ilma on täynnä kevään tuoksua, ja kun vaaleansinistä taivasta raidoittavat pitkät läpinäkyvät pilvet. Tänään ripittäydyn ja puhdistan itseni jokaisesta synnistä, en myöskään koskaan sitoudu toiseen. Tässä vaiheessa muistin kaikkia peccadilloja, jotka vaikeuttivat omatuntoani. Aion käydä kirkossa säännöllisesti joka sunnuntai, samoin kuin luen evankeliumia tunnin päätteeksi koko päivän ajan. Lisäksi aion varata kahden ja puolen ruplan (kymmenesosa kuukausipalkkioistani), joka saadaan joka kuukausi yliopistoon käymisen jälkeen kuukausittain, "köyhille ihmisille", mutta ei tarkalleen kerjäläisille, antamatta kuitenkaan kenenkään mitään tietää siitä. Kyllä, aion etsiä samanlaisia ihmisiä - orpoja tai vanhoja naisia - kerralla, mutta en koskaan sano sielulle, mitä teen heille.”
Kahdeksantoistavuotiaana Oleninin (oliko siis Tolstoi itse?) oli niin vapaa kuin vain venäläiset neljäkymmenluvun rikkaat, jo varhain vanhemmistaan jääneet nuoret miehet ovat olleet. Hän ei tiennyt mistään ruumiillisista tai siveellisistä siteistä; hän saattoi tehdä mitä hyvänsä, eikä mikään häntä sitonut. Hänellä ei ollut perhettä, ei isänmaata, ei uskoa eikä mistään puutetta. Hän ei uskonut mihinkään eikä tunnustanut mitään. Mutta vaikka hän ei mitään tunnustanut, ei hän ollut synkkä, ikävystynyt, ja järkeilevä nuorukainen, vaan päinvastoin alinomaa syttyvä. Hän väitti, ettei rakkautta ole, mutta nuoren ja kauniin naisen läsnäolo pani joka kerta hänen sydämensä seisahtumaan… Hän mietiskeli sinne tänne, mihin kohdistaisi kaiken sen nuoruuden voiman, joka on ihmisessä vain kerran: taiteeseenko, tieteeseen, naisen rakastamiseen, - vai käytännölliseen toimintaanko, järjen, sydämen, sivistyksen palvelukseen, - tuon innon, joka ei enää toistu, vain kerraksi ihmiselle annetun vallan tehdä itsestään kaikkea, mitä vain tahtoo ja parhaana pitää, ja koko maailmasta mitä haluaa. Tosin on ihmisiä, joilta tuo hengen levoton pyrkimys puuttuu, jotka astuessaan elämään heti kohta panevat kaulaansa ne länget, jotka ensinnä sattuvat käsiin, ja työskentelevät niissä uskollisesti elämänsä loppuun.”
Olenin suoritti tutkintonsa hyväksyttävästi, vaikka joskus prosessorien käytös ei ollutkaan ylioppilaskokelaan mielestä comme il faut. Hän sai päällensä mustasta verasta valmistetun läikehtivän lievetakin kiiltävän kultaisine nappeineen. Hän sai vielä omaan käyttöönsä nelipyöräiset rattaat, hevosekseen ruskean Kaunon ja ajomiehekseen renki Kuzmanin. Hänellä oli vielä miekka kannikkeineen, nimi oli painettu ylioppilasluetteloon ja - hän arveli – poliisien saattavan joskus tekevän hänelle kunniaa. Hän oli ”aikaihminen ja joskus luullakseen onnellinen”.
Tolstoin elämänohjeita
25-vuotiaana Leo Tolstoi kirjoitti: ”En ole tavannut yhtäkään ihmistä, joka olisi moraalisesti minun tasollani tai valmis minun tavallani pyhittämään kaiken ihanteilleni." Hän kehitteli elämän ohjeitaan omaksi ja muiden hyväksi. Julkaisiko hän ne jossain, siitä en ole varma. Ensimmäiset sääntökokoelmat taisivat tulla 18-vuotiaalta nuorelta ylioppilaalta, myöhemmin niitä kuulemma täydennettiin. Otetaan nyt säännöistä muutamia: herättävä olisi kello 5 aamulla ja nukkumaan olisi mentävä kymmenen aikaan, päiväunia olisi sallittua vedellä kaksi tuntia. Olisi syötävä kohtuullisesti ja vältettävä makeita. Liikuntaa olisi harrastettava kävelemällä kaksi tuntia päivässä. Ilotaloissa ei saisi käydä kuin kaksi kertaa kuukaudessa. Tavoitteita pitäisi olla jokaiselle vuodelle, päivälle ja minuutille. Kerrallaan pitäisi tehdä vain yhtä asiaa ja mielikuvituksen väläykset pitäisi pitää kurissa – elleivät ne ole aivan välttämättömiä. Vanhemmiten Tolstoin sääntökokoelmaan lienee tullut lisäyksiä. Sanotaan hänen kehottaneen ihmisiä pysymään erossa (huonoista) naisista, tekemään rajusti työtä halujen ja himojen alistamiseksi, tekemään hyviä tekoja tekemättä niistä numeroa ja lakkaamaan murehtimasta itseen kohdistuvista muiden ihmisten mielipiteistä.
Tolstoi antaa myös ohjeita itselleen ja muille mahdollista kirjallista tuotantoa harrastaville kanssaihmisille. Hänen mielestään omaa kirjallista tuotantoa arvioidessaan kirjailijan tulisi asettua kaikkein tavallisimman pelkkää viihdettä etsivän lukijan housuihin (hameeseen).
Hän vielä täsmentää kaikkein mielenkiintoisimpien kirjojen olevan sellaisia joissa kirjailija teeskentelee kätkevänsä oman mielipiteensä, pysyen kuitenkin sille täydelleen uskollisena. Hän vielä kuuluu kehottavan omaa teostaan tutkivalle ohjeeksi, ettei tulisi miettiä sitä mitä voisi lisätä (vaikka olisi kuinka ihailtavia ajatuksia mielessä), vaan pikemminkin sitä mitä voisi poistaa, tuhoamatta sisältöä tai merkityksiä.
Tässä havahduin. Tosiaankin, ovat syyttäneet minua liian pitkistä blogeista. Pitäisi katkaista puoleen. Monet ystäväni ovat tätä neuvoneet. Ei ole oppi mennyt perille. Uskonkohan nyt kun havaitsen maailmankirjallisuuden suuren neron viritelleen samoja neuvoja? Minunhan piti alun alkaen hieman vertailla myös Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjoittaman ”Sopivia ja sopimattomia”, Kirjapaja 2019, lempi, luokka ja suomalainen parisuhde-tarinaa vuosisadan alusta tähän Tolstoin tarinaan ja näitä kahta ajanjaksoa nykypäivään, mutta se jääkin nyt johonkin toiseen kertaan. Kaikissa näissä jutuissa nuoren rakkaus on tärkeässä osassa, tai ei varsinainen rakkaus sinänsä, vaan sen odotus ja ehkä pettymys. Runoutta, rakkautta ja rohkeutta teille kaikille - näin elokuun alkupäiviksi, ilman pettymyksiä.
