Virolaiset juhlivat tänään itsenäisyyden 100-vuotispäivää. Saapuessani Tallinnaan näin yllätyksen. Se on mainostolppiin kiinnitetty juhlavuoden tai juhlapäivän tunnus tai mainos. Merkki on hieno. Siinä on kuvattu innovatiivisella tavalla, sekä 100-vuotinen historian ajanjakso, että kaiken alkuvuosi. Mutta sisältyypä tuohon merkkiin myös hieman ajattelemattomuutta tai sitten huolimattomuutta. Mutta palataan siihen vasta tärkeiden asioiden jälkeen. Olen kirjoittanut Virosta ja Tallinnasta useita blogikirjoituksia. Ne ovat pitkältä ajalta ja olen itsekin oppiläksyni unohtanut. Erityisesti Viron itsenäistymiseen ja uudelleenitsenäistymiseen liittyvät asiat ovat nyt juuri tänään ajankohtaiset. Niinpä keräsin muutamia kuvia teksteineen tähän Viron historian pikaoppitunniksi - omaksi ilokseni, eikä toivottavasti muillekaan haitaksi.
100 vuotta sitten
Manifest kõigile Eestimaa rahvastele päivättiin Tallinnassa 24. helmikuuta 1918. Päätös tehtiin maapäivillä 21.2 ja manifesti luettiin ensimmäistä kertaa kansalle 23. helmikuuta Pärnun Endla-teatterin edustalla. Itsenäisyyspäiväksi tuli 24. helmikuuta. Siitä hieman kiisteltiin, mutta päivämäärä säilyi siitä huolimatta, että manifestin päivämäärä olikin 21. helmikuuta 1918. Kuvassa Pärnun juhlijoita. Toisessa kuvassa esiintyvät vapautuskomitean jäsenet Konstantin Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik. Jüri Vilms – kuka hän oli? Hän oli Viron varapääministeri, mutta miksi hän lähti jäitä pitkin Suomeen ammuttavaksi? Kuka hänet ampui? Joka tapauksessa hän tuolla matkalla tovereineen hävisi mystisellä tavalla. Eräät väittävät saksalaisten heidät teloittaneen. Eräät taas puhuvat ruotsalaisten vapaaehtoisten heidät teloittaneen. Taisi olla itse kreivi von der Goltz, ”Saksan kenraali Suomessa”, joka teloitusmääräyksen antoi. Asiasta on kirjoitettu useita ”tutkivia” teoksia. Aihe on kiitollinen mitä mielikuvituksellisimmalle fiktiolle. Faktat ovat hävinneet. (Lue vaikka: Jaan Kross: Kuningasajatus. Suomennos Juhani Salokannel. Helsinki: WSOY, 1994).
99 vuotta sitten
Viron ensimmäinen itsenäisyyspäivän juhlintaa Tallinnassa 24. helmikuuta 1919. Se oli siis itsenäisyyden ensimmäinen vuosipäivä. Itsenäisyys oli kuitenkin suhteellista, sillä jo 25. helmikuuta eli yhtä päivää manifestin julkaisemisen jälkeen saksalaiset valtasivat Tallinnan. Vallassa oli Konstantin Pätsin III väliaikainen hallitus. Ensimmäinen varsinainen hallitus syntyi toukokuussa 1919. Otto Strandman oli pääministerinä. Kahden seuraavan vuoden aikana hallitus vaihtui viisi kertaa. Tuossa vaiheessa ei Rudiger von der Goltzia oltu vielä voitettu. Voitto tuli vasta juhannusaattona. Bolshevikit voitettiin Narvassa sitten vuoden lopulla ja rauha tuli vasta 2. helmikuuta 1920. Kuva tapahtumasta on silloiselta Peterin torilta eli nykyiseltä Vabaduse väljakulta. Saksalainen nimi torille oli Heinätori ja kommunistiaikaan nimenä oli Voiton aukio. Nyt se on Vapauden aukio.
Taustakahinoita
Ennen Baltian maiden itsenäistymistä vuonna 1918 vehkeiltiin ja sodittiin. Virolla oli yhden päivän itsenäisyys 24.1.1918. Sitten Saksa miehitti Viron ja Baltian. Alueen maanomistajat (saksalaiset ja venäläiset) olivat Venäjän vallankumoussodan vuoksi huolissaan tulevaisuudestaan. Saksan tuella he yrittivät muodostaa Baltian yhtyneen herttuakunnan (Vereinigtes Baltisches Herzogtum). Alue olisi ollut Saksan suojelualue. Kuvassa keskimmäisenä haaveksitun saksalaisherttuakunnan mustavalkoinen ristilippu. Homma kuitenkin meni myttyyn, sillä maat pyrkivät oikeaan itsenäisyyteen. Saksaan ei luotettu, mutta vielä vähemmän bolsevikkeihin. Saksan sotilashallinto luovutti siviilivallan Konstantin Pätsin hallitukselle. Saksan oli kuitenkin menettämässä pelin ensimmäisessä maailmansodassa. Virossa se toteutui, kun kreivi von der Goltz, taisteltuaan ensin bolsevikkeja vastaan, käänsikin aseensa virolaisia vastaan - omien strategioidensa ohjaamana. Hänen pyrkimyksenään oli muodostaa Pietariin saksalaishallinto Venäjän valkoisen armeijan tuella. Saksalaisten sitten luovuttaessa punaiset saivat jalansijaa, kunnes voimavirta kääntyi ja Viro taisteli Englannin ja Suomen aseavun tukemana itsenäisyyden. Se toteutui lopullisesti Tarton rauhassa 2.2.1920. Olivathan siellä paikalla myös suomalaiset vapaaehtoiset: 3800 henkeä. Kuvassa oikealla suomalaisia vapaaehtoisia saapuu Tallinnaan 1918. Vasemmalla virolaisten rekrytointijuliste. Ja vielä herttuakunnan lipun seurassa bolsevikkien ja Viron liput.
Tarton rauhansopimukset
Tartossa solmittiin rauhansopimuksia. Viron osalta se tapahtui pitkällisten vaiheiden jälkeen 2.2.1920, siis jo ennen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä sopimusta. Neuvottelujen loppuun saattamista sotki odotus Venäjän valkoisen armeijan menestyksestä. Sitä toivoivat Britannia ja Ranska. Viron vapaustaistelijoiden voitokkaat suoritukset Narvan suunnalla toivat sitten ratkaisun. Sopimuksessa Viro sai neuvoteltua omaan alueeseensa liitettäväksi Narvan itäpuolella noin 10 km leveän alueen ja Petserissä noin 20 km levyisen alueen. Yhteensä näillä alueilla asui noin 80000 asukasta - käytännössä venäjänkielistä väkeä. Vuonna 1944 Neuvostoliitto siirsi kyseiset alueet osaksi omaa territoriotaan. Sosialistisen Viron oli tähän tyydyttävä. Itsenäistymisen jälkeen virolaiset ryhtyivät vaatimaan Tarton rauhan rajoja. Vihdoin vuonna 2014 saatiin rajasopimus tehtyä. Venäjä piti omana pitämänsä.
Suomen osalta Tarton rauhansopimuksen teko oli nihkeämpää. Rauhasta päästiin vihdoin sopimukseen 14.10.1920. Suomen kanssa sovittiin Petsamon kuuluvan Suomelle (punainen alue). Suomen tuli korvauksena antaa Neuvosto-Venäjälle vihreällä merkityt Repolan ja Porajärven kunnat. Keltaisella merkityt Laatokan Karjala ja Kannas sekä pohjoisessa oleva Itä-Sallan alue kuuluivat Suomelle. Suomi oli Tarton rauhan jälkeen laajimmillaan. Myöhemmin seuraavien sotien seurauksena kaikki värillä merkityt alueet menetettiin. Suomi ei koskaan rauhan tultua ja ystävyyden vallitessa ryhtynyt penäämään takaisin kerran sovittuja Tarton rauhan rajoja. Ei edes tuota elintärkeäksi muuttuvaa Petsamoa.
Sinimustavalkoinen
Lippu on symboli Viron itsenäisyydelle. Sinimustavalkea nousi ensimmäistä kertaa Pitkän Hermannin huipulle 12. joulukuuta 1918. Lippu poistettiin 21. heinäkuuta 1940 neuvostoliittolaisten miehitettyä maan. Seuraavana päivänä sinimustavalkea pantiin takaisin yhdessä punalipun kanssa. Se sai olla ylhäällä viikon päivät, sitten se katosi. Saksa valtasi Tallinnan 28. elokuuta 1941, silloin ei tainnut vaihtua kuin punalippu hakaristilippuun. Vuonna 1944 sinimustavalkea pääsi torniin jälleen kahdeksi päiväksi. Tämä ihme tapahtui 20-22. syyskuuta. Silloin oli hakaristilippu laskettu, sinimustavalkea liehui 2 päivää ja punalippu nousi tilalle. Punalippuvaihetta kestikin sitten 45 vuotta kunnes sinimustavalkea nousi Pitkän Hermannin huippuun 24.helmikuuta 1989. 20. elokuuta 1991 Neuvostoliiton maahanlaskujoukot aikoivat vallata Tallinnan televisiotornin. Samana iltana Viron tasavallan korkein neuvosto päätti, että Viro ei kuulu enää Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon ja että se on itsenäinen tasavalta. Samana päivänä Moskovassa alkoi elokuun vallankaappausyritys. Viro oli ollut 50 vuotta eri suuntiin viittoilevien diktaattoreiden ja heidän lakeijoidensa sätkynukke. Nyt odottamatta ja yllätyksellisesti se oli itsenäinen valtio. Viittoilu oli päättynyt.
Soomepoisid
Metsakalmistun hautausmaalla on laaja Soomepoisid- sankarihautausmaa. Se tuo mieleen Suomeen jatkosodan aikana saapuneet 3200 virolaista vapaaehtoista. He ottivat osaa mm. Kannaksen torjuntataisteluun. Suomen valmistellessa Moskovan välirauhaa (19.9.1944) ja saksalaisten aloitellessa vetäytymistänsä Virossa, jalkaväkirykmentti 200:n virolaiset vapaaehtoiset palasivat elokuussa 1944 saksalaisten suostumuksella Viroon. He palasivat kotimaahansa taistelemaan vanhaa vihollistaan vastaan. Erikoisuutena mainittakoon, että Tallinaan 18.9.1944 muodostetun Otto Tiefin pikahallituksen eli itsenäisen Viron Tasavallan hallituksen alaisuudessa toimineet Soomepoisid pitivät esikuntanaan Pühavaimun kirkkoa. Tiefin hallituksen ikä oli 5 päivää. Virosta tuli osa Neuvostoliittoa. Noina aikoina Pikk Hermanin tornissa liehui Viron sinimustavalkea parin päivän ajan.
Isemajandav Eesti ja tankeille STOI!
Viron uuden itsenäisyyden aikaansaamiseen osallistuivat ratkaisevina hahmoina Siim Kallas, Tiit Made, Edgar Savisaar ja Mikk Titma. He julkaisivat vuonna 1987 Eestin omatalousohjelman (Isemajandav Eesti). Se oli alkua itsenäisyydelle. Edgar Savisaar, IME-ryhmän jäsen, Tallinnan edellinen kaupunginjohtaja ja taannoinen keskustapuolueen puheenjohtaja, hän oli itsenäisyysneuvottelujen aikaan Viron pääministeri ja suuri tekijä uudelleenitsenäistymisen neuvottelijana. Hän joutui sittemmin viha/rakkaus –suhteeseen kansansa kanssa väitettyjen venäläissympatioiden vuoksi.
Kaikki alkoi siitä, kun Viron neuvostotasavallan korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi marraskuussa 1988. Toukokuussa 1990 maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Mutta itsenäistyminen? Se oli Janajevin ja kumppaneiden vallankumousyritys elokuussa 1991, joka avasi tämän ikkunan. Boris Jeltsin oli tehnyt äkkivisiitin Tallinnaan 13. tammikuuta 1991. Samana päivänä Vilnan TV tornilla sai surmansa 15 ihmistä. Silloin Venäjän Federaatio ja Baltian maat allekirjoittivat yhteisen julistuksen, jossa tunnustettiin itsemääräämisoikeus, sovittiin keskinäisestä avunannosta ja tuomittiin verenvuodatus. Neuvostoliiton suhteen asiat olivat auki, Gorbatshov haikaili ja panssarit pyörivät Tallinnan kaduilla. Tammikuun 18. päivänä virolaiset ryhtyivät rakentamaan barrikadeja Toompealle. Sinetin ja lukon löi 20.8.1991 Boris Jeltsin, hän sanoi Toompeanmäen juurelle ja televisiotorneille ryhmittyneille tankeille STOI! Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991. Virallisesti Neuvostoliitto lakkasi olemasta 21. joulukuuta 1991.
Itsenäistymisen prosessi
Tämä koko Viron itsenäisyyteen johtanut taistelu kaikkine vaiheineen oli niin hankala hahmottaa, että oli oikein taas insinöörimalliin tehtävä asiasta aikajanakaavio- näin prosessikaavioiden kultaisena aikana.
Riigikogu 24.2.2018
Tämä pikahistoriikki kuva aikaa itsenäisyydestä uudelleenitsenäistymiseen saakka. Se ei kuvaa nykypäivää eikä uudelleenitsenäisyyspäivän ja nykypäivän välistä huimaa jaksoa. Ainoa mikä tässä on nykypäivää, se on kuva Riigikogusta itsenäisyyspäivän aattona. Toivotan virolaisille HEAD VABARIIGI AASTAPÄEVA!
Pimeydestä valoon!
Kun nyt jälleen olen kotona Toompealla, otan kirjahyllystä mustakantisen kirjan. Mikä se on? Yllätys, se onkin Leonhard Lapinin “Pimeydestä valoon - virontaiteen avantgarde neuvostomiehityksen aikaan”. Kirja on Otavan kustantama ja Jouko Vanhasen suomentama vuodelta 1996. Esipuheessaan Leo kirjoittaa: “Kun aamulla idästä nousee kultainen sirppi ja illalla punainen vasara laskee mailleen länteen, kun unissa lyövät sielustasi korttia Marx, Engels, Stalin ja Lenin, kun Breznev korkkaa sinulle pullon pontikkaa ja Gorbatsov kaataa lasiin viinakuponkeja…. “Vielä hän kirjoittaa: “Olen keskittynyt dramaattiseen miehittäjän ja avantgarden suhteeseen, jossa miehittäjä ei esiinny verisenä pyssyniekkana vaan laajempana järjestelmänä, eikä avantgarde ole ryhmä kellariboheemeja vaan taiteellista uudistumista ilmentävä prosessi.“ Siinäpä se, miehittäjän kasvot saattavat muuttua hetkittäin, mutta taustalla piilee järjestelmä, jonka takana on valta ja raha. Juuri se järjestelmä, joka tälläkin hetkellä lymyää meidän kriisiemme taustalla – kaikissa ilmansuunnissa. Viron historia on ollut yhtä haastetta. Sitä suuremmalla syyllä sanon uudelleen HEAD ISESEISVUSPÄEVA!
PS. Tuosta hienosta emblemistä ja merkistä puhuen tuo innovatiivisuuden julistus hieman romahti, kun havaitsin merkin olevan täsmälleen identtinen amerikkalaisen lumilautavalmistajan jo vuosia käytössä olleen merkin kanssa. Ikävä että tällainen pikkuasia sotkeutuu näin hienoon asiaan. Mutta siis nämä identiteettivarkaudet ja tekijänoikeusepämääräisyydet ovat asioita joihin tulisi suhtautua huolella. Vaikka kyllä kai mille tahansa firmalle on markkinointietua jos joku arvovaltainen valtio valitsee tunnuksekseen firman logon. Vai onko? Ehkä se riippuu valtiosta? Viro nyt ainakin on pelkkää hyvää!
