Olemme jo perillä Tartossa. Tartto on sadantuhannen asukkaan kaupunki. Kaupungilla on ikää muillekin jakaa. Taisi olla vuosi 1030 kun paikka historian kirjojen pölyttyneillä lehdillä mainittiin. Tai oliko se niin, että kaupunkioikeudet tulivat 1246. Kaupungin nimi on vaihdellut valtaherrojen mukaan: Tarbatu, Dorpat, Derpt, Yuryev, Tarto, Tartu. Suomelle Tartto tuli varsin tunnetuksi Tarton rauhan myötä vuonna 1920. Ennen näitä rauhantekoja molemmat maat Viro ja Suomi olivat jo julistaneet itsenäisyytensä. Virossa se tapahtui 24.2.1918 ja Suomessa 6.12.1918 ja. Erikoisuutena on se, että itsenäisyyssodat, vapaussodat tai sisällissodat olivat vielä käymättä. Suomessa punaiset ja valkoiset sotivat 27.1-19.5.1918. Saksalaiset nousivat maihin Helsingissä 3.4.1918. Saksan kenraaliksi Suomessa nousi Rüdiger von der Golz. Virolaiset puolestaan voittivat samaisen herran joukkoineen kesäkuussa 1919. Näinkin voi käydä veljeskansojen kesken: Suomen auttaja oli Viron vihollinen. Tie itsenäisyyteen oli avattu - Landeswehrin joukot oli kukistettu – mutta vielä oli kahinoitava venäläisten kanssa.
Viro sai aikaan rauhansopimuksen ensimmäisenä. Se tapahtui pitkällisten vaiheiden jälkeen Tartossa 2.2.1920, siis jo ennen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä sopimusta. Neuvottelujen loppuun saattamista sotki odotus Venäjän valkoisen armeijan menestyksestä. Sitä toivoivat Britannia ja Ranska. Viron vapaustaistelijoiden voitokkaat suoritukset Narvan suunnalla toivat sitten ratkaisun. Sopimuksessa Viro sai neuvoteltua omaan alueeseensa liitettäväksi Narvan itäpuolella noin 10 km leveän alueen ja Petserissä noin 20 km levyisen alueen. Yhteensä näillä alueilla asui noin 80000 asukasta - käytännössä venäjänkielistä väkeä. Vuonna 1944 Neuvostoliitto siirsi kyseiset alueet osaksi omaa territoriotaan. Sosialistisen Viron oli tähän tyydyttävä. Itsenäistymisen jälkeen virolaiset ryhtyivät vaatimaan Tarton rauhan rajoja. Vihdoin vuonna 2014 saatiin rajasopimus tehtyä. Venäjä piti omansa.
Viron itsenäistymisestä lisää: http://penttimurole.blogspot.fi/2015/12/itsenaisyyspaiva-kaksi-puhelinsoittoa.html
Tarton rauhassa sovittiin rajoista sekasortoisissa oloissa, Venäjän bolsevisoituessa ja Viron ja Suomen itsenäistyessä. Viron ja Latvian maihin kuuluviksi päätettiin kuvassa valkoisella merkityt Narvan ja Petserin alueet. Suomen kanssa sovittiin Petsamon kuuluvan Suomelle (punainen alue). Suomen tuli korvauksena antaa Neuvosto-Venäjälle vihreällä merkityt Repolan ja Porajärven kunnat. Keltaisella merkityt Laatokan Karjala ja Kannas sekä pohjoisessa oleva Itä-Sallan alue kuuluivat Suomelle. Suomi oli Tarton rauhan jälkeen laajimmillaan. Myöhemmin kaikki värillä merkityt alueet menetettiin. Suomi ei koskaan rauhan tultua ja ystävyyden vallitessa ryhtynyt penäämään takaisin kerran sovittuja Tarton rauhan rajoja. Ei edes tuota elintärkeäksi muuttuvaa Petsamoa.
Tarton rauhansopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä allekirjoitettiin Tartossa 14.10. 1920. Neuvotteluja oli ensin yritetty Saksan johdolla. Ne epäonnistuivat. Sitten kokoonnuttiin Rajajoelle. Ei tulosta. Kesäkuussa 1920 päädyttiin Tarttoon. Suomi halusi rajan Vienanmerelle, Äänisjärvelle ja Syvärille. Eläteltiin toivoa Suursuomesta. Viisi kuukautta väännettiin. Lopuksi Suomi sai Petsamon. Muita haluttuja optioita Itä-Karjalan suhteen ei saatu. Myös Porajärven ja Repolan kunnat menetettiin. Jotkut kutsuivat saatua rauhaa ”häpeärauhaksi”. Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana oli Juho Kusti Paasikivi ja jäsenenä mm. Väinö Tanner.
Havaitsin juuri, että puolustusministerimme Jussi Niinistö oli pitänyt Tarton rauhasta esitelmän syksyllä 2016. Hän tuntuu olevan ”häpeärauhan” kannalla - ainakin vähän. Moittii Tanneria rauhanehtojen pilaamisesta.
Virossa on paljon etnisesti venäläisiä. Kuka on etnisesti venäläinen? Veljesmaan tilastoissa etnisyys tapahtuu itsemäärityksenä. Tai sitten se tapahtuu äidin etnisyyden perusteella. Tallinnassa venäläisiä on 37 % väestöstä. Tartossa heidän osuutensa on 15 %. Helsingissä venäläisiä on nyt 2 % väestöstä. Vieraskielisten osuus Helsingissä vuonna 2016 oli 14 % väestöstä. Vuonna 2030 vieraskielisten osuuden ennustetaan kasvavan 23 %:iin.
LT-Konsultite Eesti As
Meillä ja minullakin on mielenkiintoinen historia Viron suunnittelutehtävissä. Kaikki tapahtui heti itsenäistymisen jälkeen – tai oikeastaan jo vuotta ennen sitä. Oikeastaan alkuunpanijana taisi olla Hannu Lehto. Hannu olikin toinen tai kolmas ihminen jonka palkkasin 60-luvun alkupuolella hommiin Kunnallistekniikka Oy:n palvelukseen. Ensimmäinen oli Jukka Syvälahti. Kakkonen tai kolmonen eli Hannu, hän vieläkin istuu WSP:n työjakkaralla Lauttasaaressa. Oho! Hannulla näyttää olevan melkoinen työputki: 53 vuotta työtä vuorotta! Yhtenä kaiken alkupaukkuna oli joukkoliikenne Tartossa. Vuonna 1990 teimme Tarton joukkoliikenteen linjauudistuksen. Päätekijänä oli Peeter Tiks. Kaikki keskustaan päättyvät linjat muutettiin heilurilinjoiksi. Hanke oli suuri menestys. Työtä seurasi Tarton bussifirmalle tehty konsulttityö, jossa tutkittiin kalustoon ja organisaatioon liittyviä mahdollisuuksia. Tekijöinä oli tuttuja nimiä – ainakin liikenneihmisille. Tero Anttila, Jouko Berghäll, Juhani Bäckström, Hannu Lehto ja Peeter Tiks. Sitten vuonna 2006 tutkittiin Tarton verkkoa Paramics-simuloinnilla. Työtä oli tekemässä Reetta Putkonen – Helsingin nykyinen liikennesuunnittelupäällikkö. Toivottavasti saamme jatkaa Tartossa. Onhan se hieno kaupunki. Kohta siitä hieman enemmän, mutta ensin…
Tartossa toteutettiin meidän toimestamme alkuaan suunniteltu heilurilinjoina toimiva bussiverkosto. Se toimii vieläkin. Työ tehtiin vuonna 1990-1991. Se siis aloitettiin jo neuvostoaikana ja pantiin toimeksi itsenäisyyden jälkeen. Jopa linjanumerot ovat näihin päiviin asti säilyneet. Tartossa on muuten minun tilastotutkimukseni mukaan halvin päivälippu. Se sopii turistille.
…Noista lipun hinnoista
Nyt emme kuitenkaan olleet matkalla joukkoliikenteellä. Olemme matkalla yksityisautolla kohti Tarttoa. Kuten olet huomannut, joudun usein harhapoluille. Kunhan niiltä päästään... Mutta vielä hieman ilmailusta.
Tarton Raadin sotilaskenttä oli yksi Neuvostoliiton tärkeimpiä kaukopommittajien kenttiä. 1956 USA:n atomisodankäynnin prioriteettilistalla Raadin kenttä oli 13. tärkein tuhoamiskohde. Kuvassa näkyvät nuo tuhoamiskohteet. Tartto oli tuohon aikaan suljettu kaupunki. Kaupunkiin ei ollut turisteilla pääsyä. Kekkonen pääsi sinne kuitenkin pitämään vironkielisen miehitysvallan agentteja järkyttäneen puheensa vuonna 1964. Ajat olivat ilmeisesti lientyneet. Nyt Tartossa saa käydä ja kannattaa käydä. Esimerkiksi juuri tuolla kentällä sijaitsevassa kansallismuseossa. Mutta siitähän kirjoitin jo edellisessä blogissani. Tiesitkö muuten, että Finnair lentää Tarttoon muutamana päivänä viikossa. Edestakainen lento näyttää maksavan € 180:-.
Hävinneitä helmiä
Armas Lindgren sai tehtäväkseen Vanemuine teatterin uudisrakennuksen piirtämisen vanhemman teatterin tuhouduttua tulipalossa. Mahtava rakennus valmistui vuonna 1906. Lindgrenin talolle tuli sama kohtalo kuin edeltäjälleen. Toisen maailmansodan lopputaisteluissa vuonna 1944 uusikin teatteri tuhoutui tulipalossa. Uusi teatteri rakennettiin jälleen vuonna 1967. Arkkitehtia ei ole minun pikalähteissäni mainittu. Vanemuine Lindgrenin työnä oikeanpuoleisessa kuvassa. Vasemmalla alhaalla Katariina Suuren Tartolle lahjoittama kivisilta. Silta tuhoutui samoissa taisteluissa.
Kunnostettuja helmiä
Eliel Saarisen piirtämä Paavalin kirkko ja Alvar Aallon piirtämä Villa Tammekann ovat uuden elämän saaneita rakennuskohteita. Tai oikeastaan ne ovat saaneet takaisin alkuperäisen elämänsä. Saarisen piirtämä evankelisluterilaisen seurakunnan kirkko valmistui 1917. Saarinen suunnitteli kirkkoa samanaikaisesti Helsingin rautatieaseman kanssa. Neuvostoaikana sodassa vaurioitunut kirkko toimi mm. urheilumuseona ja kirpputorina. Kirkon restaurointityön saivat tehdäkseen suomalaiset arkkitehdit Kari Järvinen ja Merja Nieminen. Kirkko valmistui vuonna 2015. Arkkitehdit suunnittelivat kirkon kellariin myös harrasta tunnelmaa henkivän kolumbaarion. Ehdottomasti vierailun arvoinen kohde.
Uudisrakentamisen helmiä
Saattaa olla niin että Tartossa on paljon muutakin suomalaisten tekemää, kuin edellä esitetyt asiat – ja onkin. Yksi niistä on Arkkitehtitoimisto AW2 suunnittelema Tarton yliopiston klinikka. Virolaisen yhteistyökumppanin ja oman paikallistoimiston yhteistyönä syntynyt hanke on mittakaavaltaan kiinnostavan hillitty ja varmasti toiminnallisesti hyvin harkittu. Tämäkin kohde oli meillä ohjelmassa. mutta aika loppui jo tuossa Tammekannissa.....
Syötävä kuitenkin on
Meillä oli matkassa mukana lapsia. Heille tärkeintä on syöminen. Ja paikat missä syödään. Kerron vain lyhyesti kolme todella hyvää paikka tähän tarkoitukseen. Jos haluat historiallisen ympäristön ja hyvää ruokaa mene silloin Eduard Vilden nimellä toimivaan ravintolaan aivan keskustassa. Paikassa on ylioppilashistorian havinaa ja nyky-ylioppilaiden läsnäoloa, lisäksi vielä hienot sisätilat. Lasit ovat ehdottoman kirkkaat. Jos taas haluat pizzaa tai muuten italialaista ruokavaliota suosittelen saapasmaanoloista holvikattoista Dolce Vitaa kolmen minuutin kävelymatkan päässä Raatihuoneentorilta. Italialainen tunnelma - todella. Aparaatti on sitten hieman kauempana. Se on vanha tehdaskiinteistö. Särmikäs, mutta viihtyisä. Paavalin kirkkoa vastapäätä. Jos haluat yhdistää kirkkovierailun syömiseen ja juomiseen niin takaan: Aparaatti ottaa sinut hyvin vastaan. Kunhan vain löydät tuon porttikongin.
Mäon moisa kotimatkalla Tallinnaan
Mäon kartano rakennettiin alkujaan 16-vuosisadalla. Silloin päärakennus oli yksikerroksinen puurakennus. Liivin sodan jälkeen valtion kartanoita alettiin jakaa ansioituneille sotilaille. Mäo kartanon sai silloin omakseen Ruotsin armeijan kenttämarsalkka Lennart Torstenson. Hänen poikansa Eestin kenraalikuvernööri, kreivi Anders Torstenson, myi kartanon kenraalimajuri Hans von Fersenille vuonna 1669. Fersen rakensi kaksikerroksisen barokkityylisen kivitalon. Pohjan sodan aikaan (1655–1661) talo hävitettiin ja uusi talo rakennettiin vanhalle kivijalalle Adam von Stackelbergin toimesta. Stackelberg oli naimisissa Fersenin tyttärentyttären kanssa. Vuoden 1830 paikkeilla valmistui uudistettu talo Gustav Reinhold von Stackelbergin isännyydessä. Silloin rakennettiin nytkin valokuvissa näkyvät „venetsialaiset“ kaari-ikkkunat ja neljän pilarin portiikki. Samainen suku omisti sitten kartanon lähes 200 vuotta, aina siihen saakka kun Viron itsenäistyessä 1919 ritarikartanot otettiin valtion haltuun. Viimeinen Mäon omistaja oli F. O. von Stackelbergin kasvattitytär Aleksandra Rimski–Korsakova. Hän taas oli Nikolai Rimski-Korsakovin veljentytär. Itse säveltäjäkuuluisuus vietti kesiään Mäossa ja järjesti ahkeraan kotikonsertteja. Pakkolunastuksen jälkeen omistajat perustivat kartanoon lastenkodin ja pitivät sitä yllä siihen saakka kun Hitler määräyksellään komensi kaikki baltiansaksalaiset jättämään vanhan – ehkä vuosisataisen – kotimaansa ja siirtymään Saksaan tai sitten sen tuleviin uusiin „siirtomaihin“.
Mäon moisan päärakennus on surullinen näky. Rauniolle oli tehty katto sotien jälkeen. Hyvä niinkin. Rimsky-Korsakovin musiikki, suorastaan kimalaisten surina värisee ilmassa – hyvällä mielikuvituksella kuultuna.
Alkuperäisistä 1400 kartanosta 1000 oli ritarikartanoita tai niiden alikartanoita. Entiselle omistajalle jäi Viron itsenäistymisen yhteydessä toteutetussa pakkolunastuksessa alkuperäisten tuhansien hehtaarien sijaan vain parikymmentä hehtaaria maata ja tavallisimmin jokin sivurakennus asuttavaksi. Maa jaettiin talonpojille. Päärakennukset jäivät tyhjilleen. Kartanoiden pakkolunastuksen ja maauudistuksen uskotaan olleen edellytys Viron itsenäistymiselle. Maatyöläisille (maaorjille) oli luvattu maata - jos he suostuvat taistelemaan punaisia vastaan. Huomatkaa – maa oli hyvin punainen. Kartanoiden päärakennuksista on muuten jäljellä noin kolmannes. Osa käytännössä raunioina kuten Mäo. Osa hienosti entisöityinä.
Olen kirjoitellut blogissani eräästä toisesta kartanosta ja sen omistajista. Sattuu vielä niin, että Mäon moisan von Fersen oli naimisissa juuri tässä kerrotun toisen kartanon tyttären kanssa. Joten:
Niinpä päättyi onnellisesti retki Tarttoon. Mäon moisa sijaitsee Tallinna-Tartto tien varressa. Sitä on helppo ohiajaessa vilkaista ja samalla miettiä mitä käy hoitamattomalle rakennukselle sadassa vuodessa. Virossa liikkuville ja varsinkin Tallinnan ja Tarton välisellä valtatiellä liikkuville voi suositella ajoa päiväsaikaan. Tie on kyllä aivan erinomainen, kaikki ajoratamerkinnät ja muut ovat viimeisen päälle. Mutta meno on melkoisen hurjaa ja varsinkin suomalaisen rekkarin näkeminen synnyttää ylimäärästä kutinaa virolaisten kuskien jalkapohjaan.
