Nykyään eletään kierrätyksen kulta-aikaa. Kierrätettävää riittää. Myös ihmisiä kierrätetään. Siinä ohessa myös johtajia. Jotkut saavat kultaisen kädenpuristuksen. Jotkut lähtevät pelkin kiitoksin. ”Tulos tai ulos” tuo vanha rakennusalan maestron Kauko Rastaan lauselma on vahva ja voimassa. Entisaikaan johtajat olivat vanhoja ja kokeneita. Heillä oli elämänkestävä mandaatti. He tunsivat työntekijänsä lapsineen ja vanhuksineen. Kuuntelin juuri radiosta vanhan tehtaalaisen lausumaa. Hän sanoi tehtaan johdon, vuorineuvosta myöten kiertäneen joka päivä kaikki tehdassalit. Hän sanoi hetkeä juhlalliseksi. Hän sanoi sen osoittaneen suurta kunnioitusta työntekijöitä kohtaan. Nyt ovat ajat muuttuneet. Firmojen johdolla on harvoin aikaa pysähtyä työtekijöidensä pöydän tai koneen ääreen. Yhtä harvoin työntekijöillä on tilaisuus elää tuollaista hetkeä. Tuntea johdon olevan kiinnostunut hänen suorituksestaan. Esitellä omaa taitoaan ja innovaatiotansa. Nyt työntekijästä on tullut yksinäinen. Hän on kauko-ohjattu ja tavoiteohjattu.
Työhön liittyy voimakas tunnelataus. Työhön laidasta laitaan. Työn ilon tai siihen liittyvän huolen esittäminen sähköisen viestinnän keinoin on vaikeata. Tunnetta on hankala kuvata numeroin. Kiitoksen vastaanotoksi ei tahdo riittää pelkkä sähköinen OK - tavoite täytetty.
Työhön liittyy voimakas tunnelataus. Työhön laidasta laitaan. Työn ilon tai siihen liittyvän huolen esittäminen sähköisen viestinnän keinoin on vaikeata. Tunnetta on hankala kuvata numeroin. Kiitoksen vastaanotoksi ei tahdo riittää pelkkä sähköinen OK - tavoite täytetty.
Vanhojen osa on muisteleminen. Nuorten on tehtävä lastensa ja lastenlastensa tulevaisuus – itsekin mukaan luettuna. Työyhteisössä on kuitenkin aina nuoria ja vanhoja. He eivät näe työtänsä ja maailmaansa samalla tavoin. Meillä oli firmassamme kolmen ärrän strategia: RAKKAUS, RUNOUS JA ROHKEUS. Siihen liittyi iskulause: nuori katsoo vanhaan, vanha katsoo nuoreen! Mitä nuo sanat tarkoittavat? Rakkaus on huolenpitoa ja välittämistä, runous on tunkeutumista kohti tuntematonta jonka olemassaolosta ei ole varmuutta, rohkeus on nöyryyttä mysteerin edessä.
elämme yhteisössä
vanhat ja nuoret yhdessä työpaikalla
vanha katsoo nuoreen eikä ymmärrä
nuori katsoo vanhaan eikä ymmärrä
vanha ei ymmärrä että
nuori katsoo kaleidoskooppiin:
näkee sirpaleita!
nuori ei ymmärrä että
vanha katsoo elämäänsä:
olinko osa tuota unta?
vanhan rukous:
rakkaus, katson uneen, todellistako?
rohkeus, annatko uuden tilaisuuden?
runous, onko myöhäistä kokea tuntematon?
nuoren rukous:
rakkaus - tarvitsenko?
elämäni runo, uskallanko?
Me kaikki, nuoret ja vanhat, elämme alun lopun ja lopun alun hämärässä vyöhykkeessä, twilight zonessa. Kysymme: onko mahdollista rakastaa? tarjoutuuko tilaisuus olla rohkea? voinko kokea tuntemattoman? Vastaukset: on, on, on tai ei, ei, ei, me päätämme ne, kaikki riippuu siitä, haluammeko tulevaisuuden!
Johtajuuden kokemuksen muistelu on mieluisaa. Olin ilmeisesti onnenpentti, sillä en muista yhtään johtajaa jota haluaisin moittia. Ensimmäiset kokemani johtajat olivat kesäteekkarin rakennusmestareita. Kaikki oivia miehiä. Opettivat työntekoa. Parhaan opin sain kuitenkin työtovereilta, työmaan naisilta ja miehiltä. Koulupoika oppi tuntemaan suomalaisen kansanihmisen elämänfilosofiaa. Jostain syystä mieleeni jäi Reiska Pohjois-Haagan Ohjaajantien työmaalta. Kaivoimme talon perustuksia. Ne olivat savimaahan tehtyjä 5-10 metrin syvyisiä kaivoja, jotka sitten täytettiin betonilla. Reiska seisoi lapion kanssa kaivon pohjalla. Minä olin siinä vaiheessa vinssaamassa saviämpäreitä maan pinnalle. Olin aiemmin ihmetellyt miksi hän tekee sekamiehen töitä, vaikka kykenisi hyvin betonimieheksi tai vaikka huippupalkkaiseksi lattamieheksi. Hän avasi sepaluksensa ja tarkasteli jyhkeätä jouluansa ja lausui. ”Minä en halua vastuuta työstäni. Minua kiinnostaa lapion lisäksi vain yksi työkalu. Se on tuossa.” Koulupoika seurasi kadehtien katseella. Mikäs siinä, oma valinta.
Rakennusmestari Jääskeläisen suojeluksessa
Ensimmäinen ”virkatyöpaikka” oli Eliel Saarisen muovaamassa Rautatiehallituksen ihanassa rakennuksessa. Nuo käytävät ja huonekalut, vessoista puhumattakaan, ne ovat porautunet mielen lokeroihin. Nyt se kaikki on markkinatavaraa. Ratapihajaoston päällikkö ratainsinööri Könönen jäi insinöörioppilaalle hieman etäiseksi. Hänen etäisyytensä paikkasi moninkertaisesti rakennusmestari Jääskeläinen. Hyvät neuvot karehtivat hänen huulillaan. Työssä viihtyminen oli hänen seurassaan takuutuote.
Pekka Westerisen opissa ”oikein käsin”
Teräspyörä teräskiskolla jäi kuitenkin taakse. Kumipyörä asvaltilla voitti kiinnostuksen. Yhden vuoden työskentelyn jälkeen vaihdoin alaa. Siirryin RAUTAVALTIOLTA Helsingin kaupungin kiinteistöviraston asemakaavaosastolle insinööriryhmään ”teekkaripiirtäjäksi”. Näin minua kutsui töistäni tai sanomisistani hermostuessaan legendaarinen esimieheni Pekka Westerinen. Miksi Pekka Westerisestä tuli suuri esikuvani? Hän oli jatkosodan käynyt mies. Viikset. Hieroi viiksiään. Terävä ääni. Kirkas katse. Kirjoitti runoja ja mielipidekirjoituksia. Puhui nopeasti. Kirjoitti lausuntonsa lääkärinlehtiölle. Päällikön määräyksestä konekirjoittajan ei tarvinnut kirjoittaa puhtaaksi lääkärinlehtiölle kirjoitettuja lausuntoja. Pekka lopetti lausuntojen kirjoittamisen. Tämänkö vuoksi Pekalla oli aikaa ottaa minut oppipojakseen?
Niin, miksi Pekka Westerisestä tuli esikuvani? Hän oli kirjallisuuden suurkuluttaja. Ehkä ainoa työpiirin kulttuuripersoona. Hän kantoi päivittäin eteeni kirjoja. Tärkeimpänä keskusteluteemana oli Paasikiven muistelmat. Pekka Westerisen monologi saavutti huippukohtia hänen tulkitessaan Paasikiveä. Pidin hänen kiihkostaan. Sodan jälkeen Paasikiveä pidettiin varsin venäläismielisenä. Kunnon insinööripiireissä hänen ajatuksiaan ja tulkintojaan pidettiin suorastaan ryssäystävällisinä. Pekka Westerinen oli toista mieltä. Hänen mielestään Paasikivi edusti uutta näkemystä. Sitä oli analysoitava. Analyysi oli erittelevää, kriittistäkin. Se vaati kuitenkin dialogia, vaikka päätyikin useimmiten monologiin. Westerisen mielestä Paasikiveä oli ymmärrettävä ”oikein käsin”.
Toinen erityisen paljon käsitelty kirja oli Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta. Pekan tapana oli alleviivata kirjansa ja varustaa ne sivuhuomautuksilla. Sodan käyneenä miehenä Pekka tiesi sodan kauhut. Sankaruutta hän vähätteli. Kirjan sanoma kertoi hänelle hulluudesta, mutta myös ihmisestä hulluuden keskellä. Hän halusi minun ymmärtävän. Mitä nuori ihminen ajattelee? Ehkä ei ajattele? Ehkä on muuta ajateltavaa? Katsooko nuori vanhaan? Ehkä ei katso? On muuta katseltavaa? Yleensä näin, mutta Pekan katsetta ei voinut väistää.
Siirryin Kalevi Erannin katraaseen
Kalevi Eranti oli Kunnallistekniikka Oy:n toimitusjohtaja ja pääomistaja. Hän oli yksi merkittävin oppi-isäni. Eranti oli koulutukseltaan maanmittausinsinööri. Innovatiivisuus oli hänen perusominaisuutensa. Keksiminen oli hänelle harrastus. Hän patentoi erilaisia kartoituksen alaan liittyviä menetelmiä. Suomen ensimmäinen tietokone insinööritoimistokäytössä oli myös hänen toimistossaan. IBM:n kone sai tosin merimatkalla nuhaa ja jouduttiin sittemmin palauttamaan valmistajalle. Kalevi Eranti oli impulsiivinen johtaja. Johdon kanssakäyminen tapahtui pääosin yhteisen kahvitunnin aikana. Mutta myös firman käytävillä. Liikennesuunnitteluosaston perustaminen kaavoitusosaston rinnalle antoi minulle mahdollisuuden.
Suomen konsulttitoimistojen liitto perustettiin vuonna 1967. Sitä olivat perustamassa Kunnallistekniikka Oy:stä Kalevi Eranti ja Pentti Murole, Maa ja Vesi Oy:stä Uki Rausti, Antti Natukka ja Ilmari Nikander sekä Viatek Oy:stä Ilmari Häyrinen, Jussi Hakala ja Erkki Kaijala.
Erannin vahva usko yksityisen insinööritoiminnan kehittämiseen ja etenkin hänen vastustamaton tarpeensa osoittaa yksityistämisen etuja oli ennen aikaansa. Hänen aggressiota lähestyvä toimintansa johti kiistoihin viranomaisten kanssa. Tuohon aikaan kartanvalmistus oli monen mielestä valtion ja kuntien toimintaa, ei yksityisten. Olikohan Eranti juuri tässä byrokratian vastaisessa taistelussa saastuttanut mieleni? Joskus siltä tuntuu. Kalevi Eranti oli kunnioittamani mies. Meidän tiemme kuitenkin haarautuivat vuonna 1970. Pidimme erokokousta Dipolin graniittilohkarein kuorrutetun seinän äärellä. Kun eroratkaisu sovittiin, suuri kivenlohkare irtosi seinästä ja putosi pöydälle. Tällainen oli myös tunnelma. Erosta ei kuitenkaan tullut täydellinen. Työntekijöiden aloitteesta perustimme 16 työntekijän ja Kunnallistekniikka Oy:n kanssa uuden firman nimeltä Liikennetekniikka Oy. Lopullinen ero tuli myöhemmin. Kalevi Eranti joutui firmansa kanssa vaikeuksiin Nigerian ilmakuvauksien vuoksi. Hän löysi ostajan. Kurssitoverini Basse Sebbas liitti firman kasvavaan konserniinsa. Kalevi Eranti ryhtyi puusepäksi. Aktikvariaatin nimenä oli Ajanpatina. Aika patinoi loistavia muistoja merkittävästä konsulttijohtajasta.
Oli ryhdyttävä itse johtamaan
Minun urani johdettavana päätyi 1970. Rinnalla ja kilpailijoina oli hienoja toimistoja. Oli astuttava kokeneiden konsulttijohtajien rinnalle. SKOL:in 30-vuotisjuhlissa vuonna 1977 runoilin muistoista näin:
”muistan kyllä ratakadun insinööritalon kokouksen
kalevin, ukin, kahden ilmarin, antin, jussin ja erkin kanssa
jos tämä kaikki siitä sai alkunsa,
emme kuitenkaan istuneet tyhjän päällä,
taustana olivat kovat kollegat,
miehet, jotka rakensivat Suomea suoraan sodan raunioista
erityisellä kunnioituksella muistan isäni opiskelutoveria
manne malmbergia sekä johannes gummerusta,
joka toimi puheenjohtajana silloin kun nuori insinööri sai kunnian istua snil:n hallituksessa alkuvuosina
fidic on tärkeä vaikuttaja verkoissamme
fidicin eettinen koodi on selkärankamme
suunnittelu ei ole pelkkää tekniikkaa
se ei ole myöskään ekonomiaa tai estetiikkaa
se on etiikkaa”
Vientivetoinenko konsulttisuomi?
Konsulttitoiminta on ollut meidän maassamme turbulenttia. Se on kai bisnestoiminnan laki. Erityisesti pörssiin liittyminen ja globalisoituminen ovat muuttaneet konsulttitoiminnan rakenteita. Olisi mielenkiintoista, jos joku tutkija innostuisi suomalaisen konsulttitoiminnan historiasta. Minä ajattelin aluksi muistelevani tuttujen firmojen nousua ja laskua, ajattelin myös muistelevani dramaattisia hetkiä suurten konsernien kaupoista. En tee sitä, sillä joku voisi sanoa minun tulkitsevan asioita väärin. Näkökulma firman sisällä on usein toinen kuin miltä ulkoa näyttää. Voin kertoa varmuudella vain itsestäni. Keskityn erityisesti vientiin, sillä vanhojen aikojen suuri haaste ja intohimo oli viennin kehittäminen. Muistan selkeästi tuon huuman. Istuimme Kauppakillassa, Norkku, kaksi Eeroa ja kaksi Penttiä. Kysyt, keitä he oikein olivat? Vastaan kohta. No, Olimme varmoja suomalaisen konsulttitoiminnan mahtavista vientimahdollisuuksista. Erinäisten vaiheiden jälkeen syntyi sitten Devecon Oy. Mukana olivat Ekono Oy, Maa ja Vesi Oy, Arkkitehtitoimisto CJN Oy sekä Insinööritoimisto Paloheimo-Ollila Oy. Ensimmäinen vientityö tuli 1971
ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolta.
Pha Rungin sopimus allekirjoitetaan kehitysyhteistyöosastolla. Allekirjoittajina Åke Wihtol ja Pentti Murole. Seisomassa vasemmalta: Juhani Jauhiainen, Matti Koskimies, Eero Paloheimo, Ilmari Nikander ja Juha Gabrielsson.
Suunnittelimme Vietnamiin Pha Rung korjaustelakan. Toinen työ oli Jahran keskusta Kuwaitissa 1974. Algerian kaksi yliopistollista sairaalaa ja yksi yliopisto nytkähtivät liikkeelle 1977. Sitten seurasi Tripolin Transportation Master Plan 1978. Ja edelleen Ras Lanuf New Town 1982. Luettelo jatkuu…
Olen kirjoittanut useassa bogissani omaan elämääni liittyneistä vientitehtävistä. Mahdollisuus kokemuksiin erilaisissa kulttuureissa oli henkilökunnalle ja myös itselleni mahtava motivaatiotekijä. Kehitysmaissa kohdataan makro-ongelmia. Puuttuvat opettajat, puuttuvat laitokset, puuttuvat laboratoriot ja puuttuvat instituutiot, mutta mikä pahinta, puuttuvat edelliset sukupolvet, joihin nojata. He elivät toista aikaa. Sirtenlahden öljykaupunki Ras Lanuf oli eräs elämän suuria tehtäviä. Sadat ihmiset osallistuivat työhön. Kuvia piirrettiin myös Olli Kivisen Karhusaaren konttorissa. Kun aamuyöllä palasin taksilla kapakasta Espoon suuntaan, näkyi Karhusaaren villan isosta erkkeri-ikkunasta valoa. Kaksi piirustuslamppua ojensi kaulojaan. Valopisteiden välissä hohti Olli Kivisen harmaa tukka. Tätä ei tapahtunut vain kerran. Ihana muisto.
Obligatorinen tilastokatsaus
Halusin katsoa tilannetta tänään ja siihen johtanutta kehitystä. Matti Kiiskinen lähetti minulle tietoja kehityksestä vuoden 1980 jälkeen. Valitsin muutaman sellaisen suunnittelutoimiston, joiden alkuembryoiden kanssa olin kilpaillut ja/tai tehnyt yhteistyötä. Minun vanhassa maailmassani sellaisia toimistoja olivat Viatek, Maa ja Vesi, Vesihydro ja Ekono. Kaikki nämä toimistot ovat hävinneet maailmankartalta. Tai ne ovat sulautuneet uuden nimen alle. Näin kävi myös ketjulle Kunnallistekniikka Oy, Liikennetekniikka Oy ja LT-Konsultit Oy.
Suunnittelu- ja konsulttitoiminnan liikevaihdon kasvu on ollut kiitettävää. Kaksi lamaa näkyvät kuitenkin rajuina kuoppina. Vihreällä värillä osoitettu vientityö ei ole seurannut kokonaisliikevaihdon kehitystä. Suomesta puhutaan vientivetoisena maana. Konsultit eivät ole tässä vedossa mukana. Meillä oli vain yksi todellinen vientikonsultti: Jaakko Pöyry. Myös kehitysyhteistyö käytännössä ajoi alas laajamittaisen kahdenvälisen avun konsulttityön. 1980-luvun alussa viennin osuus liikevaihdosta oli 25%. Vuoden 1992 laman pohjalla vienti paikkasi 30%. Vuoden 2010 laman pohjalla vientiä oli vain 18%. Siinä se on pysynyt.
Konsulttitoimistojen tai konsulttiryhmittymien liikevaihdosta on vaikea ottaa selvää. Tähän kaavioon laitoin eräiden toimistojen tai ryhmittymien liikevaihdon kehityksen vuodesta 2000 vuoteen 2017. Johtuneeko Pöyryn putoaminen yritysjärjestelyistä – en tiedä. Sano sinä joka tiedät. Suuria nousijoita ovat Sweco ja Ramboll. Yritysostojen kautta toimintaa siirtyy. On myös orgaanista kasvua. Tästä noin yhden miljardin liikevaihtoryppäästä puolet on ulkomaisten pörssiyhtiöiden käsissä.
Tarkastelin vielä vientiä. Vienti on Pöyryn lukujen myötä laskenut kuin lehmän häntä. Itse asiassa muut eivät harrasta vientiä juuri lainkaan. Myös FCG:n vienti on rajusti laskenut. Sinänsä tulisi olla tarkkana siitä mikä on oikeasti vientiä. Suomalaisen asiakkaan maksama työ ei oikeastaan ole vientitilastoissa oikeassa paikassa. Mutta taas henkilökunnan kannalta se saattaa olla oikeata vientiä. Tämä vientitilanne on lähes katastrofaalinen. Konsulttivienti voi olla hyvä siemenvesi materiaaliviennille. Oma kokemukseni on että suomalaisten laatima suunnitelma johtaa moninkertaiseen tavaravientiin konsulttipalkkioon verrattuna. Nyt tällaista ei näytä tapahtuvan. Insinöörien kanssa yhtä jalkaa on myös suomalainen arkkitehtivienti häipynyt maailmankartalta. Olisiko nykytilanteesta oltava huolissaan?
”Sinun taakkasi on sinun innostuksesi”
Aloitin kirjoittamalla johtajuudesta. Lupasin myös kertoa syitä siihen miksi olin aikanaan myymässä firmaamme ja miksi siitä tuli ensi WSP LT-Konsultit Oy ja sitten WSP Finland Oy. Ystäväni Harri Leppänen kirjoitti vuonna 2011 mielenkiintoisen kirjan nimellä Gaddafin kunnailla, Into. Hän oli noilla kunnailla muutaman vuoden johtamassa Tripolin liikennetutkimusta. Myös hän oli alussa mainitsemani legendaarisen Kalevi Erannin oppipoikia. Meillä oli siis yhteinen tausta. Harri kuitenkin selvitti syyt johtajuuden ongelmaan ja erityisesti tuloksenteon ongelmaan. Hän kirjoitti minulle kirjeen Tripolin aikoihin. Näin se menee:
Kirje minulle, Tripoli 26.5.1978
Muistelin miten opin Sinut tietämään (en vielä tuntemaan) Huru-Penana opiskeluaikoina. Kuinka sitten törmäsimme Kunnallistekniikassa v. 1961. Kuinka olin apulaisenasi liikennehommissa. Kuinka tulin uudestaan suunnittelutehtäviin -68. Kuinka LTOY perustettiin -70. Kuinka innostava ja kiva työpaikka se oli ensimmäisen vuoden ja vielä toistakin. Ja on edelleenkin nuorille ja innokkaille, ehkä hiukan lapsellisille, kuten nuorten miesten otteesta näemme. Kuinka sitten jälleen tulimme yhteen tässä projektissa. Pitäisikö ihmisen jo tuollaisista yhteisistä kohtaloista uskoa, että sellainen on jossain isossa ohjelmassa suunniteltu tapahtuvaksi. Että Murole ja Leppänen tällä tavalla taapertavat yhdessä lähes parikymmentä vuotta. Ja vaikka vielä enemmänkin. Hupaisaa sinällänsä.
Ajattelin, kuinka ajattelin, että näinhän siinä sitten käypi. Että rahat loppuvat innostuksen keskellä kesken. Ja että tappiota tulee. Ajattelin sitä jo näet ajat sitten. -Vahingoniloako pitäisi tuntea. Niin kai, mutta enpä tunne, surumielisyyttä vain. Että osaa ihminen olla persoonallisuutensa vanki. Itse kukin omansa.
Ajattelin ääneen, mistä tappiot johtuvat. Siitä, ja vain siitä, ettei Pentti Murole osaa kontrolloida Pentti Muroletta. Ihmistä eteenpäin kuljettava voima on samalla hänelle raskas taakka. Sinun taakkasi on Sinun innostuksesi. Se että innostut lupaamaan ja tavoittelemaan enemmän kuin itse asiassa on rahkeita. Ja siitä tulee tappiota. Ja usein kelvokasta työtä, ideoita enemmän kuin ehditään ja kyetään toteuttamaan.
Hyvä veli, koetapa taakkasi kantaa. Minä yritän omaani.
Terveisin, yön hiljaisena hetkenä Tripolissa
Harri
Siinäpä se tuli selväksi se johtajuuden ongelma. Se on johtaja itse.
PS. Etkö arvannut? Ne neljä viennistä haaveilevaa olivat Norman Westerberg, Eero Järviö, Eero Paloheimo, Pentti Ahola ja Pentti Murole.
