Vanhusten liikkuminen on jotenkin omakohtaisesti kiinnostava juttu. Tunnustan heti, olen laiska liikkumaan, mieluummin istun läppärin ääressä ja mietin seuraavaa blogiani tai teen lempiharrastustani Excel-taulukoita joistain vanhoista tilastoista. Miten tuo tilastografiikoiden tekeminen voikin olla niin mielenkiintoista? Tiedän miksi, kysymys oli turha. Se on siksi mielenkiintoista, että odottaa kuumeisesti näkevänsä jotain yllättävää lopputuloksen hahmottuessa graafisina kippuroina silmien eteen. Aivan totta. Sitä kuvittelee löytävänsä jotain. Useimmiten ei löydä mitään yllätyksellistä, mutta joskus, aivan totta, joskus luulee löytäneensä. Siis löytöretkeilyä tilastojen joukossa. Erityisen kiinnostavia ovat kriisiaikoihin liittyvät muutokset. Olen usein vaahdonnut kriisiskenaarioiden tarpeellisuudesta yhdyskuntasuunnittelussa. Kriisi tarkoittaa muutoskohtaa, useimmiten muutosta kohti hallitsematonta. Kriisiin menevät vain yksilöt, ryhmät tai yhteisöt, koko yhteiskuntakin voi mennä kriisiin. Kone ei mene kriisiin. Vai oletko kuullut jonkun kertoneen autonsa moottorin tai pölynimurin menneen kriisiin? Ei, kriisiin menee vain koneen käyttäjä.
Miten on tekoälyn laita? Onko se muuten kone? Voiko se mennä kriisiin? Tekoälyn suhteen meillä on tiedossa ongelmia. Meille tekoälyn kohtelemaksi joutuminen saattaa olla suuri kriisi. Tekoäly kerää dataa juuri meistä ja jos siitä odotusten mukaan tulee jumalamme viimeistään singulariteetin syntyessä, kysymyksessä ovat todelliset sisäsiittoisuuden kriisit. Meidän nykyiset jumalamme ovat meidän ulkopuolellamme, ne eivät ole meille sukua, mutta tekoäly on meistä tehty. Singulariteetin arvellaan syntyvän ennen vuotta 2050. Se on jo ennen kuin meidän pitäisi olla fossiilivapaita. Niin pian! Miksi siitä puhutaan niin vähän? Onhan se ihmiskunnan historiassa käännekohta ja kriisi. Kone on ihmistä viisaampi. Kone ryhtyy monistamaan itseään. Jotkut viisaat ovat sanoneet tekoälyn olevan suurin maailmanlopun uhka. No, en nyt puhu maailmanlopuista, mutta jos maailmanloput kiinnostavat niin klikkaa:
Vireyttä vai taloutta?
Minun tarkoitukseni oli kirjoittaa vanhusten liikkumisesta. Ei suinkaan maailmanlopuista. Hesarissa oli tänään juttu liikkumattomuuden hinnasta. Siinä sanottiin liikkumisella ja taloudellisella menestyksellä olevan yhteytensä. Tuo hieman särähti tuo taloudellinen menestys. Eikö nyt olisi voinut sanoa jotain henkisestä vireydestä. Puhui taloudesta juuri nyt kun meillä on ahkerasti kuunneltu Pentti Linkolaa äänikirjana. Siinä ei juuri taloudellista menestystä mainosteta suurena elämän päämääränä.
Mutta sain oikeastaan ajatuksen tästä aiheesta käytyäni eilen lääkäriasemalla. Oli siis jotain tyypillistä vanhuusajan kremppaongelmaa. Ei kuitenkaan koronaoireita. Lääkäri kuunteli ensin puhetta ja sitten keuhkoja. Sydänkin siinä taisi samalla tulla kuunneltua. Hyvin tuntuivat pelaavan. Sitten määrättiin vielä verenkuvaan. Ei vikaa siinäkään. Mutta kerroin ohimennen pyöräileväni sähköpyörällä joka päivä tunnin verran keskuspuiston ihanilla poluilla. Tästäkös tohtori innostui. Hän ryhtyi puhumaan pörrötukkaiselle vaarille yhä kiihtyvämmin pohjaalaasesti. En tunnistanut murrealuetta, mutta se tuntui kivalta. Ajatteli varmaan minut joksikin sukulaisvaarikseen lakeuksilta. Halusi tietää, olinko jo kauan harjoittanut tuota lajia. Kehui potilasta. Potilas siinä jo kerralla tervehtyi. Ei kysynyt lainkaan annosten määrästä. Ja olisihan sitä ollut vaikea muistaa, kun ei ole varma annoksen koosta.
Lisääkö liikkuminen onnellisuutta vai päinvastoin?
Niin, tämä Hesarin juttu. Kertovat yliopistotason tutkimuksesta jossa kysytään: ”Onko totta, että ihmiset, jotka liikkuvat tietyllä tavalla, menestyvät, ovat onnellisempia ja tuottavat vähemmän kustannuksia yhteiskunnalle?” Tutkimusta johtava professori kertoo aikuisten liikuntasuosituksen olevan nykyään sellaisen, että reippaasti pitäisi liikkua 2,5 tuntia viikossa, rasittavasti jos liikut niin riittäisi tunti ja vartti, vielä pitäisi kaksi kertaa viikossa venytellä, sekä kehittää lihashallintaa ja tasapainoharjoittelua. No, minä katson nyt sport trackerista, paljonko on viikossa tullut pyöräiltyä. Onkohan se edes reipasta liikuntaa, kun sähköpyörällä ajaa. Ainakin tuntuu siltä että 90 % matkasta on alamäkeä. Firman pyöräkisassa sähköpyörällä ajosta joutuu ottamaan 50 % alennuksen. Viime viikolla tuli 5 tuntia ja 70 kilometriä, edellisviikolla tuli 4 tuntia ja 55 kilometriä. No, sanotaan keskimäärin kuukaudessa 20 tuntia. Keskinopeus on ollut hillitty 14 km/h. Pitäisikö nuo kaikki lukemat nyt redusoida puoleen? Nyt piti sitten kysyttämän, tekeekö onnellisuus ja menestys minusta pyöräilijän vai tulenko pyöräiltyäni onnelliseksi ja menestyväksi?
Meillä on nyt pieni ongelma, kun ohjeita ja tietoja pukkaa, ei tiedä pitäisikö uskoa kragallisia tai kragattomia?
Mainittu tutkimus taitaa olla vasta aluillaan, mutta noista ”onko totta?”- kysymyksistä kuvittelisin noin ensi alkuun, että sellaiset ihmiset jotka menestyvät ja ovat onnellisempia, he maksavat enemmän veroja, mutta toisaalta tuottavat yhteiskunnalle myös enemmän kustannuksia, he myös liikkuvat enemmän. Muna vai kana ongelma on ilmeinen.
Liikutaanko Suomessa suositusten mukaan? Ei liikuta, jos valtakunnalliseen henkilöliikennetutkimukseen on luottamista. Keskivertoaikuinen kävelee vuorokaudessa 15 minuuttia ja pyöräilee 4 minuuttia. Viikossa tästä tulee (jos yksi päivä pidetään sapattina) 1,5 tuntia kävelyä ja runsas 20 minuuttia pyöräilyä. Tämä ei aivan täytä asetettua liikkumisvaatimusta, mutta ei paljon puutukaan. Nyt oli kysymys keskiarvoihmisestä. Lapset ja nuoret liikkuvat viikossa lihasvoimalla 2,4 tuntia, lasten vanhemmat liikkuvat 1,8 tuntia ja ikäihmiset, meidän kohderyhmämme 1,7 tuntia. Otettiin vielä vertailun vuoksi autoilijat. He liikkuvat jalan tai pyörällä 1,6 tuntia viikossa.
Keskivertosuomalainen aikuinen ja keskimääräinen helsinkiläinen ovat eri asioita. Helsinkiläinen kävelee viikossa 3h 10min ja pyöräilee 36min. Tämähän jo ylittää lasketun tarpeen. Hyvä! Mutta kun keskiarvoihmistä ei ole, vaan osa ihmisistä on liikkumattomia ja osa taas “ylisuorittaa”. Sohvaperunoita on Suomessa paljon. Liikunnan harrastajien määrästä yritän tutkia viisaita raportteja. On vain arvioita. Sanotaan että alle kouluikäisistä 20 % harjoittaa liikuntaa, kouluikäisistä heitä on 40 %, aikuisiässä liikkujia arvataan olevan 20 %, kun eläkeläisistä aktiivisia liikkujia olisi vain 5 %. No, liikunta ja liikkuminen ovat tietysti eri asioita. Jos tästä kuitenkin laskisi ikäluokkien suuruuden mukaan liikkujien osuutta niin voisi saada sellaisen tuloksen, että vain viidesosa suomalaisista liikkuu. Huh! Tästä emme voikaan olla ylpeitä.
Olisiko tilanne jotenkin tällainen? Tamperelaiset UUK-Instituutin tutkijat sanovat, että tällä hetkellä kestävyysliikuntasuositus toteutuu vain noin 10 %:lla yli 75-vuotiaista, lihasvoima- ja tasapainoharjoittelu noin 6 %:lla sekä molemmat suositukset vain muutamalla prosentilla. En tiedä mistä tämän vieressä näkyvän tilaston olen temmannut. Tämänhän kertoo noin 5 % ylin 60-vuotiasta olevan liikunnallisia. Ei se tunnu paljoa heittävän, kun tuohon UKK-instituutin juttuun vertaa. Tuo luku on kyllä hyvin alhainen. Toisaalta liikunnallisuuden käsite on epämääräinen. Johtopäätös on selkeä. Ikäihmisten liikunnallisuutta on nostettava.
Keskuspuiston vastaantulijat
Teen joka päivä tilastollista tutkimusta vastaan tulevista ihmisistä keskuspuistossa. Otos ei ole kovin valtaisa. Yhden tunnin ajolenkillä minua vastaa tulee (tai ohitan) 200 ihmistä. Heistä 20 % pyöräilee, 5 % työntää lastenvaunuja ja 20 % ulkoiluttaa koiraa. Vanhuksia kanssakulkijoista on 15 % ja lapsia 10 %. Vanhoja mieskulkijoita ulkoiluttaa yleensä nuorempi rouva. 90 % lapsista kulkee metsässä kännykkää tutkien. Ruuhkaa toivoisi esiintyvän enemmän, sillä niin ihana paikka on Helsingin keskuspuisto. Hetkinen, unohdin mainita, että tapasimme siellä juuri pari päivää sitten Olli Lehtovuoren, joka sauvoilla itselleen vauhtia lykkien pyyhälsi kohti Haltiavuorta. Sanoi siellä olevan salaisia aukioita, jonne ei pyörällä pääse. Olli teki ensimmäisen version keskuspuistosuunnitelmasta. Pekka Salminen sitten jatkoi. Kilkkaapa:
Liikunta ja terveys
Raportit kertovat: ”Liikunnalla on kiistattomia terveyttä edistäviä vaikutuksia. Liikunnalla vaikutetaan suotuisasti mm. sydänsairauksien, kohonneeseen verenpaineen, aivohalvausriskin, masennuksen, diabeteksen ja muistisairauksien kehittymiseen. Terveydenhuolloin kustannukset pienenevät, elämänlaatu paranee ja työssäkäyvien poissaolot vähenevät.” Viisaat ovat arvioineet, että liian vähäinen liikunta aiheuttaa Suomessa 600 miljoonan euron vuosittaiset suoran terveydenhuollon kustannukset. Milloinkahan tuo raportti olikaan kirjoitettu? No, uskotaan että varmaan jotain puolen miljardin ja miljardin välillä, jos ei sitten reilusti enemmän. Reilusti enemmän väittäisin. Ja kun luen raporttia edelleen, havaitsen, että suorien terveydenhuollon kustannusten lisäksi olisi laskettava tuottavuuskustannukset. Niitä olisi 5 miljardia vuodessa. Suurin tuottavuuskustannusten osuus tulee kuolleisuuden pitkittymisestä. UKK:n tutkijat ovat laskeneet, että liikunnan puutteen vuoksi tulee runsaat 4000 ennenaikaista kuolemaa. Sehän olisi noin 8 % kaikista kuolemista. Kuitenkin, minä puhun nyt pääasiassa ikäihmisistä. Puolet ikäihmisten hoivamenoista liittyy kuoleman läheisyyteen, jolloin liikunnalla ei enää välttämättä ole oleellista merkitystä suorana kustannusten vähentäjänä. Sitä vastoi kyllä nuoremmilla vanhoilla, liikunnallisella aktiivisuudella on suuri merkitys toimintakykyyn ja yhteiskunnalle muodostuviin kustannuksiin, sillä liikunnallisesti aktiivisilla on huomattavasti pienempi riski joutua laitoshoitoon. Nyt tämä taitaa mennä liiaksi arvailujen puolelle.
Se miten vanhuksia joudutaan hoitamaan, siinä on valtavat kustannuserot. Meillä vanhuspalvelutyön asiakasmäärä on noin 100000 henkeä. Heistä tehostetussa palveluasumisessa on 40 %, laitoshoidossa 5 % ja kotihoidossa 55 %. Suurten kaupunkien terveydenhuollon kokonaiskustannuksista reilu puolet (53 %) eli 2 652 miljoonaa euroa käytettiin yli 65-vuotiaiden terveydenhuoltoon. Me yli 85 vuotiaat haukkasimme siitä 19 %.
Kuvassa esiintyy tilastoa maamme suurten kaupunkien osalta. Kun tässä nyt lämpimikseen tarkastele esimerkiksi oman ikäryhmänsä (85+) syntitaakkaa Suomen kansantalouden kannalta niin havaitsee lieventävänä asianhaaran sen, ettemme sentään vuosittain syö kuin viidenneksen kaikista maamme terveydenhuollon ja pitkäaikaisen vanhustenhuollon kustannuksista. En myöskään tiedä kuinka suuri osa hoidon tuesta pystytään perimään vanhuksilta itseltään takaisin. Jos tiedät niin kerro. Sen tiedän, että palvelumaksujen suhteen lakiuudistuksia on tulossa, mutta niiden yhdenvertaisuudesta ja kikkailuestoisuudesta esiintyy sekavia tietoja. On ilmeisesti pyrittävä omahoitoon palvelun sijaan.
Jaaha! Taas tulimme metsäretkeltä. Kilometrejä kertyi 14,5. Aikaa meni istumataukoineen 1h 9min. Ihailin puunrunkoja. En ole puunhalaaja, mutta nyt teki joskus mieli pysähtyä ja ryhtyä halaamaan. Toivotan teille kaikille metsäistä helatorstaita. Itse aion viettää sen Kemiönsaarella. Puhuivat ennen aikaan helatorstain lemmensaunoista. Se on varma, saunaan mennään.
