Kehen tässä nyt pitäisi uskoa? Pitäisikö uskoa siihen mihin haluaisi uskoa vai pitäisikö uskoa pahan ilman lintuihin. Keitä he ovat? No, he ovat agglomeraation ja kasautumisteorian puolestapuhujia. He vannovat tiiveyden nimiin ja haluavat väestöstä mahdollisimman suuria kasoja. Ja yhtenä tärkeimpänä perusteena on kasvun ideologia ja kilpailukyky. Myönnettäköön, itsekin aikoinaan puhuin ja kirjoitin kompaktikaupungista kontaktikaupunkina. Kannatin myös bulevardien rakentamista itsensä Raimo Ilaskiven johtamassa selvitysmiestehtävässä. Mutta harmikseni nuo aatteet ovat karanneet käsistä. Ne karkasivat käsistä silloin kun teoreetikot keksivät tiivistämisen ideologian pelkkänä laskuoppina. Ei kaupunkisuunnitteluna. Silloin kun intomielinen lisäkaupunki, paikkaan kun paikkaan, on valttia, oli sitten kysymyksessä puisto tai tyhjä tila, puhumattakaan perinteisestä kaupungista, aivan 60-luvun repimis- ja gryndaushenkeen. Silloin kun nämä yllättäen vihertävät poliittiset ideologiat löysivät yhteyden raakaan rakentamiseen, silloin syntyi oikosulku, joka uhkaa korvaamattomalla tavalla tuhota ympäristöämme. Hyviin ajatuksiin tuli mittakaavavirhe. Se tuli monipuolisesti. Hurmahenki korkeassa rakentamisessa, hurmahenki tehokkuusluvuissa, hurmahenki infrainvestoinneissa, hurmahenki robotiikan ja tekoälyn pelastusvoiman suhteen, hurmahenki uudistuvasta ekoihmisestä, siis kaikki asiat juuri oikean ja hyväksyttävän suuntaisia, ehdottomasti oikeita, mutta olisi tarvittu vain henki ilman hurmaa. Olisiko mahdollista, että ylipaine voitaisiin päästää ulos? Otettaisiin henki esille. Potkaistaisiin hurma tiehensä. Huokaistaisiin hetki. Pakitettaisiin hieman. Rauhoituttaisiin. Puhdistettaisiin pöytää. Kysyn nyt teiltä ystäviltäni kolmelta ässältä, Sinnemäki, Soininvaara ja Särelä: olisiko tämä mahdollista?
Espoo ja Vantaa jylläävät
Kun nyt esitin kysymyksen kolmelle ässälle, tarkoittanee se sitä, että ensin pitäisi katsella Helsingin osuutta tässä kasvun kimarassa. Helsingin osuus seudun kasvussa on vaihdellut. 90-luvun puolivälissä Helsingin asukasluvun lisäys nousi 7000 paikkeille pudoten sitten jälleen jopa negatiiviseksi vuosituhannen vaihteessa. Vuodesta 2008 kasvu on ollut noin 6000 asukkaan paikkeilla, keskimäärin koko aikana 1990-2019 Helsingin kasvu on ollut 5440 asukasta vuodessa. Viimeisin tieto on vuodelta 2019. Silloin kasvu oli 5793 asukasta. Espoo on kasvanut tasaisesti 4000 hengen keskimäärällä. Viimeisin luku oli huippua 6099. Espoo ohitti kasvussa Helsingin. Vantaa on kasvanut keskimäärällä 2717. Viimeisin luku oli 5609. Ennen niin kuuluisa Nurmijärvi-ilmiö oli vahvimmillaan vuosina 2003-2004. Silloin 53 % Helsingin seudun kasvusta tapahtui pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vuonna 2019 muun seudun, eli ns. Kuuma-kuntien osuus kasvusta oli vain 7 %. Nurmijärvi-ilmiö oli kuollut pois. Nyt korona-aikaan epäillään tämän ilmiön kiihtyvän, kun ihmiset ryhtyvät karttamaan tiheyttä.
Asuntoja valmistuu lukumääräisesti enemmän kuin on tulijoita
Eurooppalaiset rakentavat asuntoja 6-7 kpl 1000 asukasta kohti vuodessa. Helsinki on rakentanut viime vuosikymmenellä juuri keskiarvon verran. Espoo ja Vantaa ovat panneet paremmaksi. Siellä asuntoja on syntynyt hurjasti enemmän. Viime vuonna jopa 19 asuntoa per 1000 asukasta - ennätystahtia. Tampere on myös yltänyt hurjiin lukuihin. Ruotsissa on tahti ollut tasaisempaa, viimeisenä kolmena vuotena asuntotuotanto on kuitenkin selvästi noussut. Tukholma on kyllä jatkuvasti jäänyt Helsingin tasosta. Ruotsalaiset vertailevat mielellään asuntotuotannon määrää uusien asukkaiden määrään. Siellä on yleensä rakennettu 0,4 uutta asuntoa yhtä tulevaa asukasta kohti. Helsinki on aiemmin rakentanut 0,5 asuntoa per yksi tulija, mutta nyt kahtena viimeisenä vuotena kaupunki on lisännyt tahtia yli yhteen asuntoon tulijaa kohti. Muu PKS on rakentanut hurjasti, yltäen 0,7 asuntoon per tulija, mutta tulijoitakin on ollut – ehkä liikaa. Mutta Kuuma-kunnat eli muu Helsingin seutu. Sielläkin meno on ollut melkoisen hurjaa. Mitä tästä nyt pitäisi sanoa? Pitäisikö sanoa: PAINA JARRUA. Sanon niin, vaikka kannatankin hallittua Nurmijärvi-ilmiötä. Tampereesta minä tykkään. Hurjasti on rakennettu, mutta hurjasti on ollut tulijoitakin.
Tässä vertaillaan asuntojen rakentamista asukaslukuun ja uusien asukkaiden määrään. Havaitaan ruotsalaisen rakentamisen nousseen vuonna 2019 lähes Helsingin vakiotasolle, niin suhteessa asukaslukuun kuin uusien asukkaiden määrään. Vasemmalla kuvassa on asuntorakentaminen verrattuna asukaslukuun ja oikealla puolella uusien asuntojen lukumäärä verrattuna uusiin asukkaisiin. Kyllä tuo Muun Helsingin seudun tolppa ihmetyttää. Että lähes 2 uutta asuntoa yhtä uutta tulijaa kohti. Olisiko tuossa jokin laskuvirhe? Tarkistetaan vuosi 2019. Kuuma-kunnissa asukasluku lisääntyi 1843 asukkaalla ja uusia asuntoja syntyi 3450 kappaletta. Jakolasku: 1,9 asuntoa per uusi asukas. Oikein on!
Jos siis jokaista uutta asukasta kohti olisi rakennettava 0,6 nykyisen keskiarvon mukaista 60 neliömetrin asuntoa eli 36 huoneistoalaneliömetriä asuntopintaa tarkoittaisi se vähintään 160000 euron panostusta uutta asukasta kohti. Pääosin häneltä itseltään tietysti. Osa subventiota ja sitten muut panostukset, koulut, päiväkodit, pikaratikat, terveyskeskukset. Kuinkahan paljon helsinkiläisestä asumisesta on tuettua asumista? Tässä hieman höysteeksi vanhempaa luettavaa:
https://penttimurole.blogspot.com/2018/10/kohtuuhintaistamaan-tai-halpuuttamaan.html
Maassamme on nyt kohta miljoona asumistuen saajaa. Tarkkaan sanottuna juuri nyt heitä on 0,9 miljoonaa. Keskimäärin yleistukea maksetaan himpun päälle 300 euroa kuussa. Eläkkeensaajilla maksettu tuki on noin 200 euroa kuussa. Vielä tulee opiskelija-asumisen tukea. Eihän nuo suuria tukia ole, mutta kun niitä on riittävän monta, vuosisummaksi saadaan sitten runsaat 2 miljardia euroa. Helsinkiläisten saama asumistuki on reilusti päälle puoli miljardia euroa vuodessa. Niinpä niin, sehän on kaksi ja puolikertainen verrattuna Helsingin veronmaksajien maksamaan joukkoliikenteen subventioon. Noin 50000 helsinkiläistä ruokakuntaa saa asumistukea. Helsingissä on 400000 asuntokuntaa. Tukea maksetaan korkeintaan 80 % todellisista asumiskuluista. Kuinka suuri osa uusista asunnoista on tuettuja? Ehkä 30 %? Niin, kysymys kuuluukin, onko näinkin vahvasti tuettu asuminen markkinatalouden kysynnän ja tarjonnan luonnonlain toteuttava ilmiö. Ymmärrän kyllä, että hinnat romahtavat jossain pikkukaupungissa, jos ei kerta kaikkiaan ole ostajaa, mutta laskevatko hinnat ruuhka-alueella, jos kysynnän takaa rajaton muuttovirta ja uudet asunnot myydään sijoittajille lähes nollahintaisella lainarahalla. Muuttovirtaa taas lopuksi joudutaan pakolla rajoittamaan – kun tila loppuu.
Koko maan valmistuneiden asuntojen liukuva vuosisumma on ollut vuodesta 2000 lähtien 32000 asuntoa vuodessa. Huippu oli vuonna 2019, jolloin liukuva vuosikeskiarvo ylitti 43000 ja aallonpohja vuonna 2010, jolloin liukuva vuosikeskiarvo ylitti töin tuskin 20000 asuntoa. Miten kävi koronakuukausina? Elokuun lopussa 2020 liukuva vuosikeskiarvo oli 40000 asuntoa. Vuoden 2019 ensimmäisenä 8 kuukautena valmistui 26000 asuntoa, kun nyt koronavuonna samana aikana valmistui 24000 asuntoa. Rakennuslupia myönnettiin 2019 vastaavana aikana 26000 asunnolle ja nyt tänä vuonna 23000 asunnolle. Asuntokauppojen määrässä oli pieni notkahdus, mutta se on palautunut. Toisaalta on selvää, että koronakuukausina toteutunut tuotanto oli jo ennen näitä aikoja sovittu. Rakennuslupien määrän palautuminen elokuussa 2020 aiemman vuoden tasolle kertoo kuitenkin uskosta tulevaisuuteen. Asuntokauppa vaikuttaa pirteältä. Asuntotuotanto on kasvanut niin Tukholmassa kuin Helsingissä. Toisaalta korona, sen paremmin kuin lisääntynyt tuotantokaan ei ole hillinnyt asuntojen hinnan nousuna. Tukholmassa notkahduksen jälkeen hinnat pyrähtivät ylöspäin. Suomessa on tasaisempaa, mutta nousua kuitenkin. Tuotantoa on nostettu sekä Tukholmassa että Helsingissä. Markkinatalouden puolestapuhujien mielestä hinnat putoavat ja syntyy kohtuuhintaisuutta. Ei siltä näytä. Hinnat nousevat.
Vuodesta 2000 pohjoismaista on eniten kasvanut Norja, kasvu on ollut 19 %. Ruotsi on kakkosena 16 %. Tanska on kasvanut 9 % ja Suomi 7 %. Maahanmuutto on ollut tärkein kasvutekijä. Ennusteissa on myöskin eroja. Vuoteen 2040 mennessä Norja ennustaa kasvavansa 13 %, Ruotsi 11 %, Tanska 8 % ja Suomi 0 %. Tässä pysähtyy ihmettelemään. On vielä katsottava vuoden 2060 tilannetta. Nykytilanteeseen verrattuna kasvuennusteet ovat: Norja 21 %, Ruotsi 19 %, Tanska 13 % ja Suomi jonka väestö olisi 4 % nykyistä pienempi.
Todellisina lukuina Tukholman seudun asukasluvun kasvu olisi 360000 asukasta, Tukholman 180000 asukasta, Helsingin seudun 210000 asukasta ja Helsingin 100000 asukasta.
Hohhoijaa! Taas tuli yksi dementiaharjoitus tehtyä. On tuo Excel mahtava peli, kun sillä saa piirrettyä havainnollisia kuvia joita vanhakin ymmärtää. Oli pari kysymystäkin, mutta todellisuudessa en odota saavani niihin vastauksia. Sellaista se on eläkeläisen elämä. Ihan kivaa.
