Nyt näyttäisi siltä, että keskustelu viriää. Hesari on julkaissut Olli Lehtovuoren jutun jälkeen Lauri Nordbergin tekstin ja 19.9 ilmestyi lehteen Pirkko Metsärannankirjoitus otsikolla: ”Kuntien päätöksiä ei enää niellä noin vain”. Hän viittaa Laurin HS-mielipiteeseen 12.9, jossa Lauri käsitteli tilan loppumista. Oli huolissaan kulttuuriperinnöstä hänkin. Mainitsi eri oikeusasteiden kiitettävällä tavalla torjuneen hankkeita. Pirkko Metsäranta kysyy mistä oikein on kysymys? Hän kysyy miksi kaikki rakentaminen pitää keskittää pääkaupunkiseudulle. Etäisyysongelma voitaisiin hänen mukaansa poistaa liikennejärjestelyin. Hän epäilee, ettei asukkaita oikeasti kuunnella, kun he haluavat luontoa ja kaunista ympäristöä. Rakennusperintölain sekä maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisella on Metsärannan mukaan kiire. Lakien tulee nivoutua toisiinsa, näin voidaan päästä ”ikuisesta intressiriidasta”. Metsäranta pelkää 60-luvun melskeiden toistumista, tarkoittaen ajan purkuaaltoja. Häntä kylmää.
Olavi Syrjänenlähetti minulle 18.9 viestin, jossa kertoi lain valmistelun ongelmista edellisellä kierroksella: ”Tänään odotetusti kirjoitettiin vaikeuksista päästä yhteisymmärrykseen rakennuslain uudistamisesta. Se on minulle kovin tuttua. Olinhan 13 vuotta tekemässä ja vetämässä nykyisen lain uudistamista saamatta siinä ajassa lakia valmiiksi poliittisten ristiriitojen vuoksi. Vasta v. 2000 syntyi sopiva ’ilmasto’ ja nykylaki syntyi.” Kysyn: Mahtaako Metsärannan kiire hoitua nyt kun aiempaankin uudistukseen meni poliittisten ristiriitojen vuoksi vuosikausia. Löytyykö ilmasto?
Mutta hupsista, samassa Hesarissa hieman pienemmällä palstatilalla olikin Sameli Sivosenvastine Lauri Nordbergin tekstiin. Olli Lehtovuoren hän oli tyrmännyt jo aiemmin. Kirjoitus oli otsikoitu ”Kaupungistuminen on globaali megatrendi”. Hieman nousivat karvat pystyyn, sillä trendin seuranta on minusta lähes yhtä paha kuin brändin laadinta. Helsinki on nyt laatinut megabrändin, ja sen uskolliseksi puolustajaksi on ilmaantunut vihreiden arkkitehtuuriopiskelija Sameli Sivonen. Mitä Sameli nyt sanookaan? Hän kirjoittaa: ”Kaupungistuminen on globaali megatrendi. Vaikka koronavuoden vuoksi maailma ja muuttoliike myös Suomessa hetkellisesti pysähtyivät, aloitettujen asuntorakentamiskohteiden kasvu ja asumisen kallis hinta Suomen suurissa kaupungeissa osoittavat, että kysyntä kaupunkiasumiselle jatkuu suurena.” Tekstillään hän vastasi Lauri Nordbergin ehdotukseen kysynnän vähentämisestä. Sameli kirjoitti: ”Asuntojen kysyntään vaikuttavat muun muassa asumisen hinta, laatu sekä kaupungin viihtyisyys. Mikäli kysyntää haluttaisiin laskea pitäisi Helsingissä asumisesta tehdä siis entistäkin kalliimpaa ja kaupungista ikävä paikka olla.”
Asumisen hinta näyttää olevan tällä hetkellä peruste kaupungin kasvulle - tai siis ylikasvulle. Alkuaan perusteena oli kasautumisteorian ja sen kautta tiiveyden myönteinen vaikutus kaupungin kansainväliseen kilpailukykyyn. Kaupunkitaloustieteilijät Heikki Loikkanen ja Seppo Laakso etunenässä ovat julistaneet tiiviin kaupungin kilpailuetuja. Kaupunkien hyvinvointipalveluja ei voi tuottaa tehokkaasti harvassa rakenteessa, puhumattakaan kilpailukyvystä. Mari Vaattovaara ja Anssi Joutsiniemi ovat hienoisia epäilijöitä. He kirjoittavat: ”On kyseenalaista synnyttääkö Helsingin kantakaupungin läheisyyteen rakentaminen toivottuja kasautumisetuja?”
Olin näitä kaupunkistrategioita joskus aiemminkin pohtinut, joten tässä linkki:
http://penttimurole.blogspot.com/2020/10/ode-sanoo-vision-tarkoittavan-harhanakoa.html
Pekka Korpinenlähetti minulle taannoin kommentin blogiini, jossa epäilin rakentamisen volyymin kasvun alentavan hintoja. Hän sanoi näin: ”Vaikeus ymmärtää tätä asiaa piilee syy-seuraussuhteessa. Yleensä ihmiset ja varsinkin poliitikot ajattelevat hinnanmuodostusta kustannusten summaamisena. Asuntomarkkinoilla kausaliteetti kulkee kuitenkin asuntojen hinnoista (arvoista) tontin hintaan eikä päinvastoin. Asuntokanta on suuri suhteessa vuosituotantoon tai asuntokauppojen määrään. Lihavasta maasta kannattaa maksaa enemmän kuin laihasta. Hinnan muodostuksessa maankorkoteoriaa ei ymmärretä. Jos yhdyskunta on hajanainen ja rakentaminen kiivasta niin hinnat nousevat. Hitas järjestelmän ongelma oli alusta asti nähtävissä.”
Kohtuullistuvatko asuntojen hinnat?
Taas tämä asia ryhtyi kiinnostamaan. Tein pari kuvaa, joissa yritin hahmottaa asuntojen hintakehityksen suhdetta tuotannon määrään. Vaikuttaa siltä, ettei tuotannon määrällä ole ratkaisevaa vaikutusta hintakehitykseen. Muut asiat vaikuttavat. Vuosittain valmistuvien asuntojen määrä on nyt huippuaikanakin Helsingissä 2 % koko asuntokannasta ja 32 % myytyjen asuntojen kokonaismäärästä. Helsinkiläisten saama asumistuki on puolisen miljardia euroa vuodessa. Niinpä niin, sehän on kaksi ja puolikertainen verrattuna Helsingin veronmaksajien maksamaan joukkoliikenteen subventioon. Noin 50000 helsinkiläistä ruokakuntaa saa asumistukea. Puolet ruokakunnista on yksinasuvia. Tukea maksetaan korkeintaan 80 % todellisista asumiskuluista. Joku väittää näiden tukien maksamisen olevan ARA-rakentamista järkevämpää. On läpinäkyvää, sanovat. Joku taas sanoo tukien nostavan asumisen hintaa. On syntynyt maksuautomaatti. Tämä on aikamoinen mylläkkä. Se ei helposti uppoa meikäläisen kalloon. Enkä nyt yritäkään ymmärtää. Lähden vertailemaan naapuripääkaupunkeja.
Riittävätkö alueet?
Jos nyt on MOT-tavoin todistettu, ettei tuotantomuutosten ja hintamuutosten välillä vallitse korrelaatiota voidaan siirtyä toiseen kysymykseen ja kysyä mitä ylimitoitettu kasvu tarkoittaa alueiden riittävyyden suhteen. Väittihän Lauri Nordberg käyttökelpoisten korttelimaiden aikanaan loppuvan ja mitäs sitten? Loppuvatko ne, siinäpä kysymys. Pitää hiemaan tutkia. Ai, niin miksi minun pitää kvasitutkia, kun viisaat kaupunginkansliassa ja yleiskaavaosastolla ovat jo vuosikausia selvittäneet asiaa ja vieneet asiat päätöksentekomyllyyn. No, enhän minä mitään tutki kyseenalaistaakseni heidän tutkimuksiaan. Minähän tutkin hahmottaakseni kokonaiskuvaa. BIG PICTURE – niin muodikasta. Ryhdyin siis keräämään tietoja Helsingin maankäytöstä erilaisten käyttötarkoitusten mukaan. Bongasin Google Earthista kaikki metsät 57 km2, kaikki puistot, pellot ja niityt ja viheralueet, kaikki kerrostaloalueet ja kaikki omakoti- ja rivitaloalueet. Mittasin yritysalueet ja satamat sekä rautatiealueet ja suuret liikenneväylät. Ryhdyin sitten ihmettelemään asuntoalan suhdetta kaikkeen muuhun alaan ja yritin pinnistellä ymmärtääkseni mistä niitä uusia asuntomaita joudutaan leikkaamaan.
Arkkitehti P. E. Blomstedt kirjoitti 30-luvulla artikkelisarjan nimeltä ”Tulevaisuuden Helsinki”. Hän vaati vanhan kivikaupungin saneeraamista. Näin hän kirjoitti: ”Toivon voivani otaksua, että tällä ei saateta tarkoittaa sitä, että asuntotaloalueet, joilla rakennusjärjestys on oikeuttanut rakentamaan aina 5/6 pinta-alasta ja oikeuttaa edelleenkin, joilla suurin osa asuinhuoneista ei saa aurinkoa lainkaan, joilla kymmenettuhannet pikkulapset ovat pakotettuja leikkimään asfalttipihojen kuilumaisissa pimennoissa, pihamaitten, joilla ei kasva ruohon korttakaan, että nämä alueet asemakaavakonttorin mielestä eivät kaipaisi perusteellista saneerausta.” Blomstedt siis piti vanhan Helsingin kortteleiden saneerausta välttämättömänä ympäristöhygieenisistä syistä. Nyt haluttaisiin rakentaa juuri sellaisia kortteleita tai oikeastaan paljon tehokkaampiakin. 5/6 tarkoittaa tonttitehokkuutta e=0,8 ja aluetehokkuutta noin 0,6. Nyt rakennettavilla uusilla alueilla aluetehokkuus on yli yhden, esimerkiksi pohjoisessa Postipuistossa on ea= 1,0, Sompasaaressa ea=1,2, Jätkäsaaressa ea=0,8, Hernesaaressa ea=1,1, mutta Kuninkaantammessa vain 0,8. Uusien kohteiden puolustukseksi on sanottava laajojen umpikorttelipihojen vihreys. Se on kuitenkin useimmiten pihakansien päällä ja siis väliaikaista siirtovihreyttä.
Smith ja Polvinen
Katajanokan kanava
elämän mittainen ystävyys
nyt nousuun Malmilta!
Riittääkö tila?
Täydennysrakentamisen potentiaali saattaisi olla noin 50000 asukasta, käynnissä olevien projektialueiden jäljellä oleva potentiaali on noin 60000 asukasta (niillä asuu jo 22000 asukasta), pientalopotentiaalia syntyy Östersundomiin ja täydentävänä noin 20000 asukkaalle (syntyisi enemmänkin, jos asiaan keskityttäisiin). Yhteensä siis 130000 asukkaalle olisi mahdollisuuksia. Muitakin pienempiä uudisprojektialueita on, mutta puhutaan nyt isoista luvuista. Uusia asukkaita olisi ennusteiden ja tavoitteiden mukaan tulossa vuoteen 2050 mennessä 200000 ja vuoteen 2060 mennessä 290000. Vaje uusista alueista vuonna 2050 olisi 70000 asukkaalle ja vuonna 2060 vajetta olisi jo 160000 asukkaan tilojen suhteen. Loppuuko siis tila, niin kuin Lasse Nordberg sanoo? Tai olisiko yleiskaavan kasvuennustetta ja tavoitetta laskettava sadalla tuhannella asukkaalla, niin kuin Olli Lehtovuori sanoo. Silloinhan oltaisiin perus-ennusteessa ja tilastokeskuksen ennusteessa ja hylättäisiin nopean kasvun ennuste. Vai löytyykö vielä kaiken tekeillä olevan ja täydennysrakentamisen lisäksi tiloja ensin kaksi kertaa Lauttasaarelle ja sitten vielä kolme kertaa Lauttasaarelle. Tai sitten saman verran kertoja Jätkäsaarelle?
