Nyt on isänpäivä ja on saatu vaikeuksien kautta valituksi (ehkä) USA:n presidentti. Ne ovat hetken huumaa. Sain pitkäjänteisenpää ajattelun aihetta, kun kuuntelin ja katselin Rakennusinsinööriliiton webinaaria asunnoista. Timo Aro korosti nuorten aikuisten ja maahanmuuttajien merkitystä. Puhui myös yksinasuvien asuntovalinnoista. Pienten asuntojen tarve korostuu. Se olisi sekä nuorten ja vanhojen tarve. Totesi myös Nurmijärvi-ilmiön jälleen hieman tulleen tapetille. Maaseudulle muuttaminen on tullut etätyön myötä mahdolliseksi. Hänen slaidinsa kertoivat yliopistokaupunkien vetovoimasta kautta maan. Se, että kaupunkien kasvu on niinkin totaalisesti maahanmuuttajien varassa tuo aina esiin kysymyksen uudenlaisista vaatimuksista asuntojen ja niiden tilojen suhteen. 2010-luvun koko maan väestönlisäyksestä 84 % oli maahanmuuton varassa. Vuonna 2040 vieraskielisten määrä olisi 900000 henkeä kuin heitä nyt on 410000 henkeä. Millaisia uudenlaisia vaatimuksia? Kukaan ei näytä niistä puhuvan tai kirjoittavan. Näkyisikö tilastoista millaisia maahanmuuttajia tai ulkomaalaistaustaisia, siis kulttuuriperinteeltään omaleimaisia, meistä eroavia, kaupunkeihin tulee? Ovatko he perheellisiä? Sinkkuja? Monilapsisia? Moniavioisia? Koulutettuja? Työssäkäyviä? Urbaaneja? Autoaddiktoituneita? Pikaisesti uudelleen muuttavia?
Itäkeskuksen kilpailussa monikulttuurisuus sai huomiota
Katselin tässä juuri ratkenneen Itäkeskuskilpailun palkintolautakunnan pöytäkirjaa. En ole katkera, vaikka yksi suosikkiehdotuksistani jäi yläluokkaan. Totean kylläkin palkintolautakunnan pöytäkirjan maininneen käsitteen monikulttuurisuus ainakin kymmenkunta kertaa. Kjisik-Harrisin voittaneesta ehdotuksesta (onnea, se oli hieno juttu!) sanotaan näin: ”Toiminnoissa on kauttaaltaan pyritty ottamaan huomioon Itäkeskuksen monikulttuurinen käyttäjäkunta ja heidän erilaiset tarpeensa ja resurssinsa. Ehdotus on lähtökohdiltaan yhteisöllisyyttä korostava ja pyrkii edistämään uudenlaisen aktiivisen naapuruston syntymistä Itäkeskukseen.”
En kuitenkaan nyt aivan ymmärtänyt monikulttuurisuuden yleistä sanomaa tässäkään hienossa kilpailuhankkeessa. Jotenkin vaikuttaisi siltä, että ajatuksissa keskitytään nimenomaan ja vain islamilaiseen vähemmistöön, ei niinkään laajasti koko siihen lähes yhdensäänkymmeneen prosenttiin, joka on Helsingin kasvun ulkomaalaistaustaisten osuus. Luin vielä kilpailuehdotuksesta, miten siellä asiasta sanottiin: ”Itäisen Helsingin väestö on keskusta-alueita sekoittuneempaa, ja siksi uuden kaupunkikeskustan kehityksessä tulee kiinnittää erityistä huomiota moninaiseen ja monikulttuuriseen käyttäjäkuntaan. Alueella pyritään helpottamaan kulttuurien säilymistä ja sekoittumista luomalla julkisia kohtaamispaikkojaperisuomalaisen kyläilyn rinnalle… Alueen nykyisistä asukkaista voimakkaimmin näkyy ja vaikuttaa Puhoksessa toimiva paikallisyhteisö. Puhoksen jäädessä pitkän ja kalliin remontin alle yhteisön on mahdollista muuttaa uuteen Kulttuurien kortteliin – asumista, kunnallisia ja kaupallisia palveluja yhdistävään, itäisen Helsingin monikulttuurisuuden keskukseen… Sosiaalinen osallisuuden ja aktiivisen toimijuuden tukeminen muodostavat perustan Kulttuurien korttelin toiminnalle. Kortteli lainaa ideansa kylästä, jossa käsillä tekeminen, jakaminen ja matalan kynnyksen kohtaamispaikat ruokkivat osaltaan luovuutta, asuinalueylpeyttä ja omistajuutta... Puhoksessa nykyisellään toimiva islamilainen rukoushuone siirretään Kulttuurien korttelin kaakkoiskulman rakennukseen entistä laajempiin, uskontokunnan tarpeita vastaaviin tiloihin. Tämän lisäksi suunnitellaan kaikkien uskontokuntien käyttöön tarkoitettuja rauhoittumisen tiloja… Monikulttuurisessa ja -sukupolvisessa ympäristössä jaetut tilat mahdollistavat kodin käsitteen laajentumisen sekä sellaisten sosiaalisten kontekstien muodostumisen, joita ei muuten syntyisi. Sukupolvien välinen solidaarisuus ja kulttuurien sekoittuminen vahvistavat osaltaan sosiaalisen pääoman – verkostojen, vastavuoroisuuden normien ja luottamuksen rakentumista. Arjen mikrotason kohtaamisia syntyy niin yhteisissä pesutuvissa, muunneltavissa ja yhdistettävissä olevissa raakatiloissa kuin lasten leikkihuoneissakin. Suuret viherkatot taas toimivat kaupunkiviljelyn mahdollistavina siirtolapuutarhoina, joiden tuotteita asukkaat voivat vapaasti hyödyntää. Solmukohdissa sijaitsevat korttelitalot ovat asukaslähtöisen toiminnan keskuksia… Paikallisen väestön värikkyys heijastuu talon monipuolisesta käytöstä: arkena rukous- ja joogahuoneina toimivat tilat palvelevat viikonloppuna suurta Id al-Fitr -juhlaan osallistuvia. Kokkauskerhon tilat taas muuttuvat Ravintolapäivänä pop-up -pisteiksi. Asukaslähtöisyyden lisäksi korttelitalot voivat sisältää myös kunnallisia palveluita.
Tämähän on kiinnostavaa, oikeastaan näen ensimmäistä kertaa näin laajaa pohdintaa. Yksipuolista ehkä, mutta kuitenkin. Asumisesta ei sinänsä puhuttu mitään. Eikä siitä näytetä yleensäkään puhuttavan. Ei puhuta asuntojen koosta, ei asuntojen plaaneista eikä kerrosluvusta. Ilmeisesti uskotaan nykyisen asuntokonstellaation olevan juuri sopivan joustava niin että se sopii keskimääräisesti maahanmuuttajaväestön tilan tarpeisiin, käyttötapoihin ja elintapoihin. Asia ei vaadi erityistä pohdiskelua. Voidaanhan myös ajatella heidän lähtökohtansa sellaisiksi, ettei heillä ole oikeuksia esittää mitään vaatimuksia. Työperäisen maahanmuuton kannalta saatetaan ajatella väen olevan sopeutuvaa.
On taas ryhdyttävä tilastoihin
Suomessa on 1,2 miljoonaa perhettä, avio- tai avopareja. 98 % perheistä on suomalaisten kesken solmittuja. Perheitä, joissa toinen osapuoli on ulkomaalaistaustainen, on yhteensä 63000 kappaletta. Perheitä joissa molemmat osapuolet ovat ulkomaalaistaustaisia on 57000 kappaletta. Suomalaisten naisten suosituimmat ulkomaalaistaustaiset miehet ovat Britanniasta, entisestä Neuvostoliitosta, Ruotsista, Saksasta ja Virosta. Seuraavina Turkki, USA, Irak ja Italia. Miehet ovat löytäneet parinsa mieluiten entisestä Neuvostoliitosta, Thaimaasta, Virosta, Kiinasta ja Filippiineiltä. Nämä pariskunnat eivät ehkä ole niitä joiden asuminen tai tavat poikkeavat oleellisesti suomalaisista, tai ainakin kotoutuminen tapahtuu helpommin, kun perheenjäsenenä on suomalainen. Katson vielä, kuinka paljon on sekaperheitä, joissa puoliso on eksoottisesta maasta? Mitkä ovat eksoottisia maita? Laitoin nyt eksoottisiksi mieleni mukaan islamilaisia maita, Kaukoidän maita ja Afrikan maita. Niitä oli 30 %. Naiset ovat eksoottisten maiden kanssa perhesuhteessa 23 prosentilla ja miehet 35 prosentilla. Muuten tämähän on hieman yllättävää, että miehet ovat näin vahvasti eksotiikan perään."
Vuonna 2019 Helsingissä asui 89000 ulkomailla syntynyttä ja 19000 Suomessa syntynyttä ulkomaalaistaustaista. Ulkomaalaistaustaisten määrä on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 4500 hengellä vuodessa. Heidän osuutensa väestöstä on Helsingissä 16 %, Turussa 12 %, Tampereella 7 % ja Oulussa 4 %. Ulkomaalaistaustaisten yleisimmät taustamaat Helsingissä olivat vuoden 2019 alussa entinen Neuvostoliitto (18 008 henkilöä), Viro (12 500), Somalia (10 803), Irak (5 938) ja Kiina (3 621).
Helsingin väestönkasvusta ja varsinkin väestönkasvun tavoitteellisista ennusteista on ollut paljon porua viime aikoina. Jotkut (minäkin) ovat sitä mieltä, että poliitikkojen ajama voimakas kasvu on mieletöntä. Helsinkiin ei kerta kaikkiaan mahdu tällainen kasvu. Ja jos väkisin mahdutetaan johtaa se asuinympäristön laadun heikkenemiseen ja viheralueiden hävittämiseen. Kasvua perustellaan kansainvälisellä kilpailukyvyllä ja kasvihuoneilmiön torjunnalla. Kasvun sanotaan olevan tarpeellista erityisesti maahanmuuton kiihdyttäjänä. Maamme väestö vanhenee ja kestävyysvaje kasvaa, meidät paha perii, jos emme saa työkykyistä nuorta väkeä ulkomailta. Muiden pohjoismaiden pääkaupungit näyttävät kehityksessä mallia. Tukholmassa ja Oslossa ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on 35 % ja Kööpenhaminassa 25 %. Helsingin seudulla ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on nyt 16 %. Jotkut asuinalueet pohjoismaisissa kaupungeissa ovat voimakkaasti segregoituneita. Tukholmassa Rinkeby-Kistassa ulkomaalaistaustaisen väestön osuus on 83 % ja Skärholmenissa 72 %. Oslon keskustassa 55 % asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.
No, mikäpäs siinä. Tehdään sitten huuhaa-ennuste ja katsotaan kauanko karpaasiveri kestää.
Muutama sana kohtuuhintaisuudesta
Helsingin poliitikot ovat ajaneet vahvasti asuntorakentamisen lisäämistä. Suuren asuntotuotannon arvellaan pitävän asuntojen hinnan kohtuullisena. Nytpä sattuikin hyvin, kun tuossa alussa mainitussa webinaarissa laskentapäällikkö Ilkka Vainiola esitteli perusteellisesti ja taatulla ammattitaidolla tarinaa uusien asuntojen hinnan muodostumisesta. Vilkaistaan sitä äkkiä. Asunnon varsinaiset rakennuskustannukset ovat noin 2500 euroa/h-m2. Pysäköinti maksaa 600 euroa/h-m2. Päälle tulevat rahoitus, myynti, markkinointi ja kate yhteensä 1600 euroa/m2. Tuo tuntuu melko korkealta. Voitaisiinko siitä leikata kolmisen sataa? Siis rakennuttajan kustannuksia. Ilman leikkauksia ollaan asunnon hinnassa 4700 euroa/h-m2. Paljon puhutut kaavamääräykset joiden tuomasta lisähinnasta jaksetaan jatkuvasti puhua ovat 600 euroa/m2. Ehkä niissä voisi olla pelivaraa parisataa euroa, siis todella vähän poruun verrattuna. Päälle tulevat vielä suunnittelu, valvonta, rakennuslupa ja liittymät. Ne maksavat 350 euroa/h-m2. Sitten vielä tontin hinta ja maankäyttömaksu. Skanskan mies laittaa hinnaksi 1550 euroa/h-m2. Kun vielä lisätään veroja 800 euroa/h-m2 ollaankin kokonaishinnassa 7400 euroa/h-m2. Tästähän puuttuu oikeissa kaupungeissa normaali esirakentaminen, raideinvestoinnit ja muu kunnallistekniikka. Niistä kertyy helposti tonniviisisataa, joskus pari tonnia. Mutta ne eivät tule asunnonostajan maksettaviksi, ne maksamme me kaikki. Vielä tuli selväksi, että asuntojen pinta-alan nyt pienentyessä neliöhinnat nousevat. On monia muitakin uutuuksia jotka nostavat hintaa. Mistä tuosta nyt leikkaisi, jos hintoja pitäisi kohtuullistaa. Olen sitä mieltä, ettei suurempi volyymi näitä hintoja pudota. Sovitaan että leikkausvaraa on 5 %.
Palataan vielä potentiaaliseen asukaskantaan
Se mikä tässä nyt kummastuttaa on, että kun rakentamisesta ja täydennysrakentamisesta ja tiivistämisestä tai lisäkaupungista ja kivijalkakaupoista puhutaan, niin samalla tiedetään, että sadasta uudesta asukkaasta 33 tulee Venäjältä tai muualta Itä-Euroopasta, länsi-eurooppalaisia on 11, Lähi-Idän maista tai Pohjois-Afrikasta tulee 23, Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta tulee 18, Aasiasta tulee 23 ja aivan supisuomalaisia karpaasisukuisia olisi 12 henkeä. Hieman outoa. No, eihän se aivan näin mene. Alueet sekoittuvat, perusväkeä siirtyy uusille alueille ja uusi väki täyttää tyhjät kolot. Mutta kuitenkin, olisiko suunnittelussa otettava huomioon tulevan asukaskunnan laatu, sen kulttuuripohja, uskonnon vaatimukset, ruokaperinne, perhearvot, suhde vapaa-aikaan ja suhde työhön? Voisiko sellaisia asioita yleensäkään ottaa huomioon? Onko kotoutuminen välttämättä oman kulttuurin ja perinteen hylkäämistä?
Lorimer St. ja Manhattan St. ovat Williamsburgin puolalaiskaupunkia Brooklynissä.
Ajattelen aina oleskeluani Brooklynissä
Kun kuljin aluetta etelästä pohjoiseen, olin ensin kaksi kilometriä ortodoksijuutalaisten kotikaupungissa, hebrean kielisistä kaupan teksteistä en saanut selvää, lastenvaunuja työntävät nuoret äidit olivat jalkakäytävien ilona, mutta kerrostalojen ikkunakalterit ihmetyttivät, sitten siirryin latinojen kotikaupunkiin, kaupoissakin asioitiin espanjaksi, kiinalaiskaupunkiin poikkeaminen olisi edellyttänyt siirtymistä Manhattanin puolelle tai sitten Brooklynin eteläkärkeen, sitä en nyt tee, Williamsburgin urheilukentän pohjoispuolella jatkui kaksi kilometriä puolalaiskaupunkia, parturissakin puhuttiin puolan kieltä ja puolalaiset piirakat maistuivat, matka jatkui itään ja saavuin mustien kaupunginosaan, metro kolisteli kadun yläpuolella, väkeä liikkui, kaikissa kotikaupungeissa oli omanlaisensa tunnelma, ihmiset selvästi viihtyivät omiensa seurassa, kotoutuminen oli tapahtunut. Tämä oli jotenkin hyvä juttu. Tapahtui ilmiselvää segregaatiota, mutta kulttuurit saivat helposti oman palveluidentiteettinsä ja omat palvelupaikkansa. Jopa asuntoja rakennettiin käyttäjien kohdistettujen tarpeiden mukaan. Mittakaava on kauttaaltaan ystävällinen, rakennukset ovat matalia kahdesta neljään kerrosta, rakennuskanta on sekoittunutta, vanhaa ja uutta. Tätä täytyy aina ihmetellä. Salaisuutena täytyy olla pitkä prosessi. Sääntelyn vähäisyys. Ihmisten halu olla lähellä omiaan.
Meillä on ilmeisesti tehty hyvää suunnittelu- ja kotouttamispolitiikkaa, sanotaan ettei segregaatiota esiinny. Tai ehkä sittenkin. Helsingin kaupungin sivuilla santaan näin: ”Segregaatio Helsingissä ei ole yleisesti ottaen jyrkkää, mutta joitain huolestuttavia merkkejä on havaittavissa. Joillakin alueilla ulkomaalaistaustaisen väestön kasvu on ollut huomattavan nopeaa verrattuna kaupungin keskiarvoon. Eri maista kotoisin olevien välillä on eriytymisen asteessa suuria eroja. Kaupungin sisäinen muuttoliike voi voimistaa eriytymiskehitystä, mikäli asunnonvaihtajat alkavat tehdä valintojaan korostetusti alueiden ominaisuuksien perusteella, toisia alueita suosien ja toisia karttaen.” https://tilajakehitys.hel.fi/alueellinen_eriytyminen
Havainto on tehty
Mutta miten siihen reagoidaan suunnittelupöydän ääressä? Päätöksentekopöydän ääressä? Se on nyt auki. Kaupungin kehittämisen megatrendit näyttävät olevan poliittisen enemmistön itsevarmasti tukemia, mutta toisaalta heikot signaalit tutkijoiden ja tilastotieteilijöiden taulukoissa tulevat muuttamaan todellisuutta. Mihin suuntaan? Hyvä kysymys. Olen vastauksesta melkoisen varma. Se ei ole monikerroksisten pysäköintimonstereiden päällä istuva pilvenpiirtäjäkaupunki. Se on maan kosketusta kunnioittava ihmisten kaupunki. Se ei ole kasautumisteorian väkinäinen luomus vaan puutarhakaupungin inkarnaatio. Sellainen kaupunki sopii parhaiten Brooklynin esimerkkiä noudattaen niin perusmeikäläisille kuin erilaisille kulttuureille läheltä tai kaukaa. Kaikki tulevat tänne maasta, ei puusta. Niinpä nyt suunnitteluperiaatteita uudistamaan. Vaatiiko se yleiskaavaan koskemista? Ehkä sitäkin. Ja kyllä, aikanaan, vaikkapa heti!
