Ilmastotaistelu – ai niinkö vähän?

Nyt on siis ryhdyttävä luokittelemaan nopeita ja hitaita toimenpiteitä. Edellisen blogini otsikossa esitin ikään kuin väitteenä tai kysymyksenä sen, että vastoin olettamuksia, hitaat söisivät nopeat. Kaksi suurta hidasta ovat väestönkasvu ja ilmastonmuutos. Väestönkehitykseen emme saa muutosta aikaan edes 80 vuodessa. Näin sanovat YK:n viisaiden ennusteet. Ilmaston lämpeneminen on toinen suuri möhkälemäinen hidas. Tähtäinaika ennusteissa ja toimenpideohjelmissa on vuosi 2100. Nämä kaksi ovat sellaisia, että vaikka sadat tai tuhannet pienten ajatuspatenttien omistajat pyörivät herhiläisinä möhkäleiden ympärillä ja tarjoavat uusia keinoja saadakseen ne istumaan alas tai liikahtamaan edes pienen askeleen, mitään ei tapahdu. Herhiläiset surraavat, mutta möhkäleet retkottavat. 

Ai niinkö vähän?

Yritykset ovat ryhtyneet toimiin kaikilla aloilla. Strategia dekarbonisaation eteen on suorastaan pakko tehdä jo julkiskuvan vuoksi. Luin juuri ruotsalaisen tiealan professorin Ida Karlssonin selvityksen, jossa hän laski mahdolliseksi puolittaa tienrakentamisen kasvihuonepäästöt lähes välittömästi, vähentää niistä 2/3 osaa vuoteen 2030 mennessä ja saavuttaa lähes netto nolla emissiot vuonna 2045. Suurimpana esteenä hän näkee biomassan puutteen polttoaineiden valmistukseen. Pienet herhiläiset toimivat. Niin pitääkin.

Vaikka jo tiedetään ilmastonmuutoksen torjunnan onnistuvan vain ja ainoastaan jos yksityinen bisnes ja kansalaiset ovat siinä täysillä mukana, tiedämme toisaalta, että globaali yhteistyö on välttämätöntä jo rahoituksenkin vuoksi.  Kysymys on rahoituksesta joka vastaa noin kaksinkertaisesti maailman armeijoiden rahoitusta. Nyt voit kysyä, minun seurakseni: ”ai niinkö vähän?” Mutta tämäkin vähä vaatii kokonaisuuksien hallintaa? Kokonaisuus ei ole hallinnassa. Toinen vertailu: ilmastonmuutostaistelu vaatii maailmassa 20 kertaa enemmän rahaa kuin nykyisin satsataan kansainväliseen kehitysapuun. Sekään ei ole paljon, johtuen siitä, että kehitysapuun käytetään surkeasti vain alle kymmenesosa maailman armeijoiden kustannuksista.

 O how they cling and wrangle, some who claim

For preacher and monk the honored name!

For, quarreling, each to his view they cling.

Such folk see only one side of a thing.

Asioiden monimutkaisuus mutkistaa järkemme

On moneen kertaa kuultu viisaiden sanovan, että me elämme epävarmuuden ja monimutkaisuuden yhteiskunnassa. Olemme myös oppineet tietämään, että uhkana on ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden katoaminen. Emme pysty hoitamaan asioita tulevien sukupolvien kannalta suotuisalla tavalla koska meillä ei ole käytettävissä riittäviä resursseja – näin sanomme. Emme kyllä tunnu juurikaan epäilevän omaa jalouttamme ja viisauttamme asioiden hoidossa. Tuttua on sekin, että jo käynnissä olevalla vuosikymmenellä, siis nyt juuri tällä hetkellä, tarvitaan nopeata maailmanlaajuista toimintaa ja yhteistyötä. Emme ole kuitenkaan tottuneet nopeuteen. Saattaa kuulosta tutulta sekin, että digitaliteknologia, tekoäly, urbanisaatio ja ”uusi kunnollinen kuluttaja” meidät tästä vielä nostavat. Kunhan odottelemme. Voimmeko sittenkin hieman rauhoittua? 

Sen kun valitset, tarina please....

Nyt on kysyntää monen karvaisille ennusteille, hallintoviranomaiset, poliittiset puolueet, teollisuuden ja kaupan yritykset, konsulttitoimistot ja jopa blogistit joutuvat sellaisia laatimaan. Yksi selkeä ero näillä ennusteilla on, se on juuri nopeus tai hitaus. Yritykset ja erityisesti myös pörssiyritykset laativat nopeita muutaman kvarttaalin ennusteita. Puolueetkin laativat yhden hallituskauden ennusteita, seuraavalla kaudellahan kaiken voi kääntää uudella hallitusohjelmalla. Hallintoviranomaiset ja heitä avustavat tutkimuslaitokset konsultteineen joutuvat arvauslinjalle. He joutuvat siirtämään katseen kaukaisuuteen ja tietävät jo ennustetta aloitellessaan ennustavansa väärin. Ennusteiden tekijät tapaavatkin nykyään sanoa, etteivät teekään ennustetta, vaan kuvittelevat tulevaisuutta, kertovat tarinoita, kutsuvat niitä skenaarioiksi, heittävät nuo usein aivan mielettömät äärilaitoja kuvailevat scifi-ilottelunsa meidän eteemme ja sanovat tyytyväisinä hahmotelleensa parempaa maailma. Sen kun valitset!

Jumiuduttiinko tähän?

Enkö pääse eteenpäin. Jumiudun koska en hallitse kokonaisuutta. Yritetään keskittyä. Pääasiallinen mittari on CO2 ekv kasvihuonekaasujen päästöt. Ne ovat koko maailmassa 35 mrd. CO2 ekv tonnia vuodessa. Hulvattomin ennuste vuonna 2100 pelottelee 100 miljardista tonnista ja 3-5 C asteen lämpenemisestä. Toivorikkain ennuste taas uskoo ja toivoo nollaemissioihin ja 1-2 C lämpenemiseen.

Ilmastoinvestointeja tehdään maailmassa vuosittain noin 1,5 miljardia euroa, joista 40 % on julkisia investointeja, 53 % on yritysten investointeja ja 7 % kotitalouksien investointeja. Selvästi havaitsee, ettei mahtava voima, kotitaloudet ole vielä lähtenyt toden teolla leikkiin mukaan. Eniten investointeja, eli 54 % kokonaisinvestoinneista (>€700 mrd.) suunnataan vielä fossiilisiin hankkeisiin. Uusiutuvaan energiaan eli tuulivoimaloihin, aurinkoenergiaan, sähkön ja lämmön varastointiin ja verkkoihin investoidaan nyt 43 %  (2020 >€600 mrd.). Toiminta kuuluu luokkaan nopea, sillä investoinnit kasvavat lujasti. Vieläkin nopeampia ovat vähäpäästöiseen liikenteeseen kohdistuvat investoinnit. Julkinen hallinto ja yritykset investoivat sähköjuniin, logistiikkajärjestelmiin ja latausjärjestelmiin ja kotitaloudet sähköautoihin €160 mrd. vuodessa. Tuntuuko paljolta? Ei riitä mihinkään! Nykyinen investointitaso ei todellakaan lainkaan vastaa 1,5 C -asteen ilmastotavoitetta. Sen olisi hyppäyksellisesti heti alkuun noustava 2700 miljardiin euroon ja vuoteen 2040 mennessä 5400 miljardiin euroon vuodessa. Erikoista tämän hetkiselle tilanteelle ovat suuret investoinnit fossiilisiin hankkeisiin. Ne ovat suuremmat kuin uusiutuviin suuntautuvat. Ei ihmekään sillä fossiilisten polttoaineiden osuus on tällä hetkellä 85 % ja vielä vuonna 2050 sen ennustetaan olevan 74 %.

Ottaen huomioon netto-nolla-päästö –maailman ja tämän EIA:n ennusteen energiamuotojen tuotannosta ja syntyvistä päästöistä, niin jälleen joutuu epäilyksen valtaan. Eihän tässä fossiilisista luovuta, vaan niiden käyttöä lisätään. Samalla kyllä lisääntyy myös uudistuvien energioiden käyttö. Jos on todella niin, ettei vuonna 2050 olla maailmassa päästy lainkaan eroon fossiilisista polttoaineista, vaan niiden käyttö jopa hieman nykyisestä lisääntyisi on tehtävä oletuksia. Oletetaan että fossiilisen primaarienergian tuotannon päästöt saadaan 2050 puoleen nykyisestä. Silloin olisi jäljellä 30 mrd. tonnia joka pitäisi leikata nollaan.

EIA:n tiekartta hehkuttaa

Toisaalta IEA eli International Energy Agency on laatinut tiekartan vuoteen 2050. Se tuntuu niin toivorikkaalta tarinalta. Otetaanpa siitä joitain otteita: Netto nolla päästöt vuonna 2050 on tavoitteena. Nyt tänään on heti otettava käyttöön kaikki saatavilla olevat teknologiat, uusiutuvat energian lähteet, sähköautot ja rakennusten parantaminen. Aurinkoenergiaa tulisi asentaa maailman suurin laitos kerran päivässä. (Suurin on muuten Intiassa Bhadlassa. Sen teho on 2,7 GW.) Vuonna 2030 puhtaan energian investointien on noustava 4000 miljardiin vuodessa. Tämä luo valtavasti työpaikkoja, nostaa maailman taloutta ja johtaa puhtaaseen kehittämiseen kaikkialla vuosikymmen lopulla. Suurimmat teknologiakehitelmät 2030 luvulla tulevat jo olemassa olevista teknologioista, mutta uudet teknologiat on nyt kehitettävä. Fossiilista luopuminen edellyttää polttomoottoriautojen myynnin lopettamista 2035 ja kaikkien vanhanaikaisten hiili- ja öljyvoimalaitosten sulkemista 2040. Vuonna 2040 sähkön tuotannon on saavutettava netto nolla päästöt ja sen osuuden tulisi olla puolet globaalista energian tuotannosta. Tämä edellyttää akkuja, kysyntäohjausta, vetypohjaisia polttoaineita, vesivoimaa ja vieläkin enemmän. Vuonna 2045 ollaan jo uudessa maailmassa. Autot kulkevat sähköllä tai polttokennoilla, lentokoneet käyttävät edistyneitä biopolttoaineita tai synteettisiä polttoaineita ja teollisuus käyttää laajasti hiilen talteenottoa ja vetyä.

Rahaa olisi, missä projektit?

Tällä hetkellä vuosi-investoinnit fossiilisiin polttoaineisiin ovat noin 900 miljardia euroa ja uudistuvaan energiaan, sähköverkkoihin ja akkuihin noin 450 miljardia euroa. Vuosikymmen loppupuoliskolla fossiiliset investoinnit olisi saatava putoamaan puoleen ja uudistuva plus sähköverkot plus akut kasvamaan 1200 miljardiin dollariin. Suuri ongelma on myös investointien maantieteellinen sijoittuminen suhteellisesti liikaa kehittyneisiin maihin. Kehittyvien maiden (Emerging Markets and Developing Economies) väestöosuus maailmassa on 2/3, mutta niiden energiainvestoinnit ovat 1/3 ja puhtaan energian investoinnit vain 1/5 nykyinvestoinneista. Puhtaan energian investoinnit kiinnostavat sijoittajia. Vuodelle 2021 kansainvälinen energiateollisuus ennakoi 7 % kasvua. Rahaa olisi tulossa enemmän kuin on järkeviä projekteja. Varoittavat myös riskeistä, jos verkkoinvestointien hitaus estää tuulivoiman tai aurinkoenergian käyttöönottoa. Saman luulisi koskevan myös energian varastointia.

Putoan kärryiltä

Kyllä tämä on meikäläiselle mahdoton tehtävä. Nyt jossain ymmärtämisen yrittämisen välissä luen Helenin Kaj Luukon blogia eri energialähteiden päästöistä. https://www.helen.fi/helen-oy/vastuullisuus/ajankohtaista/blogi/2019/p%C3%A4%C3%A4st%C3%B6iss%C3%A4-on-eroja . Hän kertoo puun ja turpeen olevan todellisia pahiksia, jopa pahempia kuin kivihiili tai öljy. Sitten hän esittää toisen kaavion joka perustuu elinkaarilaskentaan ja sähköntuotannon. Nyt puu ja biomassa pärjäävät paremmin. Ne hakkaavat nelinkertaisesti kivihiilen ja tuplasti maakaasun. Ongelmaa tässä miettimisessä on. Puu, meidän ikimuistoinen polttoaineemme tuottaa energiayksikköä kohti 14 % enemmän CO2 -päästöjä kuin kivihiili. Ja vielä enemmän kuin jyrsinturve. Poltettavilla biotuotteilla keskimääräinen luku taitaa olla 20 % alle hiilen. Polttaminen on ongelma. Jo heti alkuun ryhdyn putoamaan kärryiltä ja nyt pitäisi ryhtyä ymmärtämään isoja asioita. 

Otetaan nyt kuitenkin hehtaari metsä. No jos vaikka leikisti kuviteltaisiin puuta lähtevän hehtaarilta 150 mottia, kohtuullisen hyvää metsää siis. Aukkohakataan metsä, kolmannes menee tukkipuuksi, kolmannes kuitupuuksi ja viimeinen kolmannes hakkeeksi. Ilmaan vapautuu 2/3 puiden sisältämästä hiilestä ja muuttuu hiilidioksidiksi. Hehtaarissa metsää on hiiltä 69 tonnia ja 2/3 osasta siitä syntyy 170 tonnia hiilidioksidia. Päästöhinnalla 50 euroa per CO2-tonni homman päästöarvo olisi € 8500:-. Tuon samaisen puutavaran myyntihinta taitaa olla noin 12000:-. Jos olisi toimiva metsien päästökauppa, metsänomistaja olisi saanut rahaa, hiilidioksidi olisi jäänyt toistaiseksi metsään, metsä olisi jatkanut elämäänsä vielä 40 vuotta, mutta metsäteollisuus olisi jäänyt ilman raaka-ainetta, tukkeja ja sellupuuta. No, ei se näin yksinkertaista ole. Jos keksit ratkaisun kuka maksaa, kenelle maksaa, milloin maksaa ja mistä rahoista, ja jos vielä kerrot kuka sen metsän omistaa, kun päästökaupparahat on saatu, niin olet varsin tervetullut jatkamaan keskustelua ja valistamaan minua.

Bioenergiasta suuret päästöt

Asioihin sisältyy annos mystiikkaa. Yksi niistä on puupolttoaineen päästöttömyys. No, eihän se niin ole. Puun tai sahajauhon tai hakkeen polttamisesta vapautuu ilmakehään puun sisältämä hiili hiilidioksidin muodossa. Hiiltä on puussa 50 % sen painosta ja hiilen paino muuttuessaan hiilidioksidiksi on 3,7 kertainen. Eli jotain kummallista, puun paino lisääntyy 1,8 kertaiseksi sen muuttuessa kaasuksi. Voiko tavallinen insinööri tällaista tajuta. Tonni poltettua puuta tuottaa siis 1,8 tonnia hiilidioksidia. Puun polttoa on haluttu väittää päästöttömäksi sillä perusteella, että ilmaan joutunut kaasu asettuu heti uusiin kasvaviin puihin. Ajatus sinänsä. ”Kun metsäenergian käyttöä lisätään, niin lyhyellä aikavälillä päästöt voivat olla suuremmat kuin kilpailevilla fossiilisilla polttoaineilla kuten kivihiilellä, öljyllä tai maakaasulla ja jos bioenergiaa lisätään nopeasti, niin päästöt ilmakehään kasvavat eikä metsien kasvu riitä poistamaan vastaavaa määrää”, sanoo VTT:n johtavan tutkija Kim Pingoud.

Nyt menee varsinaisesti jalat alta, kun ei ymmärrä edes puuenergian oikeita päästöarvoja. Maailmassa puun poltto on valtava ja pääasiallinen energiankäyttö esimerkiksi Afrikassa ja muualla kehittyvissä maissa. Puun käyttö on myös metsätuhon merkittävä lähde.

Pitkän ajan ruuvipenkki?

Eero Paloheimo esitti muutama vuosi sitten Saharan metsitystä. Minäkin olin mukana laskeskelemassa metsityksen kustannuksia ja hyötyjä. Veli Pohjonen arvioi kastellun metsän kasvua ja me, Kontulan Eeron kanssa laskimme syväkaivojen, aurinkoenergialla toimivien pumppujen, infrastruktuurin, kylien ja kaupunkien kustannuksia. Projektin aikataulu oli 80 vuotta. Vuosikustannukset ja lainojen takaisinmaksut nousevat alun 200 miljardista loppuajan 700 miljardiin vuodessa. Rahat saataisiin takaisin 50 euron päästömaksulla per CO2 tonni. Mieletön 8 miljoonan neliökilometrin metsä haukkaisi neljänneksen maailman ylijäämäpäästöistä.

Niin se on, kaikki vaatii vähintään 80 vuotta, hakkuuaukion muuttuminen metsäksi jälleen, väestönkasvun hillintä, Saharan viherryttäminen. Ainoat, jotka tässä ilmastonmuutoksen torjunnassa toimivat nopeasti ovat yritykset ja tutkimuslaitokset. Silti sijoittavat valittavat projektien puutetta. EU yrittää metsien luokittelusysteemiä, taksonomiaa. Sijoittajat kaipaavat tietoa. Metsänomistajat Suomessa pelästyvät. Viedäänkö meiltä metsät? Tuleeko ruuvipenkki?

Mikä on Suomen ilmastodiili?

Mutta katsotaan vielä Suomea ja mietitään, onko tarvittava raha pieni vai suuri?

Ryhdyinpä hieman tarkastelemaan, onko tuo päästömäärä rahaksi arvioituna eri sektoreilla suuri vai pieni. Jos se on pieni, luulisi korjausliikkeen olevan helppo. Suomen bruttokansantuote on 235 miljardia euroa. Meidän CO2 ekv -päästöjen määrä on 63 milj. tonnia. Siitä kun vähennetään metsien hiilinielu 26 milj. tonnia netoksi jää 37 milj. tonnia. Jos luku kerrotaan 50 eurolla saadaan ”päästökauppa-arvio”. Se näyttäisi olevan 1,9 miljardia eli 1,8 % kansantuotteesta. Jos sitten katsellaan jotain toimintoja erikseen ja aloitetaan vaikkapa asumisesta. Asumisen vuosikustannukset koko maassa ovat noin 30 miljardia ja asumisen päästöt ovat pikalaskelman mukaan 1,8 % asumiskustannuksista. Toinen esimerkki: maatalous ja metsänhoito. Maatalous tuottaa paljon päästöjä suhteessa tuottajien liikevaihtoon. Päästöjen laskennallinen arvo on jopa kolmannes liikevaihdosta. Mutta jos maatalous ja metsänhoito niputetaan, liikevaihdoksi tulee 6 miljardia euroa ja hiilinielut pudottavat nettopäästöt lähes nollaan. Liikenne puolestaan aiheuttaa 18 % maamme kasvihuonepäästöistä. Maantieliikenteen liikevaihto on noin 35 miljardia ja päästöjen laskennallinen vuosiarvo noin 0,5 miljardia eli päästöjen kauppa-arvo on noin 1,4 % liikevaihdosta. 

Rahaa tarvitaan maailman armeijoiden verran alkuun ja sitten tuplasti

Näissä tunnelmissa jätän tämän globaalin ongelman viisaampien tekijöiden huomaan. Samalla totean ilmaston lämpenemisen torjunnan olevan hidasta sorttia. Tällä hetkellä ei olla vielä lainkaan oikealla polulla. Glasgowin viisaudet olivat kyllä edessäni monimutkaisuutta lisäämässä. Yksi asia tuli kuitenkin aika selväksi. Homman mittakaava. Nyt käydään puolustustaistelua maapallon ilmaston suhteen. Siihen mobilisoitavat voimavarat ovat paljolti yksilöiden toimintaa, mutta rahan täytyy osallistua tähän taisteluun. Rahaa ei tarvita paljon. Sitä ei tarvita nyt alkuun kuin sama määrä jonka maailman armeijat käyttävät vuosittain. Eli 2000 miljardia euroa vuodessa. Rahaa tarvitaan jatkuvasti, mutta se ei pala tyhjän panttina, eikä siitä tule päästöjä. Rahamäärän tulee nousta. Jotkut viisaat ovat arvioineet vuonna 2040 tarvittavan jo 5000 miljardia euroa vuodessa.  Maailman bruttokansantuotteesta ilmastotaistelu vaatii vuosittain 5 %. Tämä ei ole kuin osittain uutta rahaa, se on pääosin vanhan rahan uutta suuntaamista. Se on tuottoisaa rahaa. Meidän Afrikan esimerkkimme mukaan metsitykseen sijoittamalla elää 100 miljoonaa ihmistä. Ja se on vain pieni osa rahasta. Paljon vai vähän? Köyhillä paljon, rikkailla ei mitään.