Sehän on jälleen eläkeläisen aamu. Yöllä näin unta, siinä oli tapahtumia yllin kyllin, mutta pääpointti oli se, että jouduin pitämään esitelmää jossain rakennusinsinöörien tilaisuudessa. Tilanne oli lähes katastrofaalinen. En muistanut yhtään lausetta tai yhtään asiaa josta voisin puhua. Yritin keksiä joitain avainsanoja, jos nyt vaikka viisi avainsanaa, ja voisin sitten niistä puhua. Kaikki käyttämäni sloganimaiset lauseet ja niihin liittyvät ajatukset olivat kuitenkin pyyhkiytyneet täysin mielestä. Ainoa muistiin tuleva sana, jolta voisin ryhtyä esitelmää rakentamaan, oli AIKA. Aika! Kirjoitan sen sanan erilaisille paperinpaloille. Yksi niistä on sininen paperi, jolle saan kirjoitetuksi vain kirjaimen A. Sitten paperi repeää. Esitelmä on alkamassa ja minulla on mielessä vain tuo yksi sana ja sekin rikkirevityllä sinisellä paperilla.
Eikö tuossa sanassa ole kaikki ainekset jotka saattaisivat liittyä hyvään esitelmään? Kirkkoisä Augustinus sanoi joskus vuonna 400 ajasta näin: ”Jos kukaan ei kysy sitä minulta, tiedän; mutta jos toivoisin voivani selittää sen jollekin, joka kysyy, en tiedä." Aristoteleen mukaan aika ei ole sama asia kuin muutos, mutta silti aikaa ei ole olemassa ilman muutosta. Koska virtaava nyt-hetki jakaa muutokseen liittyvät tapahtumat ennen ja jälkeen esiintyviin, hän päätyy määritelmään, jonka mukaan "aika on liikkeen luku aikaisemman ja myöhemmän mukaan". Niin että tuliko suuren mittakaavan aika nyt selväksi? Olisihan sitä vielä voinut siteerata suuria viisaita ajan synnystä. Aristoteles oli sitä mieltä, että aika on ikuinen. Sitä eivät kaikki hyväksy. Jotkut sanovat, että Jumala loi ajan juuri ennen suurta alkupamausta. Loppuuko se sitten kun kultainen Jerusalem laskeutuu taivaalta maailmanlopun merkkinä ja ikuisen elämän alkuna. No tietysti, ainakin jos uskomme siihen, että aika ei ole ikuinen.
Minun uniesitelmässäni ei tietenkään olisi ollut kysymys ajan ikuisuudesta. Siinä olisi voinut olla kysymys rakentamisen elinkaaresta. Nyt kaikki laskenta tulee tehdä elinkaarilaskentana. Kun elinkaari päättyy tuotteelle jää jäännösarvo. Millaisia on tuotteen käyttöiät? Mietitäänpä nyt yleiseksi tiedoksi ja viisaudeksi joitain lukuja.
Mikähän on metsänomistajan mielestä metsän elinkaari? No, kai se on ei-talonpoikaisjärkisen mielestä se 80 vuotta jona aikana puu kasvaa myytäväksi tavaraksi. Niin se taitaa olla, että kaikista suunnitelluista laitoksista metsällä ja puistoilla on se laskennollisesti pisin elinkaari. Sitten tulevat satamat, lentokentät, rautatiet, metrot ja sillat. Kun niiden hyötykustannusta lasketaan, laskentajaksona on yleensä 30 vuotta. Tosiasiassa tuollaiset tuotteet ovat paikallaan yli satakin vuotta, mutta ne vaativat jatkuvasti tapahtuvaa uudelleen rakentamista ja peruskorjausta. Maarakenteiden elinkaari on vain 20-30 vuotta ja pintarakenteiden ikä vain 10 vuotta. Taloissa rakenteet ovat pitkäikäisiä, mutta katot, pinnoitteet ja tekniset järjestelmät joudutaan uusimaan 30-40 vuoden välein. Raidekulkuvälineet ovat kestävää sorttia, jos ei nyt lasketa mukaan Helsingin edellistä ratikkahankintaa. Ahlstomin ratikat olivat käytössä vain 15 vuotta, toisaalta meillä on vielä ajossa 50-60 -luvuilla hankittuja neuvostoliittolaisia sähkövetureita ja vanhimmat ajossa olevat ratikat ovat 70-luvulla käyttöön otetut Valmet-vaunut. Helsingin metrovaunuilla taitaa olla elinkaarta jo 40 vuotta. Nämä nyt peruskorjatut vaunut ovat selvästikin liian hyviä, ne olivat nimittäin esteenä metron automatisoinnille. Henkilöautojen suhteen on kova poru, sillä Suomen henkilöautokanta on keski-iältään 12 vuotta, automme ovat kansainvälisesti katsoen liian pitkäikäisiä – niin sanovat. EU:n alueella henkilöautojen keski-ikä on 11 vuotta ja Ruotsissa 10 vuotta. Vanhimpia eli 13-14 vuoden iässä ovat autot itäisissä Euroopan maissa, Nuorimmat autot ovat Englannissa. Siellä keski-ikä on alle 8 vuotta.
Satamat 100 vuotta, teollisuudesta tuli kauppaa
Minulla on tullut tavaksi aina soitella Hannu Lehdolle silloin kun tulee ”tänka på”. Hannu vielä pakertaa töitä, vaikka taisi olla vuosi 1965 kun otin hänet töihin Kiviaidankadulle Kunnallistekniikka Oy:n leipiin. Näyttää siltä, että ihmisen teknistaloudellinen elinkaari on 55 vuotta, jos Hannua pitää mittapuuna. Yleensä kai suomalaisen työikä on 40 vuotta. Hannu kommentoi minun elinkaarikaaviotani. Hän sanoi nykyisin melkein vielä tuottavien rakennusten menevän purkuun. Esimerkkinä Haapaniemenkadun virastotalo tai rakennusviraston talo Kasarmintorilla. Hannu vielä ihmettelee pitääkö ikärakenteen muuttuessa esikoulut ja peruskoulut ennen pitkää muuttaa vanhusten palvelutaloiksi. Myös alueet muuttuvat esimerkkeinä Pitäjänmäen ja Lauttasaaren teollisuusalueet. Satamien siirtyminen pois Helsingin keskustasta oli vielä pois laskuista silloin kun itsekin pääsin suunnittelemaan Vuosaaren uutta satamanosaa vuonna 1975. Vuoden 1992 yleiskaavassa Jätkäsaari ja Sompasaari oli merkitty selvitysalueiksi. Kaupunginvaltuusto teki päätöksen Vuosaaren sataman rakentamisesta vuonna 2002. Jätkäsaaren satamakäyttö alkoi 100 vuotta sitten ja asuntorakentaminen aloitettiin vuonna 2010. Sompasaari oli aikoinaan kaupunkilaisten virkistäytymispaikka ja puisto. Vasta sotien jälkeen siitä tuli Sörnäisten sataman laajennus roro-liikenteen käyttöön. Alueen asuntorakentaminen alkoi vuonna 2008, mutta on vasta nyt vauhdissaan.
Ehkä suurin muutos kaupungin maankäytössä on ollut satamien ja teollisuusalueiden häviäminen. Kuvassa näkyy keltaisella Eliel Saarisen vuonna Pro Helsingfors -suunnitelmassa piirtämät teollisuusalue- ja satamavaraukset. Punaisella on osoitettu vuoden 1960 yleiskaavan teollisuusaluevaraukset ja sinisellä viimeisimmän vuonna 2016 vahvistetun yleiskaavan toimitila-aluevaraukset. Kaupunki on joustava järjestelmä. Tosin puistoista ja viheralueista on viime vuosina ryhdytty pitämään tiukasti kiinni. Vastavoima taas levittäisi kantakaupunkia tyhjälle maalle nykyisen rakenteen välitiloihin. Tunnelimies Vesterbacka taas haluaisi rakentaa pari 50000 asukkaan kaupunkia Suomenlahteen nykyisten Helsingin ja Tallinnan kasuunien tienoille. Laivan lipuessa ohi kasuunien katselen sitä merimaisemaa ja pyörittelen päätäni.
YSS suuri MAL-keskustelu
Kesken kaiken elinkaarimietinnän ajauduin Yhdyskuntasuunnittelun Seuran suuren MAL-keskusteluun. Tilaisuus pidettiin Oodissa, joka antoi minulle tilaisuuden ensimmäiseen vierailuun talossa. Liian suuren annostuksen välttämiseksi tutustuin vain pohjakerrokseen. Jätin varsinaisen kirjaston seuraavaan kertaan. YSS oli haastanut keskustelutilaisuuteen MAL-prosesseissa kouliintunutta väkeä. Tilaisuus oli siinä mielessä kivasti järjestetty, että panelistit olivat koko ajan puheenjohtajan ja kanssapanelistien pommitettavana. Tai oikeastaan pommituksesta ei ollut kysymys, sillä kaikki keskustelijat olivat taustastaan johtuen MAL-uskovaisia. Yhtään poikkiteloista sanaa ei kuultu. Minulla olisikin toivomus: järjestäkää ihmeessä tilaisuuksiin jotain särmää. Muuten ne vaikuttavat lahkolaisseurakuntien tunnustuskokoukselta. Ajattelin olla aivan hiljaa kokouksen aikana, mutta sitten julkisuudenhalu voitti luontaisen vaatimattomuuteni. Epäilin logiikkaa vääräksi keinoksi lähestyttäessä MAL-ongelmavyyhteä. Goethea ja Roger Wingrenin tulkintaa siteeraten halusin muistuttaa, että logiikan ankaruudesta ja käsitteiden selkeydestä tulee liian pinnallinen tapa kuvata kaupungin kaltaista ajan ja tilan taideteosta, jossa totuudesta ja valheesta syntyy kolmas elementti, joka lumoaa meidät. Halusin myös väittää kaupunkien tiivistämisen ja raskaan raideliikenteen rakentamisen olevan kasvihuoneilmiön torjunnassa marginaalisessa roolissa – kannatettavia ja tärkeitä sinänsä. Tästäpä puheenjohtaja luokitteli minut tiivistämisen vastustajaksi. Tunsin itseni lähes loukatuksi, olinhan sentään joskus saanut kuolemattomuutta lanseeraamalla lauseen ”kompakti kaupunki on kontaktikaupunki”. Tilaisuuden jälkeen istuimme Auri H:n ja Matti V:n kanssa kahvilla Oodin taipuvien kattojen alla. Ihmettelimme, miten kukaan enää ehtii suunnitella kaikkien kokouksissa istumisten jälkeen.
MAL edustaa ns. lyhyen elinkaaren suunnittelua ja sopimista. Kaari on kuitenkin raskaiden investointien elinkaaren mittainen, siis 30 vuotta – yhden sukupolven verran. Taisipa Hyvinkään Jyrki mainita hankeinvestointien toteutusjärjestyksen olevankin se MAL-selvittelyn pihvi. Tilaisuuden alustuksen piti MAL-maestro Matti Vatilo. Panelisteina esiintyivät Jyväskylän yleiskaavapäällikkö Leena Rossi, Hyvinkään kaupunginjohtaja Jyrki Mattila, asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randell Helsingin kaupunginkansliasta, Kaupunkitutkimus TA Oy:n toimitusjohtaja VTT Seppo Laakso ja liikenneneuvos Petri Jalasto. Kokouksen puheenjohtajana toimi Sitran viestintäasiantuntija Samuli Laita.
Vivian
Elinkaari on ihmeellinen juttu. Kaikista ihmeellisin on ihmisten elinkaari. Hannusta jo kirjoitin. Itseäni olen joskus ihmetellyt. Enimmäkseen olen kysynyt ja ajatellut hyviä kavereitani jotka ovat siirtyneet manan majoille. Ajatellut kummissani ja haikeana. Aina tulee mieleen, että heiltä pitäisi kysyä, ihmetellä ajan kulua ja arvioida uusia ilmiöitä. Sitten aivan kuin yllättäen huomaa, ettei kaveria ole.
Törmäsin ihmeelliseen elinkaareen juuri toissa päivänä. Etsimme Yle Areenasta jotain katsottavaa. Sieltä löytyi tällainen linkki:
Vivian Maier eli vuosina 1926-2009. Hän toimi lastenhoitajana useissa perheissä Chicagossa ja New Yorkissa. Hänen äitinsä oli ranskalainen. Äidiltä perintönä Vivianilla oli hienoinen ranskalainen korostus. Kuollessaan tuntemattomana ja köyhänä häntä kutsuttiin ranskalaiseksi naiseksi. Häneltä jäi vuokrattavaan varastoon 120000 negatiivia. Vuokrat olivat jääneet maksamatta. Varasto tyhjennettiin ja tavarat vietiin huutokaupattaviksi. Nuori mies John Maloof etsi valokuvia Chicagosta. Hän tarvitsi niitä kuvitukseksi johonkin mitä oli tekemässä. Hän osti laatikon 380 dollarilla. Tämä tapahtui vuonna 2007. John ihmetteli mitä negatiiveilla tekisi. Postaili niitä sitten jollekin sivustolle ja sai riemunkiljahduksia katsojilta. John ryhtyi uudelleen etsimään Viviania Googlesta. Hänpä löysikin kuolinilmoituksen vuonna 2009. Ja sitten löytyi jokin paperilappunen, jossa oli puhelinnumero. Kerä alkoi aueta. Siitä kertoo tuo filmi, jonka linkki oli tuossa edellä. Nyt, kun ryhdyin uudelleen filmiä katsomaan, tajusin vasta, että negatiivit olivat Matloofin jakelussa jo Vivianin eläessä. Filmi on mielenkiintoinen. Se kertoo miten ihminen voi elää kerroksellista elämää. Samaan elämään voi sisältyä useita elinkaaria. Jokaisella meistä varmasti. Mutta harvalla jotain niin suurenmoista kuin mitä tämä nainen, Vivian teki kameransa kanssa.
Helsingissä, Kaapelitehtaan valokuvamuseossa on nyt avoinna Vivian Maierin kuvia esittävä näyttely. Sinne kannattaa ehdottomasti suunnata askeleensa. Näyttelyn nimi on Omakuva ja sen varjo. Esillä 83 kuvaa ja kaitafilmejä. Näyttelyn nimikin kertoo, että kuvissa esiintyy valokuvaaja tai hänen varjonsa. Heijastukset tulevat peileistä, ikkunoista ja hyvin usein autojen kiiltävistä pinnoista, ikkunoista, peileistä tai pölykapseleista. No mitä, kyllä kai se lisää automiehen kiinnostusta. Ovathan nuo heijastavat esineet olleet jo sinänsä oman kiinnostuksen kohteina - silloin joskus.
Näin se taas meni pieni jakso eläkeläisen elinkaarta. Kivaa on!!
