Kivijalkaliikkeet – tuhoon tuomittuja vai unohdettu eliksiiri?

Ryhdyin älyttömään juttuun. Sana kivijalkakauppa pulpahti mieleeni. Paljonhan siitä sanasta ja asiasta on viime aikoina puhuttu. Jotkut sanovat kivijalkatoimintojen virkistyvän, kun tuodaan paikalle lisää kaupunkia. Vanhoissa kaupunginosissa on runsaasti kivijalkaliikkeitä. Kivijalkatiloista kauppoja on noin 40 %, ravintoloita tai kahviloita noin 20 % ja muita liikkeitä 40 %. Tyhjinä tai remontissa olevia tiloja on kymmenisen prosenttia kaikista tiloista. Kivijalkatilojen pinta-ala ei ole selvillä, mutta yritin arvioida sitä julkisivupituuden avulla. Kivijalkaliikkeiden aluetehokkuus on korkeimmillaan keskustassa noin 0,13 ja lähiöissä 0,005. Tämä tarkoittaa, että maapinta-alaan verrattuna kivijalkaliikkeitä on rakennettu 13 % tai 0,5 %. Ryhdyin siis mittaamaan näyteikkunajulkisivujen pituutta kaikilla Helsingin keskustan kaduilla. Mittasin myös lähiöitä ja laitakaupunkia. Hommaan meni viikon ajalla täydet työpäivät – siis eläkeläispäivät. Otin vielä vertailukohdaksi Pietarsaaren ja Matinkylän. Pietarsaaren otin siksi että se on saanut kivijalkakauppojen määrän perusteella Suomen kaupungeista korkeimman elinvoimaluvun erinäisissä mittauksissa. On muitakin syitä Pietarsaaren valintaan. Se on minulle rakas suunnittelukaupunki. Miksi sitten Matinkylän? Sekin on eräs elämäni kaupunkeja. Kaiken päätteeksi kurkistin vielä Tukholman mahtavia ostoskatuja. En kuitenkaan ryhtynyt mittailemaan – kunhan hämmästelin.

Ennen vanhaan kivitalot rakennettiin tukevalle kivijalalle ja ensimmäisen kerroksen ikkunat nostettiin kadulla kulkijan ulottumattomiin. Sittemmin havaittiin kivinen jalka hyväksi kauppapaikaksi. Tori kukoisti, tavaratalot puuttuivat, mutta lähipalvelu saatiin kivijalkaan.  Nyt supermarketit ja erilaiset suurostoskeskukset ja tavaratalot tokmanneja myöten mainitaan syyllisiksi kivijalkakauppojen häviöön. Näiden suurostospaikkojen sanotaan taas tulevan kärsimään nettikaupasta. Olipa niin että jo 20 vuotta sitten kuuntelin aaltotutkijoiden luennon, jossa sanoivat suurmarkettien olevan tuhon partaalla. Olivat ehkä liian aikaisessa arviossaan. He kuvittelevat päivittäistavaroiden nettiostamisen ja kotiinkuljetuksen olevan tuhon taustalla. Silloin ei tainnut vielä olla kansainvälisen nettiostamisen buumia. Nythän fillarinkumit ostetaan Kiinasta ja pusero jenkeistä tokmannien tai hennesmaukkojen sijaan.

EKK tutkii eläviä kaupunkikeskustoja

EKK, eli Elävät Kaupunkikeskustat ry on toiminnanjohtajansa Pokko Lemminkäisen johdolla kehitellyt kaupunkien keskustojen elinvoimalukua. EKK on kaupunkien, kaupan liittojen ja kiinteistöalan järjestöjen perustama keskustojen kehitystyön verkostotoimija. Keskustojen vetovoimasta ollaan huolissaan. Eikä syyttä. Keskustojen ulkopuolella olevien kauppakeskusten ja supermarkettien vetovoima imee jatkuvasti tyhjäksi varsinaisen keskustan toimintoja ja kaupallisia toimintaedellytyksiä. Jopa Helsingissä keskustan vetovoiman havaitaan heikentyneen. Liiketiloja jää tyhjäksi ja vahvat ankkuritoimijat siirtyvät muualle. Keskustojen elinvoimalaskenta perustuu liiketilojen kartoittamiseen ja luokittamiseen. Kehitystä seurataan vuosittaisella päivityksellä. Luokittelussa tarkastellaan lauantaisin palvelevia kauppoja, ravintoloita ja kahviloita, arkisin palvelevia yrityksiä ja tyhjiä liiketiloja. Lauantaisin palvelevat yritykset muodostavat mittarin keskustan elinvoimasta.  Arkisin palvelevat yritykset vaikuttavat elinvoimaan neutraalisti. Tyhjät liiketilat vähentävät elinvoimaa. Elävät kivijalkaliikkeet katutasossa pitävät jalankulkuympäristön viihtyisänä ja mielenkiintoisena. Liiketiloilla tulee olla oma ovi kadulle tai kauppakeskuksen käytävälle. Keskustojen elinvoimaa seurataan Suomessa noin 40:ssä kaupungissa. EKK julkistaa elinvoimalaskennan tiedot vuosittain kaikista mukana olevista kaupungeista. Tutkijana ja toimijana on TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy, FM Martti Wilhelmsin johdolla.

Mitä nämä maagiset luvut tarkoittavat?

Elinvoimaluku = (Lauantaisin palvelevien kauppojen ja ravintoloiden lukumäärä – tyhjät liiketilat) jaettuna asukasluvulla x 1000.

Kaupallinen tiiviys = (Kaupat ja ravintolat) jaettuna keskustan pinta-alalla.

 Viiden kärkenä Pietarsaari

Tutkijat tutkivat Suomessa usean kaupungin tunnuslukuja. Otetaanpa nyt listasta viiden kärki, kun elinvoimaluvusta puhutaan. Onko yllätys, että mielitietty kaupunkini Pietarsaari on tilastossa ykkösenä. Roger Wingren, Pietarsaaren entinen asemakaava-arkkitehti on aktiivisesti työskennellyt oman kaupunkikeskustansa hyväksi. Kaiken merkittävänä alkuna oli vuorovaikutustyö nimeltä ”Hyvä kaupunki paremmaksi”. Vuonna 1987 työ sai ansioistaan SAFA-palkinnon. Sitten tehtiin vuonna 1989 keskustan ”Liikenne- ja ympäristösuunnitelma”. Sen tekijänä sain olla mukana. Jatkoa seurasi: Pietarsaaressa toteutettiin kävelykatu vuonna 1994. Kirjoitin näistä ajoista blogissani:

http://penttimurole.blogspot.com/2019/10/suunnittelulla-hyva-kaupunki-paremmaksi.html

Nyt on uuden hankkeen aika. Keskustaa halutaan entisestään parantaa. Alkusointuina on laadittu esseekokoelma keskustan menneisyydestä, olemuksesta ja tulevaisuudesta. Tarkoitus on jatkaa uudella kehittämishankkeella. Roger Wingren kirjoittaa:

”Pietarsaaren keskusta on kuin suuri rakennus, ja jokainen sen yksittäinen rakennus kuin pieni kaupunki. Julkista tiloista koostuu kaupungin todellisuus, jossa kaikki aineelliset, henkiset ja hengelliset arvot kohtaavat, törmäävät toisiinsa ja sekoittavat keskinäiset sisältönsä ja kohtalonsa toisiinsa. Sisätila on rakennuksen suuri sisältö, siellä syntyy rakennuksen sisäinen elämä, joka sisältä ulospäin vaikuttaa ulkopuolisiin kaupunkitiloihin, katuihin ja aukioihin. Keskustassa kaupungin elämä syntyy julkisen tilan ja rakennuksen sisätilojen vuorovaikutuksena. Henri Lefebvre kutsuu sitä ”samanaikaisuudeksi”, sisä- ja ulkotilojen läpikuultavuudeksi. Siksi on rakennusten sisätilatkin muotoiltava niin, että ne kehittyvät kaupunkimaisiksi luomuksiksi.

Keskustan kaupunkirakennussuunnitelman tarkoituksena on palauttaa satunnaiselle kulkijalle mahdollisuus käydä sekä kaupan paikoissa, mutta myös omissa lepopisteissään ja -paikoissaan; kahviloissa, kapakoissa, ravintoloissa, yhdistystaloissa, kirjastossa, konsertti- ja taidesaleissa, elokuvateatterissa ja pyhäköissä. Tavoitteena on kehittää kaupunkia väriä ja muotoa vaihtavaksi kosmokseksi, instrumentiksi, joka antaa jotakin kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina; joka muuttaa olevat kaupunkitilat omaleimaisiksi paikoiksi, samanaikaisuuden, kohtaamisen, työn ja leikin paikoiksi.”

Pietarsaari on elinvoimatutkimuksen ykkönen. Taitaa olla niin, että elinvoimaluvun kauppavolyymiin on sisällytetty myös varsinaisesta keskustasta puolen kilometrin päässä olevat marketit. Se nyt ei kuitenkaan vaikuta minun lukuihini. Minähän mittaan näyteikkunallisia julkisivupituuksia. Pietarsaaren keskustassa on 2,8 kilometriä näyteikkunallista kivijalkajulkisivua. 19000 asukkaan kaupungissa se tarkoittaa 15 cm per asukas.  Pietarsaaren keskustassa 11 % maa-alasta on kivijalkapinta-alaa. Se taas vastaa Helsingissä tiiveimpiä keskusta-alueita. 

Elinvoimaluku, mitä se on?

Elinvoimaluku on kadulta sisäänkäytävien lauantaisin auki olevien liikkeiden lukumäärän suhde asukaslukuun, desimaalien välttämiseksi kerrottuna 1000:lla. Tutkituissa kaupungeissa suurin elinvoimaluku on Pietarsaaressa. Tämäpä sattui, kaikki mikä liittyy Pietarsaareen kiinnostaa minua. Pietarsaaren lukuarvoksi on saatu 7, kun Helsingissä ollaan luvussa 2,5. Tämäpä yllättää. Soittelenkin Pokko Lemminkäiselle ja kyselen elinvoimaluvun sielunelämästä. Elinvoimaluvussa ovat mukana vain lauantaisin auki olevien liikkeiden lukumäärä ja tyhjät tilat on vähennetty. Minulla on taas laskentaperusteena näyteikkunallisen julkisivun pituus, olivat auki tai kiinni. Siksi minun ”elinvoimalukuni” onkin visuaalinen kaupunkimiljööluku. Pietarsaaren keskustassa minun kaupunkimiljöölukuni on 1,7 kerrosneliömetriä kivijalkaliikkeitä koko kaupungin asukasta kohti. Helsingin keskustassa minun lukuni olisi 0,4 k-m2 per koko kaupungin asukas.  Alueittaiset luvut Helsingissä ovat tietysti huomattavasti korkeampia.  Kivijalkaliikkeet ovat enimmäkseen juuri alueellisesti palvelevia. Kalliossa on 4,4 k-m2 kivijalkaliikkeitä per alueen asukas. Bulsan eteläpuolella 5,0 k-m2/asukas ja Etu-Töölössä 3,5 k-m2/asukas.

Tutkittujen kaupunkien elinvoimaluku on siis suurin Pietarsaaressa. Seuraavaksi parhain on Maarianhamina. Tikkurila, Hyvinkää ja Tampere ovat seuraavina. Turku on Tampereen kintereillä. Hieman yllättää, että Jyväskylä ja Oulu ovat selkeästi jälkijunassa. Elinvoimalukua on päivitetty vuosittain vuodesta 2017. Hieman päälle 3 prosentin laskua on havaittavissa koko aineistossa. Vain Kotkassa, Uusikaupungissa, Tikkurilassa ja Pietarsaaressa on havaittu nousua. Parin viime vuoden luvut kiinnostavat. Mitä korona on vaikuttanut? Yleensä on ollut lievää laskua, mutta Pietarsaaressa jopa nousua. Helsingissä vuonna 2020 elinvoimaluku oli 2,61 ja vuonna 2021 2,47. Ei dramaattista, mutta laskua kuitenkin

Nyt mennään näihin minun mittauksiini. Kävin siis läpi Helsingin keskeiset kadut Google Earthin Streetview apunani. Tarkastelin myös joitakin lähiöitä ja laita-alueita vertailuaineiston saamiseksi. Ja sitten katselin Pietarsaaren keskustan tilanteen ja pistäydyinpä vielä eräänlaisessa ihannelähiössäni Matinkylässä. Tukholmassakin ihailin kaupungin mahtavia ostoskatuja. Siellä muutamat kivijalkaliikekadut hakkaavat kyllä mahtavasti sen kaiken mitä Helsingissä on tarjottavana. Ajatellaan vaikkapa Drottninggatanin kävelykatua tai Götgatania Södermalmin läpi tai Vanhan kaupungin Stora Nygatania ja monia muita. Mitkä ovat muuten Helsingin ”suuret ostoskadut”? Olisiko Freda, Aleksi, Pohjois-Espa, pätkä Manskua, pätkä Korkeavuorenkatua, kelpaisivatko Kalevankatu ja Eerikinkatu, miten Bulsa? No, ”suurina” joskin pieninä ostoskatuina voisi ehkä puhua vain kolmesta ensimmäisestä. Ei ole nyt Helsingistä vertaa. Mutta, kaikesta huolimatta en nyt etsinyt suuria ostoskatuja. Kartoitin yksinkertaisesti näyteikkunallisten kivijalkaliikkeiden julkisivupituutta katujen varsilla.

Kivijalkaliikkeet ovat tiheimmillään Kampissa ja Hietalahdessa. Espan pohjoispuolella ja Kluuvissa ollaan miltei samalla tiheydellä.  Keskeinen Kallio on hyvää kivijalka-aluetta. Hyvään luokkaan kuuluu Bulsan ja Espan eteläpuolinen alue. Lähiöissä, niin vanhoissa kuin uusissakin kivijalkaliikkeiden olemassaolo on vähäistä. Vielä ensimmäisen lähiön, Maunulan aikaan ei tiedetty supermarkettien olemassaolosta. Silti kivijalkaliikkeiden määrä on vähäinen. Maunulassa kivijalkaliikkeiden julkisivupituus on 560 metriä, Etelä-Haagassa 470 metriä ja Lauttasaaressa 1150 metriä. Asukasta kohti katseltavaa julkisivua riittää Maunulassa 6 cm asukasta kohti, Etelä-Haagassa 4 cm ja Lauttasaaressa 5 cm asukasta kohti. Bulsan eteläpuolisissa kaupunginosissa senttejä on 42 ja keskeisessä Kalliossa 37.

Vielä kiinnostaa paljonko niitä kivijalkaliikkeitä oikein on suhteessa maapinta-alaan tai kerrosalaan? Kerrosalaan vertailu tuottaisi liiaksi työtä, mutta maapinta-alaan verrattuna voitaisiin laskea kivijalkatehokkuusluku. Kivijalkaliikkeiden kerrosalaksi Helsingissä on tässä huuhaatutkimuksessa arvioitu noin 620000 k-m2. Kivijalkatehokkuus on parhaimmillaan varsinaisessa keskustassa, siellä ekj = 0,12. Toisin sanoen 12 % maapinta-alasta olisi kivijalkaneliöitä. Kalliossa, Etu-Töölössä ja Ullanlinnassa 8 % maapinta-alasta kertoisi kivijalkaliikkeiden pinta-alan. Lauttasaaressa ja Maunulassa ollaan jo alle yhden prosentin.

Onko kivijalkaliikkeiden lisäämisen jotain taikakeinoa?

Uusissa rakennuksissa yhtenä ongelmana sanotaan olevan perustajaurakoitsijoiden organisaation. Eri yksiköt rakentavat asuntoja, toiset yksiköt liikerakennuksia, työkenttä ei kohtaa. Asunnon hintaa korottavat liiketilat eivät ole asukkaiden mieleen. Kilpailu on kova. Kaavamääräyksissä ei ole onnistuttu. Nyt mm. Helsingin kaupunki yrittää tarmokkaasti kehittää asiaa. Se on kaikkien intressissä. Asiantuntija Tuomas Santasalo sanoo kivijalkaliikkeille olevan tarvetta. Kysyntää on, mutta valmiiksi tehdyt liiketilat niin tekniikan kuin sosiaalitilojenkin osalta ovat liian kalliita pienyrittäjille. Mistä kynsihoitolan tai kampaamon perustamishaluinen maahanmuuttajayrittäjä saisi tarpeelliset rahat? Eikä vaan maahanmuuttajayrittäjä vaan kuka tahansa pienyrittäjä. Yhtenä ratkaisuna voisi olla raakatilan rakentaminen. Yrittäjä voisi sitten vähitellen, osin jopa omalla työllään parantaa tilaa. Kolmannes kivijalkayrityksistä on ravintoloita tai kahviloita. Ravintolan perustaminen on aina teknisesti hankalaa. Keittiökäryjen poistaminen vaatii kallista tekniikkaa. Ja aina ei onnistu. Siitä on esimerkkinä tuossa naapurissani Maunulassa uuteen taloon tehty ravintolakiinteistö, jonka vuokraaja on joutunut odottelemaan virheellisten ilmastointiasennusten korjauksia vuosikaupalla. Poikani Jussi sanoo heidän arkkitehtitoimistonsa työskentelevän lähes jokaisessa oikeaan paikkaan osuvassa hankkeessa kivijalkatilojen puolesta. Kertoo onnistumisista, kun pohjakerrokseen sijoitettu työhuone on voitu yhdistää yläpuolella olevaan asuntoon. Sanoo kyllä pyörien säilytystilojen ja muiden yhteistilojen vaativan lähes kaiken tilan katukerroksesta. Mahtuuko sinne enää kivijalkaliikkeitä? Kaava on avainsana. Mutta sijainnin täytyy olla oikea. Kivijalkaliikkeet eivät menesty pihan perällä tai hiljaisella sivukadulla. Aikanaan Simo Järvinen, Olaria suunnitellessaan, sai kävelyraitille useita kivijalkaliikkeitä ja jopa talvipuutarhan suihkulähteineen. Nyt kolmannes liikkeistä on tyhjänä, ostari lopetettu ja talvipuutarhakin sulkenut ovensa jo toistakymmentä vuotta sitten. Palmut sentään saivat kasvaa vielä muutaman vuoden omillaan, kunnes niidenkin aika tuli lähteä. Kivijalan liikkeet luovat kirjavaa toimintaa ja parantavat yhteisöllisyyttä. Mykkä julkisivu mykistää myös kulkijan. Toivon innostavia ajatuksia ja kustannustehokkaita keinoja kaikille asian parissa toimiville. Tehtävä on sosiaalinen.