Nyt olisi opittava käyttäytymään kultaiseen malliin 50-luvun tapaan. Minulla on edessäni Käytöksen kultaisen kirjan kuudes painos vuodelta 1964. Alkuperäinen teos ilmestyi vuonna 1954. Sen kirjoitti Tuomi Elmgren – Heinonen (1903-2000). Hän oli laulaja, kirjailija, tapakouluttaja ja Rudolf Steinerin luoman antroposofisen liikkeen aktiivi. Kauniit somistuskuvat oli piirtänyt Helena Malisto. Kustantaja oli WSOY. Ensimmäisen kultaisen kirjan kirjoitti Erasmus Rotterdamilainen vuonna 1530: Kultainen kirja: Nuorten hyvistä tavoista. Aiheesta on uudempiakin kultaisia kirjoja: Sirkka Lassila kirjoitti vuonna 1990 Uuden käytöksen kultaisen kirjan: Hyvät tavat – luonteva käytös (WSOY).
Ensin valistetaan Erasmus Rotterdamilaisen viisaudella: ”Eij yxikän taida idzellens wanhembia eli Isänmaata walita / mutta ymmärrystä ja tapoja taita jocainen idzellens toimitta…”
Esipuheessaan kirjailija kirjoittaa: ”Kun tietää miten tärkeän merkityksen kulttuurihistorioitsijat antavat eri aikakusien arkipäiväisimpienkin tapojen kuvaukselle määrittäen niiden perusteella jonkin aikakauden sisäisen ’diagnoosin’, niin ymmärtää, että kuohumistilassa oleva nykyaika – vanhan hävitessä ja uuden muovautuessa – seurustelumuotojaan kiteyttämällä eräällä tavoin etsii itseään.”
Mistä saa seurassa puhua ja mistä ei? Siinäpä olisi varmaan yleispätevä ohje tällekin päivälle. Itsestään ei tule puhua, ei ainakaan hyvistä puolista. Ihmiset ovat yleensä paljon vähemmän kiinnostuneita jonkun henkilön omasta persoonasta kuin henkilö itse on. Ketään ei saa loukata puheillaan, varsinkin huonoja välejä jonkun seurassa olevan suhteen ei saa näyttää. Kärsittyä vääryyttä tai syrjäytymistä ei saa valitella. Ihmiset eivät pidä marttyyreistä, vältä siis martyyriutumista. Kotiapulaishuolista ei tulisi aloittaa keskustelua, sillä keskustelun ryöpsähtäminen tähän suosittuun aiheeseen johtaa seurassa olevien herrojen karkotukseen. Ehkäpä tuo aihe on nykyisin hieman harvinaisempi, vaikka uusia kohderyhmiä on sijaan löydetty. Poliittinen keskustelu on vaarallista, jos ei varmasti olla saman mielisiä. Yleinen uskomus kuulemma on, että törkeys ja tahdittomuus vievät pitkälle. Kirjailija on sitä mieltä, että ne ”perivät palkkansa”, eikä suosittele moista käyttäytymistä.
Suomi on hiljaisten ihmisten luvattu maa. Mistä löydät puheenaiheet? Ohje kuuluu: hauskat mieluummin kuin ikävät, positiiviset mieluummin kuin negatiiviset. Oppineiden tulisi - vähemmän tietävien joukossa - jättää oppinsa kirjoituspöydän laatikkoon, vieraskielisiä sanoja ei tulisi viljellä, sukkeluuksiakaan ei tulisi kertoa vieraalla kielellä. Väittelijöiden ei tule monopolisoida iltaa, muut saattoivat kuvitella sen toisenlaiseksi ja lopullisesti ikävystyvät. Väittelijöiden tulee katseellaan koota kaikki kuulijat yhteen, kukaan ei saisi jäädä ulkopuoliseksi. Isäntäväen velvollisuus on vetää mukaan keskustelijoita, joilla on mielipiteitä, mutta eivät halua ”iskeä väliin”.
Seurustelutaito on tärkeää, siinä taitaisi meillä kaikilla olla vielä paljon opittavaa. Ainakin omalta kohdaltani olen kirjaa selailtuani oppinut paljon, jota nyt sitten tulisi ryhtyä soveltamaan.
Käytöksen kultaisessa kirjassa on paljon viisautta aterioista, ruuanlaitosta, oikeanlaisista astioista, seurustelusta ruokapöydässä ja sopivasta vaatetuksesta. Panen nyt tähän kaikille oppimattomille opiksi ja viisaudeksi oikeat juomalasit. Me emme Liisan kanssa voi tuota ohjetta noudattaa, kun juomalaseja on vain neljää sorttia. Niitähän pitäisi olla vähintään viittätoista sorttia, jotta juomingit oikealla tavalla etiketin mukaan onnistusivat.
Käyttäytyminen joukkoliikennevälineessä saa lukunsa. Ensinnäkin neuvotaan, ettei raitiovaunun perään tule juosta: ihminen on epäesteettinen läähättäessään, puhkuessaan ja huitoessaan.
Käytöksen kultaisessa kirjassa puhutaan tietysti autoilusta. Autoilu oli kirjan ilmestymisaikaan suuri nouseva trendi. Kirja on kirjoitettu 50-luvun alussa ja siinä kuvataan hauskalla ja todenmukaisella tavalla ihmisten käyttäytymistä suojatiellä ja autoilijan käyttäytymistä suojatietä lähestyttäessä. Tuolloin Suomessa oli 50 henkilöautoa 1000 asukasta kohti eli kaupungissa oli 18000 henkilöautoa. Nyt henkilöautomäärä on 15-kertainen. Silti nuo jutut ovat kuin suoraan nykypäivän kaduilta. Käytöksen kultainen kirja kertoo jalankulkijoiden ajattelevan suojatieviivojen olevan suojaava betonimuuri, eikä katsahdakaan ympärillensä, lukevat sanomalehteä, ryntäilevät kuin kana auton edessä tai piiloutuvat sateenvarjon taakse. Eipä silloin vielä tiedetty mitään kännykkään tuijottavista pyöräilijöistä tai jalankulkijoista, potkulautailijoista puhumattakaan, jotka pelottomasti ja mitään näkemättä sinkoutuvat suojateille. Autoilijoiden taas kerrottiin joskus olevan ajatuksissaan, joskus kiireisiä ja joskus epävarmoja, jopa kiusaa tekeviä.
Käytöstavoista ehkä tärkein on herrasmiesten käyttäytyminen. Kunniavieraan istumapaikan valinta tuntuu luontevalta. Se on takapenkillä apukuskin takana näkyvyyden turvaamiseksi, jos kuljettaja on kaveri, niin suorastaan kuljettajan vieressä etupenkillä. Eritystä huomiota saa ”herrojen” toiminta, kun naisia tulee autoon tai lähtee autosta: ”Jos autossa on useita herroja ja he saattavat naisen kotiin niin kaikki herrat nousevat autosta ja hyvästelevät naista kadulla eikä autossa. Eivätköhän totu voimistelemaan itseään autostakin ulos, jos heidän herrasmiehen arvonsa on heille kallis?”
Kirjassa on laaja kuvaus matkailun kohteina olevien maiden kansanluonteesta. Kerrotaan mistä ei saa puhua ja miten on käyttäydyttävä, saako koskettaa vai pitääkö pysyä etäällä. Itse asiassa tuo kuvaus oli mielenkiintoinen. Omakohtaiset kokemukset saattoivat hieman erota kirjailijan arvioista.
Saksalaisten kanssa ei tule puhua mitään politiikasta - sota oli lähellä. On muistettava sanoa ’Herr Doktor’. Asiat hoidetaan lyhyesti ja täsmällisesti. Liikelounaalla saksalainen ei puhu virka-asioita. Saksattaria imartelee suuresti, jos käyttää ranskalaisia epiteettejä: ’chic, pikant tai raffiniert’.
Briteillä traditio hallitsee koko elämää. Englannissa on vapaus käyttäytyä väärin ja sopimattomasti, mutta lusikkaa ei saa jättää kuppiin törröttämään, eikä pyyhkiä leivällä kastiketta eikä ottaa kananluuta käteen. Kaikkivoittava, kaikkisovittava ja kaikkikumoava huumori on englantilaisten ominaispiirre. Englannissa saa kävellä nurmikoilla, mutta olisi hyvä tuntea kuningashuoneen ja aatelisten polveutumista, muutaman jockeyn nimi, sekä soutajien painot Oxford-Cambridge soudusta. Hoviniiaus on pakko opetella. Hoviniiauksessa selkä pysyy suorana, oikea jalka siirretään perusasennosta oikealle, vasen jalka asetetaan ristiin oikean jalan kanssa ja molemmat jalat taivutetaan kyykkyyn. Tämä on hyvä tietää, jos saat kutsun Buckinghamin palatsiin. Muista vielä, että hallitsijaa ei saa katsoa silmiin niiauksen aikana.
Italiassa vieras valloittaa äkkirynnäköllä alkuasiakkaan, jos jo rajalle saapuessaan ymmärtää sanoa ’bellissima’. Italiassa ei englantilainen jäykkyys ole paikallaan. Kaikesta sopii puhua ja kaiken voi kertoa, kunhan sen tekee hauskasti. Italialaista voi tarttua toverillisesti käsipuolesta tai puristaa hänen kättään molemmin käsin tai suutelemalla ahkerasti naisten käsiä. Poliittisten kantojen esittämistä tulee varoa. Suola-astiaa ei saa ojentaa toiselle, öljypullon kaatuminen tuottaa onnettomuutta, mustan kissan näkeminen on paha juttu ja tikapuiden alitse ei saa kulkea. Arvonimiä on käytettävä, dottore, avvocato, ingeniere, professore, ne ovat tärkeitä. Taiteilijoita on hyvä nimittää maestroiksi. Spagetin syöminen on vaikeata, ulkomaalainen saa siitä helposti alemmuuden tunteen. Sitä on syötävä haarukkaan kiertämällä, ei lusikalla. Italialaiset näkevät kaiken kauniin ja ruman, oli se sitten taiteen tai pukeutumisen, ihmisruumiin tai kasvojen ilmeen, elehtimisen tai liikkumisen alalla. Nuoria miehiä kehotetaan varomaan kauniiden italialaisneitojen palvontaa, saattaa tulla huomaamatta hankittua anoppi Pompeijista tai Agrigentosta.
Neuvostoliitto on tuntematon - maailmankatsomus aristaa. Kirjailija epäilee, että saattaa vaatia vuosikymmeniä ennen kuin sinne voivat matkustajat esteettömästi virrata. Elettiinhän kirjan tekoaikaan vielä Stalinin valtakautta. Kirja neuvoo: Neuvostoliittoon lähtiessä on parasta unohtaa kannunvalanta ja helppohintaiset johtopäätökset. Venäläiset ovat hyviä psykologeja, teeskentely ei jää heiltä huomaamatta. Ei pidä missään tapauksessa vakuutella ’Stalinin ihailua’ tai ’neuvostovenäläisen maailmanpolitiikan vilpitöntä ystävyyttä’ – jos ei nyt todella ole sitä mieltä. On syytä juoda malja rauhan kunniaksi. Teatterissa ei päällystakkia saa pitää ranskalaiseen tapaan sylissään. Neuvostoliitossa seksuaalinen moraali on korkealla tasolla ja julkinen prostituutio on poistettu. Neuvostoliiton arvoitus voidaan ymmärtää vain sarjana ristiriitaisia vastakohtaisuuksia, näin sanoi Göran Schildt.
Käytöksen kultaisesta kirjasta otettiin seitsemän painosta. Minun kirjani oli kuudes painos ja siinä kerrotaan painosmääräksi 84000. Ehkä niitä sitten painettiin kaikkiaan 90000 kappaletta. Eihän se nyt mitenkään huippuluku ole sillä Aleksis Kiven Seitsemää veljestä on painettu 1,7 miljoonaa kappaletta ja Väinö Linnan Tuntematon sotilas sai 0,7 miljoonan painokset. Kultainen kirja kuului kuitenkin aikanaan keskiluokkaisen kodin kirjahyllyyn. Siellä se oli vierekkäin Perheraamatun ja Mannerheimin muistelmien kanssa. Ehkä viereen ilmestyi myös pieni tietosanakirja. Liisa kertoo heidän opiskelijakämpässään kirjan olleen käyttöhyödyke. Serkkutyttö kaivoi kirjan esiin opastaakseen tovereitaan kultaisen käytöksen ja pukeutumisen jalolla tiellä. Nyt kun olen kirjaa selaillut, ihmettelen sen tekemisen vaatinutta tietomäärää ja uurastusta. Se on mahtava tapakulttuurin historiateos. Joku sanoo sen ajan ohjeita vitsiksi. Ei minusta, ja ajat ja ajatuksetkin ovat muuttuneet vain vähän. Mitä nyt tuo kenkien kiillotus tai puvun harjaaminen kadulle lähtiessä ovat hieman jääneet – ainakin minulla.
