Lueskelin netistä Torinon yliopiston professori Carlo Rattin aloitteesta ”kaupungin silmät”. Tarkoituksena on filosofoida aiheesta ja valmistautua esittelemään ajatuksia Shenzhenin Biennalessa 2019. Biennale ja näyttely pidetään Kiinan Shenzhenissä joulukuussa 2019. Näyttelyssä on kaksi teemaa: ”Kaupungin silmät” ja ”Nouseva kaupunki”. Hankkeen osoite on www.eyesofthecity.net.
Kuva Shenzhenin Biennalen esitteestä, kaupunki tarkkailee sinua.
Muuttuvatko ihmisten silmät esineiden silmiksi?
Biennalen esittelyssä sanotaan näin: ”Ihmisten läsnäolon tarkkailu fyysisessä tilassa ja niiden virtausten selvittäminen ovat aina olleet kriittisiä toimia suunnittelijoille. Vuonna 1961 toimittaja ja kaupunkiaktivisti Jane Jacobs julkaisi kirjansa ”Suurten amerikkalaisten kaupunkien kuolema ja elämä”. Hän loi tunnetun ilmaisun, joka kiteyttää tämän tarkkailutoiminnan erityisen merkityksen. Jacobsin mukaan tietyn metropolin osan "luonnolliset omistajat" - ne voivat olla ihmisiä, jotka asuvat tai työskentelevät tai viettävät huomattavan paljon aikaa siellä - tulevat "katujen katseiksi". Heidän kollektiivinen ja hajautettu katseensa luo mahdollisuuden ja edellytyksen "upean järjestyksen luomiseksi joka takaa katujen turvallisuuden ja kaupungin vapauden.” Nyt maailma on muuttumassa. Olemme saamassa kaupunkiimme uusia silmiä. Kohta meitä tarkkailevat talojen seinät, autot, liikennemerkkipylväät, takkimme ja housumme, oma puhelimme ja naapurien puhelimet puhumattakaan heidän takeistaan ja housuistaan.
Rautatieasemat silminä?
Biennalen näyttelypaikkana tulee olemaan rautatieasema. Sanovat rautatieasemasta näin: ”Rautatieasemat liittyvät historiallisesti kaupunkikokemuksen äärimmäiseen nimettömyyteen, paikkoihin, joissa ihmiset kokevat erilaisia tunneyhdistelmiä: eristäminen ja identiteetin menetys, mutta myös vapaus joka kumpuaa välinpitämättömyydestä ja jopa moraalisesta vapaudesta. Toisin sanoen rautatieasemilla syntyvillä tunteilla on yhteys flâneurin tunteisiin, kaupunkien vaeltelijan elohopeanomaiseen todellisuuteen. Uusien teknologioiden ja erityisesti tekoälyn avulla tämä kaikki saattaa muuttua. Rautatieasemat kaupunkien yhdyskäytävinä ja sisäisinä raja-alueina saattavat pian tulla paikoiksi, joissa rakennetun ympäristön kyky vastata yksilön läsnäoloon saattaa esiintyä tehokkaimmalla tavalla.”
Nythän tässä aivan hullaantuu, että ne paikat joista elämän aikana on tullut vahvasti kiinnostuttua, niistä tuleekin kaupunkielämän varsinainen SHOW ROOM – suorastaan silmät. Niin, kaiketi tuohon lisätään myös metroasemat? Linja-autoasemat ja taksiasemat eivät taida kelvata? Eivät ne voi olla flâneurin toivepaikkoja. Mutta eihän tässä nyt itse urbaanibotanisteista puhutakaan, puhumattakaan heidän silmistään. Nyt puhutaan esineiden silmistä jotka tarkkailevat meitä, aluksi vain liikkeitä ja kantamiamme tavaroita, vaatteitamme, luottokorttiemme tilinumeroita, mutta myös pian tunteitamme. Se näkyy katseestamme, tavastamme liikkua, päämme asennosta, silmistämme. Elämme siis muutosta. Jokin muu ottaa johtavan roolin tuossa kaupunkivaeltajan maailmassa. Ennen olimme tarkkailijoita, nautiskelijoita, nyt tulemme olemaan tarkkailun kohde, tunteeton data.
Kuka oli (tai on) flâneur?
Ehkä on hieman muisteltava tuota elohopeamaisen kaupunkivaeltajan elämää. Baudelairen Pariisin flâneur, ”urbaanibotanisti”, ”havainnoitsijavaeltaja”, hän haluaa samaistua väkijoukkoon: ”Se, joka helposti yhtyy joukkoon, tulee tuntemaan kuumeisia iloja. Niistä jää ikiajoiksi osattomaksi egoisti, joka on sulkeutunut kuin kirstu, ja laiskuri, joka on kuin nilviäinen kotelossa – se mitä ihmiset sanovat rakkaudeksi on kovin pientä, rajallista ja heikkoa verrattuna tähän orgiaan, tähän pyhään prostituutioon, jossa henki antaa kaikkensa, runoutensa ja lähimmäisenrakkautensa, odottamattomalle joka näyttäytyy, tuntemattomalle joka menee ohi.”
Charles Baudelairekeksikin tuon ”havainnoitsijavaeltajan” juuri Pariisin suurten kaupunkimyllerrysten aikaan – se oli Haussmanin bulevardien syntyaikaa. Baudelairen ajatuksissa flâneur oli modernin metropolin tietäjä - muutoksessa olevan metropolin tulevaisuudennäkijä. Ilkeämielisesti – todenmukaisesti – Baudelairen taiteilija-tietäjä-runoilijaa sanottiin myös tavaratalojen vakiokalustoksi, joka itse asiassa muuttuu itsekin tavaraksi. Olipas outoa, tuon uskoin aina kuuluneen shoppailevien naisten etuoikeuksiin, mutta yhteiskunnallisen muutoksen, kuluttajayhteiskunnan ja kapitalismin alkujuuri onkin juuri mies – flâneur. Naiselle ei tuohon aikaan sallittukaan moisia vapauksia. Ne vapaudet tulivat vasta vuosisadan lopulla. Eräs naiskirjailija väitti, ettei nainen voi olla flâneuse, koska hän on osa flâneurin kaupunkielämän näyttämöä – analoginen näyteikkunalle. Kuitenkin viktoriaanisena aikana tiettyjä naisia pidettiin näkymättöminä. Erityisesti yksinäiset naiset ja työtätekevät naiset joutuivat näkymättömien ryhmään. Näkymättömiä olivat myös prostituoidut.
Olen muuten kirjoitellut tästä aiheesta blogissani: http://penttimurole.blogspot.com/2014/01/miriamin-pyhiinvaellus-lontoon-kaduilla.html
Pilaako tekoäly nyt tämän kaiken?
Tässä onkin nyt kiinnostava yhteensattuma. Samalla kun odotamme tekoälyn ja esineiden internetin tuottavan meidän jurottavaan kulkemiseemme uusia fantastisia piirteitä, erityisesti rautatieasemilla ja mahdollisesti muissakin ruuhkapaikoissa, olemme myös rakentamassa uusia bulevardeja. Nehän juuri Klingen mukaan synnyttivät tämän Baudelairin ”orgian, tämän pyhän prostituution”. Olemme siis synnyttämässä enemmänkin uutta, joka rakentuu vanhan suuren hengen päälle. Mutta kun nyt juuri tällä hetkellä ryhtyvät puhumaan tekoälystä, joka siis tuon kaiken korvaisi, ihminen pelästyy (minä)!
Biennalen esittely vetoaa Jane Jacobsiin
Tai ei varsinaisesti vetoa, vaan ilmeisestikin etsii assosiaatioita. Debatti ja dialogi vallitsivat 50-luvun lopun New Yorkissa. Tunnetuimmiksi kukkotappelijoiksi nousivat New Yorkin katu- ja puistosuunnittelua johtanut ”master builder” Robert Moses (1888-1981) ja hänen kiihkeä vastustajansa Jane Jacobs (1916-2006). Moses rakasti moottoriteitä, mutta vihasi lähiöitä. Moseksen aate oli ”urban renewal”. Hän sanoi lähiöistä: ”Tyypillinen esikaupunkilähiön kiinteistöbrosyyri sisältää sekavia karttoja, väitteitä etäisten paikkojen hyvästä saavutettavuudesta, kuvia kiiltävistä keittiöistä täynnä vekottimia ja kuvia olohuoneista, jotka näyttävät Hitlerin valtakunnankanslialta ja puutarhoja, jotka tuovat mieleen Maria Antoinetten ja Tuileriesin.”
Jane Jacobs puolestaan rakasti Greenwich Villagea Manhattanilla ja vihasi ”urban renewal’ia”. Hän lausui: ”Modernistit käyttivät Aristoteleen deduktiivista filosofiaa löytääkseen periaatteita kaupunkien suunnitteluun. Pelottavin on ’Urban Renewal’. Ensisijainen tarkoitus on toimintojen, kuten asumisen, teollisuuden ja kaupan erottelu omille vyöhykkeilleen. Jacobs’in teos ilmestyi 1961. Vielä Jane Jacobs sanoi näin: ” Yksityisten autojen lisääntyessä kaduista ja bulevardeista tulee parkkipaikkoja. Liikkumisen mahdollistamiseksi laajat kaupunkimoottoritiet tunkeutuvat kaupunkirakenteeseen ja lisäävät entisestään pysäköintipaikkojen ja - talojen tarvetta. Yrittäessään tehdä kaupungit saavutettaviksi, ruuhkan suunnittelijat olivat jo tehneet ne miltei asumiskelvottomiksi.”Olen eksynyt menneiden muisteluun
Sinne näyn tavallisesti eksyväni. Tuskin monikaan on kiinnostunut menneisyydestä. Elämme tulevaisuuden alkuhetkiä ja se kiinnostaa. Vanhuksella tulevaisuutta on hyvin vähän jäljellä. Niin vähän, ettei mitään ehdi tapahtua. On siis ajateltava muiden tulevaisuutta. No, onhan niitä omia, joiden tulevaisuus kiinnostaa. Mutta jos nyt ajattelisi vielä elävänsä muutaman vuoden voisihan sitä kuvitella tulevaisuuttaa esineiden internetin ja tekoälyn hallitsemassa maailmassa. Näin se voisi mennä: Herään aamulla ensimmäiseen raporttiin. Patjani IOT on koko yön tutkinut yöuntani ja tiedot heijastuvat makuuhuoneen ikkunan IOT ikkunalasiin. Se kertoo yönaikaiset pulssivaihtelut, raskaan unen ja kevyen unen vaihtelut, saan vielä selville kemikaalitasapainoni lisäksi vatsalla nukutun, kyljellä nukutun ja selällä nukutun ajan prosenttiosuudet, myös kuorsauksen määrä selviää. Sanomalla sanan ”liisa” saan vielä selville hänen patjansa tallentamat tiedot. Unisensori on vasta kehitteillä, nähtyjen unien filmiä ei siis ole saatavilla. Sitä kuulemma googlet parhaillaan kehittelevät. Siihen tulee kuulemma aikanaan myös tieteellisesti pätevät uniennusteet. Keittiössä hellan tekoäly on reagoinut heräämiseeni. Espressopannu ryhtyy lämpiämään sopivan hitaalla teholla. Jääkaappi tarkistaa juuston ja makkaran määrän. Minulla ei ole keittiörobottia, joten jääkaappi aktivoi Liisan kahvinkeittoon. Panen päähäni IOT lasit. Saan tiedon auton ja sähköpyörän lataustasosta. Kaikki OK. Näen myös päivän ohjelman. Ensin suihkuun. Suihkun IOT tietää minun haluavan lämpimän suihkun, ei kylmää. Aamiaisen jälkeen pitäisi ajaa kuntopyörällä 15 minuuttia. Sitten alkaakin blogin kirjoitus. Tekoäly on valinnut minulle sarjan blogiaiheita. Saan lähdeaineiston valmiiksi ladattuna. Itse asiassa kolme blogia onkin jo valmiiksi kirjoitettuna. Muutama kirjoitusvirhe on jätetty aitouden varmistamiseksi. Minä klikkaan yhtä suosikkiani. Blogiin alkaa tulla kommentteja. Ajat ovat muuttuneet. Nyt tekoäly seurustelee itsensä kanssa. Kommentit näyttävät myötäilevän poliittisten päättäjien ja byrokratian muovailemaa linjaa. Elämmehän tietojohdetussa yhteiskunnassa. Kauppahommat sujuvat kätevästi. Jääkaappi on jo ilmoittanut kauppaan tarvittavat ostokset sopivalla käytännön koulimalla variaatiolla ja sielläpä nelikopteri jo laskeekin kauppapussia talon kylmäkaappiin. Loistavaa Linturi – sinä sen meille hehkutit jo parikymmentä vuotta sitten. Ulkoseinän kylmäkaapissa on tietysti IOT, joka kertoo jääkaapille odotettavissa olevasta tilantarpeesta. Kello tulee neljä.
On kiiruhdettava TutuHesan kokoukseen. Auto ilmoittelee jo vapaiden parkkipaikkojen määrää Tieteiden talon läheisyydessä. Se kertoo nopeimman ajoreitin ja myös maksaa tililtään ruuhkamaksun, jota on alettu nimittää sujuvuusmaksuksi. Auto antaa varoituksen aina kun robottiautoja on läheisyydessä. Niiden hitaat reaktiot aiheuttavat vaaraa sujuvaan liikenteeseen tottuneelle. Tulevaisuudentutkimusseurassa tapaa ikäisiään. Kokouksessa keskustellaan menneisyyden tulevaisuudesta. Se ei nuoria kiinnosta. Kokousmeno on kuitenkin muuttunut. Kokouksessa järjestetään virtuaaliseen todellisuuteen liittyviä näytelmiä, joissa kullakin osanottajalla on ennalta määrätty roolinsa menneisyyden tulevaisuuden tekemisessä. Power pointin käytön hankaluuksiin ei enää tarvitse sortua. Jokainen katselee näytelmää omista 3 D -laseistaan. Lasit ovat myös tyydyttävällä tavalla yhdistetty kuulokojeisiin. Kaikille jää kokouksesta reality videot joita vois ystävilleen jakaa. Kokous päättyy ja ihmiset siirtyvät koteihinsa. Neljännes tilaa robottiauton, neljännes sanoo puhelimelleen suositun taksiyhtiön nimen, neljännes nappaa kolmipyöräisen sähköskootterin ja neljännes kävellä köpöttelee asemalle. Heitä tarkkaillaan, seinät seuraavat heidän kulkuaan. Kauppojen IOT ikkunat valmistautuvat tarjousten esittelyyn. Saman tien data kulkeutuu kotiaseman kauppiaille. Ostaja liikkeessä. IOT silmälasit tuottavat houkutuksia. Moneen kertaan datoitettuna kulkija pääsee kotiovellensa. IOT lukko loksahtaa ja ovi aukeaa. Kulkija vaipuu tutkimaan päivän saldoa. Kaikki on tarjolla. Myös tarjoukset ohitetuista kaupoista ja kahviloista. Ainoa mikä jää ajatteluttamaan: missä olinkaan, mitä sanoinkaan, mitä ajattelinkaan? Patja odottaa.
