Jotkut paikat muodostuvat ihmiselle erittäin rakkaiksi. Koti ja asuinpaikat, koulu ja kesäpaikat, niistä muodostuu tärkeitä muistojen kohteita. Tuskin sitä työpaikkaakaan monet kielteisesti muistelevat. No, jotkut harvat niin tekevät, ne joilla on ikäviä muistoja. Minulla ei sellaisia muistoja ole mistään työpaikoista. Eipä niitä kotimaassa monia ollutkaan, sattuihan niin että koko insinöörielämäni olin töissä Lauttasaaressa. Työpaikka vaihtui Kiviaidankadulta Itälahdenkadulle, sieltä edelleen Nahkahousuntielle ja Melkonkadulle ja lopulta Heikkiläntielle. Ulkomaan työkohteet ja työpaikat sen sijaan vaihtuivat laajalla kaarella. Ensin Kuwaitiin ja sieltä Algerian kautta Libyaan, siellä jopa 25 vuoden pysäkki, välillä Syyriaan ja Saudi-Arabiaan, jopa piipahduksilla Irakiin. Eivät aivan yrityksiä vaille jääneet Malesia tai Vietnam eikä Zimbabve tai Ethiopia.
Olen kirjoittanut paikoista joihin en voi mennä. Niihin kuuluivat: Riivattu Tripolin Medina Kadima, Riivattu Algerin Kasbah, Riivattu Damaskoksen Suora katu, Riivattu Bagdad ja Tigrisin rantapuisto, Riivattu Kairo Nile Hiltonin takamailla. Olisihan luetteloon vielä mahtunut muitakin riivattuja paikkoja, ennen turvallisia, nyt turvattomia, mutta olkoon näin symboleina. Näin kirjoitin: http://penttimurole.blogspot.com/2014/08/nyt-en-voi-sinne-menna.html
Tuohon vuonna 2014 tehtyyn blogiin sain kaksi kivaa kommenttia. Ensimmäisen lähetti Pekka Aalto ja toisen lähetti Tarja Laine. Ne kuuluvat näin: Pekka Aalto7. elokuuta 2014 klo 12.58: ”Kiitos taas hyvästä kesäkirjoituksesta. Aleksis Kivi ja Piru näyttivät meille krapulaisille Simeooneille skenaarion Mammonan ylivallasta. Sen, mitä nykyiset talousviisaat eivät ymmärrä tai uskalla sanoa. Pirusta tuli mieleen, että Mammonan tien raivaajana käytettiin alkuaikoina Pirun käänteishahmoa eli Jeesusta, hänen lähetyskäskyään ja uskonsotia. Pappien ja aseiden perässä hiippaili kapitalisti. Tulokset eivät ole vastanneet odotuksia. Nykyisin Mammonan kyytipoikana ja vientituotteena on demokratia; sekin aseilla tuettuna. Kalliiksi käy sekä taloudellisesti, että inhimillisesti. Kiinalainen Mammona toimii kansantalouksien ja luonnonvarojen haltuunotossa suorasukaisemmin. Se etenee ilman uskontojen ja aatteiden suojavaatteita. Samaan aikaan demokratiat ovat alkaneet syödä häntäänsä vakoilemalla omia kansalaisiaan.”
Tarja Laine8. elokuuta 2014 klo 15.38: ”Kuljin myös 80- ja 90-luvulla Egyptin ja Tunisian kapeilla kujilla, Lamun saarella, Etiopian maaseudulla ja haaveilin myös Penan alueista. Silloin nämä maat tuoksuivat arkisen todellisuuden lisäksi granaattiomenilta ja jasmiininkukilta, seikkailuilta ja saduilta. Oli myös tulevaisuus, lupauksia ja vapautta täynnä. Pelko oli vain pieni satunnainen nipistys vatsanpohjassa.”
Pääset retkille Googlen avulla
Nyt on ihmeellinen mahdollisuus tarkastella maailmaa. Siitä puuttuivat tuoksut ja jasmiininkukat, mutta ei myöskään mahasta nipistele. Se on Googlen Earth -maailma. Satelliittikuvia on pariltakymmeneltä vuodelta. Se on lähes uskomatonta, että missä tahansa maailmalla voit nyt tutkia maankäyttöä, tehdä ”paikkatietoanalyysiä”, selvittää kasvillisuutta, laskea parkkeerattuja autoja ja käveleviä ihmisiä. Minulla onkin tullut tavaksi vilkuilla vanhoja ”omia” paikkoja ja verifioida tapahtunutta kehitystä. Katsoa miten entisten valkoisten kattojen päälle on kertynyt aavikon hiekkaa, ihmetellä asuttuja paikkoja tai käyttämättömiksi jääneitä paikkoja, katsella jätevesipuhdistamolta erämaahan valuneen veden reittejä, miettiä jätettiinkö puut sittenkin kastelematta ja valuiko tuo arvokas vesi hukkaan ja haihtui ilmaan. Pienempi huoli on siinä että huolella suunnitellut suihkulähteet eivät pulppua ja vesialtaat ovat tyhjinä. Tosiasia nimittäin on, että monet suunnitellut alueet ja/tai talot ovat jääneet rakentamatta, osa valmiiksi rakennetuista on jäänyt käyttämättä ja osa on käytön jälkeen tuhottu. Katselen nyt paria kolmea kohdetta. Katselen Libyan Jufran hallintokeskusta, Jufran asuntoalueen toria ympäristöineen, Ras Lanufin kerrostalokorttelia ja Kuwaitin Jahran keskustaa ja Safat aukiota. Sivussa vilkaisen vielä Jufran sotilaskenttää.
Jufran hallintokeskus peittyy hiekkaan?
Jostain syystä minä aina suunnistan Libyan Jufraan, kun haluan matkailla virtuaalisesti. Jufra on keidaskaupunki, tai oikeastaan kolme kaupunkia, 300 kilometriä Välimeren rannalta kohti Saharaa. Jos haluat matkustaa Hunista Saharan poikki vihreille seuduille sinun on varauduttava 1500 kilometrin matkantekoon. Jufran hallintokeskus suunniteltiin ja rakennettiin Libyan ikioman gaddafilaisen heimokultturin sävyttämän hallintojärjestelmän toiseksi pääkaupungiksi. Toisena tai ensimmäisenä pääkaupunkina olisi Sirte, Välimeren rannalla, 250 kilomerin päässä, Gaddafin oman heimon koti. Jufran hallintokeskuksen arkkitehtuurin suunnitteli Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy. He toimivat Devecon Oy:n alikonsultteina. Kerrospinta-alaa hankkeelle kertyi 75000 k-m2. Turkkilaiset rakensivat ja suomalaiset valvoivat. Ihmeellinen paikka keskellä erämaata. Kaikki talot kunnossa, mutta 90 % tyhjiä. Vuoden 2019 kuva on ilmeisen kovan hiekkamyrskyn jäljiltä – kakki näyttää olevan hiekan peitossa.
Jufran suunnitteluun liittyi myös laaja asuntoprojekti. Kaiken kaikkiaan asuntoja rakenettiin 2400 kpl. Jufralaisella perhekoolla tuo tarkoittaa yli 10000 asukasta. Jufran suunnittelua tilaajapuolella johti Hafad Zaidan. Legendaarinen mies. Hän menehtyi muutama kuukausi sitten. Hän on jokaisen virtuaalimatkani virtuaaliolento.
Ras Lanuf, öljyteollisuuden kaupunki Sirten lahdella
Ras Lanufin uusi kaupunki 30000 asukkaalle oli suunnittelijan suuri toteutunut haave. Työ tilattiin vuonna 1980. Kari Lautso veti projektia. Markku Piispanen hoiteli työn valvontaa. Turkkilaiset rakensivat. 100 suomalaista suunnittelijaa sai töitä. Kari Somman kynä sauhusi. Loppujen lopuksi vain puolet kaupungista tehtiin. Se valmistui vuonna 1985. Sisällissota pyyhki vuonna 2010 kaupungin ohi. Satelliittikuvista ei voi päätellä vaurioita. Kaikki näyttää normaalilta. Pysäköidyt autot kertovat elämän olevan paikalla. Yhtään ihmistä ei kuitenkaan näy kävelyllä meidän hienoilla raittipoluillamme.
Olli Kivinen piirsi Ras Lanufin kaavaa Karhusaaren huvilassa. Hannu Kiiskilä Jussi Jauhiaisen tallista piirsi hienot kerrostalokorttelit. Rakennettiin koulut ja lastentarhat. Keskustaan käytiin hakemassa oppia Granadasta ja esitettiin suihkukaivojen sarjaa vanhaan ottomaaniarkkitehtuurin tyyliin. Keskusta jäi rakentamatta ja puolet kaupungista. Haluaisnko nyt mennä ajelemaan pitkin Raslan katuja? Haluaisin tietysti, mutta jos menisin sinne Jauhiaisen Jussin kanssa pyytäisin häntä pitämään kameran piilossa. Saattaisi olla että Haftarin joukot eivät tykkäisi kuvaajista – näin vanhoja muistellessa.
Jahran kaupunkikeskusta Kuwaitissa
Kuwaitin Jahra on kaupunki, joka sijaitsee 30 km länteen Kuwaitin kaupungista. Jahrasta alkaa valtatie 80, joka johtaa pohjoiseen kohti Basraa ja Irakia. Tämä tie oli Irakin joukkojen katastrofaalisen tuhon paikka heidän paetessaan Yhdysvaltojen johtaman liittouman iskua helmikuussa 1991. Jahra on vanha keidaskaupunki, nykyisin 300000 asukkaan kuvernoraatti. Devecon Oy sai Jahran keskustan suunniteltavaksi vuonna 1975. Tämän jälkeen saimme vielä tehtäväksi alueen katujen suunnittelun. Keskustan kadut ovatkin ainoa asia joka on Jahrassa toteutettu meidän suunnitelmiemme mukaan.
Jahran keskustan suunnitelma tuli kansainvälisen tarjouskilpailun tuloksena. Tehtävänä oli laatia 100000 asukkaan uuden kaupungin keskustan asemakaavallinen ja kaupunkikuvallinen suunnitelma. Keskuksen kooksi oli määritelty 170 000 kerrosneliömetriä. Suunnittelua johti Deveconin hallitus kokonaisuudessaan: Tekn. lis. Matti Koskimies, arkkitehti Juhani Jauhiainen, tekniikan tohtori Eero Paloheimo, DI Ilmari Nikander ja DI Pentti Murole. Ryhmän kaupunkisuunnittelun asiantuntijaksi olimme saaneet professori Olli Kivisen. Projektipäälliköksi palkattiin arkkitehti Reijo Jallinoja. Jatkotyönä saatua katusuunnitelmaa johti DI Raimo Vuori. Jallis ehdotti keskustaan elementtirakentamista. Tätä eivät kuwaitit hyväksyneet. He eivät myöskään hyväksyneet kamelin kuvia raportin takakanteen. Ehkä meistä kuitenkin pidettiin, sillä saimme vielä suunniteltavaksi ja valvottavaksi Kuwaitin pääaukion eli Safat Squaren rakentamisen sekä vielä Abdul Razakin laajan jalankulkualituksen rakentamisen. Miltähän ne nyt näyttävät? Katsotaan.
Safat Square Kuwaitin keskustassa
Arkkitehti Yrjö Sahlstedt eli ”Yki” CJN Oy:ltä suunnitteli Kuwaitin pääaukion. Safat Square valmistui 1986. Hi tech’ia edusti muodonantajana toiminut papukaijaviivoitin. Valvonnan hoiteli ins. Hannu Hermunen. Kuwaitissa oli muitakin hankkeita, joissa suomalaiset olivat mukana. Reima Pietilän suunnittelema ulkoministeriön palatsi tuli myös valmiiksi vuonna 1986. Ekono Oy oli vielä mukana uuden suuren palatsin rakennustyössä. Oikeastaan ihmeellistä miten juuri Kuwaitista tuli näinkin suuressa määrin suomalaisten työmaa. Safat aukiota, kun katselee, havaitsee muutoksen. Aukio uppoaa pilvenpiirtäjien helmaan.
Hunin torilla yllätys
Palaan matkallani vielä Libyan Jufran torille. Vuonna 2003 asunnot oli rakennettu ja koulukin näkyy kuvassa. Torialue oli tyhjänä. Vuoden 2017 kuvassa torilla on nähtävissä useita rakennuksia. Siellä on vesitornin eteläpuolella kulttuurikeskus. Pääkadun eteläpuolella on kaupungintalo ja kauppakeskuksen rakennukset. Neljä miestä seisoo Jufran keskustassa vuonna 1991. Silloin kaikki oli vasta alullaan. Oikealta lukien miehet ovat Pekka Rautimo, Yussef Dabaiba, Hafad Zaidan ja meikäläinen.
Itse asiassa Jufran toriin sisältyy mieltä kiihottava salaisuus. Vasemmalla on satelliittikuva vuodelta 2017. Oppilaita näkyy koulun pihalla. Koulu ei ollut meidän tekemämme, se oli libyalaista standardityyppiä. Autoja on parkkeerattu hallintorakennuksen äärelle. Supermarketia ja soukia ei ole otettu käyttöön. Ne on kuitenkin rakennettu ja kaiken lisäksi meidän piirustuksiemme mukaan. Ehkä ne valmistuivat joskus 2005 paikkeilla. Me emme lainkaan tienneet tästä prosessista. Mielenkiintoista ja jotenkin ällistyttävää. Joku tekee useita taloja Jussin ja Dyniksen kuvien mukaan meidän tietämättämme! No, arvaamme tietysti, että se joku oli ystävämme Hafad. Ehkä häneltä oli puhelinnumero unohtunut.
Sotilaslentokenttä Jufrassa
Jufran kentällä oli paljon erilaisia konetyyppejä. Tärkeimpiä olivat neuvostoliittolaiset MIG 25 -koneet, Tupolev 22- ja Antonov 22 -koneet. Kenttä rakennettiin 80-luvulla. Se sijaitsee aivan Hunin kaupungin naapurissa. Tai oikeastaan pitäisi sanoa sijaitsi. Nyt kentällä ei näytä olevan minkäänlaista toimintaa. Eipä sitä toimintaa ole ollut 20 vuoteen. Ehkä sinne laskeutuu matkustajakone pari kertaa viikossa. Google Earthin satelliittikuvat kertovat kentän toimimattomuudesta. Vuoden 2003 kuvissa kentällä seisoo Migejä, Tupoleveja sekä Antonoveja. Osa on sijoitettu katettuihin suojiin, osa taas avoimiin hiekkapenkkasuojiin. Koneita on kaikkiaan ehkä 60 kappaletta. Melkoinen konemuseo siis. Samat koneet seisovat tänään samoilla paikoilla joilla ne seisoivat jo vuonna 2003. (Kannattaisiko Vantaan ilmailumuseon tehdä toiviomatka Jufraan ja ostaa tuliaisiksi hieman nähtävää.) Vain muutama kone ja joku hangaari on vaurioitunut Naton pommituksista 2011. Koneet ovat jääneet paikoilleen huollon ja lentäjien puutteessa ja olleet siinä tilassa jo neljännesvuosisadan. Libyan Gaddafin vastainen sisällissota alkoi helmikuussa vuonna 2011. Hallinto pommitti kapinallisia. Jufran kentältä ei yksikään kone näytä liikahtaneen. Uutiset kertovat Benghazin kenraali Haftarin ottaneen Jufran haltuunsa vuonna 2017. Kuka sitä tänään hallitsee – en tiedä. Minä vierailin Jufrassa 10 vuoden aikana 1999- 2010 ehkä 200 kertaa. En koskaan muista nähneeni tai kuulleeni mitään erityistä ilmaharjoitustoimintaa alueella.
Muutoksessa mukana, hyvässä ja pahassa!
Oikeastaan se muutos jossa on ollut itse mukana, ehkä minimaaliselta osalta vaikuttamassakin, se melkein järkyttää. Muutos oli erityisen nopea öljymaissa. Kuwaitin asukkaat olivat vielä vuonna 1950 ylpeitä beduiineja. Hunin kaupungin asukkaat Libyassa elivät vielä 50-luvulla ekologisissa kaupungeissaan. Äkillinen rikastuminen muutti tapoja ja kulutusta, mutta eniten se muutti kaupunkeja ja kyliä. Vanhat rakentamisen struktuurit räjähtivät taivaalle ja laskeutuva romu jäi ilmaan roikkumaan. Näin syntyivät pikkumanhattanit maailman turuille. Niiden synnyttämisessä ovat olleet innolla mukana kaikki maailman arkkitehtuurin huipputekijät. No ehkä se oli itse Corbu, joka loi viruksen, joka sitten on tuhoisasti tartuttanut kaikki maailman kaupungintekijät. Nyt virus on saanut jo suomalaiset valtaansa.
No tähänkö se päättyi tarinointi? Niin päättyi, palattiin kotiin virtuaalimatkan virkistämänä. Tai väsähditkö lopullisesti? Jos haluat vielä katsella kuvia vientiaikojen huumasta klikkaa: http://penttimurole.blogspot.com/2015/05/jaipurin-raaja.html
