Kirjoitin pari vuotta sitten blogin aiheena ”poliitikot puhuvat ilmastonmuutoksesta ja sähköautoista”, siteerasin siinä Jaan Krossia hänen kirjastaan ”Pietarin tiellä”, WSOY, 1993. Hän kirjoitti: ”Valta pyörittää meitä kaikkia. Ei vain aina niin läpinäkyvällä tavalla. Vallan kohteliaisuus, vallan laillisuudentavoittelu, vallan moraalisuus – kaikkihan se on pelkkää teatteria… Ettekö vielä ole nähnyt sen lävitse? Ei valta halua olla kohtelias, ei laillisuusmielinen, ei moraalinen. Valta haluaa olla vallassa. Ja pysyä vallassa.”
Jaan Kross ei kirjoita meidän ajastamme. Hän kirjoittaa tsaarienaikaisesta hallinnosta 1700-luvun keskivaiheilla. Minua kiinnostaa hallinnon sielu. Onko Krossin kuvaamassa silloisessa hallinnossa jotain samankaltaisuuksia nykyiseen menoon? Jutun lopussa oli kappale nimeltä ”Harakan räpistelevä lento”. Siinä ei kirjoitettu meidän liikenneministerimme räpistelystä vaan isommista asioista.
Berend Falck, kirjan sankari pohtii: ”Mitkä ovat kohtaloita määräävien tapahtumien tuntomerkkejä ja mittapuita? Niitä mittapuita ei ole olemassa inhimillisten oletusten ulkopuolella, ja ne taas arvatenkin perustuvat historian kokemuksiin. Mutta se, mitä me oletamme tapahtumien tulevasta vaikutuksesta, on toisen kokemuksen mukaan väärääkin väärempi, liian usein väärä jotta vastuuntuntoisempi suhtautuminen yleensä saattaisi uskoa mihinkään eteenpäin viittaavaan. Sillä liian usein tapahtumat, joita me niiden sattuessa tuskin huomaamme, osoittautuvat perästä päin läheistemme tai meidän itsemme olemassaolon tienhaaroiksi ja vedenjakajiksi. Mutta tapaukset jotka tuntuvat muuttavan toiseksi, ellei sentään valtakuntien niin ainakin maakuntien ja kaupunkien elämänkulun, eivät muuta tosiasiassa maailmaa sen enempää kuin harakan räpistelevä lento.”
Siinäpä se. Asioitten merkityksen ja tulevan vaikutuksen arviointi tänään on vaikeata. Joku pitää odotuksia, tavoitteita ja keinoja väärääkin väärempinä, joku taas uskoo niihin kuin pukki sarviinsa. Vasta kun nykyisyys on selkämme takana, näemme totuuden. Ja sekään ei välttämättä ole koko totuus.
Edellisessä blogissani käsittelin saksalaisen sosiologin Hartmut Rosan ajatuksia. Yksi niistä jäi pyörimään mielessäni. Hän puhui hitaista ja nopeista sosiaalisen sektorin ilmiöistä, hän sanoi hitaiden ja nopeiden ilmiöiden synkronoinnin tuottavan vaikeuksia. Toisaalta hän sanoi, että nykytilanteessa kaikki on liian hidasta: talous on liian hidas, kulttuuri on liian hidas ja sielukin on liian hidas. Tämä rupesi kiinnostamaan. Mitkä muutoksista ovat tai voivat olla nopeita ja mitkä taas ovat auttamattoman hitaita? Hän vaatii taloudellista vallankumousta, poliittista reformia ja kulttuurista vallankumousta. Jussi Pallasmaa taas vaatii Pekka Korpisen kanssa käymässään kirjeenvaihdossa entiselle kyseenalaiselle polulle palaamisen sijaan teknillis-taloudellis-kulttuurista strategiaa.
Niin, siis kysymys oli ilmiöiden hitaudesta tai nopeudesta. Enhän minä pysty arvioimaan globaalia strategiaa, enkä edes Suomen strategiaa teknillis-taloudellis-kulttuurisesti. Yritän kuitenkin ymmärtää jotain käytännön asioita, sellaisia joista olen aiemmin blogeja väsätessäni kerännyt tietoja. Mitä niitä nyt olisi muutosilmiöitä: väestönkasvu, elintaso, CO2-päästöt, koulutus, urbanisaatio, liikenne, elinikä, onnellisuus? Olisiko näistä toisiinsa hyvinkin kietoutuvista ”mittareista” luokiteltavissa nopeita ja hitaita ilmiöitä? Ja voisiko tarkemmin arvioida kunkin ilmiön aikaan ja paikkaan liittyviä hitausvoimia?
Olkoon tämä sirkus nyt alkukuvana nopeiden ja hitaiden etsinnässä. Yleisesti väitetään nopeiden syövän hitaat. Mahtaneekohan tuo totuus päteä makroilmiöihin. Nopeat ovat herhiläisinä, moittivat hitaita. Bisnes on nopea, se moittii hidasta byrokratiaa. Politiikka on myös nopea, sen elinaika on vaaleista vaaleihin. Budjetintekijät sanovat, ettei istuntokausi sovi budjetin aikajaksoksi. Meilläkin tehdään nyt 12 vuoden Liikenne 12 -suunnitelmaa. Ministeri Harakka sanoo sen olevan pitkä, mutta myös laaja. Toteaa kuitenkin, ettei maailma ole sittenkään valmis. Uskoo kuitenkin olevansa menossa valoa kohti. Onko kysymyksessä nopea vai hidas prosessi?
Väestönkasvu
Väestönkasvu on perusongelma hitaiden kategoriassa.
Väestö kasvaa hitaasti, 1 % vuodessa, mutta sen pysäyttäminen ei onnistu edes
80 vuodessa. YK:n ”medium variant” ennustaa väestön kasvavan 11 miljardiin
ihmiseen vuoteen 2100 mennessä. Kasvu on syntyneiden ja kuolleiden erotus.
Alueittain mukaan tulee siirtolaisuus. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on nyt
1,1 miljardia asukasta. Heillä syntyy vuosittain 39 miljoonaa lasta ja kuolee 9
miljoonaa ihmistä. Väki lisääntyy joka vuosi 30 miljoonalla uudella
afrikkalaisella. Se on kolmannes koko maailman väestönkasvusta. Tutkijat
sanovat erityisesti uskonnollisten syiden Afrikassa estävän
perhesuunnitteluohjelmien toteuttamista. Suuri perhe on turva vanhemmuuteen. Ongelmat
heillä ja meillä ovat vastakkaisia. Heillä on liikaa nuoria, joille ei löydy
työtä eikä toimeentuloa. Meillä on taas liikaa vanhuksia joille ei löydy
hoitajaa eikä hoidon maksajaa. Heillä ei ole rahaa ja hyvinvointia. Meillä on
niitä molempia, mutta jakautuvat epätasaisesti.
Vasen kuva kertoo syntyvyydestä miinus kuolleisuudesta, siis väestön lisäyksestä. Maailma on onnistunut 60 vuodessa pudottamaan kasvun 2 prosentista 1 prosenttiin. EU on tehnyt saman 1 prosentista nollaan. Kiina on pudottanut kasvun 3 %>0,5 %, Intia 2,5 %>1,5 % ja Pohjois-Amerikka 1,4 %>0,4 %. Kaikesta huolimatta tulevaisuus näyttää huonolta. YK:n väestöennuste oikeanpuoleisessa kuvassa kertoo, että vuoteen mennessä 2050 kaikki maanosat kasvavat. Sitten alkaa lievä kutistuminen, paitsi että Saharan eteläpuolinen Afrikka räjäyttää pankin. Pallomme väkiluku nousee vuonna 2100 yli 11 miljardin. On myös High ja Low variantit. Melkoinen haarukka. Väestötiede ei ole mikään tarkkuustiede.
Ehkä tämän synkän jutun joukkoon mahtuu vielä pieni tarina. Edesmennyt suurlähettiläs emeritus ystäväni kertoi ostaneensa paikalliseen suurlähetystöön 200 kordarin paketin ja asetti sen kaikkien vapaaseen käyttöön. Muutaman päivän päästä paketti oli tyhjä ja hän marssi apteekkiin täydennysostoksille. Kun toinenkin paketti oli tyhjä, oli taas mentävä apteekkiin. Silloin apteekkiväki kerääntyi ihailemaan ostajan mahtavaa vitaliteettia.
Toinenkin tarina: minulla oli Libyassa töissä algerialainen
yhden lapsen pariskunta. Kysyin heiltä ehkäisystä ja liiallisesta lapsenteosta maassaan.
He kertoivat, ettei maaseudulla nainen voi mennä yksin apteekkiin, mies
tarvitaan mukaan kontrolloimaan. Mies ei hyväksy ehkäisyä. Niin, mies taitaakin
olla ongelman juurisyy. Niin, riittäkö asian ratkaisuun naisten koulutus. Ja
saadaanko miehet ymmärtämään? Epäilys herää.
Väestönkasvun muutosmahdollisuus kuuluu sarjaan hitaita prosesseja. Meillä Suomessa hedelmällisyys eli naisten elinaikanaan synnyttämien lasten keskimääräinen lukumäärä oli vuonna 1900 Afrikan nykyisellä tasolla, eli 4,7 syntymää per nainen. Siitä kesti 43 vuotta, kunnes hedelmällissyysluku saavutti sotien aikana vuonna 1943 tason 2,1. Sitten se kyllä ponnahti juuri kriisiaikaan suurten ikäluokkien syntyyn, kun hedelmällisyysluku ponnahti tasolle 3,5. Maailmassa se on nyt 2,4. Voisiko Afrikassa odottaa samaa kehitysvauhtia? Ennusteiden mukaan Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa hedelmällisyysluku olisi 2,0 vuonna 2100. Heillä siis kestäisi 80 vuotta sama prosessi, joka meillä kesti runsaat 40 vuotta. Afrikkalaisiako nyt maailman väestökatastrofista syytetään?
Mikä keinoksi väestön liikakasvuun?
Kysymys kuuluu, mikä keinoksi? Afrikan maissa
koulutuksella on selvä korrelaatio hedelmällisyyslukuun. Kahden vuoden
keskimäärisellä naisten koulutustasolla hedelmällisyysluku on 6 tai yli
(esimerkkinä Niger), 10 vuoden koulutustaso johtaa hedelmällisyyslukuun 3,5
(esimerkkinä Etelä-Afrikka). Tutkijat ovat havainneet juuri koulutustason
korreloivan parhaiden hedelmällisyyden laskun kanssa. Koulutustason nostaminen
on hidas prosessi. Onko nopeampia? Tutkijat kiistelevät YK:n ja muiden organisaatioiden
tarjoamista perhesuunnitteluohjelmista. Parhaimmissa tapauksissa laajoilla
ohjelmilla, jotka sisälsivät neuvonnan lisäksi ehkäisykeinojen tarjontaa
(pillerit, kondomit, ruiskeet, kierukat ja sterilisaatio) saavutettiin parissa
vuodessa 1,0-1,5 pudotus hedelmällisyydessä. WHO sanoo ehkäisypalvelujen
tarjonnan 700 miljoonalle kehitysmaan naiselle maksavan 6 miljardia euroa
vuodessa. Toimintaa tulisi rahoittaa entistä tehokkaammin myös ao. maiden
osalta, mutta se edellyttäisi enemmän opetusta, työpaikkojen luomista,
tehokkuutta tulojen luomisessa ja verojen keräyksessä, ja kaiken lisäksi verojen
korotusta. Syntyykö lisää hitausvoimia. Muuten, jos ongelmasta todella noin
vähällä rahalla selvittäisiin, niin olisi pantava lisää rahaa tuuttiin. Hyödyt
ovat uskomattomat. Hyötykustannussuhde ylittää muunlaiset investointikohteet.
Minä uskon vakaasti afrikkalaisten itse hoitavan ongelmansa. Heilläkin on hyvä laskupää.
Ilmastonmuutoksen torjunta, nopea vai hidas?
Ilmastonmuutos on toinen maailman suuri kriisi
väestönkasvun lisäksi. Maat asettavat hiilineutraalisuuden tavoitteita. Joku
sanoo puheiden olevan pelkkää blaa blaata. Jotkut uskovat pyöräilyn pelastavan
katastrofilta. Jotkut taas sanovat urbanisaation olevan osa ongelman ratkaisua.
Jotkut puhuvat metsien istutuksista, jotkut taas sähköautoista. Lihansyönnistä
luopumiseen uskotaan suurena hyppäyksenä, vegaanien määrä kasvaa. Voiko
kulutusjuhlista luopua? Ja riittäkö se, että luovuttaisiin? Taloja eristetään
paksuilla villoilla, toisaalta ilmastointikoneet tekevät kauppansa kautta
maailman, riippumatta siitä onko talossa mitään eristyksiä, kunhan saa
viileyttä. Tavaraa kuljetetaan, nettikauppa vähentää ostosmatkoja, mutta
pakettiautot pyörivät jakelutehtävissä. Tuulimyllyt pyörivät, lämmön ja sähkön
varastointia kehitetään, biopolttoaineiden riittävyys herättää kysymyksiä.
Vety, sekö ratkaisee? Miten priorisoida? On säästettävä ja tuotettava. On
päätettävä ja tutkittava. On käytettävä rahaa ja säästettävä rahaa. Pandemia
sekoittaa kuviota. Antaa myös uskallusta uuteen. Velanotto tuntuu rahan
panemiselta pankkiin. Velat muuttuvat saataviksi. Onko ihminen enää kuvioissa
mukana? Onko tälle olemassa ratkaisukaavaa? Regressioanalyysiä tai sumean
logiikan ratkaisua? Auttaisiko tekoäly ja big data? Liian monta tuntematonta? Vai onko luotettava viisikon tilanneälyyn?
Omalta osaltamme? Mutta kuka maailmasta huolehtii? Ennen uskottiin Jumalan
huolehtivan, nyt usko on mennyt. Kuka sitten? Sitä ei kukaan tiedä.
Jos nyt tässä blogissa ryhtyisin noita ilmastonmuutoksen nopeita ja hitaita etsimään sivuja tulisi aivan liikaa. Nytkin jo väsähdit tuohon väestönkasvuun. Jatketaan seuraavassa blogissa.
Miljoonien molekyylien yhteinen yksilökaiho
Iki-Kianto kertoi aikanaan Venäjän puolelta Suomen
puolelle porolla ajellessaan kuulevansa jotain: ”Se oli miljoonien
molekyylien yhteinen yksilökaiho! Se liitää, leijailee ilmassa ikään kuin
harmaja havukka, se soittaa kuulumattomia säveleitä ilman kielillä, se
kummittelee pimeässä yössä aivan kuin yhteen pisteeseen tuijottava pöllö.
Kaikki on hiljaa alhaalla, mutta salaperäinen humina kuuluu – ylhäältäkö?
alhaisuuden alapuoleltako? mistä? ei kukaan oikein tiedä, mutta se kuuluu...”
Nyt juuri aivan tällaiselta nykytila kuulostaa: miljoonien molekyylien yhteinen yksilökaiho! Kuuletko mitään?
