Katselen television A studiosta keskustelua. Nuorten ilmastomuutosaktivismi on hienoa. Nuoret eivät ole yleensä olleet aktivisteja yhteiskunnallisissa asioissa. Mieluummin kiinnostus on kohdistunut heidän omaan elämäänsä tässä ja nyt. Ei heidän tulevaisuuteensa puhumattakaan tulevaisuuden yhteisöstä, kaupungeista, kehitysmaista tai maapallosta. Tottako? En tiedä, luulen vain, en ainakaan oman lähipiirini nuoriso-otoksessa havaitse kiivaana käyvää yhteiskunnallista keskustelua. Kuusitoistavuotias Greta Thunberg, ruotsalainen koululakkolainen ja ilmastoaktivisti on pannut alkuun kansainvälisen tason innostusta. Suomessa se tosin on ollut laimeata. Eihän se välttämättä aina ole helppoa. Lahdessa jopa ajettiin muutama koululainen poliisivoimin kaupungintalon rappusilta mieltä osoittamasta. Suomen koululaiset herätkää! Greta sanoo aikuisten varastavan lasten tulevaisuuden. Hän uskoo, että lapsen sanomaa nyt kuunnellaan. Euroopassa kymmenet tuhannet nuoret ovat astuneet kadulle ”Perjantaisin Gretan kanssa”. Greta sanoo, ettei hän voi pyytää vanhemmilta vain huolestumista. Hän vaatii vanhempia panikoitumaan! Hän vaati vanhempia tuntemaan pelon!
Lapset mielenosoituksessa laulavat:
We are the world
We are the children
We are the ones who make a brighter day, so let's start giving
There's a choice we're making
We're saving our own lives
It's true we'll make a better day, just you and me
We are the children
We are the ones who make a brighter day, so let's start giving
There's a choice we're making
We're saving our own lives
It's true we'll make a better day, just you and me
Ylen A -studiossa kaksi nuorta, Roosa Laakso ja Atte Ahokas olivat haastateltavina. Molemmat alle kaksikymppisiä. Atte sanoi, ettei ilmastonmuutoksen kriisitietoisuus ole vielä lyönyt läpi. He halusivat välittää viestinsä juuri poliittisille päättäjille. Heille vastaamaan saapuivat Sanna Marin ja Kai Mykkänen, hekin alle nelikymppisiä. Nuoret esittivät kysymyksiä. Yleensä poliitikkojen puhe on tietyllä tavalla pidättynyttä, hieman varovaista. Nyt kysyjinä olivat nuoret. Vastaajina olleet Sanna Marin ja Kai Mykkänen ovat erittäin hyviä puhujia ja henkilöinä varsin vetovoimaisia. Annoinpa minä Mykkäsen puheille rakennusinsinööriliiton tilaisuudessa jopa huippuarvosanan 9-. Sannaa olin kyllä jossain blogissani moittinut, hänellä kun ei ollut kantaa metsänhakkuiden volyymiin. Nyt siis he joutuivat kaksihenkisen nuorisopaneelin eteen. Jo heti alkuun havaitsi heidän ylenmääräisen innokkuutensa päästä ääneen. Ei tahtonut tulla selvää kumpi pääsee ensiksi vastaamaan. Puhuivat päällekkäin, vaikka ei ollutkaan kyse väittelystä. Myöskään kiistelyyn ei ryhdytty sillä tuossahan kaavailtiin jo yhteistä hallitusohjelmaa. Vaalit ovat tosin vielä pitämättä.
No, mitä nuorille vastattiin?
Sanoin jo, että sanat tulivat kummaltakin sellaista vauhtia, että sanomisien ja lupausten selvittämiseksi videota piti kelata edestakaisin. Siis kaikki luvattiin lähes hysteerisesti. Ainoa missä taisi tulla jonkin verran eroa, oli kasvun filosofiaan suhtautuminen. Sanna puhui kasvun verotuksesta, ovat esittäneet kestävän kehityksen arvonlisäveroja. Haluttaisiin muuttaa kuluttajakäyttäytymistä kestävien tuotteiden suuntaan. Mykkänen sanoi talouskasvun ja kestävän ympäristökehityksen riippuvuuden toisistaan vähentyneen viime vuosina. Suhtautui siis kasvun rajoittamiseen hienoisella epäilyksellä niin kuin kasvupuolueen repertoaariin kuuluukin. Ja onhan talouskasvu ollut globaalin köyhyydentorjunnan moottori. Se on ollut myös työn moottori.
Mitä siis Sanna ja Kai lupasivat? Molemmat sanoivat tulleensa politiikkaan juuri ympäristökysymysten vuoksi. Sanna Marin aloitti kansanedustajana vuonna 2015. Hän valmistui hallintotieteiden maisteriksi vuonna 2017. Hänen pääaineensa oli kunta- ja aluejohtaminen. Kai Mykkänen valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2006. Kansanedustajaksi hänet valittiin samana vuonna kuin Sanna Marin.
Eritelläänpä hieman mitä nuorille luvattiin
Aluksi nuoret kysyivät seuraavan hallituksen tulevista ilmastoteoista ja tavoiteajankohdasta hiilineutraalisuuteen matkattaessa. Nuoret kysyivät myös puolueiden tahtotilaa. Mykkänen oli ylpeä siitä, että kivihiilen käyttö on saatu kiellettyä. Sanna Marin vaati hiilineutraalisuutta vuonna 2035. Toimia tulisi tehdä kaikilla sektoreilla. Rusinoita ei saisi poimia pullasta. Tahtotilaa kuulemma on. Atte vaati vuosiluvuksi 2030. SDP nojaa vuoteen 2035. Sanna vaatii lisää konkreettisia toimia. Mykkänen sanoi asioiden jo muuttuneen neljän vuoden aikana uskomattoman paljon. Hän oli erityisen kiinnostunut lämpöenergian tuottamisesta – siinä ohessa kylmänkin. Toimia vaaditaan erityisesti lämpöpumppujen suhteen. Mykkänen mainitsi Anttosen syväporaukset Otaniemessä. Piti geotermisen lämpöenergian kehittämistä kansainvälisenä vientituotteena. Sanoi olevansa asiasta hyvin innostunut. Turpeesta hän luopuisi 2035. Kokonaan hiilineutraaliseksi olisi päästävä 2030-luvun aikana. Atte kysyy miksi tekoja ei ole tehty. Mykkänen sanoo kyllä pyrityn vaikuttamaan. Demokratia on kuitenkin hidas. Hän sanoo vieläkin eduskunnassa olevan kansanedustajia joiden mielestä tämä ei ole tärkeä asia. Ilmastopaneeli oli Mykkäsen mielestä iso leka. Kokoomukselaiset eivät kuitenkaan yllättyneet. He jo tiesivät. Sanna sanoo, ettei kriisitietoisuus ole ollut riittävän korkealla. Kun kysytään kenen pitäisi tehdä, niin tekijöitä ei tahdo löytyä. Jokaisen olisi tehtävä jotain! Nuoret kysyivät sähköautoista. Liikkumisen osalta Sanna vaatii systeemitason muutosta. On käveltävä enemmän ja pyöräiltävä enemmän. Ovat SDP:ssä ehdottaneet, että vuonna 2030 Suomen maanteillä kulkee 750000 vähäpäästöistä autoa. Mykkänen myötäilee, hän mainitsee Länsimetron vaikutuksen kulkutapoihin. Sanna Marin korostaa pienituloisten mahdollisuuksia vähäpäästöisiin autoihin. Sanna ottaa esiin työsuhdeautojen verotuksen. Verotusta olisi siten porrastettava, että työsuhdeautot olisivat sähköisiä tai vähäpäästöisiä. Näin syntyisivät käytettyjen vähäpäästöisten markkinat. Mykkänen haluaa lisää haittaveroja bensa- ja dieselautoille ja lisää subventiota vähäpäästöisille. Nuoret kysyivät lentämisestä. Lentämisestä puhuttiin paljon. Roosa halusi lopettaa lentopyrähdykset raideliikenteen avulla. Sannan mielestä raideverkkoja olisi kehitettävä lentoliikennettä korvaamaan. Mykkänen säesti. Sanna puhui sähköisestä lentämisestä. Sanoi norjalaisten jo tekevän töitä asian hyväksi. Mykkänen toppuutteli. Uskoi kuitenkin biopolttoaineisiin lentoliikenteessä. Puhui myös vedyn mahdollisuudesta. Globaalia lentoveroa kannatettiin, mutta ei Suomen erillisratkaisuna. Marin sanoi lentoliikenteen suurimpana ongelmana olevan kasvuennusteet. Ne ovat valtavia. Kasvu on saatava pysähtymään. Tekniikka kiinnosti. Tuulivoimasta kysyttiin. Siihen ei kukaan ottanut kantaa. Sähkö ei ole ongelma. Lämpö on. Sanna Marin uskoi älykkäisiin sähköverkkoihin ja verkkoon syöttäviin talouksiin.
Keskustelu päättyi nuorten loppusanoihin. Roosa: ”Kauniita sanoja, nyt vain odotetaan tekoja.” Atte: ”Vähemmän sanoja, enemmän tekoja.”
Onko koettuja malleja?
Keskustelu oli kiintoisa. Tuleviin hallitusneuvotteluihin luvattiin isoja eväitä. Aikataulu on huima. Mutta ei välttämättä mahdoton. Kymmenessä vuodessa on ennenkin tehty ihmeitä. Ihmeet eivät onnistu vakaalla menolla. Ajatellaan esimerkiksi Euroopan jälleenrakennusta toisen maailmansodan jälkeen. Se suunnaton tuho joka onnistuttiin aiheuttamaan viidessä vuodessa, onnistuttiin korjaamaan runsaassa kymmenessä vuodessa. Tai ei nyt aivan. Kyllä kai muistan, kun olin ensimmäisellä Keski-Euroopan matkallani Vespan selässä vuonna 1954 ja ajelin Saksan kaupunkien rauniokasojen läpi, voin kyllä havaita, että työ oli vielä silloin tekemättä. Suuri tekijä Euroopan jälleenrakentamisessa oli Yhdysvaltojen Marshall-apu.
Apua infrastruktuurin korjaamiseen ja asuntojen rakentamiseen annettiin vuosina 1947-1951 nykyrahassa noin 100 mrd. USD. Määrä tuntuu ilmastonmuutoksen torjunnan tarpeisiin nähden pieneltä. Mutta kohteenakin oli vain Länsi-Eurooppa. Suomi muuten kieltäytyi avusta Neuvostoliitto-suhteiden vuoksi. Neuvostoliitto esti myös Puolalta, Tšekkoslovakialta ja Unkarilta avun saannin. Apua tarjottiin myös itsellensä Neuvostoliitolle mutta generalissimus Stalin hylkäsi aikeet. Määrä vaikuttaa pieneltä, sillä lasketaanhan tällä hetkellä CO2 päästöjen torjuntaan tarvittavan globaalisti 20-kertainen määrä rahaa ja sekin vielä vuosittain. Eikä ilmastonmuutosta voi pelkällä rahalla ostaa. Voisiko sotien jälkeinen jälleenrakennus olla opiksi ilmastoasiassa?
Minun oli pakko piirtää itselleni kuva energian tuotannon lähteistä nyt ja tulevaisuudessa. Lukuja tähän sain Suomen Akatemian rahoittaman Smart Energy Transition hankkeen sivuilta. Kuva näyttää valtaisan muutostarpeen energian lähteissä. Hiilineutraali tarkoittaa käsittääkseni hetkeä jolloin Suomen metsien hiilinielut syövät kaiken Suomessa tuotetun hiilidioksidin. Suomen CO2-päästöt ovat 50 milj. tonnia vuodessa. Metsien hiilinielu lienee noin puolet tästä eli 25 milj. tonnia. Hiilineutraalisuus saavutettaisiin silloin kun päästöt on saatu puolittumaan. Onko tuollainen muutos saatavissa aikaan vuoteen 2030 mennessä? Kymmenessä vuodessa. Tuskan takana. Fossiilittomaan tilanteeseen pääsy on kauempana. Se tarkoittaa, että tuulivoimaa olisi 12 kertainen määrä nykyiseen verrattuna, aurinkovoimaa olisi lisättävä monikymmenkertaiseksi, lämpöpumpuilla ja geotermisesti tuotettu energia kuusinkertaistuisi ja ydinenergia tuplaantuisi. Biomassan tuottama energia säilyisi tämän laskelman mukaan nykyisellään. Fossiilisten polttoaineiden osuus on nykyään noin 45 %. Se putoaisi nollaan. Milloin?
Tämän kuvan esitin jo blogissani https://penttimurole.blogspot.com/2019/01/poliitikot-puhuvat-ilmastonmuutoksesta.html. Kuva kertoo maamme nykyiset CO2 –päästöt ja metsien hiilinielujen vastavaikutuksen. Toinen kuva kertoo päästöjen vähentämistarpeesta sektoreittain. Kysymys siis kuului, milloin olemme fossiiliton. Lienee myös huomattava, että monien ostamiemme tuotteiden CO2 -päästöt syntyvät valmistusmaassa. Esimerkkinä autot. Sähköauton valmistuksen CO2 päästöt ovat 12 tonnia. Elinkaaren aikaiset käytön päästöt ovat 8 tonnia. Minne valmistuksen päästöt kirjautuvat? Suomeen vai valmistusmaahan? Nyt sanovat esim. Helsingin HLJ-laskelmissa sähköauton CO2-päästöiksi 15 g kilometriltä. Se tarkoittaa kyllä täysin puhdasta sähköenergiaa. Minusta oikeampi luku olisi 40 g/km ja päälle valmistuksen 75 g/km. Olenko väärässä?
Oli talousihmeitä – syntyykö ilmastoihme?
Toisen maailmansodan jälkeen tapahtui monessa sodan tuhoamassa maassa talousihme. Miracolo economico Italiassa, Wirtschaftswunder Saksassa, Trente Glorieuses Ranskassa, Aasian tiikereiden nousu ja Japanin talousihme, joukossa myös Suomi. Kansantulo nousi yli 5 % vuodessa. Maatalousväki siirtyi teollisuuden työvoimaksi. Sotateollisuus pystyttiin mobilisoimaan siviilielämän ja viennin tarpeisiin. Maat urbanisoituivat. Kaupunkeja rakennettiin. Taloudessa vallitsi valtiojohtoinen rahapolitiikka. Markkinatalous pidettiin kurissa. Ammattiyhdistykset olivat kehityksen ja vapaan palkkapolitiikan tukena. Väestön sosiaalietuudet syntyivät. Kulutus kasvoi. Ihmiset saivat koteihinsa jääkaapit, pesukoneet ja pölynimurit. Pihoille ilmestyi autoja. Mitä tästä opimme? Onko menneisyyden mallilla jotain tekemistä tämän hetken kanssa?
Ei, sanoo Eero Paloheimo. Hänen mielestään tilanne on aivan uusi. Se ei koske vain Suomea ja Eurooppaa. se koskee koko maailmaa. Eero piti tammikuussa 2019 alustuksen eduskunnan tulevaisuusvakiokunnan juhlakokouksessa. Minä nappasin tähän vain osan esityksestä. Tällaista Eero sanoi:
”Ihmiskunta elää esihistoriansa ja historiansa ainutkertaista hetkeä juuri nyt.
Kaikki tämä kuormittaa meitä merkittävällä vastuulla, suuremmalla kuin edeltäjillemme ja seuraajillemme on sälytetty.
Nyt tarvitaan luovuutta, menneen kopiointi ei riitä.
Tärkeimmät kehityskulut – ainakin kaksi merkittävintä - ovat ennustettavissa.
Ne ovat maailman väkiluku ja keskilämpötila.
Jo ennen vuotta 2100 nämä kaksi muutosta ovat ymmärretty ylivoimaisesti merkittävimmiksi ongelmiksi maapallolla.
Ne ovat kaikkien muiden ekologisten ja sosiaalisten ongelmien äiti ja isä.
Kun hätätila pahenee, ilmestyy sosiaalisten ja ekologisten kriisien rinnalle väistämättä kolmas kriisi: moraalinen.
Maapallon kulttuuripiirit ja kansat käyvät silloin selviytymiskamppailua ja keinot tuossa taistelussa kovenevat.
Suomi ei voi ohjata maapallon tulevaisuutta, mutta voimme varautua siihen.
Jossain määrin meillä lienee kuitenkin mahdollista vaikuttaa Euroopan tulevaisuuteen.
Verratessa Kiinaan, Afrikkaan ja Yhdysvaltoihinkin, tuntuu joskus siltä, että Eurooppa on rikkaan aatelisperheen tuhlaajapoika, joka rehvastelee esi-isiensä ansioilla.
Euroopan roolia maailmassa kannattaisi ehkä tarkistaa.
Lopuksi vielä: meidän kaikkien kannattaisi pohtia enemmän tulevaisuuden näkymiä. Silloin välttyisimme pahimmalta jälkipolvien kritiikiltä.
Sehän kuuluu joka tapauksessa näin: ”Eivätkö ne tomppelit älynneet tehdä mitään?”
Mission impossible???
Ehkä tilanne onkin monilta osin täysin vastakkainen sotien jälkeiseen kriisiin verrattuna. On myös samoja ilmiöitä. Urbanisoituminen kyllä jatkuu. Mutta kaikki muut asiat muuttavat muotoaan. Harari sanoo markkinaliberalismin tulleen tiensä päähän. Kulutusta olisi vähennettävä. Maailmaa hallitsevat ylästruktuurit ovat katoamassa kansalaisten hallinnasta. Tuntemattomat voimat jylläävät. Ilmastonmuutos herättää pelkoa. Tekoäly luottaa algoritmeihin. Yhdysvaltojen presidentti julistaa hätätilan - ei ilmastonmuutoksesta vaan kansojen välisestä muurista. Etsitään muutosta. Sahara olisi metsitettävä. Maailman väestönkasvu olisi muutettava väestökadoksi. Tahdoton ihminen olisi saatava tahtovaksi. Noiduttu ongelma.
Löysät puheet ja levottomat lupaukset eivät nyt kelpaa
Olen kirjoitellut parissa blogissani poliitikkojen puheista ja annetuista lupauksista. Arvioni heidän puheistaan ja lupauksistaan eivät ole olleet aivan yhtä luottavaisia kuin heidän puheensa ja lupauksensa. Eräs asia joka nyt alinomaa ihmetyttää on tuo helppous, jolla ongelman ratkaisuun suhtaudutaan. Olen kirjoitellut noidutusta ongelmasta. Ihmettelen puheiden luottavaista sävyä. Miten Sanna Marin ja Kai Mykkänen noin hervottoman toiveikkaasti latelivat lupauksiaan? Minusta heidän ja meidän, kaikkien, tulisi Gretan toivomuksen mukaan panikoitua. Olisi myönnettävä, ettei ratkaisua tunneta. Se mitä me teemme, laskeskelemme ja lupaamme ei riitä. Ongelman ratkaisu on vaikeampi ja miltei mahdoton. Ongelma on kriisi. Se on noiduttu ongelma. Se ei ole vielä meille kahdeksankymppisille kriisi. Me kuolemme alta pois. Mutta se on lasten kriisi ja nuorten kriisi. Sanovatko he joskus Eeron sanoin: ”Eivätkö ne tomppelit älynneet tehdä mitään?”
