Markku kertoo
Afrikan kokemuksistaan kirjasessa ”Markku an Expat in Africa”. En aio ryhtyä
siteeraamaan Markun ajatuksia Afrikan ajoilta hänen toimiessaan Etiopiassa ja
Ghanassa 70-luvulla. Markulle tyypilliseen tapaan hän kirjoittaa enemmän
perheestään kuin työstään. Perhe on kaikki kaikessa. Rakas vaimo ja kolme
poikaa ja Hassina, Etiopian valittu. Tai Hassina se taisi Iriksen valita. Ne
ajat olivat Markun elämän ja elämäntyön kannalta tärkeitä, hänelle ehkä
keskeisiä niin työssä kuin perhe-elämässäkin. Minä keskityn meidän yhteisiin
vuosiimme. Ne olivat minulle keskeisiä. Kiitän Markkua siitä, minkä hän antoi
minun elämälleni. Olenhan tuntenut
Markun opiskeluajoista alkaen, eli vuodesta 1953, jolloin aloitimme
Teknillisessä korkeakoulussa Hietalahdentorin varrella, mutta meidän henkinen
ja ammatillinen yhteistyömme ja samalla ystävyytemme alkoi vasta vuonna 1980.
Silloin Markku kirjautui meidän yhtiömme palkkalistoille. Se kaikki, yhteistyö
ja ystävyys jatkuivat niin kauan kuin työelämää riitti. Ammatillinen yhteistyö
hiljakseen haaleni minun muuttaessani Libyasta Suomeen vuoden 2000 jälkeen ja
Markun siirtyessä jälleen Etiopiaan. Ystävyys säilyi.
Ethiopia Music - Workezebo – Tizita
Kansainvälinen ura
Valmistuttuaan diplomi-insinööriksi Teknillisestä
Korkeakoulusta vuonna 1960 Markku toimi aluksi Otaniemen rakennustoimikunnan
teknisenä sihteerinä, istui kokouksissa itsensä Alvar Aallon kanssa, sitten
Rakennushallituksen suunnitteluinsinöörinä vuoteen 1963, tämän jälkeen hän
pyöritti omaa toimistoa ja oli myös Bertel Ekengrenin palveluksessa vuoteen 1970,
kunnes aloitti kansainvälisen uransa Etiopian yleisten töiden ministeriön
päällikköinsinöörinä. Voi miten paljon kiintoisaa kerrottavaa hänellä oli
niiltä kuudelta vuodelta jotka hän toimi tässä tärkeässä virassa. Olipa
joukossa melkoisen hurjiakin vallankäytön tarinoita. Kulttuurien kohtaamisessa
on joskus vaihdettava omasta kulttuurista vieraaseen – jotta tepsii. Löysin
muuten koneeltani Markun vuonna 1974 käsin kirjoittaman raportin Suomen
kehitysyhteistyön tilanteesta Etiopiassa. Markku oli sen kirjoittanut
valtiontilintarkastajille osoitettuna, toimittuaan nelisen vuotta maassa
yleisten töiden ministeriön kakkosmiehenä. Hän kertoo yhteistyön saaneen
alkunsa Suomen rakennusinsinööriliiton näyttelystä Addis Abebassa 60-luvun
lopulla. Ensimmäisenä maahan saapuivat vuonna 1968 Paavo Mänttäri ja Erkki Juslén.
Markku saapui paikalle vuonna 1970. Perhe kahden kuukauden viiveellä. Markun aikana
ministeriössä oli useita suomalaisia asiantuntijoita. Mainitaan esimerkiksi
Juha Suonenlahti, Esa Paaso, Paavo Tammekann, Eero Saarinen, Jorma Wessman, Kai
Korpia, Lars Björksten ja Sune Norrbäck.
Kirjelmässään Suomen valtiontilintarkastajille Markku kirjoittaa mm. näin: ”Suomen valtio on onnistunut tähän mennessä lähettämään tänne vain todella ammattitaitoista joukkoa, joka on herättänyt luottamusta etiopialaisissa suomalaiseen ammattitaitoon ja rehellisyyteen. Mielestäni tätä suuntausta pitäisi jatkaa. On parempi lähettää maailmalle harvoja todella ammattitaitoisia ihmisiä kuin suuri määrä oppipoikia. Uudet erilaiset olosuhteet vaativat yleensä vahvaa ammatti- ja kokemustaustaa, jota ilman tietoja ja taitoja ei voi onnistuneesti soveltaa muuttuneissa olosuhteissa.” Mielenkiintoista on se, että Markun aikana paikalla olleiden 10 suomalaisen asiantuntijan keski-ikä oli reilusti alle 40 vuotta. Nuoria poika siis, mutta ei Markun mielestä oppipoikia.
Vuonna 1976 Markku siirtyi YK:n eksperttinä vahvistamaan Ghanan valtion rakennussuunnittelukäytäntöjä. Ghanassa hänen työkohteinaan oli useita suuria hankkeita sairaaloista laivatelakoihin. Ja vihdoin vuonna 1980 koitti meidän aikamme. Markku tuli Liikennetekniikka Oy:n palvelukseen vuonna 1980. Libyan ja osittain Moskovan hommia jatkuikin sitten lähes 20 vuotta. Markku siirtyi jälleen Etiopiaan, nyt konsulttina. Siellä hän hoiteli Deveconin yleiskaava- ja sairaalahommia sekä Finnroadin tiehommia. Kaksi yleiskaavaa Markku hoiteli yhdessä Hennu Kjisikin ja Tuomo Sirkiän kanssa ja tiekilometrien määräksi taisi tulla pitkälti toista tuhatta. Kotimaahan Markku palasi kaiken tehneenä eläkemiehenä 2010-luvun alussa.
http://penttimurole.blogspot.com/2018/10/kulttuureista-ikaihmisiin-ja-uusista.html
Ras Lanuf
Devecon Oy sai Tripolin Transportation Master Planin
jälkeen suurtyön Libyassa. Oli suunniteltava ja valvottava 40000 asukkaan Ras
Lanufin öljykaupungin rakentaminen Libyaan Sirten lahden rannalle. Rakentamisen
valvonnan päälliköksi valittiin, kukapa muu kuin Markku Piispanen. Rakennustyöt
alkoivat vuonna 1983. Markku asettui perheensä ja valvontatiiminsä kanssa
urakoitsijan rakentamaan campiin. Kirjoitin näistä ajoista: ”Delegaationa
kiipeilemässä Ras Lanufin taustakukkuloilla. Pitääkö kaupunki rakentaa rantaan
vai pitääkö se rakentaa vuorille? Onko
malli ’finger’, onko se ’linear’ vaiko ’radial’? Urbanistien tai
semiurbanistienko taistelu? Päätös syntyi ja Markku pääsi rakennushommiin.
Hänen tärkein apulaisensa oli Kaj Outa, rakennusmestari ja painonnoston
mestari. Markun asunnolla Raslan campilla, sauna kuumana, lauteilla
arabitilaajat! Tekemisen tasapainon ja onnentunteen huippua. Enkan
toimitusjohtaja Sarik Tara ja poika. Isän mielipide: ”Meidän firmassa vain insinöörit saavat johtaa. Se olen minä,
Sarik! Billfingerillä oppini saanut.” Markku molempia opettamassa. Liisa Iriksen kanssa saunalla, musta meri,
koirat haukkuvat. Surffilauta, mahtavat mainingit.” Elämä oli tämän makuista.
Markun arvostettu asema Enkan henkilöstön keskuudessa oli ilmeinen. Vuonna 2015
Markku ja Iris kutsuttiin rakentamisen aloittamisen 30-vuotisjuhlaan
Istanbulissa. Markun poika, arkkitehti Esa lähti eskortiksi näihin juhliin.
Sirte
Oli syyskuu 1987. Markku Piispanen käveli libyalaisen
Anwar Sassin kanssa Helsingin katuja. Sassi oli huippuasiakkaamme Ras Lanufin
öljykaupungista. Hänellä oli valtionpäämieheltään toimeksianto. Ehkä mahdoton,
mutta kotimaansa äkillisiin tarpeisiin nähden lähinnä odotettavissa. Oli
rakennettava 30 000 kerrosneliömetrin hotelli ja kongresseihin soveltuvat kokoustilat
11 kuukaudessa. Suunnittelukin oli vielä aloittamatta. Devecon voisi olla
sopiva? Lapio pitäisi saada maahan viimeistään joulukuun alussa. Silloin jäisi
rakentajille aikaa 8 kuukautta. Suunnitteluaikaa olisi ruhtinaalliset kaksi
kuukautta. Hotelli olisi rutiinia, mutta millainen kongressihalli voitaisiin
rakentaa tässä ajassa? Senhän ei tarvitsisi olla suuri - vain 700
istumapaikkaa!
Hallintokeskukset Jufraan ja Sirteen
Vuonna 1990 alkaa uusi savotta. Markku joutuu
avainasemaan. On suunniteltava kaksi hallintokeskusta ja 2400 asuntoa. Devecon
mobilisoituu. Markku tekee ohjelmaa ja budjettia hankkeiden toteuttamiseksi.
CJN Oy Jussi Jauhiasen johdolla valmistautuu arkkitehtisuunnitteluun,
Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy tulee apuun, Ekono Oy, Maa ja Vesi Oy ja
Liikennetekniikka Oy ryhtyvät insinöörihommiin. Markku on suunnittelun
kapellimestari ja kotimaan ankkuri. Hän myös palkkaa rakentamisen valvojat, kun
siihen vaiheeseen päästään. Minä siirryn Libyan ankkuriksi. Suuria kohteita oli
kaksi. Sirten kongressikeskuksessa oli 40000 m2 kerrosalaa. Suunnitteluun
kuului koko hallintokeskuksen alue katuineen ja istutuksineen. Meidän valvonnassamme oli vielä tontilla
sijaitsevat 16 ministeriörakennusta.
Jufrassa kongressikeskuksen ja ministeriöiden kerrosala oli 72000 m2. Jufrassa
suunnitellaan lisäksi 2400 asuntoa alueineen. Yhteensä siis 90-luvun aikana
suunniteltiin ja valvottiin yli puoli miljoonaa kerrosneliötä rakennuksia.
Markku oli niissä töissä ankkuriasemassa.
Rakennustöiden valvonta oli suuri tehtävä. Työhön palkattiin 40 suomalaista arkkitehtia ja insinööriä. Pisimpään työmaalla olleet olivat paikalla kuusi vuotta. Työkautta kesti vuodesta 1991 vuoteen 1999. Markku hoiti koko porukan rekrytoinnin. Markun tärkein työkohde oli Libyassa lähes 20 vuotta.
Kaksikymmentä vuotta yhteistä työtä. Vielä jatkui jälkisammutusta Etiopian sairaala- ja yleiskaavahommissa uuden vuosituhannen ensimmäisellä kymmenyksellä. Nyt nämä kohteet ovat liukuneet kaukaisuuteen. Miltei unohdukseen. Ei sentään. Ne palautuvat kyllä mieleen. Niihin sisältyy kaipaus. Haluaisi nähdä niitä jälleen. Kädellä koskettaa. Haistella sisäilmaa. Kulkea hitaasti varjoisia julkisivuja pitkin. Valoon, varjoon, valoon. Masrabioitten suojassa. Kasvaneiden puiden varjossa. Ovatko ne rikkiammuttuja? Kyllä osittain, mutta pääosin pystyssä. Ovatko ne hiekkamyrskyjen ruskeiksi värjäämiä, valkoinen väri kadonnut? Kyllä sitäkin, ja katoilla hiekkadyynejä. Markku ei enää pääse niitä paikkoja katsastamaan. Minunkin pääsyni on kyseenalaista. Rakennukset elävät ihmistä kauemmin. Mutta eivät ikuisesti. Aika tekee tehtävänsä. Ihminen uudistuu jälkikasvunsa kautta. Se on meidän kohtalomme ja onnemme. Markku on mennyt vuorten taa.
