Ryhdyin tuon Elielinaukion innoittamana ihmettelemään aluetta laajemmin. Pysähdyin Oodin eteen ja mietiskelin kansalaistoria. Itseasiassa halusin löytää sen torin. Tiesin sen olevan jossain Sanomatalon, Oodin ja Musiikkitalon kulminaatiopisteessä, mutta en osannut hahmottaa sen paikkaa. Tori on yleensä rajattu tila ja sen voi paikallistaa, aluksi tuotti vaikeuksia, nyt hahmottui. Olin juuri kuullut miten paikka on erityisesti nuorten käytössä. Joskus ihmettelemäni kalteva ruohikkoaukio, joka laskeutuu Musiikkitalolta alas torille, sekin on valtavan suosittu paikka, täynnä väkeä. Mainio juttu, torit ja aukiot ovat juuri tehty ihmisten kohtaamista varten. Usein myös kaupantekoa varten, mutta sellaistahan ei esiinny kansalaistorillamme. Kaksi asiaa kiinnitti huomiotani. Toinen niistä täysin näkymätön – illuusio vain, toinen varsin silmiinpistävä, suorastaan häikäisevä. Ensimmäinen asia on jo unohdukseen siirtyneet makasiinit ja toinen tämä silmiinpistävä.
Mitkä makasiinit ja mikä rata?
Koko makasiineihin liittyvä historia on runsaan sadan vuoden mittainen. Makasiinit rakennettiin vuonna 1899 palvelemaan vuonna 1862 valmistuneen rautatien ja erityisesti vuonna 1870 valmistuneen Pietarin radan tarpeita. Satamarata kääntyi makasiinien päätyjä hipoen nykyiselle Baanan pyörätielle Rautatiekatujen leikkauksessa. Makasiinien käyttö loppui 80-luvulla rautateiden kappaletavaraliikenteen hiipuessa ja lopulta siirryttyä Pasilan suureen terminaalirakennukseen. Mekin pääsimme mukaan suunnittelemaan vihivaunuratoja automaattisen kuljetuksen hoitamiseksi. Sekin terminaali on nyt muuttunut rautakaupaksi. Kaupunki elää nopeaa muutosta.
Mitä itse radalle tapahtui? Vielä Kamppi-Töölönlahti osayleiskaavassa 1991 rata oli säilytetty. Osayleiskaavaa väännettiin Erkki Tuomiojan johdolla ja meikäläinenkin pääsi siihen vetämään pukinsorkkiaan. Juuri eläkkeelle siirtynyt pitkäaikainen Helsingin kaupunkisuunnittelun maestro Lars Hedman halusi Hesarin mukaan vetää yli osayleiskaavasta Tuomiojan ja Muroleen "pukinsorkat" ja toivoi Helsingin kaupunginhallituksen palaavan kaupunkisuunnittelijoiden osoittamaan lähtöruutuun. Kampin laakso ja puistot merkitään puistoalueiksi ja linja-autoasema siirretään rautatieaseman viereen, Asema-aukion pohjoispuolelle, jonne se luontevasti sopii. Osayleiskaava sitten hyväksyttiin Pekka Korpisen allekirjoituksin. Kukaan arkkitehti ei siihen halunnut nimeään panna.
Vuoden 1992 yleiskaava ja Vuosaaren satamapäätös sitten laukaisivat Helsingin ranta-alueiden uuden tulevaisuuden ja satamaradan kohtalon. Päätös Vuosaaren satamasta syntyi Helsingin valtuustossa pitkien kiistojen jälkeen, 253 selvitysraportin ja 11500 raporttisivun höystämänä. Se tapahtui vuonna 2002 äänestystuloksella 58-27. Kaikki oli alkanut kaupunginvaltuuston satamapäätöksellä vuonna 1996 tai oikeastaan yleiskaavasta vuonna 1992. Siinä esitettiin Vuosaaren satamaa sekä Jätkäsaarta ja Sörnäistenrantaa/Kalasatamaa selvitysalueiksi, jos satamatoiminnot niiltä poistuvat. Se oli Pekka Korpisen suuri voitto.
Mutta, tyhjäksi jääneet makasiinit, mitä niissä tapahtui? Ne tulivat täyteen muuta toimintaa. Se oli tietynlaista alakulttuuria, underground oli päivän sana. Kaupungin keskustaan syntyi ”kirjava talo”, mahtava sellainen. Oli kauppaa, oli konserttisalia, oli työpajaa, varsinaista garage-kulttuuria – oli tietysti pultsareitakin. Pekka Korpinenkin sanoi innostuneensa Muu ry:n toiminnasta ja harkinneena laajempaa makasiinien säilyttämistä. Ajatteli että vanhan ja uuden viritys olisi mahdollinen. Mietiskeli myös Renzo Pianon erästä projektia, jossa vanha rakennus oli jätetty uuden lasirakennuksen sisään. Pekka Niska tanssin harrastajana oli suunnittelemassa tanssintaloa ja havaitsi makasiinin rekonstruoinnin hyväksi ideaksi. Olisi ollut valmis tiili tiililtä homman hoitamaan. Ideat kuolivat ja makasiinit kuolivat. Ei jäänyt edes sitä muistoseinää.
Varsinainen rataleikkauksen käyttötarkoitus on vuosikymmeniä ollut nelikaistainen moottoriväylä, keskustan kehätie. Sellainen suunnitelma oli voimassa vuodesta 1959 vuoteen 2020. Muita käyttötarkoituksia oli mm. raitiotielinja Jätkäsaareen sekä vuonna 2017 esitetty urBaana. Minun salainen ajatukseni on, että jonain päivänä rataleikkauksessa on mahtava galleria liiketiloineen, siellä kulkisi myös rakastettu pyöräbaana.
Rataleikkauksen historiaa
Rataleikkaukseen tehtiin rata vuonna 1891. Se toimi ratana 1950-luvun lopulle saakka, kunnes valtaajat astuivat kehiin. Rataleikkaukseen asettuvaa liikenneväylää ei vielä ollut vuoden 1954 Lindgren-Kråkström -keskustasuunnitelmassa. Siinä oli nimenomaan säilytetty satamarata. Rataleikkauksen suuri liikenneväylä esiintyi virallisesti ensimmäistä kertaa Alvar Aallon luonnoksissa vuonna 1959. Se ylitti ratapihan Liisankadun ympyrästä terassitoreille ja painui sitten alas rataleikkaukseen. Myös Aalto oli tässä vaiheessa jättänyt satamaradan ratkaisematta. Vuoden 1960 yleiskaavassa Pasilasta tuleva pääväylä jatkui Rautatiekatujen alla tunnelissa Länsisatamaan ja viaduktina läntiselle kaaritielle. Minä taas piirtelin 50-luvun lopulla Rautatiekatujen länsipäätä, sieltä rataleikkauksen väylä syöksähti kadunalaisessa tunnelissa hautausmaiden välistä tulevalle Länsiväylälle. Purkivat sitten minun väyläni eli Leppäsuonkadun kauniine kaarineen kaksikymmentä vuotta sitten. Yleiskaavan itäinen haarautuma lähti Linnunlaulusta, josta jatkettiin itäiselle kaaritielle Pohjoisrantaan.
Vuoden 1972 Aallon jälkisammutussuunnitelmassa rata oli selkeästi merkitty. Se kulki liikenneväylän kanssa rinnakkain. Keskustan kehäväylä olikin voimissaan vielä vuonna 2017 urBaanaa suunniteltaessa. Silloin ehdotettiin varsinainen kehäväylä painettavaksi syvätunneliin. Eipä se enää pinnassa voi mennäkään: kukapa nyt Baanasta luopuisi. Nyt Vapaavuoren ajaman keskustan tunnelikokoojakadun myötä vanha linjaus Ratakatujen alla on hylätty ja koko väyläkin vaikuttaa ainakin toistaiseksi hylätyltä. Rataleikkauksen moottorikehäväyläsuunnitelma eli siis elämäänsä vuosina 1959-2020 ja satamarata taas todellista elämäänsä vuosina 1891-2009.
Olisiko jotain tehtävissä?
Lopuksi kysyn itseltäni olisiko jotain tehtävissä, mikä on jäänyt tekemättä? Jäikö siis jotain tekemättä? Minua ajatteluttavat nuo paviljongit ja makasiinin muistopätkät. Olisiko niistä jotain villoja toteutettavaksi – nyt hännästä jälkeen päin? Kansalaistori ja Makasiinipuisto vaikuttavat hyvin autioilta. Aiemmin listoilla olleet paviljongit tuntuisivat kivalta ajatukselta. Voisihan sinne tehdä esimerkiksi mahtavan kasvihuoneen lakkautetun Viikin Gardenian uudelleensyntymisenä. Keskeinen paikka takaisi kannattavuuden. Keskustelin tästä ystäväni Pekka Salmisen kanssa. Yhdessä fabuloimme.
On vielä yksi juttu. Mainitsin edellisessä blogissani Rautatiekatujen gallerian. Martti Aihan ja SRV:n kehitelmä, nimeltään urBaana, jossa minäkin sain olla alkuvaiheessa mukana, se sortui. Ei ollut kehiteltävissä riittävästi volyymia. Nyt olisi jatkettava ajattelua. Toisenlaisella konseptilla. Jos ei mitään ajatella, jos idea tai projekti ei ole agendalla, ei mitään synny. On jatkuvasti synnytettävä - siinä se.
Joku ulkomainonnan tekijöistä kertoo markkinoijien arvostavan ulkomainonnan voimaa laajan peiton ja korkean toiston viestintäkanavana. Sen sanotaan myös tuovan ihmisille turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Erityisesti tällaista sanotaan tapahtuvan koronakriisin aikana. Mainostajan tekstin mukaan ulkomainonta tavoittaa heterogeenisen yleisön: naiset, miehet, nuoret, keski-ikäiset ja vieläpä seniorit. Erityisesti liikkuvat ja aktiiviset ovat potentiaalisen ostopäätöksen tekijöitä. Heidät ulkomainonta sytyttää. Digitaalisen ulkomainonnan sanotaan olevan ympäristöystävällistä. Siihen ei liity lainkaan paperia.
Ei tämä ulkomainonnasta valittaminen ole ensimmäinen kerta. Olen erityisesti itkenyt ratikoiden mainosvaunuista. Haluaisin itkeä vielä tienvarsimainonnasta, joka on tehty ilmoituspohjaiseksi, mutta toisella kertaa. Jos haluat kuulla vanhaa itkua lue: https://penttimurole.blogspot.com/2016/04/digiaika-mutta-paperimainoksia-ja.html?m=0
Kaupunki yrittää ohjeistaa ja hyvin yrittääkin. Helsingin kaupungilla on kolmisivuinen ohje sähköisten vaihtuvanäyttöisten mainoslaitteiden sijoittamisesta rakennusten julkisivuun tai tonteilla. https://www.hel.fi/static/rakvv/ohjeet/Sahkoiset_vaihtuvanayttoiset_mainoslaitteet.pdf
Kiellettyjä alueita ovat mm. Senaatintori ympäristöineen, Esplanadin puisto, Vanha kirkkopuisto, Kaivopuisto, Hietalahden tori, Kauppatori ja Kasarmitori. Myös arvokkaat ympäristökokonaisuudet kuten Olympiakylä, PuuKäpylä, Puu-Vallila, Torkkelinmäki ja Suomenlinna ovat kieltoalueita. Mainitaan myös rakennuksia joiden edustalle näyttötauluja ei saa sijoittaa: Ateneum, Säätytalo, Vanha Ylioppilastalo, Työväenopisto, Päärautatieasema, Eduskuntatalo, Finlandiatalo ja Kansallismuseo. Vielä mainitaan puistot, ranta-alueet, avoimet maisematilat, Viikin pellot, kirkkojen ja hautausmaiden ympäristöt sekä taideteosten ympäristöt. Siltasuunnittelija ei myöskään pääse rahoittamaan sillan ylläpitoa mainostauluilla, sillä sillat ovat kielletty alue mainosnäyttöjen suhteen.
Että menikö tämä blogi tällaiseksi turhan valittamiseksi? Eikö parempaa tekemistä olisi? Se on niin, että usein asioita lähestytään negaatioiden kautta. Valittaminen on helppoa, mutta oikean ratkaisun esittäminen on vaikeata. Tai onko tässä siitä kysymys, että:
— Antoine de Saint-Exupéry
