Tässä miestä ahdistellaan. Toisin sanoen mies ahdistelee itseään. Syksyn päivien luulisi olevan rauhallista talven odotusta, vene on ladossa, kasvihuone on tyhjennetty, kasvimaa on käännetty, tyynyt ja peitot pantu talvipussiin ja kesämökkitalojen ovet suljettu uuden kevään ja kesän odotuksessa. Nyt olikin erikoinen syyslomaviikko. Yleensä se on vietetty Tallinnassa Toompean mäellä. Nyt koronarajoitukset ovat estäneet tämänkin tutuksi tulleen lähimatkailun. Jotkut asiat tulevat jopa uniin häiritsemään eläkeläisen elämänmenoa. Eräs asia on kaupunkirakentaminen. Yöllä kuvittelin laatineeni mietelmiä kaupunkirakentamisen tarpeista Helsingin kantakaupungissa ikään kuin vastineena Mikko Särelän ja Risto Rautavan lautakunnassa esittämään ja lautakunnan yksimielisesti hyväksymään päätökseen. Mielikuva oli niin vahva, että nyt juuri äsken koneen viereen tultuani etsin fileistä mainittua tekstiä. Sitä ei ollut olemassa. Se oli unitekstiä. Mitä lautakunta nyt hyväksyikään?
Sinne tipahtaa vanhan ystäväni Lauri Nordbergin sähköposti. Lauri on kaupunkisuunnittelun veteraani. Hän oli 22 vuotta kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen. Hän on nyt hermostunut. Hän haluaisi hillitä Helsingin kasvua, ei kiihdyttää. Lauri ajattelee minussa olevan jonkin asteisen aateveljen. Siksi hän lähettää minulle kirjeitä. Pari viikkoa sitten hän juuri lähetti kirjeen, jossa hän vastusti Riistavuoren rakentamista ja Vihdintien pikaratikkaa. Hän on ilmiselvä ympäristöaktivisti, ei vain pelkkä emeritus ympäristöjuristi. Näin hän kirjoitti uusimmassa viestissään:
Lauri
Tällainen mielipide ei suinkaan tullut Lauri Nordbergilta ensimmäistä kertaa. Kun on vanha, niin on aina pengottava hieman historiaa, se tuntuu niin omalta. Vuonna 1994 Arkkitehtilehti esitti vaikuttajille kysymyksiä Helsingin kasvusta. Yksi kysymyksistä kuului: "Onko Helsingin seudun tilanne nähtävissä luonnonlakina, jolle ei ole mitään tehtävissä?” Yksi vastaajista oli varatuomari Lauri Nordberg. Hän vastasi: ”Tällä hetkellä huolestuttaa eniten se tiivistämishysteria, joka on päässyt vallalle kaupunginjohtajien ja johtavien luottamusmiesten piirissä. Lienee selvää, että työpaikkojen sullominen Helsingin seudulle on edullista liike-elämälle. On kuitenkin erehdys luulla, että se olisi taloudellista. Usein ainoa esitetty kysymys on: onko osayleiskaavan kerrosalan maksimi nyt varmasti saavutettu? Toinen ikävä piirre on lautakunnassa vallalle päässyt rohmuamismentaliteetti. Pyritään hankkimaan omaa puoluetta lähellä oleville liikeyrityksille lisää rakennusoikeutta ja muita asemakaavallisia etuja. Asemakaavasta on tullut kauppatavaraa. Uusia toimistotaloja ei yksinkertaisesti kannata rakentaa. Tämä on seikka, jota kaiken voittavan kasvun apostolit eivät tosissaan ole ottaneet huomioon. Itä-Pasila kuitenkin jo nousee. Sitä voidaan pitää kokeiluna. 1960-luvun kompaktikaupunki-ideologian yhtenä huipentumana.” Näin siis sanoi Lasse 90-luvun alussa. No, kun tuon on kahteen kertaan näin voimallisesti sanonut, niin on uskottava.
Päätös ja lautakunnan pöytäkirja löytyivät helposti, mutta perusteet eli varsinainen visio ei heti löytynytkään. Lautakunnan pöytäkirjassa oli kolme liitettä.
29 / 06.10.2020
§ 577 Asia/3
Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle, Helsingin keskustavisio (pdf) (html)
Liite 1
Helsingin keskustavisio - Linjauksia maankäytön ja liikenteen suunnittelulle kantakaupungissa
Liite 2
Millainen on tulevaisuuden kantakaupunki? Keskustavision vuorovaikutuksen kuvaus (2019 )
Liite 3
Minäpä ryhdyin papereita selailemaan. Se on ehkä vaarallista. Olen havainnut, ettei siitä tule tykkäyksiä, kun blogeissaan esittää väitteitä ja kysymyksiä tai että pyytää jopa vastauksia. Vuorovaikutuksella on rajansa. Joskus itsekkäästi miettii nykyisten virastoihmisten olevan ikään kuin kollegoita 50-luvun asemakaavaosaston teekkarille ja 60-luvun insinöörille ja esittää kysymyksiä tämän suhteen turvin. Mutta se ei näytä olevan niin. Toisaalta onhan tämän kollegiaalisuuden syntyhetkiin jo hieman yli 60 vuotta. Yleinen tekijänoikeus vanhenee 70 vuodessa, voitaisiinko sitä soveltaa myös kollegiaalisuuteen? Leikki leikkinä.
No, mennään eteenpäin. Vuorovaikutustyön pohjalta raportintekijät ovat saaneet seuraavia suuntaviivoja keskustan suunnitteluun:
1. ilmastonmuutoksen tulee olla keskeisenä teemana kaupunkisuunnittelussa ja siihen liittyvässä päätöksenteossa
2. kaupunkisuunnittelun tulisi edistää liikenteen toimivuutta ja saavutettavuutta sekä keskustan sisäisesti, että sisääntuloväylillä
3. alkuperäisten asukkaiden Helsinki ja torit tulee palauttaa
4. erilaisten ihmisryhmien aktiivisuus ja spontaani kohtaaminen sekä julkisen tilan vapaa käyttö oltava tavoitteena
5. keskusta on säilytettävä monipuolisena ja viihtyisänä asumisen, työnteon ja huvittelun alueena
6. puistoista on pidettävä kiinni, erityisesti mainittuna Töölönlahti ja Keskuspuisto
7. käveltävyyttä ja pyöräilyä on kehitettävä esteettömyys huomioiden
8. vanhat rakennukset ja kaunis arkkitehtuuri tulee säilyttää
9. liikenteen solmukohtiin tulee luoda monikäyttöisyyttä, asuntoja, työpaikkoja ja palveluita, ne luovat kerroksellisuutta, aitoutta ja sielua keskustaan
10. kaupunginosien omaleimaisuus tulisi säilyttää
11. kaikilla pitäisi olla varaa tulla keskustaan, julkisen liikenteen hinnoitteluun, palveluihin, tapahtumiin ja yöelämään kiinnitettävä huomiota
Erillisiä toivomuksia ja vaatimuksia esitettiin asukkaiden lisäksi myös ulkopaikkakuntalaisten, elinkeinoelämän ja asiantuntijoiden muovaamina. Niitä voi lukea klikkaamalla linkkiin edellä. Me suomalaiset, kun tunnetusti olemme niin otettuja siitä mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat saatamme olla kiinnostuneita ulkolaisten mielipiteistä keskustastamme. Ja onhan tämä aihe yksi keskeisistä kasautumisteorian ja kansainvälisen kilpailukyvyn jutuista. Katsotaanpa nyt ne mielipiteet mitä heiltä saimme: Tärkeimpänä oli turvallisuus ja rauhallisuus, toiseksi laajat puistot ja viheralueet, kolmanneksi toimiva joukkoliikenne, neljänneksi monipuolinen keskusta palveluineen ja työpaikkoineen ja viidenneksi monipuoliset ja laadukkaat asumismahdollisuudet. Vähiten kiinnostavia olivat vilkas yöelämä ja keskustan ”eurooppalaisuus”. Ilmeisesti kukaan ei toivonut keskustan suhteen radikaalia tiivistämistä ja tuskin mainittiin myöskään tarvetta maamerkeille ja korkealle rakentamiselle.
Kun vuorovaikutusraporttia tutkiessani ihmettelin varsinaisen visioraportin olemassaoloa, törmäsin kaupungin järjestämään informaatiosessioon syyskuun viimeisenä päivänä. Tarjolla oli ollut vielä viikko sitten videoidut esitykset, mutta ne olivat jo sulkeutuneet enkä niitä nähnyt, mutta slaidisarjat olivat nähtävissä. Linkki esittelysarjoihin löytyy tästä: https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/uutta-helsinkia-tilaisuudet/uutta-kantakaupunkia-30092020-diat.pdf
Visiosta ei ollut kattavaa esitystä. Ihmettelin ja päätin mennä Oden sivuille. Sieltä yleensä löytyy kaikki. Ja löytyikin jonkun kommentoijan tuoma linkki keskustavisioon. HEUREKA! Se on tässä: https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/Helsingin_keskustavisio_2020_09.pdf
Ode lupailee omia visioitaan aikanaan. Lue hänen bloginsa: https://www.soininvaara.fi/2020/09/25/helsingin-keskustavisio/
Nyt hän kirjoittaa tällaista: ”Minun on vaikea lukea visiotekstejä. Vanha hyvä viisaus on, että jos jostain kannanotosta ei voi olla erimieltä, koko kannanotto on turha. Jos tätä noudatettaisiin, ja itsestään selvä liirumlaarum poistettaisiin, 43-sivuinen visiopaperi ohentuisi merkittävästi. Visiossa tavoitteena on jatkossakin säilyttää Helsingin keskusta Suomen toiminnallisesti monipuolisena pääkeskuksena. Joskus 15 vuotta sitten en pitänyt mitenkään itsestäänselvyytenä, että Helsingin keskusta säilyttää asemaansa edes pääkaupunkiseudun sisällä. Kuvittelin, että Vantaa ja Espoo rakentavat sille kilpailevia, monipuolisia ja helpommin saavutettavia kilpailijoita. Erityisesti Espoolla oli edellytykset rakentaa metroradan varteen jotain todella hienoa. Nyt on käynyt ilmi, että Espoo ja Vantaa eivät halunneet tarttua tähän tilaisuuteen vaan rakentavatkin perinteisiä radanvarren lähiöitä, joissa kaupunkimaisten palvelujen sijasta on amerikkalaisen kaupungin republikaanivyöhykkeeltä tuttu shopping mall ja jossa katujen sijasta on teitä ja jalankulkuympäristö on kaiken kaikkiaan ankea. Helsingin keskustan tulevaisuus on siis pelastettu.”
Siellä sanotaan kantakaupungissa olevan meneillään ja tulossa lukuisia, laajoja kaavoitus- ja liikennesuunnitteluhankkeita sekä kymmenittäin pienempiä hankkeita, jotka kaikki muokkaavat kaupunkirakenteen kokonaisuutta. ”Meneillään olevia hankkeita ovat esimerkiksi Eteläsataman suunnittelu, kantakaupungin asemakaavojen ajantasaistaminen ja niitä edeltävät suunnitteluperiaatteet sekä kaupunkistrategiassa erikseen nimetyt asemakaavoitukseen ja liikennesuunnitteluun liittyvät hankkeet, kuten Campus Maria, Teollisuuskadun akseli, Laakson yhteissairaala, Garden Helsinki sekä Suvilahti. Visiotyön aikana on myös selvitetty kävelykeskustan merkittävän laajentamisen ja maanalaisen kokoojakadun edellytyksiä. Tämän lisäksi keskustassa on lukuisia muita merkittäviä maankäytön ja liikkumisen hankkeita kuten Elielinaukio, Hakaniemenranta, Lapinlahti, Kruunusillat sekä uudet raideyhteydet.”
Tämä lista ei nyt varsinaisesti säikäyttänyt. Nämä hankkeet kai nyt tiedetäänkin. Ne eivät voi olla niitä hankkeita joista lautakunnan päätöksessä puhutaan sanoin: ”Helsingin tavoitteena on keskustan houkuttelevuuden lisääminen siten, että keskustassa asuu, työskentelee ja viihtyy tulevaisuudessa merkittävästi enemmän ihmisiä kuin nykyään.” Tai tämä: ”Keskustavision jatkotyönä tulee selvittää millä keinoilla keskustan työpaikkaklusteri voi kasvaa nopeasti sekä työpaikkojen määrän että tuottavuuden osalta.”
Asuvien, työssäkäyvien ja viihtyvien määrän tulee olla merkittävästi suurempi kuin nykyisin. Tämä on kiinnostavaa. Mitä se tarkoittaa? Tarkoittaako päätös sitä, että merkittävässä määrin lisättäisiin rakentamista nyt tuossa alla esitetyllä listalla olevissa kohteissa vai onko tarkoitus löytää uusia täydentäviä alueita? Nyt en antaisi rakennusoikeusruokahalulle yhtään lisää tilaa. Tällä hetkellä ollaan äärirajoilla monessa hankkeessa. Mielestäni ”lisää kaupunkia Helsinkiin” on saanut vatsansa täyteen ja olisi ehkä syytä ottaa ruokalepo.
1. Laajenevan kantakaupungin alueelle yli 220 000 asukasta ja 300 000 työpaikkaa
2. Kehittyvät asemaympäristöt, kävely, pyöräily, Pisararata, sillat, Tallinnan-tunneli, maanalaiset ratkaisut
3. Hernesaari, Telakkaranta, Hietalahti, Jätkäsaari, Ruoholahti, Salmisaari -kiinnostavaa merellistä kaupunkitilaa
4. Teurastamolta Suvilahden ja Kurvin kautta Sörnäistenrantaan ja Hakaniemeen sekä edelleen Kruununhakaan -uusi luovien alojen keskittymä
5. Uudistuva Töölöntori, Töölön ja Kivelän sairaala-alueiden uudet asunnot, työpaikat ja palvelut
6. Lapinlahti, Taivallahti ja kehittyvien palveluiden rantareitti
7. Meilahden kampukselta Nordenskiöldinkatua Pasilaan ja Vallilaan, Laakso ja Aurora, Savonkatu, Pasila, Teollisuuskatu, Vallilan työpaikka-alue, Sörnäinen, Kalasatama – työpaikkojen ja palvelujen kasvu
8. Hietalahdenranta ja torin ympäristö, Maria Kampuksen kasvuyritykset
9. Maanalainen kävelykeskusta palveluineen
10. Kävelykeskusta
11. Läpiajon sekä satamien raskaan liikenteen tunnelivaihtoehto
Kun nyt eläkeläisenä on aikaa tutkia sanoja, niin tein taas tutuksi tulleen sanaleikin. Etsin vuorovaikutusraportista ja visioraportista sanoja. Uskallan siis väittää sanojen määrän jotenkin kuvaavan asioiden määrää.
Lopuksi totean tämän seikkailun kaupunkiympäristöväen raporttituotantoon olleen jopa lähes piristävä. Ei tarvinnut hermostua mistään liian ideaalisista pikasuunnitelmista, ei tarvinnut ryhtyä korjailemaan liian optimistisia laskelmia hankkeiden rakennuskustannuksista eikä ryhtyä kiistelemään hyötykustannusten oikeellisuudesta saatikka kasvihuonepäästöjen ja hiilineutraalisuuden osuudesta hankkeiden perusteluissa. Tämä visioraportti ei haukannut neliötäkään keskuspuistosta eikä muistakaan puistoista, se sen sijaan kertoi mitä puistot ja viheralueet merkitsevät ihmisten arvomaailmassa. Kantakaupunki on urbaani alue. sitä ei voi eikä tarvitse enää tiivistää. Se on tiivis. Se on hyvä. Lukuun ottamatta luonnollista rakentamista vapautuvilla satama-alueilla ja muilla väljässä käytössä olleilla alueilla. Kantakaupunkiin ei myöskään tiettävästi sisälly yhtään uutta vastakeksittyä aluetta jolla korkean rakentamisen himot saisivat niin arkkitehtien kuin kiinteistökehittäjienkin hormonit hyrräämään - poliitikoista puhumattakaan. Jospa vielä Pasilassakin talous toisi järjen käteen. Tripla opettaa. Maamerkkejä emme tarvitse. Jokainen uusi maamerkki syö kaupunkikuvaamme. Olisiko herännyt luottamus? Heikko signaali?
