Sain juuri lahjaksi kuvakirjan Tallinnan hymyistä. (Tallinlane naerab, Perioodika,1989.) Tässä hauskassa kuvakirjassa tallinnalaiset nauravat tallinnalaisille. Mitkä mahtoivat olla suurimmat naurunaiheet juuri ennen Eestin Sosialistisen Neuvostotasavallan lopun alkua? Tuo tasavalta oli voimassa 21.7.1940-20.8.1991. Viron neuvostotasavallan suvereenisuusjulistus ja irtoaminen Neuvostoliiton lainsäädännöstä oli annettu jo 16.11.1988. Se tapahtui laulavan kongressin aikoihin. Viron tasavallan uudelleen asettaminen tapahtui laillisesti 20.8.1991 Viron korkeimman neuvoston ja Viron komitean päätöksellä. Venäläiset sotavoimat poistuivat Virosta vasta vuonna 1994. Miksi nämä päivämäärät. No, nämä vain siksi että saisin päivitettyä tuon kirjasen vitsit maan tilanteeseen. Päivitys kertoo niiden edustavan ESN:n ankeata aikaa. Nyt on toinen aika.
Kirjassa sanotaan näin: ”Tämä kirja esittelee valikoiman pilapiirtäjiemme näkemyksistä kaupungistamme. Piirtäjiltä ei puutu aiheita muinaisen, mutta nopeasti kasvavan pääkaupunkimme tapahtumista. Yhteinen kulttuurinen muisti, teollistuminen ja urbanisaatio valoineen ja varjoineen; virheelliset päätökset jokapäiväisissä asioissa, joissa tarpeet ovat aina suurempia kuin mahdollisuudet; riidat vanhan säilyttämisen ja uuden rakentamisen välillä – kuinka paljon ja millä tavalla; argumentit tulevaisuudesta – nämä kaikki antavat aihetta satiirille ja pilalle.”
Mistä pilailijat pilailevat?
Outoja sanoja. Mitä tarkoittaa pilapiirtäjä? Ehkä heitä pitäisi kirjan mukaan kutsua karikatyristeiksi. Mutta kyllä sitä meidän kaikkien aikojen voittamatonta Kari Suomalaistakin kutsutaan pilapiirtäjäksi. Minkä me kielellemme voimme.
Minä etsin kirjasesta pilapiirtäjien suhdetta kaupunkiin. Ja löydän toivomani. Selvä kritiikki on kohdistunut korkeaan rakentamiseen. Kritiikin kohteeksi on myöskin joutunut autojen pakkovalta. Silloin kun tämä kirja julkaistiin, Lasnamäki oli jo pitkälle rakennettu. Voimakkainta tämän yli sadan tuhannen asukkaan ”mikroalueen” rakennusbuumi oli 70- ja 80-lukujen vaihteessa. Mustamäki, jota jotkut kutsuvat Tallinnan Tapiolaksi, oli valmistunut jo 70-luvun puolivälissä.
Autot valtaavat tilaa. Autoistuminen kehittyi vahvasti. Kun tätä kirjasta piirreltiin, Tallinnassa oli 50000 autoa. Nyt niitä on kolminkertainen määrä ja autokanta on kyllästynyt ja vakioitunut. Tilanne ei ole lainkaan niin paha kuin pilapiirtäjät ennakoivat. Kävelykeskusta toimii ja pyöräilykin on helppoa. Kukaan ei aja vanhusta pois jalkakäytyviltä. Tosin hurjaa kaahaamista esintyy merkkinä nuoruuden hulluudesta.
Nämä hauskat kuvat rakentamisesta kolahtavat jotenkin meidän nykypäiväämme. Meillä kun nyt halutaan kaupunkia kovasti tiivistää ja vielä höystää kaupunkikuvaa korkeilla torneilla. Tallinnan varsinaiset nykypäivän pilvelohkujat olivat tietysti tämän kirjan taiteilijoille tuntematonta tulevaisuutta. Tosin meidän rakas Viru-hotellimme sai jo osansa Elle Tikerpäen pilakuvassa. Sen katolta kurkotettiin tähtiin. Toisessa kuvassaan hän ilmeisesti toivoo jotain jäävän tarjottimelle. Olavi Vaher kiinnittää kuolleen taiteilijan muistolaattaa asunnon seinään kaiken kansan ihmeteltäväksi. Huugo Hiibus ihmettelee rakentamisen rubikin kuutiota. Vaikka miten kääntäisi niin aina samat hrustshovskat.
Kaja Pöder ei hyväksy kansalle tarjottavia kulisseja. Huugo Hiibus näkee korkean rakentamisen rahapiirongin. Olavi Vaher asettaa ”innit” arvojärjestykseen. Eduard Tüürin labyrintistä löytyy yksi viherpiha.
Kävikö Tallinnassa niin pahasti kuin karikatyristit piirustuksissaan enteilivät?
Jossain määrin kyllä, mutta se kaikki oli jo itse asiassa tapahtunut silloin kun kirjasta koottiin. Itsenäinen Eesti ryhtyi panostamaan vanhojen huolenpitoa vailla olevien alueiden saneeraukseen kiitettävällä tavalla. Otetaan esimerkeiksi vaikkapa Kalamajan tai Kassisaban alueet Tallinnassa. Oikeastaan suosittelen Tallinnan kävijöille ekskursioita näille alueille. Ihmeellistä miten samalla kadulla voit kohdata käsin kosketeltavina 20-luvun puutalon ja huipputyylikkään uudisrakennuksen – hienossa harmoniassa. Tallinnalaiset välttivät totaalisaneerauksen uhan. Mikä siihen pakotti. Ehkä se oli köyhyys, josta oli noustava. Kiitos köyhyydelle, nyt se on muuttumassa rikkaudeksi. Tässä on hieman tarinaa Kassisabasta: http://penttimurole.blogspot.com/2016/03/tallinnan-kissanhanta.html
Vielä suurempi ihme, kuin noiden ihanien puutaloalueiden säilyminen, on varsinainen vanha kaupunki. Se on todella ihmeiden tynnyri. Voit kulkea uudelleen ja uudelleen ympäriinsä ja kokea hämmästyttäviä elämyksiä. Voit liikkua päivän valossa tai yötaivaan hehkussa turvallisesti ja näkemästäsi nautiskellen. Nyt koulujen syysloma antoi taas aiheen viipyä Tallinnassa viikon ajan. Nuorisolle on keksittävä tehtävää. Muutoin kädet ovat aamusta iltaan näppäimillä. Silmät vetistyvät. Mikä kiinnostaa? Tallinnassa kyllä kiinnostaa kylpyläelämä, sillä aivan muutaman minuutin matkan päässä on loistava kylpypaikka monen sortin altaineen ja saunoineen.
Siellä polskuttelevat vauvat äitiensä kanssa, mummot ja papat lastenlastensa kanssa, nuoret komeat miehet ja sievät naiset palloilevat saunojen ja altaiden välillä, ehkä pistäytyvät myös kuntosalilla, vanha ukko voi pysähtyä baaritiskille ottamaan brandyn ja samalla ihailla hymynviehkeätä jumppatyttöä joka ohjaa mummojen vesiliikuntaa. Kuntouintia tai vesijuoksua ei kylpylässä juurikaan harjoiteta. Käytössä on vain kaksi parinkymmenen metrin rataa - siellä nautitaan. Sen nimi on Braavo. Suosittelen – vesi on lämmintä ja kylmää – toiveiden mukaan. Nyt juuri on puilla lämmitettävä suomalainen sauna remontissa, mutta saunoissa riittää. Suolasauna on suosikkini.
Valokuvauskilpailu aiheena tornit
Mutta uloskin on mentävä. Valokuvaaminen on hyvä optio, sillä jokaisella on kamera taskussa. Täällä on tullut tavaksi järjestää valokuvakilpailuja jo vuosien ajan. Nyt aiheeksi pannaan Tallinnan linnoitusmuurit ja erityisesti tornit. Lisätehtävänä on opeteltava ulkoa kaikkien tornien nimet. Niitä on vain 26 kappaletta. Uskon vahvistukseksi asianomaisille, kerroin että ystäväni Eero Paloheimo testasi oppimiskykyään painamalla mieleensä 100 maailmanmenoon eniten vaikuttaneen ihmisen nimet. Sanoi sen olleen yllättävän helppoa. Meillä pärjätään nyt neljänneksellä tuosta muistisuorituksesta.
Muureja ja torneja olivat kuvaamassa Liisa (73), Eemeli (15) ja Antti (12). Torneja kuvattaessa on luonnollista, että majesteettisuus löytyy. Tornit seisovat Tornien aukiolla mahtavana rivistönä. Toompean linnan tornit kurottavat korkeuteen jyhkeältä muurialustalta. Mutta toisaalta monet tornit integroituvat ympäri syntyneeseen rakennusmassaan. Ne kurkistelevat ja pilkistelevät. Niitä ilmestyy näkyviin yllättävästi. Joskus niitä ei tahdo etsimälläkään löytää. Portit ovat muurien jalokiviä. Porteista sisäänmeno tai ulostulo muuttaa tilan ja näkymän. Ajattelen mitä ne merkitsivät satojen vuosien aikana niiden kautta kulkeneille ihmisille. Yritän pinnistää mielikuvitustani. Miksi en saa näkyviin kuvaa tasan 500 vuoden takaa? Kosketan sitten kädelläni kiveä, joka tuolloin muuriin asettui. Se auttaa uneksimaan.
Jokaisella tornilla on oma historiansa. Jossain tapauksessa se alkaa 700 vuoden takaa. Tallinnan kaupunkilinnoitus poistettiin virallisesta maalinnoitusten luettelosta vuonna 1857. Siihen saakka linnoitukset olivat sotilaiden valtakuntaa. Tuo rakennuksiin integroituminen on luonnollinen, mutta aina yllätyksiä tuottava ilmiö. Onhan yksi ilmainen seinä kannattanut käyttää, eikä ole ollut suojeluihmisiä asiaan puuttumassa. Nyt heitä kyllä tarvitaan ja ovat tehokkaita. Minultakin kielsivät Veluxin kattoikkunan käytön, oli tehtävä vanhan mallin mukainen vindskaappi. Naapuri taas joutui riipimään pois valmiiksi asennetun Rannilan aaltopeltikaton. Saumattu pelti sen pitää olla.
Tässä se nyt sitten on se oppimisraamattu. Kuvassa on nimetty kaikki pystyssä olevat tornit. Ennen seuraavaa Tallinnan matkaa sinun kannattaa opetella tornien nimet. Sitten voit yllättää tuttavasi toimimalla asiantuntevana oppaana. Meidän porukkamme osaa nyt nuo nimet ja minäkin opin ne uudelleen parinkymmenen vuoden unohduksen jälkeen. Silloinhan se oli vuonna 1995 kun tänne Toompealle asetuin ja tornien nimet opettelin.
Palkitaan voittajat: Liisan paras kuva, Eemelin paras kuva ja Antin paras kuva. Kuvien välisestä paremmuudesta voimme järjestää äänestyksen, jos kansalaiset niin haluavat. Ajattelin että sen voisi yhdistää eduskunnan seuraavaan luottamusäänestykseen. Asian tärkeys nousee lähes samaan luokkaan kuin viime aikojen äänestykset Arkadian mäellä.
Katutaide ja –tekniikka Tallinnan kaduilla
On vielä käsiteltävä yksi aihe. Se on ystäväni Ain Waldmanin reviiri. Ain on Tallinnan katujen ja kunnallistekniikan pomo. Tallinnan vanhan kaupungin kaduilla on tehty ihmeitä. Työn laatu ja suunnitelmien hienostuneisuus ovat korkeata luokkaa. Kaivot ovat kuvainnollisia ikkunoita kadunalaiseen maailmaan. Kaivo on useimmiten pyöreä. Kaivon kaunis asentaminen on katupojan ammattitaitoa parhaimmillaan. Sitä taitoa voit ihailla Tallinnan kaduilla. Myös kuvioiden ja materiaalien harmonia on ihailtava. Onnittelen Sinua ja suunnitteluporukkaasi Ain! Näitä katuja eivät tallinnalaiset naura. He ovat niistä ylpeitä.
Niin, tiesithän tämän vanhan katutyttöjen ja katupoikien totuuden: kun otat käteesi katukiven, sinulla on kädessäsi koko kaupunki!
