Olen tässä ollut hieman niin kuin hiljaa ja kuunnellut syksyistä metsän huminaa täältä keskuspuiston laitamilta. Olen katsellut näköpiirissäni olevia purettavaksi joutuvia kaarikattoisia jäähalleja ja ihmetellyt juuri muutama kuukausi sitten uimahallin toiselle puolelle annettua tennishallin suunnitteluvarausta. Eikö näitä asioita mitenkään onnistuttu yhdistämään? Aivan tuntuu siltä, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee. Tuosta tennishallista kirjoittelinkin ihmettelyni ja protestini: http://penttimurole.blogspot.com/2018/06/keskuspuisto-poikki-mutta-ei-ehdoitta.html

Niin, tietääkö oikea käsi mitä vasen tekee? Tätä on nyt pakko ryhtyä ihmettelemään. Nykyajan mainosihmisillä tuntuu olevan muotina kysyä firmoille tai kaupungeille symboleja. He kysyvät: jos firmasi (tai kaupunkisi) olisi eläin, niin mikä eläin se olisi? Vihaan tuota eläinvertailua. Mutta kun nyt puhuin oikeasta ja vasemmasta kädestä niin kai sitä on pakko ajatella Helsinkiä kädellisenä oliona, organismina.  En kuitenkaan ajattele Helsinkiä yksinäisenä haahuilemassa, irti ympäristöstään, naapurikunnistaan, maakunnastaan tai koko valtakunnasta – saatikka että se olisi irti Suomenlahdesta ja koko maailmasta. Ajattelen Helsinkiä ja sen käsiä, ruumista ja varsinkin päätä joka tietää - osana tätä kaikkea. Ajattelen mielelläni kotikaupunkiani ikään kuin ajattelijana, ohjaajana, jopa filosofina, arvokkaana viisaana jonka neuvoja muut haluavat kuunnella. Mutta ei, nyt ei todellakaan näytä siltä. Helsinki on poliitikkojensa ja virkamiestensä kautta omaksunut rasavillin poikaviikarin otteet. Joskus ne otteet ovat jopa sällimäisiä, heikolle ja sorretulle luonteenomaisia - ehkä ainoita mahdollisia, mutta Isolle ja vahvalle sopimattomia.
Niin, tarkoitan sitä, että kotikaupunkini virkamiehet eivät ole osoittaneet sellaista taidokkuutta ja asiantuntemusta jota olisin toivonut, eivätkä kaupunkimme johtavat poliitikot toimi arvokkaalla tavalla maamme johtavan kunnan demokratian viisaina säätelijöinä, vaan toimivat itsekkäinä siltarumpupoliitikkoina ja markkinoiden sekä kasvun apostoleina.

Pöytä puhtaaksi, menikö oikein?
Mihin minun arvosteluni oikeastaan kohdistuu? Onko tällaisella arvostelulla mitään konkretiaa? Joudun tutkimaan itseäni ja tätä tunnelmaa. Arvostelu minun osaltani koskee tietysti maakäyttö- ja liikennepolitiikkaa. Konkreettisesti se koskee väärien asioiden korostumista ja toisaalta monen oikean asian unohtumista. Se koskee ennen kaikkea kasvua ja mitoitusta.  Olen monessa yhteydessä valittanut ajattelun seisovaa vettä ja vaatinut pöydän puhdistamista. Nyt kun ilmeisesti jonkin ihmeellisen taikavoiman avulla vettä on saatu virtaamaan ja pöytää on puhdistettu, olenkin vastahangassa. Että tietäisin mikä korventaa katselen asiasta kirjoittamiani blogeja aikajärjestyksessä.

Ensin tulee vastaan vuoden 2014 lopun teksti ”Potemkinin kylät vai todellista kaupunkia”. Blogissa on linkki ääninauhaan, jossa minua haastattelee YLEn Jussi Putkonen.  https://soundcloud.com/pentti-murole. Siinähän suorastaan kehutaan bulevardiaatetta. Näin pitkästä aikaan kuunneltuna siinähän tuntuu olevan paljon muitakin hyvä ajatuksia. Blogi kirjoittaa numeroista näin: ”Bulevardisuunnitelman raideliikennehankkeet vaativat siten HLJ 2015 haluamien hankkeiden lisäksi 2,3 MEUR. Vuotta kohden tämä tekee 60 miljoonaa euroa HLJ:ssä raideliikenteeseen määritellyn noin 200 miljoonan vuosieuron päälle. Onko se paljon? Se on historiallisen paljon, mutta se ei ole absoluuttisesti paljon – jos kaupunki kasvaa. Tätähän minä juuri epäilen, ettei se kasva! Tähän on löydettävä parempia vastauksia! Vastaaminen on vastuun kantamista.”

Siinäkö ne ovat ne nykyajan potjomkinit? Panin vielä kuvaan omankin naamani vuoden 1989 muistoksi.

Toisessa blogissa ihmetellään: ”Määräkö kasvaa vai laatu?” Siinä moititaan kasvuideologiaa: ” Olen kautta koko ammattihistoriani marissut yhteiskunta- ja taloustieteilijöiden puutostautia Suomessa. Nyt heitä on alkanut löytyä. Mutta en näytä olevan tyytyväinen heidän johtopäätöksiinsä. Tutkijat Laakso ja Loikkanen ovat yksiä tämän meidän uuden ja kritiikittömän ajatteluprosessimme alkuunpanijoita – niin kuvittelen. Juuri nyt kun olisi löydettävä keinoja kasvun hillitsemiseen ja alueellisesti tasaisempaan elinmahdollisuuksien jakamiseen he julistavat tarvetta luoda lisää kasvua Helsingin seudulle. He ovat ikään kuin löytäneet viisastenkiven. Kiven jalous perustuu uskoon kiven tiiveydestä. He julistavat kaupungin tiiveyden olevan kilpailukyvyn ja innovaation sampo.

Seuraavassa blogissani kysyin: ”Bulevardit – kolmas kohtuuhintaisuuden kuolemansynti.” Näin se meni: ”Tuoreessa Hesarin jutussa Anni Sinnemäki tunnustautuu uskovansa bulevardeja tarvittavan koko Suomen pelastustoimissa. No, sitten vastavoimana ja kyseenalaistajina vielä soppaan pistävät kauhansa ystäväni Mari Vaattovaara ja Anssi Joutsiniemi. He kirjoittavat Hesarissa: ”On kyseenalaista synnyttääkö Helsingin kantakaupungin välittömään läheisyyteen rakentaminen toivottuja kasautumisetuja?” Nyt ryhdyn innostumaan.  Olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Olenhan tähän asti haikaillut bulevarditeoriaa vastaan sellaisena kuin se on nyt lanseerattu. Olisin halunnut tuon hyvän teorian mukaiset suunnitelmat paremmin paikkoihin sovitettuna ja paremmin suunniteltuina – ilman haihattelua ja suurta uhoa. Ilman sellaista väittämää, että juuri bulevardit ratkaisevat Helsingin kasautumisen.”

Anni Sinnemäki, sanavalmis, iloinen ja tehtäväänsä vihkiytynyt ihminen, hän tunnustautuu bulevardien puolustajaksi. Hän ei tunnustaudu bulevardien tyrijäksi. Kuka ne muuten sitten tyri? Edmund N. Bacon sanoi kaupunkirakentamisen olevan ”kansantaidetta”.  Kansan taiteeseen kuuluu talonpoikaisjärki. Helsingissä on alueita, joita voi täydennysrakentaa ja alueita joita voi tiivistää, mutta kaiken sen pitää tapahtua viereisten alueiden ehdoilla. Harmonia on sääntö jota ei voi rikkoa. Kontrapunkti on hyvä asia, pieni disharmonia virittää tunnelmaa. Hotelli Torni ei riko helsinkiläistä siluettia. Edun torni Itäkeskuksessa on hieno juttu, nyt asunnoiksi muuttuneena. Mutta tornimetsästä meillä on huono esimerkki esim. ”kaksoiskaupungissamme” Tallinnassa – maan huippuarkkitehtien käsissä syntynyttä epäonnistumisten sarjaa. Emme kai halua tätä? Ja vain sillä perusteella, että on synnytettävä kasoja?

Maaliskuussa 2016 kirjoitin blogin nimeltä ”Keskuspuisto ei kuulu joukkoon.” Keskuspuisto nousi Hämeenlinnanväylän bulevardisoinnin myötä minun maailmassani ykkösaiheeksi.  Olenhan Keskuspuiston tyypillinen NIMBY. Aluksi olin valmis antamaan hieman periksi yleiskaavan vaatimuksille ja ikään kuin hieman neuvottelemaan. Mutta sitten havaitsin kaavan laatijat täysin tinkimättömiksi. He myötäilivät ja tinkivät vaatimuksistaan Keskuspuiston kiinteistöjalostuksessa vain silloin kun havaitsivat liito-oravien jo varanneet tietyt rakentamiseen aiotut alueet. Silloin lopetin itsekin myönnytykset. Niin, kai havaitsit tämän täydelliseksi unennäöksi. Enhän minä neuvotellut kuin itseni kanssa.

Jos nyt leikkisimme Uutisvuotoa ja kysyisimme mikä näistä keskuspuistoista ei kuulu joukkoon? Oikea vastaus on Helsingin keskuspuisto, sillä se on näistä ainoa, jota aiotaan käyttää rakentamiseen. No, ei tietenkään kokonaisuudessaan, mutta vain osittain. Siinä kiinteistökehityksessä ovat kuitenkin lähes kaikki neliömetrit liikaa. Kuvassa on neljä keskuspuistoa samassa mittakaavassa. Helsingin keskuspuisto on niistä laajin 6,5 km2. Bois de Boulogne Pariisissa ja New Yorkin Central Park ovat saman suuruisia 3,6 km2. Berliinin Tiergarten on näistä pienin 2,6 km2.

Seuraavan blogin otsikko oli ”Keskuspuisto ja BULEXIT”. Yleiskaava ei ollut vielä saanut valtuuston siunausta. Oli vielä mahdollisuus ikään kuin vaikuttaa. Vihreiden, demareiden ja kokoomuksen troikka oli kuitenkin rajussa vauhdissa. En voinut olla ihailematta sitä tarmoa ja ennakkoluulottomuutta, jolla tuota uudenlaista kaupunkikaavaa on työstetty. Siihen sisältyy valtaisa määrä raportointia. Mukana oli satoja henkilöitä. Sivuja aineistossa löytyy tuhansia. Minusta tuntuu, että vain Unto Valtasen johtama metrotoimisto on aikanaan pystynyt vyöryttämään vastaavan määrän materiaalia silloisen metropäätöksen tueksi Helsingin valtuustossa. Nykyään vain kaikki on helpompaa. Olemme sähköisessä maailmassa. Raportit leijuvat pilvessä. On helppo laskea sanoja. Sanojen määrästä selviää merkityksiä. Mitä havaitsen? Havaitsen ensin sanat joita ei lainkaan mainittu. Niitä ovat mm. talousalue ja MAL-alue. Maakuntakaava mainittiin sentään kerran. Seutu mainittiin muuten jopa 22 kertaa. Muita tähän aiheeseen tarpeettomaksi osoittautuneita sanoja ovat olleet maahanmuutto, pakolaiset, monikulttuurisuus ja muuttoliike. Rahoitus mainitaan sentään 10 kertaa, mutta budjetti vain 3 kertaa. Opetus ja koulutus mainitaan vaivaiset 2 kertaa. Kumma kyllä nykyajan kaiken mantra kilpailukyky saa sekin vain 3 mainintaa. No, jos näistä asioista ei puhuta niin mistä sitten puhutaan? Eniten sanoja saavat viherympäristö, virkistys ja puistot. Näitä sanoja mainitaan 150 - 200 kertaa kutakin. Vaikuttaa siis siltä, että tämä yleiskaava pyrkii erityisesti suosimaan ja kehittämään viher- ja virkistysympäristöä. Outoa? Juuri ahneudesta viheralueiden hyödyntämisen suhteen tämä kaavaehdotus on saanut eniten kritiikkiä, ja kuitenkin tekstissä kaikki näyttää toiselta. Vai onko kysymyksessä vain harkittu harhautus? Tai itseänikö vain harhautan?

Troikka ajaa pitkin bulevardia. Vihreä on etualalla sanoissa - miten teoissa? Kokoomus ja demarit seuraavat.

Marraskuun 1. päivä 2016 kirjoitin blogin ”Mistä ihanat vaikutelmat- uuteen yleiskaavaan?” Helsingin valtuusto oli tehnyt yleiskaavapäätöksen 26. lokakuuta. Harvoin on Helsingin maankäyttöön liittyvässä päätöksenteossa nähty kokoomuksen, demareiden ja vihreiden valta-akselia tai pitäisikö sanoa kiertokankea. Ja vielä niin että asiantuntijalautakunnassa vasemmistoliittokin oli akselia pyörittämässä. Tämän valta-akselin vahvaa vääntömomenttia ei mikään saanut jarrutettua. Se oli saavuttanut ilmeisesti aivan vahingossa tämän vahvan liikkeen ja jatkoi sitä vääjäämättömästi. Kaikki päättyi valtuuston 471 minuuttia kestäneeseen yleiskaavakeskusteluun ja Vartiosaarikeskusteluun. Yleiskaavakeskustelussa käytettiin 140 puheenvuoroa. Vartiosaarikeskustelussa puheenvuorojen määrä oli 32. Äänestyksiä koko revohkaan mahtui 54 kappaletta. Lopuksi yleiskaava hyväksyttiin äänin 55-30. Vartiosaari taas päätettiin rakentaa äänin 44-40. Olin ajattelun pysähdystilassa. Tuntuu kuin olisin menettänyt merkityksiä. Se veti hiljaiseksi. Onneksi riitti muuta mietittävää. Niissä mietteissä on voinut siirtää hetkeksi takaraivoon hävityn taistelun melskeet.  On joutunut miettimään, pettikö taktiikka vai pettikö politiikka. Niin, saatat kysyä mitä hävittiin? Hävittiin Malmin lentokenttä ja hävittiin keskuspuiston desanttikukkula ja muut Hämeenlinnanväylän reuna-alueet. Joukon jatkona hävittiin vielä Vartiosaari ja Ramsinniemi. Mitä saatiin tilalle? Saatiin tilalle asuntomaata noin 30000 asukkaalle. ”Voitetuista asukkaista” suurin osa eli 20000 asukasta voidaan sijoittaa Malmin lentokenttäalueelle. Keskuspuistoon Hämeenlinnanväylän varteen mahtuu noin 7000 asukasta ja Vartiosaarelle noin 6000 asukasta. Malmin, keskuspuiston ja Vartiosaaren rakentaminen olisi noin 15 % yleiskaavan kasvutavoitteesta. Mahtava voitto. Pyrrhoksen voitto – mielestäni.

Helsingin kaupungin asukaslukutavoite on ruoska joka ajaa maankäyttöratkaisuun. Helsinki on osa MAL-aluetta, joka taas on osa koko Suomea. Ajattelin hahmottavani itselleni tuota tilannetta piirtämällä tämän kasvun paradoksin kokonaisuudessaan samalle kuvalle

Ensimmäinen maaliskuuta 2018 ilmestyi blogi: ”Hallintoa ja oikeutta keskuspuistolle ja bulevardeille.”
Yleiskaavasta valitettiin ja valitukset joutuivat Helsingin hallinto-oikeuden myllyyn. Käsittely päättyi 30.5.2018. On tunnettua, etteivät insinöörit ja juristit oikein tule toimeen keskenään. Tai tulevat kyllä toimeen, mutta eivät ymmärrä toisiaan. Mutta kai se on niin että kun insinöörit eivät saa kommentoida arkkitehtuurin estetiikkaa niin juristit eivät saa kommentoida luonnon arvoja. He joutuvat kommentoimaan vain prosessin lainmukaisuutta. Näin kävi yleiskaavavalitusten osalta koskien keskuspuistoa.  He kumosivat kaavan. Suurkiitos! He kumosivat myös moottoriteille ehdotetut bulevardikadut. Siinä kumoamispäätöksessä he kuitenkin käyttivät abstrakteja arvoja. He kumosivat bulevardit tekemättömien selvitysten puutteessa. He eivät hyväksyneet sitä, että selvityksiä tehdään päätöksen jälkeen, ne pitää tehdä ennen ratkaisua. Tuo sopii jotenkin insinöörin logiikkaan. Mutta logiikan ankaruus sanoo senkin, ettei tulevaisuutta voi ennustaa eikä tulevaisuuta voi tieteellisesti tutkia, sitä kun ei ole olemassa.

Ylempi kuva näyttää sinisellä säilyneet bulevardit ja punaisella sulaneet bulevardit. Alempi kuva näyttää bulevardien ja Malmin osalta hallinto-oikeuden päätöksen kokonaissaldon asukas- ja työpaikkamäärissä. Luvut eivät varmaan tarkasti täsmää yleiskaavan lukuihin sillä olin tehnyt oman arvioni bulevardien suhteen. Laskelmani lähtökohtana oli kaikkien bulevardien yhteenlaskettuna työpaikka- ja asukaslukuna 80000. Malmi sitten päälle 25000 asukasta ja työpaikkaa. Näistä yhteensä lähtisi 40000 ja jäljelle jäisi 60000. Sanoiko Ode Soininvaara 75000 ihmisen kodin hävinneen.  Minun laskelmieni mukaan koti meni 30000 asukkaalta. Sekään ei ole totta, sillä bulevardien kumoaminen ei tarkoita kaiken rakentamismahdollisuuden poistamista nyt bulevardeiksi nimetyiltä alueilta. Ehkä siis oikeasti koti meni 20000 asukkaalta. Heidän täytyy nyt muuttaa Östersundomiin.


Korkein hallinto-oikeus kumosi kaupunkibulevardit ja suojasi Keskuspuiston
Nyt olemme sitten jälleen uudessa tilanteessa. Korkein hallinto-oikeus otti Helsingin hallinto-oikeuden päätöksiä koskevat valitukset käsittelyyn ja antoi päätöksen 8.11.2018. KHO seurasi alemman oikeusasteen päätöksentekoperiaatteita. Kaupunkibulevardit kumottiin neljän valtaväylän osalta.  Kaupunkibulevardeja koskeva tavoitelähtöinen vaikutustenarviointi sekä kaupunkibulevardien seudullisia vaikutuksia koskeva selvitys eivät vakuuttaneet. Ruuhkamaksujärjestelmää ei saada aikaan yleiskaavapäätöksellä eikä kaupunkibulevardien raitiovaunujärjestelmän toteutumista oltu ajoitettu muuhun rakentamiseen. KHO vielä toteisi ettei seudullisen liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteita autoliikenteen vähentämisen ja ruuhkautumisen välttämisen suhteen voi toteuttaa kaavoituspäätöksillä. Niinpä KHO ei katsonut olevan aihetta muuttaa hallinto-oikeuden päätöstä, jolla on kumottu Länsiväylää, Turunväylää, Hämeenlinnanväylää ja Lahdenväylää koskevat kaupunkibulevardimerkinnät sekä mainittujen väylien varrelle rajautuvat C2-, A1-, A2- ja A3-alueet.

Keskuspuiston osalta KHO piti voimassa Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisun, jolla kumottiin Hämeenlinnanväylän C2-, A2- ja A3-merkinnät bulevardin molemmilta puolilta yhden pikselin eli 100 metrin levyiseltä alueelta. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan yleiskaavaratkaisua ei voida pitää maakuntakaavassa osoitetun maankäytön täsmentymisenä tai hyväksyttävänä poikkeamisena maakuntakaavasta. KHO ei myöskään pitänyt Kaupunginhallituksen valituksessa mainittua ja kaavaselostukseen sisällytettyä Keskuspuiston länsireunan toiminnallista ja maisemallista tarkastelua sen yleispiirteisyyden vuoksi perusteena arvioida asiaa toisin.

Iloinen ja odottava
Minä olen tietysti hyvin iloinen Keskuspuiston osalta. En anna nyt itseäni edes häirittävän puheilla puiston tehohakkuista. Puistoa voi hoitaa ja sitä varmaan täytyykin hoitaa. Ainoa asia mitä en hyväksy on puiston käyttö kiinteistöjalostukseen. Bulevardien osalta olen odotuskannalla. Olen kaupunkibulevardien kannattaja. En ole kuitenkaan yleiskaavassa esitettyjen tehobulevardien kannattaja. Liikennevalot kannattaa siirtää kohti Kehä ykköstä ja liittymätyypit kannattaa muodostaa kompakteiksi. Myös Kehä I itsessään tulee liittää osaksi bulevardisuunnittelua. Eräiltä osin Kehä kannattaisi rakentaa viaduktina estevaikutuksen poistamiseksi.

Tässä on minun toiveitteni Kehä I Pakilan kohdalla. Ei melua, ei estevaikutusta.

Positiiviset lasit?
Edessä on paljon mielenkiintoisia asioita. Suunnittelun on astuttava ikään kuin tasaiselle. Sellainen hurmahenkisyys ja kaikki voittava innostus mikä esiintyi bulevardien hulvattomassa maakäyttösuunnittelussa, aivan kuin jatkuvana visioideointina, se ei ole lopputuote. Nyt nämä suunnitelmat saivat sellaisen aseman aivan kuin vahingossa. Ne sokaisivat kaupunkisuunnittelun ihmeeseen hurmaantuneet poliitikot. Ennen aikaan oli tapana, että lautakunnissa istui suurten rakennusliikkeiden edustajia tai ainakin alan jonkinlaisia asiantuntijoita kirvesmiehistä pääjohtajiin. Jopa juristit siellä istuivat. Asiantuntijat sitten painoivat jarrua, jos hurmahenki pääsi yllättämään. Nyt joskus vaikuttaa siltä, että lautakuntapaikat ovat kasvuaateidealistien hallussa. Mitä hurjempaa, mitä korkeampaa ja mitä tiiviimpää, sitä peukutetaan. Tunneli sinne ja tunneli tänne – rahasta ei väliä. Kohtuuhintaista hinnasta riippumatta. Määrä ratkaisee, ei laatu. Ei voi kieltää, oli siinä melkomoista hulluutta ja sen tuomaa hauskuutta.  Mutta nyt, saanko pyytää. Nyt uusi harkinta kehiin. Yleiskaavan ideologisten kärkihankkeiden kaatuminen hallintojuristien voimin antaa tilaisuuden ja käskee tähän. Se on monelle karvas kalkki. Mutta se on seurausta itsepäisyydestä ja harhautuneesta kasvujohtamisesta - myös yli-intoutuneesta politikoinnista. Kaikki mikä tapahtui, tapahtui onneksi vain ihmismielissä ja paperilla. Tämän harjoituksen voimin kohti kansalaisyhteiskuntaa. Suosittelen positiivisia laseja.



PS. Kun tätä asiaa on nyt tullut väännettyä ja käännettyä, niin paninpa tuohon listan asiaan liittyvistä blogeistani:


Pentti Murole
pentti.murole@wsp.com
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.