Nyt Nasse-setä on todella vihainen

Tuo oli bluffia. Ei ole kysymys Nasse-sedästä, on kysymys Pentti-sedästä. Muistatte kai Nasse-sedän? Piti vain löytää joku aasinsilta lempeään suuttumiseen. Sellaiseen että vaikka itse suuttuu, niin ei kuitenkaan liikaa suututa sellaisia jotka ovat ehkä vain ymmärtämättömyyttään törttöilleet, ei pahaa tarkoitustaan. Ajaessani moottoritietä kohti Turkua hermostun, sama toistuu, kun ajan kohti Riihimäkeä. Minun hermostumiseni on niin vahva, että usein siirryn ajamaan pitkin vanhaa tietä. Siellä en hermostu, vaikka matka-aika pitenee vähintään vartilla. Onko nyt kysymyksessä jokin vuosimiljoonien takaa periytyvä atavistinen tila, hermostua pitää, vaikka tyhjästä? Vai onko kysymyksessä ihmisen itsekäs oikeustaju joka tahallaan väärinymmärtää toisten hyvät aikeet? Onhan tunnettua, että ihminen joskus raivoaa aivan älyttömästi ja suhteettomasti mitättömistä asioista. Kiehahtaa yli. On voitu lukea naapuriraivosta. Joku ruokkii lintuja ja tuo rottalaumat paikalle, naapuri on voimaton, joku ajaa säksättää ruohonleikkurilla ja peittää lintujen liverryksen, jonkun puut varjostavat naapurin pihaa, joku vie kalat perinteiseltä vain naapurille ikimuistoisesti kuuluneelta kalapaikalta, joku häiriintyy naapurin lasten jatkuvasta metelöinnistä trampoliinilla, jossain naapuri rakentaa korkean aidan ja peittää järvimaiseman, no, sano vaan, syitä on lukemattomia. Liikenneraivo syttyy salamannopeasti, harkitsematon teko vaatii jo erityistä herkkyyttä ja pysyvää raivovirittäytymistä. Liikenneraivosta olen kyllä jotain kirjoittanutkin: http://penttimurole.blogspot.com/2018/04/liikenneraivo-2.html. Siinähän selvisi kansainvälisten tutkimusten pohjalta sellainen asia, että puolet liikenneonnettomuuksista on aggressiivisen ajamisen seurausta. Aggressiiviseen ajamiseen liittyvien onnettomuuksien syynä on 98 prosentin osuudella kuljettaja itse, hänen heikot hermonsa.  Hermot vain pettävät. Tuota väitettä lienee vauhdikkaan ajotaiturin vaikeata sulattaa. Liikenneraivo kun pannaan juuri toisen osapuolen kuhnustelun syyksi.

Juuri on pyöritelty juttua Arhinmäestä oikaisemassa jalkaansa kohti katuraivoajan autoa. No, mikäs ihme tuo, potkupalloilijan tapana on oikoa jalkojaan. Nyt jalanoikaisija on tutkinnan alla. Katuraivo pannaan nuorison harkitsemattomuuden tiliin. Aikuinen ei saa heidän törttöilystään hermostua. Minä olisin varmaan myös oikaissut jalkaani. Minun ei tarvitse ehkä kauaakaan miettiä mistä hulluista asioista voi hermostua ja ryhtyä jäkättämään. Kerronkin jutun: juuri pari päivää sitten se tapahtui. Hupsista, nyt unohdinkin! Kysyn Liisalta mistä nyt eilen tuli jäkätettyä ja kenelle? Liisa ei muista. Minäkään en muista. Se oli vakavan tuntuinen juttu ja vääryys, jonka olin kohdannut. Mutta nyt kahdelta ihmiseltä täysin unohtunut. Dementiaa se on. Hyvä että pääsin kertomasta. Olisin tehnyt itselleni karhunpalveluksen.

Minun on nyt päästävä asiaan. Hetkinen, nyt yhtäkkiä illallispöydässä aivosolut raksuttavat. Punaviinilasillinen ne varmaan kirvoitti. Se olikin se vartiointiliikkeen mies. Vartiointiliike pyysi soittamaan koska asennetussa keskusyksikössä on jokin vika. Soitin, mutta keskustelun aluksi mies pyysi salasanaa. Salasanaa! Laite asennettiin joskus 10 vuotta sitten ja nyt pyydetään salasanaa. Mistä minä sen voin tietää. Täytyyhän vartiointiliikkeen se tietää. Minähän maksan niille lähes kuusikymppiä kuussa ja olen jo maksanut kymmenen vuotta. Ja eivät tiedä edes salasanaa. Lähettäköön tänne asentajan. Ryhdyin jäkättämään. Juuri niin. Mieletöntä turharaivoa. Väärin virkatehtäviään suorittavaa puhelinpäivystäjää kohti. Olen siis yksi raivopää.

Miksi Pentti-setä suuttuu?

Mutta nyt varsinaiseen asiaan. Kerron mistä Pentti-setä suuttuu. Se asia ei ole minun päässäni pikkujuttu eikä se hetkeksikään pääse unohtumaan. Se asia on niin tärkeä, että olen siitä jo kertaalleen kirjoittanut blogissani. Samaisessa blogissa on kyllä aikamoinen luettelo ihmisten ärsyyntymisen muistakin syistä, joten sen lukeminen avaa näköalaa pienistä ja isoista raivoista. http://penttimurole.blogspot.com/2020/09/pienet-ja-isot-raivot-viimeisimpana.html  Niin, asia on moottoriteiden varsien metsänhakkuut. Sain jopa pari viisasta kommenttia tuohon blogiini. Toivomaani selitystä tieviranomaisilta en kuitenkaan saanut. Ei edes arvostettu ystäväni, tieasioiden kaikkitietävä eläkeläinen antanut insinööripainotteista kommenttiaan.  Sitten, kun ei selitystä kuulunut päätin laajentaa reviiriäni ja lähettää tekstin Hesarin yleisönosastoon. Ajattelin saavani asialle todellista julkisuutta. Hesari ei hyväksynyt juttuani lehteen painettavaksi. Täytyy olla niin, ettei mielipideosaston vastaava toimittaja ole liikkunut moottoriteiden parturointia katsomassa – olisi itsekin saanut pienimuotoisen hermoromahduksen.  Olin siitä pettynyt. Tekstiluonnos oli seuraava:

Moottoriteiden aukkohakkuut kauhistuttavat

Tiensuunnittelu on pitkälle kehittynyt tekniikan ala. Siihen kuuluu massojen tasapainoa, linjan sulavuutta, ojia ja kuivatusta, siltoja ja rakenteita, kuuluupa siihen vielä estetiikkaa ja istutuksia. Linjaa tutkitaan perspektiivikuvin ja mallinnuksin. Maisemasuunnittelijat sijoittavat tiealueelle puita ja muunlaista istutusta huolellisesti harkiten. Moottoritiet ovat laajasti maisemaan vaikuttavina saaneet erikoisaseman suunnittelun panostuksessa. Luonto valtaa tiealueiden valoisia luiskia. Vihattujen lupiinien lisäksi istutetut puut ja tiealueelle juurtuneet puut levittävät oksiaan. Tieympäristö rehevöityy ja kaunistuu. Maiseman haavat peittyvät pehmeästi. Olen ajellut tyytyväisenä maamme tuhatkilometrisellä moottoritieverkolla. Antanut arvoa suunnittelijoille. Mutta nyt kauhistun! Metsätyökoneet möyrivät tieluiskilla. Viikko sitten ajoin Hämeenlinnanväylällä. Eilen ajoin Turunväylällä. Molemmilla moottoriteillä on suoritettu täydellinen aukkohakkuu. Juurtuneet puut ja maisema-arkkitehtien istuttamat puut kaatuvat ilman armoa. Kolmikymmenvuotinen metsä kaatuu tiealueen reunoilla sijaitseviin hirviaitoihin saakka. Pitkät kannot törröttävät luiskilla. Miksi? Aukkohakkuista keskustellaan. Tiealueiden aukkohakkuu ei ole metsänhoitoa. Se on ympäristörikos. Tiemetsiä olisi tietysti voinut siistiä. Joskus ei ole kysymys metsästä ja puista vaan pusikoitumisesta. Siistiminen olisi tullut tehdä koulutettujen maisemasuunnittelijoiden toimesta, ei metsätyökoneen aivottomalla työskentelyllä. Haluan selityksen.

Kuvia valtatie ykkösen varrelta, vai oliko kolmoselta, samanlaista, ei väliä. Kun tievarsien hoidon asiantuntijat ohjeistavat tiealueiden niitoista vieraslajien ja erityisesti lupiinin torjunnassa, niin kysyn vain, miten näitä nyt synnytettyjä kannokoita aiotaan niittää? Se nyt on kiusallinen sivukysymys. Pääkysymys on miksi kauniit puut aukkohakataan hirviaitojen rajaamalla alueella? Miksi meidän yhteistä majesteettista maisemaamme ei kohdella kunnioittavasti?

 Kuluvan vuoden tammikuussa Riina Kasurinen toimittaa Yle:n uutisissa juttua joka on otsikoitu ”Näin liikenneturvallisuus paranee, kun tien pientareelta kaadetaan puut – Jos hirvi astuu suoraan pusikosta tielle, peliaikaa on vähän”. Juttu kertoo: Tienvarsien puut ovat saaneet kasvaa monin paikoin rauhassa vuosikymmeniä, monesti siitä saakka, kun tiet on perustettu sotien jälkeen. Tien peruskunnossapidossa tienvarret siivotaan kasvillisuudesta vain ojiin saakka, joten ojan pientareille on kohonnut vuosien saatossa isoja puita. Jutussa haastatellaan liikennöitsijää, joka ajaa rekkaa pitkin Suomen maanteitä. Kun sään ääri-ilmiöt ovat yhä useammin kaataneet puita teille, ovat tienpitäjät havahtuneet: tähänastinen tienvarsien hoito ei enää riitäkään suojaamaan onnettomuuksilta. Valtion tieverkkoa on ryhdytty vähin erin avartamaan koko tiealueen laajuudelta, myös ojien toiselta puolen.”

Hakkuut saavat ilmeistä tukea. Minä en puhu tästä. Puhun liikenteen valtaväylistä, moottoriteistä jotka on varustettu hirviaidoin ja niiden tienvarsien aukkohakkuusta. Ajattelin saavani blogikyselyyni selityksen.

Selitystä ei tullut

Arvelen homman olleen jonkinlainen hallinnon erehdys. Jotain piti kilpailuttaa ja sitten kilpailutettiin tienvarsien aukkohakkuut. Siinä sitten hakattiin maisema-arkkitehtien harkinnalla istutettujen harvalukuisten puiden lisäksi kaikki luiskille rehevänä kasvaneet koivikot, männiköt ja kuusikot. Taisi siinä joitain lepikkojakin mennä kaupan päällisinä.  Yritin netistä selvittää vastuuosoitteita ja vastuuhenkilöitä. Ei ole helppoa. Organisaatiosta Väylävirastossa tai ELY-keskuksissa ei ole vastuuhenkilöihin menevää tietoa. Löysin sitten ELY-keskusten asiantuntijapalvelun osoitteen. Lähetin sinne kyselyn moottoriteiden aukkohakkuista. Nyt jäin odottelemaan.

Löysin myös erilaisia selvityksiä. Maisema, kaupunkikuva ja kulttuuriperintö on mainittu ja otsikoitu Traficomin julkaisussa Liikennejärjestelmän nykytila ja toimintaympäristön muutokset, 4/2020. Esipuheen on allekirjoittanut ystäväni liikenneneuvos Anni Rimpiläinen. Nytpä voinkin hieman hiillostaa Annia. Maisemanhoito ei saanut tuossa raportissa paljoakaan palstatilaa. Sitä on tasan yksi sivu raportin sinänsä ansiokkaista 160 sivusta. Mistään sellaisesta ei ole mainittu kuin teiden yleinen maisemanhoidollinen kunnossapito. Mainitaan kyllä muinaismuistoalueet, maisemakokonaisuudet, kulttuurihistorialliset ympäristöt ja arvokkaat maisema-alueet. Ollaan kyllä huolissaan myös yhden sivun verran luonnon monimuotoisuudesta. Maanteiden viherkorjausvelka ja korjausvelan laskennassa tarvittavat tiedot

Väyläviraston julkaisuja 7/2021 on teos, joka valaisee laajasti maanteiden viherympäristöä. Siinäkään ei varsinaisesti kosketella tätä minun aihettani.

Korjausvelan laskennassa kurtturuusut ja lupiinit nousevat pääasiaksi. Kun olin nuori mies, Rosa rugosa oli lempikasvimme. Taitaa olla myös ainoa latinankielinen kasvin nimi, jonka muistan ulkoa. (Meidän luokkamme oli sota-ajan vuoksi vapautettu kasvien keräämiseltä. Häpeän tunnustaa). Sellaisia ruusuja sitten paiskattiin jokaiselle tien keskikaistalle ja korokkeelle. Nyt se on lailla kielletty. Oli siis melko moista pahankylvöä. Laskevat vieraslajien poiston maanteillä maksavan 70 milj. euroa. Sanonko vielä häpeäkseni jotain lisää? No, sanon: tuo vieraslajijuttu menee kyllä hieman minun hilseeni yli. Se on vähän sama kuin päätettäisiin hävittää supikoirat Suomen eläinkannasta. Mutta, unohda nyt tuo äskeinen.  https://julkaisut.vayla.fi/pdf12/vj_2021-07_maanteiden_viherkorjausvelka_web.pdf

 Anni vastaa minulle

Hän myöntää, että liikennejärjestelmän nykytilaraportissa on varsin vähän ympäristöasiaa. Sanoo itsekin huomanneensa, että myös viitos- ja nelostien varsilta poistettiin viime kesänä paljon pientä puustoa ja jatkaa: ”Liikenneinfran ympäristöasiat jäivät uudistuksessa pääasiassa Väyläviraston huoleksi, joten siellä tietävät paremmin”. Vielä mainitsee jotain hirvivaarasta ja näkemäesteistä. Näistä asioista ei kuitenkaan minun havaintokohteissani ole kysymys, sillä hakkuualueet ovat hirviaidan sisäpuolella. Kiitos kuitenkin Anni vastauksestasi. Jatkan kyselykierrosta. Kun en tiedä kehen ottaisin yhteyttä, päätän aloittaa mahdollisimman korkealta. Kysyn Väyläviraston viestintäjohtajalta Anna Jokelalta. Anna vastaa välittömästi (se on harvinaista) ja epäilee hankkeita ELY-keskusten hommiksi. Neuvoo kuitenkin ottamaan yhteyttä kunnossapidon ja digitalisaation asiantuntijaan Otto Kärkeen. Otto kertoo vastauksessaan, etteivät kyseiset hankkeet ole hänen tiedossaan ja lupaa etsiä asioista tietävää ELY-keskusten puolelta. Tuomas Vasama, kunnossapitopäällikkö, hän vastaa seuraavasti:

 Tuomas vastaa minulle

”Hei,

ELYn teettämiä töitä ovat nuo mainitut, vähän erilaisilla taustoilla. On totta, että estetiikka on paikoin kärsinyt ja huolestuneita palautteita on meille tullut. Toisaalta paljon positiivistakin palautetta olemme saaneet, monen silmää avarampi maisema miellyttää. Tavallisesti puusto on poistettu hirviaitaan saakka ja kaistale vielä sen takaakin aidan kunnon tarkastamisen helpottamiseksi. Ykköstiellä aitaa vasta rakennettiin. Vanhemmat aidat ovat paikoin huonokuntoisia ja niihin on tehty jopa tarkoituksella reikiä. Näin hirvielämiä on päässyt tiealueelle ja ne ovat piiloutuneet pusikoihin. Osa puista on kasvanut niin suuriksi, että ne kaatuessaan olisivat ulottuneet tielle. Kysymys on siis myös liikenneturvallisuudesta.”

 Olenko vastauksiin tyytyväinen?

En nyt aivan ole. Voisiko tässä nyt tehdä jotain johtopäätöksiä tai suosituksia? Tiet ovat meidän kansallisomaisuuttamme. Valtava kansallisomaisuus. Elämän ehto. Elinkeinoelämän ehto. Teiden sanotaan syntyneen lehmipoluista, mutta kyllä niiden teossa ihmisilläkin on osuutensa. Ihmisten kätten työt, ja myös ajatus. Ja rahakin ja panostus. Jopa innostus. Tiellä kulkija on osa maisemaa. Tien sovittaminen maisemaan on suunnittelutyötä parhaimmillaan. Ehkä taito on katoamassa. Uusia teitä ei enää tehdä. Mutta tiemaisema on muuttuva ilmiö. Puut kasvavat. Tiemaisema muuttuu mahtavaksi. Pusikotkin rehottavat. Ne saattavat muuttua sietämättömiksi. Hirvet ja kauriit lymyilevät pusikoissa. Jotain on tehtävä. Minulla on ehdotus: laaditaan tiemaiseman jatkuvan kehittämisen ohjeet. Kyllä niihin nyt voidaan liittää myös hätätilassa vieraslajien torjunta, vaikka en lupiineja vastustakaan, ne ovat kauniita, mutta tärkeintä olisi kasvavan tienreunusmaiseman ja metsän hoito, pusikoitumisen hallinta ja puuston hoito, mahdollinen harvennus, ikääntyneiden vaarallisiksi käyneiden puiden poisto, komeiden puiden kasvutilan avarrus. Sanalla sanoen maiseman hoito. Tämä ei hoidu ilman ympäristönhoidon ja maisema-arkkitehtuurin asiantuntemusta. Virhe ei saa toistua. Tämä kaikki meidän sielumme iloksi.