Kirjava kaupunki on meillä kaikilla toiveissa. Onko? Joku tuntuu haluavan kliinisyyttä, ei kirjavuutta. Kirjavuus voidaan kokea pelottavana. Kirjavat ihmiset pelottavat. Saattavat olla varsin värillisiä ja vaatteiltaan kirjavia. Kaupunkikeskustat ovat uhanalaisia. Helsingissä väitetään keskustan kuolevan.
Symbolisena tapahtumana kirjavuuden luomien tahrojen poistossa on nyt juuri toteutettu Malmin ylikulkusillan tyhjentäminen kutojamummoista ja mahdollisista muistakin myyjistä. Vuonna 2012 kaupunkilaiset kokoontuivat sankoin joukoin Malmin tuubiin osoittamaan mieltään mummojen puolesta. ”Mummojen puolesta, rahanvaltaa vastaan”, luki jonkun mielenosoittajan kyltissä. Ovatko nyt ajat muuttuneet, kun mitään mielenosoitusta ei ole paikalle ilmaantunut. Onko korona tehnyt meidät passiivisiksi? Mitä korona on oikeastaan tehnyt? Onko tätä tutkittu? Tiedetäänhän me kaikki lentoliikenteen vähentyneen dramaattisesti, tiedetään liikenteen vähentyneen etätyön myötä, erityisesti tiedämme joukkoliikenteen vähentyneen huolestuttavalla tavalla. Onko henkilöautoliikenne sitten samanaikaisesti lisääntynyt? Kysytään vielä jääkö jotain tästä pysyväksi? Tarttuuko pitkän korona-ajan käyttäytymismalli niin kuin räkä sormeen? Olisiko mahdollista, että olemme jo hieman unohtaneet kaiken halaamisen ja poskisuudelmat, konserteissa käynnit, taidegalleriat, futismatsit, kaupoissa marhailun, baareissa pistäytymisen, lavatansseista nyt puhumattakaan? Ai niin, lavatanssit taisivat jäädä jo yksi sukupolvi sitten. Tosiaan, on hieman vaikeata muistaa mitä ennen tehtiin. Unohtuvat jopa asiat joita puolitoista vuotta sitten tehtiin.
Kaikki asian kimpussa?
Meillä on nyt menossa älyttömän suuri muutostapahtuma. Yhtäkkiä kaikki vanhat jutut joutuvat sivupöydälle. Nyt terveys on noussut fokukseen ja pysyy siellä. Kaikkein kummallisinta on, että ilmiö on globaali. Nyt luulisi konsulteilla ja tutkijoilla olevan kulta-aikaa. Kaikkien luulisi joukoittain olevan asian kimpussa, niin sosiaalisena ilmiönä, kuin asumisen ja työnteon ilmiönä, kuin opiskelun ilmiönä ja matkustamisen ilmiönä, puhumattakaan vapaa-ajan ilmiöistä. Liikenne kaiken keskellä hyvinkin keskeisenä ilmiönä. Lyhyet tilastot pursuilevat muutosta. Big data ei nyt näytä auttavan, kaikki on niin nopeata. Tekoälykin on ihmeissään. Ei ollut tällaista kohdannut. Ihminen oli joskus kohdannut, mutta liian kauan sitten, oli jo unohtunut, eikä dataa ollut vielä olemassa.
On pakko hieman pohtia odotettavissa olevaa - tapahtuneen varjossa. Kun tätä aloittelin, niin törmäsinkin liikuntaan tai sen puutteeseen. Liisa tuossa vierellä jaksaa huomautella liikkumattomuudesta. Itse on pystynyt käymään hiihtämässä jo monena päivänä. Minut saa helposti vain auton rattiin. Ja siitähän tässä koronan jälkitilassa – kunhan sellaiseen päästään – on kyse. Suostuvatko autoon uusihastuneet luopumaan tästä kielletystä hedelmästä? UKK-Instituutti ja Oulun yliopisto ovat siis kerenneet tutkimaan jo muutosta liikkumisen kannalta. Kysyvät: ”Lösähdimmekö koronan alkaessa sohville makaamaan vai pomppasimmeko metsien poluille ulkoilemaan?”Vaativat että liikkuminen tulisi huomioida rajoituksia laadittaessa. Sanovat väestön jakautuvan paljon liikkuviin ja vähän liikkuviin, iäkkäillä liikkuminen väheni ennakoitua maltillisemmin ja lapsilla päivässä jopa 3000 askelta vähemmän. Tässä viisautta: https://areena.yle.fi/1-50664535
Ruotsin WSP suoritti viime vuonna kesällä haastattelututkimuksen sen asian selvittämiseksi, miten ihmiset ovat muuttaneet etätyökäytäntöjään ja liikkumistapojaan pandemian aikana ja mitä he ajattelevat tulevaisuudesta. Tutkimuksessa suoritettiin 1800 haastattelua Tukholman seudulla, Göteborgin seudulla ja Malmön seudulla. Ensiksi kysyttiin etätyöstä. Ennen pandemiaa kotona työskenteli jokapäiväisesti 18 % ja nyt pandemian aikana 47 %. 35 % ei koskaan ollut tehnyt etätyötä ennen pandemiaa. Etätyön mahdollisuus oli noin puolella työntekijöistä. Miehillä suurempi kuin naisilla. Suurituloisilla oli selvästi parempi mahdollisuus etätöihin kuin pienituloisilla.
Joukkoliikenne väheni valtavasti pandemian aikana. Haastatelluista 9 % sanoo hankkineensa henkilöauton, 12 % sanoo lisänneensä auton käyttöä ja 14 % sanoo pyöräilevänsä enemmän. Ennen pandemiaa 8 % haastatelluista sanoi terveyden olevan tärkein syy pyöräilyn ja kävelyn valintaan kulkutavaksi, pandemian aikana prosenttiluku oli 20 %. Muutama prosentti haastatelluista oli harkinnut alkavansa käyttää sähköpotkulautaa. Ihmisiltä kysyttiin kulkutavan muutoksia työmatkoillapandemian seurauksena. Ennen pandemiaa 47 % teki työmatkan joukkoliikenteellä, pandemian aikana 25 %. Henkilöautolla luvut olivat 28 % ja 35 %, polkupyörällä 9 % ja 13 %, sähköpyörällä 3 % ja 5 %, kävellen 9 % ja 13 %.
Vielä kysyttiin ihmisten kuvitelmia siitä, miten matkustamisen käy pandemian laannuttua. Seuraavassa työmatkoilta ensin ennen pandemiaa toteutunut ja sitten tulevaisuuden kuvitelma: joukkoliikenteellä 50 %>38 %, henkilöautolla 27 %>30 %, polkupyörällä 9 %>12 %, sähköpyörällä 3%>4 % ja kävellen 9 %>10 %. Muilla kun työmatkoilla kollektiiviliikenteen ja autoilun osuus oli ennen pandemiaa 41/40 %, pandemian aikana 21/50 % ja kuvitelmissa pandemian jälkeen 31/45 %.
Vaikuttiko pandemia sitten asenteisiin? Kyllä, jos tutkimusta uskoo niin kyllä. 60 % ihmisistä sanoi tietoisuuden puistojen ja lähimiljöön merkityksestä korostuneen. Joukkoliikenteen suhteen kysyttiin epäilyksiä tulevaisuuden suhteen. Mitä vaadittaisiin, jotta käytettäisiin joukkoliikennettä entistä enemmän? Tukholman läänissä 12 % epäili käyttöä vahvasti, 40 % ei lainkaan epäillyt. Epäilyä hälventäisi eniten istumisen harventaminen, maskien pakkokäyttö ja sellaisen appin olemassaolo josta näkisi ruuhka-asteen ennen matkalle lähtöä
Kaipaavatko ihmiset entiseen? Kyllä, kolme neljästä haluaisi kaiken palaavan ennalleen työelämän ja matkustamisen suhteen. Monet niistä jotka eivät nyt matkusta yhtä paljon kuin ennen kaipaavat itse matkaa - kolmannes. Autoilijat ovat parhaiten huomanneet muuttuneen tilan miellyttävyyden. Vain joka neljäs haluaa paluuta entiseen. Eipä ihmekään, ruuhkahuiput ovat leikkautuneet. Hauskan yllättävää on se, että 40 % ihmisistä sanoo nyt kokevansa stressiä vähemmän kuin ennen. Meillähän on keskusteltu paljon nuorison stressistä ja yksinäisten stressistä kontaktien puuttuessa. Haastattelun lopuksi vielä kyselivät ihmisten innostusta työskennellä asuinpaikan läheisyydessä olevassa ”hubkonttorissa” tai yhteistyöpisteessä. Kolmannes väestä vaikutti kiinnostuneelta. Ei mahdollista tai täysin epäkiinnostuneita oli 46 %.
Mitä tästä tutkimuksesta nyt opimme? Tutkimuksen tekijät päätyivät ehdottamaan kunnille ja seuduille seuraavia toimenpiteitä:
1. Pidetään kiinni nykyisistä tavoitteista luoda entistä kestävämpiä ja oikeudenmukaisia matkustusvaihtoehtoja.
2. Otetaan työkalupakista joustavia työkaluja, kuten: jakaa udelleen katutilaa, säätää nopeusrajoituksia, liikennevaloja, pysäköintimaksuja sekä ruuhkamaksuja.
3. Suoritetaan jatkuvaa seurantaa liikennejärjestelmän kehittämiseksi ihmisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaan.
Täydennyksenä vielä se, että amerikkalaiset tilastot kertovat etätyötä tehdyn 5-10 %:ssa ruokakunnista ennen koronaa, nyt luku on 30 %. Etätyön tekeminen oli jenkeissä hyvin tulotasosidonnaista, alimmissa tuloryhmissä vai 10 %:ssa tehtiin etätyötä, kun korkeimmassa tuloryhmässä luku oli 70 %. Samaiset tilastot kertovat, että verkkokauppaostoksia tehtiin 40 % perheissä enemmän kuin ennen koronaa, joukkoliikennematkoja amerikkalaiset taas tekivät 70 % vähemmän kuin ennen koronaa. Nämä nyt pienenä täydennyksenä.
Sitten tutkitaan tilastoja
Lukijoiden kauhuksi päädyn aina tilastorumbaan. On selvitettävä missä on menty. Ensin katson Tomtomista Helsingin liikenteen kuulumisia. Haluan katsoa mitä liikenteen ruuhkautumiselle on tapahtunut korona-aikana sitten vuoden 2019.
Jos vielä katsottaisiin Helsingin seudun liikennemuutoksia ja Ruotsin kolmea seutua.
UITP ei hyväksy: ”back to normal” - haluaa parempaa
UITP, kansainvälinen joukkoliikenneunioni on julkaissut manifestin koronan jälkeisestä tilasta. Huolimatta lähes 90 % maailmanlaajuisesta pudotuksesta joukkoliikenteen käytössä unioni haluaa olla etulinjassa taistelussa virusta vastaan. Unioni ei kuitenkaan hyväksy slogania ”back to normal”. Manifesti haluaa urbaania elämää ja talouden nousua, mutta se ei halua palata aikaan jolloin tehoton urbaani liikenneruokki ilmastomuutosta, aiheutti miljoonia ennenaikaisia kuolemia ja aiheutti kroonisia sairauksia, liikenneonnettomuuksien, ilman saasteiden ja vähäisen liikunnan vuoksi ja vielä torpedoi talouselämämme liikenneruuhkilla. Kovia ovat siis madonluvut joukkoliikennejärjestöltä. Manifestissaan he haluavat tuoda kaupungit takaisin ihmisille. Ykkösteesiksi he ovat valinneet puhtaan ilman: ”HENGITÄ PAREMMIN”. Manifestin mukaan 90 % maailman ihmisistä elää alueilla joilla ilman saastuminen ylittää turvallisen tason. 8 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa johtuu ilman saasteista. Jokainen joukkoliikenteellä matkustettu kilometri säästää 95 grammaa kasvihuonekaasupäästöjä ja 19 grammaa NOx päästöjä verrattuna yksityisajoneuvoihin. Joukkoliikenteen käyttö yhdessä aktiivisen liikkumisen kanssa ovat siis ykkösjuttu ilmastonmuutoksen kääntämisessä. Toinen pääteesi on ”LIIKU PAREMMIN”. Unioni vaatii kaupunkeja ottamaan liikennetilan haltuun uudella tavalla. Aktiivinen liikunta ja joukkoliikenne tukevat toisiaan. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita on parannettava. Liikenneonnettomuudet ovat kymmenenneksi tärkein kuolinsyy maailmassa, aiheuttaen 1,2 miljoonaa kuolemaa ja nappaamalla 3 % kansantuotteesta. Kolmas teesi on ”TYÖSKENTELE PAREMMIN”. Matematiikan sanotaan olevan yksinkertainen: joukkoliikenteen avulla entistä enemmän ihmisiä saavuttaa enemmän ja helpommin työtilaisuuksia, opiskelua ja bisneksen tekoa, mikä tarkoittaa enemmän mahdollisuuksia kaikille. Tämä puolestaan kannustaa sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta ja paikallista kehitystä. Sanovat joukkoliikenteen kehittämisen suojelevan miljoonia työpaikkoja. Minusta UITP on oikealla asialla. Toimiva joukkoliikenne on ehdottomasti avainjuttu.
Poliitikot vai politiikat?
Nyt olisi löydettävä ratkaisuja ja toteutettava ne. Sormi suussa tuntuu olevan lähes kaikilla. Massakulkuneuvoissa joudutaan leikkaamaan massat minimiin. Miten silloin kuljettaa massoja? Lontoon metrossa on laskettu 2 metrin etäisyyden johtavan kapasiteettiin joka on 15 % normaalista. Hollannissa on laskettu 1,5 metrin suojaetäisyyden pudottavan kapasiteetin viidennekseen. Ulkonaliikkumiskiellot monessa Euroopan maassa pudottivat joukkoliikenteen matkustajamäärän 15 prosenttiin normaalista. Keinoina tulevaisuuteen on pidetty maskien pakollista käyttöä. Näin kapasiteettia voitaisiin nosta 40 %:in normaalista. Ruuhka-ajan porrastaminen olisi tehokas tapa. Nyt ruuhkatuntina liikenne on viisinkertainen päivätasoon verrattuna. Ruuhkatuntien matkustajista kolmannes on työmatkoja, kolmannes opiskelijamatkoja ja loput muita matkoja. Etätyö tulee leikkaamaan työmatkoista kolmanneksen ja opiskelijamatkoista saman verran. Ruuhkatunnin matkamäärä putoisi sillä 20 %. Porrastamalla kaksi tuntia kolmelle tunnille saataisiin jäljelle jäänyt 80 % putoamaan vielä kolmanneksella eli huipputuntien liikenne olisi noin 60 % nykyisestä. Siinä jo istumapaikat ryhtyisivät riittämään. Tämä ei vielä riitä hygieeniseen turvallisuuteen. Vielä on ajateltu appien auttavan matkustajia, kun reitinhaun tapaan voisi saada selvyyden siitä mikä on kulkuneuvojen kuormitustaso. Nyt tarvittaisiin ajatusten nyrkkiä. Me kaikki tiedämme, etteivät kaupungit pärjää ilman tehokasta joukkoliikennettä. Me saamme ajatella ja toivoa että korona on synnyttämässä uutta kulttuuria. Toivominen ja ajatteleminen eivät kuitenkaan riitä. Päivän politiikka tuo haasteen. Hyvät ja huonot ajatukset ovat politiikan ruokaa. Kansa pitää makeasta. Happamat lääkkeet pudottavat kannattajansa. Miten tästä selvitään? Outoa, kun näyttää siltä, että asioista selviäminen on helpompaa kuin poliitikoista selviäminen. Vai pitikö sanoa politiikoista selviäminen?
