Lähdin pienelle iltakävelylle Toompean mäelle. Tämä mäki on minulle tuttu jo kahdenkymmen vuoden takaa. Vuodesta 1995 saakka on minun toinen kotini ja urbaani lomamökkini sijainnut tällä mäellä. Olen kirjoittanut Virosta ja Toompean mäestä useita tarinoita. Laitan niitä tähän blogiin linkkeinä. Minua on moitittu siitä, että kirjoitan liian pitkiä juttuja. Nyt en kirjoita. Laitan vain tämän iltakävelyn valokuvat ja lisäksi nuo linkit. Tervetuloa Toompealle kanssani 2.1.2018.
Tämä kuva on eilispäivältä. Se on otettu uudenvuoden yönä noin klo. 00:15. Silloin päättyi Tallinnan ja Viron juhlavuoden ilotulitus. Eestin itsenäisyys sisältää dramaattisia kertomuksia. Vuosi sitten itsenäisyyspäivänä sain Toompealle kaksi puhelinsoittoa. Voit aloittaa niistä. Sitten jatkamme kävelyä.
Pitkä Hermanni on symboli. Sinimustavalkea nousi ensimmäistä kertaa Pitkän Hermannin huipulle 12. joulukuuta 1918. Lippu poistettiin 21. heinäkuuta 1940 Neuvostoliiton miehitettyä maan. Seuraavana päivänä sinimustavalkea pantiin takaisin yhdessä punalipun kanssa. Se sai olla ylhäällä viikon päivät, sitten se katosi. Saksa valtasi Tallinnan 28.elokuuta 1941, silloin ei tainnut vaihtua kuin punalippu hakaristilippuun. Vuonna 1944 sinimustavalkea pääsi torniin jälleen kahdeksi päiväksi. Tämä ihme tapahtui 20-22. syyskuuta. Silloin oli hakaristilippu laskettu, sinimustavalkea liehui 2 päivää ja punalippu nousi tilalle. Punalippuvaihetta kestikin sitten 45 vuotta kunnes sinimustavalkea nousi Pitkän Hermannin huippuun 24.helmikuuta 1989.
Tämän portin takana lepää tai oikeammin elää vastuu Viron itsenäisyydestä. Portti johtaa Viron parlamenttiin. Portin läpi ovat kulkeneet ensimmäiset itsenäisen Viron vallankäyttäjät. Heidän kohtalonsa oli traaginen. Juri Vilmsin kohtalo yhä askarruttaa. Hänet surmattiin Suomessa.
Tuomikirkon ensimmäiset osat on rakennettu 1200-luvulla. Kirkon edessä olevalla aukiolla saksalaiset ritarit surmasivat Tanskan kuninkaan vasallit. Murhatyöt jatkuivat kirkon alttarille saakka. Saksalaiset aatelissuvut hallitsivat maata satoja vuosia, kunnes Hitler heidät komensi kotiin.
Tässä talossa asui herra Carl Mothander. Talossa asui myös runsaasti erittäin mielenkiintoista väkeä. Muiden muassa talossa asui suomalainen kreivitär, joka omisti Tallinnan suurimman koiran. Se oli Tanskandoggi. Oli yleisesti tunnettua, miten koiran kanssa taistelu oli kreivittären hyvän kunnon ja sorjan vartalon salaisuus. Talossa oli myös kummitus, jota pakoon juostessaan ranskalainen upseeri kaatui kuolleena maahan huutaen: ”La dame blanche, elle me poursuit, elle me poursuit!”
Toompean talojen räystäillä kasvoi ruohoa ja lähes kaikki rakennukset olivat rappiolla silloin kun minä ryhdyin suorittamaan Toompean iltakävelyjä. Jotkut ihmiset kuten naapurini Tiina Mägi tekivät kansalaistyötä vanhan kaupungin hyväksi. Hän vaati erityisesti nuorisoa julkisten tilojen siivous- ja kunnostustöihin. Nyt pappien ja aateliston Toompeasta on tullut diplomaattien ja hallinnon kaupunginosa. Katselen ikkunastani kadulle ja mietin oloja silloin kun Pietari Suuri teki ensivisiittinsä vuonna 1711. Hänen hevosensa asui minun olohuoneessani.
Toompean kierroksen vakiopaikkoja ovat kaksi katselupaikkaa. Nyt on pakkasukon kausi, ja Toompea täyttyy vierailijoista. Katselupaikat ovat tulvillaan vierasta väkeä. He katselevat sitä samaa ihmettä joka minutkin hurmaa: muuttumattomuutta.
Todellisuudessa Tallinna ja Toompea ovat kokeneet täydellisen muutoksen. Viro on nyt itsenäinen maa ja tulee sellaisena säilymään. Kuitenkin on hyvä muistaa mennyt.
Iltakävely on päättynyt ja lähestyn kotikatua. Ikkunasta hehkuu valoa. Kiitos että olit seuranani.
