Pian kuolevat tyypit puhuvat

 

No mistä? Helsingin kasvusta. ”Vain kuolevat tyypit uskaltavat puhua suunsa puhtaiksi”, sanoo Olli Lehtovuori 88v parin viikon päästä 89v, kun soitin hänelle eilen aamulla. Hän oli kaksi viikkoa sitten kirjoittanut Hesariin mielipidekirjoituksen, joka meni näin:

 

”Helsingin yleiskaavassa on asetettu kaavoituksen pohjaksi 250 000 uutta helsinkiläistä. Asukkaat joudutaan asuttamaan liikenneväylien varteen, ja arvokkaita viheralueita nyrhitään. Halutaan vain järeitä kerrostaloja – yrityselämän toiveiden mukaisesti. Jopa hyväkuntoista kerrostalokantaa halutaan purkaa korkeamman tieltä. Helsingin vihreät perustelevat tätä ekologisuudella! Tällä tavalla Helsinki menettää hyviä veronmaksajia (HS Pääkirjoitus 15.8.), joille yksipuoliset elinympäristöt ja standardiasumisratkaisut eivät kelpaa. Jos uusi valtuusto korjaa väestötavoitetta esimerkiksi sataantuhanteen uuteen asukkaaseen, Helsingin kansainvälisestikin ainutlaatuinen luonne voidaan säilyttää ja aikaansaada esimerkiksi Sipoon suunnassa monipuolisempaa ja ihmisläheisempää asuinmiljöötä – jopa kaupunkiomakotitaloja.”

Olli Lehtovuori, arkkitehti, ympäristöministeriön rakennusneuvos, eläkkeellä, Helsinki

 Tähän kirjoitukseen vastasi viikon päästä Sameli Sivonen 30v, vihreä kaupunkiympäristölautakunnan varajäsen näin:

”Eläkkeellä oleva rakennusneuvos Olli Lehtovuori ihmetteli (HS Mielipide 1.9.) kaupunkisuunnittelun ekologisuutta sekä yleiskaavan tavoitetta vastata Helsingin asukasmäärän ennustettuun kasvuun.

Lehtovuoren ehdotus rakentaa väljää kaupunkia metsän keskelle oli kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin vallalla oli tapa rakentaa hakkaamalla kerralla koko asuinalueen kokoinen alue metsää ja niin väljästi, että kaupungin liikennejärjestelmä ei voinut pohjautua muuhun kuin pitkien matkojen päivittäiseen yksityisautoiluun. Tämän ideologian seurauksena elämästämme syntyy paljon ilmastopäästöjä ja metsää on kaadettu valtavasti turhaan. Helsingin yleiskaava ohjaa nykyaikaisesti ja esimerkillisesti – ympäristökriisit huomioon ottaen – valtaosan uudesta rakentamisesta ihmisen jo käyttöönsä ottamille alueille, kuten moottoriteistä kaduiksi muuttuvien bulevardien varsille tai jo rakennetuille alueille. Tämä vähentää painetta luontoalueille suuntautuvalle rakentamiselle ja mahdollistaa Helsingille ja helsinkiläisille tärkeiden luontoalueiden turvaamisen. Rakentaminen suunnitellaan kestävien liikennemuotojen varaan, ja päästöt vähenevät. Helsingin väestöennusteet kuvaavat sitä, miten oletamme väestön kehittyvän seudulla. Ne ovat asiantuntijoiden parhaita arvioita siitä, millaiseen kysynnän kasvuun on varauduttava asuntotuotannossa. On vastuutonta esittää näiden ennusteiden ohittamista, sillä se tarkoittaisi asumisen hinnan entistä nopeampaa kasvua. Jos haluamme, että Helsinki on jatkossakin kaupunki, jossa voivat asua myös ne, joilla ei ole perittyä omistusasuntoa tai varaa ostaa hyvin kallista asuntoa, meidän on vastattava asuntojen kysynnän kasvuun. Olisi epäreilua tehdä politiikkaa, jonka seurauksena seuraavilla sukupolvilla ei olisi varaa asua Helsingissä, kun nykyisilläkin tekee jo tiukkaa.”

Sameli Sivonen, arkkitehtuurin ja taloustieteen opiskelija, kaupunkiympäristölautakunnan varajäsen (vihr), Helsinki

 Lauri Nordberg, vanha mies hänkin 81v, mutta ikänsä puolesta vielä kaukana kohtalon hetkistä, kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen vuosilta 1970-1992, hän on ottanut kantaa asiaan useissa kirjoituksissaan. Viime aikoina hän on keskittynyt erityisesti kotinsa naapurialueen eli Riistavuorenpuiston pelastamiseen uhkaavalta bulevardiasutukselta. Ovat jopa palkanneet vanhan ystävämme, yhäkin kiihkomielisen ”Susi” Launiksen laatimaan bulevardisuunnitelman vastasuunnitelman.

Kirjoitin (minä 87v) jossain vaiheessa blogin, jossa äimistelin meidän vanhojen – kohta kuolevien ja osittain jo kuolleiden kiihkeitä kannanottoja ja toisaalta meidän harmaiden voimien tuskallista tunnetta vaikutusmahdollisuuksien puutteen vuoksi. Olipa siinä vielä vertailua Ruotsin ja Suomen vanhusten osallistumisesta työelämään ja sitä kautta vaikuttamiseen. Taisin jopa ehdottaa kiistanalaista eläkeiän pidentämistä, jos ja kun nyt on pulaa työvoimasta alalla kuin alalla. Blogissa on mielenkiintoisia kommentteja, joista yksi on Lauri Nordbergin kirjoitus juuri nytkin ajankohtaisesta kasvuideologiasta. http://penttimurole.blogspot.com/2019/10/harmaat-voimat-hyokkayksessa.html

Otetaan nyt muutama lause kommenteista:

Anders Jansson: ” Tuo mahtava lista äksyistä vanhoista viisaista toi aivan liikaa mieleen sen 'ennen oli...' ja 'eihän ne klopit...'. En väitä, ettäkö kukaan heistä olisi väärässä, mutta pidän täysin luonnollisena ja sukupolvien historian valossa vääjäämättömänä, että meitä seuraavat sukupolvet eivät juuri meitä kuuntele.”

Kari Karanko: ”Korostamme sukupolvien välistä dialogia mutta kun se ei oikein tahdo toimia. Kun on liian kiire ja koko ajan viedään joka suuntaan niin vanhojen muistelut saattavat pitkästyttää.”

Lauri Nordberg: ”Nyt on henki toinen. Kaikki on potentiaalista rakennusmaata. Kaupunkisuunnittelun tavoite ei ole enää kaunis, viihtyisä kaupunki, vaan saada alueelle mahdollisimman paljon rakennusoikeutta.”

Eko Miettinen: ”Järjestelmämuutosten pitää viedä kehitystä eteenpäin ei taaksepäin.”

Arto Siitonen: ”Onko kokemus uhka muutokselle?”

Onpa tässä vilskettä. Nyt sain eteeni Lasse Nordbergin uuden tekstin vastauksena Samelille. Hesari julkaisi sen mielipidepalstallaan sunnuntaina 12.9. Olli Lehtovuori soitti ja hykerteli. ”Nyt keskustelu todella alkaa”, se oli hänen ääneen lausuma toiveensa. Lauri sanoi että järkevästi rakennettavat alueet loppuvat ennen pitkää. Hän on oikeassa.

 Nytkö vihdoin? Onpa tässä yritelty toppuutella jo ennen yleiskaavan valmistumista. http://penttimurole.blogspot.com/2015/10/helsinki-kasvuideologian-vankina.html Tässä blogissa on hauskoja kommentteja mm. Mattikoo Mäkiseltä, innokkaalta metropoli-aatteen esitaistelijalta.

Väestömäärästä kaikki lähtee

Kaupungin kasvuennusteet ovat tinattuja yleiskaavassa. Väestöennuste on kasautumisteoriaan pohjautuva tavoite. Sen mukaan Helsingin vanhojen rajojen sisälle pitäisi saada 860000 asukasta. Sitten vielä Östersundomin asutus päälle. Ennusteilla on pitkät perinteet. Vuoden 1960 yleiskaavassa Helsingin vuoden 1980 asukasluvuksi arvioitiin 770000 asukasta. Vuonna 1990 ”me kaikki” luulimme kaupungin kasvun pysähtyvän puoleen miljoonan asukkaaseen.  Viimeisimmässä Helsingin kaupunginkanslian julkaisemassa ennusteessa vuodelta 2019 (Vuori, Kaasila) nopea kasvu antaisi vuodelle 2050 asukasluvuksi 880000 asukasta, peruskasvu 820000 asukasta ja hidastuva kasvu 770000 asukasta. Tämä siis Helsingin vanhojen rajojen sisälle, sillä Östersundomille ei ole vielä tänä aikana kasvua ennustettu. Tilastokeskuksen ennusteet ovat varovaisempia, niitä kun ekstrapoloi vuoteen 2050 saa lukemaksi 770000. Helsingin omassa ennusteessa kasvu ei suinkaan lopu vuonna 2050, sillä vuodelle 2060 on kaupungin omaksumassa nopean kasvun strategiassa saatu luku 950000 asukasta. No, mikä ettei, pian sitten helsinkiläiset voisivat sanoa asuvansa miljoonakaupungissa. Ja tämä miljoona tultaisiin sijoittamaan Helsingin rajojen sisälle. Törmäsin tässä väestöennustetouhussa kivaan blogiin: http://pitkaranta.blogspot.com/2016/07/onko-helsingin-yleiskaavan.html 

Kaupunki kasvaa metsään

Parjattuja esikaupunkeja oli muodostunut Helsingin ulkopuolelle jo viime vuosisadan alusta saakka. Sinne muuttivat köyhät, jotka rakensivat omakotimökkinsä ja perunamaansa ja rikkaat jotka halusivat oman villansa. Vuonna 1931 isoisäni, koulun vahtimestari, rakensi talonsa 2500 neliön tontille Pakinkylään. Kaupungissa vanha puutaloasutus muuttui kerrostaloiksi. Vuonna 1945 silloisen kaupungin alueella oli omakotitaloja vain Toukolassa, Kumpulassa, Pasilassa ja Käpylässä. Liitetyissä esikaupungeissa asui 65000 asukasta ja kaupungissa 280000 asukasta. Vuoden 1945 Helsinki oli pinta-alaltaan vain 29 km2. Asukkaita oli 280000 ja asukastiheys 9400 asukasta neliökilometrillä. Siis aivan oikeata kaupunkia, josta vihreätkin olisivat olleet tyytyväisiä. Silloin ei tosin vielä ollut vihreitä. Helsingin kaupunginvaltuustossa enemmistössä oli SKDL 15 paikkaa, kokoomuksella 14 paikkaa, ruotsalaisilla 12 paikkaa, demareilla 11 paikkaa ja edistyksellä 6 paikkaa plus yksi muu. Tämä valtuusto teki alueliitoksesta yksimielisen päätöksen. Kaupunginjohtaja asian käsittelyn aikaan oli Eero Rydman. Eihän alueliitoskeskustelu tähän päättynyt. Helsingin kaupunki ylläpiti keskustelua. Tavoitteena oli erityisesti itäinen Espoo selvitysmies Harvian ehdotuksen mukaan, Otto Larma teki tästä ehdotuksen vielä vuonna 1949. Keskustelu ei laantunut. Teuvo Aura ajoi 60-luvulla voimakkaasti alueliitosta. Siihen kuului mm. Helsingin maalaiskunnan liittäminen Helsinkiin. Lue tästä tarkemmin blogistani http://penttimurole.blogspot.com/2021/02/aika-aikaa-kutakin-sanoo-maailman.htm l

Nyt ryhtyy miettimään. Mutta pannanpa tähän vielä jonoon kaupungin rakentamisen apostolit vuosien varrelta. Se auttaa syyllisten etsinnässä.

Kasvussa täytyy vanhoja totuuksia uudistaa?

-mutta ei sentään ylettömästi. Vanhoista ajatuksista koskien liikenteen meluvaikutuksia ja ilman laatua on luovuttu. Nyt mennään rakentaminen edellä ja vaikutukset uskotaan saatavan korjatuiksi jälkeenpäin. Taloja rakennetaan suoraan moottoriteiden melulle altistettuina. Ja mitä korkeammalle sen parempi. Säästyy kuulemma maata ja asuntojen hinnat halpenevat. Ihmisetkin kuulemma viihtyvät paremmin. Vanhojen pientaloalueiden täydennysrakentamisesta Lehtovuoren malliin ei kuitenkaan tunnuta olevan kiinnostuneita. Lue vaikka tuosta: http://penttimurole.blogspot.com/2019/05/pientaloalueet-mahtava-elamisen.html

Takerruin siis tuohon Sivosen lauseeseen: ”Lehtovuoren ehdotus rakentaa väljää kaupunkia metsän keskelle oli kuin tuulahdus menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin vallalla oli tapa rakentaa hakkaamalla kerralla koko asuinalueen kokoinen alue metsää ja niin väljästi, että kaupungin liikennejärjestelmä ei voinut pohjautua muuhun kuin pitkien matkojen päivittäiseen yksityisautoiluun”. Oliko tuo aivan noin, tuo annettu todistus meidän vanhasta ajastamme. Ryhdyn sitä miettimään. Ja nimenomaan ”vallalla oli tapa rakentaa hakkaamalla kerralla koko asuinalueen kokoinen alue metsää”. Mistä Sivonen tuollaista päättelee? Eihän sellainen tapa ollut todellakaan vallalla. Lähiörakentamisen suuri periaate oli säilyttää luontoa mahdollisimman paljon. Rakentaa kaupunkia metsään, luontoa säästäen ja sen kohokohdat, kalliot ja kauniit puut jättäen. Helsingin ensimmäinen lähiö oli Maunula.

Taloja metsissä ja kallioilla, sehän se oli se synnillinen lähiörakentamisperiaate. Minäkin sitä aikanaan protestoin kirjoittamalla kompaktikaupungista kontaktikaupunkina. Silloin kysymyksessä ei ollut tiivistäminen maan puutteen vuoksi tai asuntotuotannon lisääminen kompaktoimalla, silloin oli kysymyksessä sosiaalisten kontaktien puute, niitä piti lisätä kohtaamisen kautta. Metsäkaupungissa sattui harvoin vastakkain toisen ihmisen kanssa.

Ville Helander kirjoitti Maunulasta näin: ”Ekelundin Maunula on lähiörakentamisen ihanteiden parhaita toteutuksia, urbaanimpi kuin hienoja yksittäisiä asuntoryhmiä käsittävä mutta hajanainen Tapiola. Ekelundin asuinalueet eivät jotakin ’puistokylien’ tapaista poikkeusta lukuun ottamatta kuitenkaan ole maastoon siroteltua ’metsäkaupunkia’. Niissä on samalla kaupunkikulttuurin henki. Ekelundin arkkitehtuurissa on läpikäyvänä pyrkimyksenä yhteisöelämää kannustavien muotojen luominen.”

Samoja periaatteita noudatettiin Munkkivuoressa, Pohjois-Haagassa, Roihuvuoressa, Pihlajamäessä, Herttoniemessä ja Laajasalossa ym. 60-luvun kohteissa. Metsää ei hakattu muuta kuin välttämättömistä kohteista, talojen alta ja katujen alta. Välttämättä tuo rakennusaloilta kaadettu metsä ei ollut kovin tukevaa, ei ainakaan mitään talousmetsää. Usein alueet olivat Helsingin tapaan kallioisia männiköitä.  

Ehkäpä on hyvä muistaa, että vuonna 1958 Uusi Suomi uutisoidessaan Helsingin uutta yleiskaavaa arkkitehti Olof Steniuksen esityksen pohjalta kirjoitti, että syntymässä on ”tietty esikaupunkilaisen tyyppi”. Tyyppi syntyi ja metsääkin kaatui. Tuossa vaiheessa kantakaupungissa asui 280000 asukasta ja esikaupungeissa 140000 asukasta. Uudessa yleiskaavassa kantakaupungissa asuu 250000 asukasta ja esikaupungeissa 600000 asukasta.  Olli haluasi saksia yleiskaavan tolpasta 100000 asukasta. Muitakin saksimishaluisia löytyy. Lauri N. tietysti, mutta minäkin ilmoittaudun kerhoon.

Metsää kaatuu

Kartoittelin taannoin blogissani Helsingin seudun metsiä. Erityisesti tarkastelin sitä, kuinka metsiä oli hakattu uuden maankäytön alta. Helsingin maapinta-ala on 215 km2. Siitä nk. virallista metsää on 37 km2 ja puistoja 10 km2. Minun kuvassani Helsingin alueella on metsää tai metsäpuistoa 55 km2. Minun pikalaskelmani mukaan metsää on hakattu maankäyttötarkoituksiin 12 km2. Kuvassa nähdään oranssilla Helsingin vuonna 1943 vielä olleet ja sitten hävinneet metsät, punaisella näkyvät vuoteen 1963 mennessä hävinneet metsät.  Suurimpia punaisella merkittyjä metsäalueita olivat Itä-Helsingissä Myllypuron ja Kontulan metsäalueet sekä Länsi-Vantaalla Myyrmäen ja Martinlaakson metsäalueet. Huom! Vihreällä on merkitty vain metsät ei peltoja, kenttiä tai muita viheralueita. On valtava saavutus, että tuohon keskelle Helsinkiä on jäänyt suuri metsävyöhyke – meidän Keskuspuistomme. Eipä Espoon keskuspuistokaan mikään aivan mitätön saavutus ole. Mahtavia ovat Sipoon korpi ja Nuuksio. https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/

Oli pakko tarkemmin tutkia tuota metsän hävitystä. Räpelsin Google Earthiin vanhoista ortokartoista metsät vuonna 1943. Jotenkin kiinnosti. Nehän olivat minun lapsuuteni metsiä. Pakilan seudulla aivan tuttuja. Olin silloin 9-vuotias. Sitten on toinen kuva, joka kertoo metsistä nyt.

Näissä pikakuvissa näkyy metsien hupeneminen vuodesta 1943 nykyhetkeen. Oikealla yläkuvassa kirkas vihreä näyttää metsien määrän 1943. Oikealla alakuvassa tummempi vihreä on metsien määrä nyt. Isossa kuvassa vihreät ovat päällekkäin. Tumma vihreä on nykymetsää, kirkas vihreä hävinnyttä metsää. Älä katso suurennuslasilla, ei tämä mikään tieteellinen työ ole, virheitä on jäänyt. Vanha metsän määrä oli 87 neliökilometriä ja nykyinen määrä on 57 neliökilometriä. Östersundom on laskelmassa mukana. Sen osuus on huomattava. Siellä metsiä on 15 km2 eli neljännes Helsingin metsistä.  Olisi kiva, jos joku viisas tekisi näistä metsäaloista kunnolla tutkitun kuvan.

Liikenne autoistuu

Toinen Sivosen väite koski liikennettä. Hän sanoi metsää hakatut alueet rakennetun...: ”niin väljästi, että kaupungin liikennejärjestelmä ei voinut pohjautua muuhun kuin pitkien matkojen päivittäiseen yksityisautoiluun”. Tämäkin lennokas huomautus vaatii kommentointia. Nythän on niin että useimmat nukkumalähiöt on rakennettu hyvän joukkoliikenteen varteen ja erityisesti raideliikenteen varteen. Silloin kun asumalähiöt rakennettiin, henkilöautotiheys oli hyvin matala. Vuonna 1950 henkilöautotiheys oli 15 ha/1000 asukasta ja 1969 50 ha/1000 as. Noilla lukemilla asukkaat eivät voineet perustaa liikkumistaan henkilöautoon. Myöhemmin innostuivat niin kantakaupungissa kuin lähiöissäkin. Jos tehtäisiin sellainen ajatusleikki, että vuoden 1946 jälkeen tullutta uutta asutusta ei olisi levitetty esikaupunkeihin vaan puolet siitä olisi sijoitettu kantakaupunkiin, jolloin kantakaupungin asukastiheys 9500 as./km2 olisi noussut tasolle 13000 as./km2, niin mitä silloin olisi tapahtunut liikenteelle? Henkilöliikennetutkimuksen aluekohtaisten matkasuoritteiden mukaan henkilöautoliikenteen ajosuorite koko kaupungissa olisi 5 % alhaisempi. Hullu esimerkki näyttää, ettei Sivosen heitto tunnu perustellulta. Liikutetaan marginaaleja.

Kuoleva mies – ennen pitkää

Nyt sitten jäädään odottelemaan Lehtovuoren, Sivosen ja Nordbergin mielipidekirjoitusten pohjalta syntyvää keskustelun pursketta. On mainiota, että valtakunnan päälehti on antanut kirjoituksille tilaa. Yksi osapuoli tässä olemattomassa keskustelussa onkin ollut varsin hiljainen. Norsunluutornissaan? Se on tuo kaikkivoiva virkavalta. Vuorovaikutusta hehkutetaan, mutta siihen ei näytä liittyvän debattia tai dialogia tehdyn suunnitelman suhteen. Kriittinen ja tosissaan oleva kirjoittaja vaietaan kuoliaaksi. Varsinkin jos hän kuuluu kuolevien armoitettuun joukkoon. Olli Lehtovuori, itseään kuolevaksi mieheksi kutsuva toivoo, että sanoisivat edes hänen puhuvan täyttä paskaa. Sekin helpottaisi. Mutta hiljaisuus vallitsee.