Kansainväliset uutiset kertovat Sirten ja Jufran kaupungeista Libyassa. Egyptin valtionjohtaja, kenraali Abdel Fattah al-Sisi on ilmoittanut punaisen viivan kulkevan näiden kaupunkien kautta. Minkä punaisen viivan? No, punaisen viivan, jonka ylittäminen tulee aiheuttamaan Egyptin puolelta sotilaallisen väliintulon. Punaisen viivan ylittäminen muodostaa uhan Egyptille. Siis, jos Libyan valtion johdossa on vihamielinen voima joka sitten ottaa haltuunsa Sirten ja Jufran kaupungit, syntyy tämä uhkatilanne. Punainen viiva sijaitsee noin 800 kilometriä länteen Egyptin rajalta ja 1500 kilometriä Kairosta. Egyptillä on toinenkin suuri murheenkryyni. Se on Etiopian rakentama pato Niilillä, noin 2500 kilometriä Kairosta etelään. Egyptin murheenkryynit ovat kaukana sen pääkaupungista Kairosta. Kaikki nämä matkat ovat läpi suuren autiomaan. Nyt käsitellään vain yhtä Egyptin murheista, Libyaa.
Satelliittikuvaotoksessa näkyvät Libyan, Egyptin ja Sudanin rajat. Suomi on kuvan vasemmassa alareunassa - mittakaavan vuoksi. Suomen pinta-ala on 19 % Libyan pinta-alasta ja 34 % Egyptin pinta-alasta. Libyan keskiosassa näkyvät Sirten ja Jufran kaupungit joiden kautta kulkee Egyptin valtionjohdon punainen linja. Karttaan on merkitty vihreällä Libyan öljykentät ja sinisellä Muammar Gaddafin rakentama Man Made River putkiverkosto pumppauskenttineen. Sinisellä näkyy myös Sudanin ja Egyptin alueella kulkeva Niili. Kuvan oikeassa alakulmassa on kiistoja herättänyt Etiopian rakentama jättimäinen voimalaitos Grand Ethiopian Renaissance Dam. Pato on nyt lähes valmis ja etiopialaiset haluavat ryhtyä täyttämään patoallasta. Egyptiläiset väittävät patoamisen leikkaavan 30 % heidän vesivaroistaan.
Millaisia ovat Sirte ja Jufra?
Sirte ja Jufra ovat uutisissa. Minä olen käynyt noissa kaupungeissa pari sataa kertaa. Meidän arkkitehtuuriin ja insinööritöihin keskittyneellä firmallamme oli noissa kahdessa kaupungissa pysyvää henkilökuntaa kymmenen vuoden ajan. Koko Libyan maassa pysyvää henkilökuntaa oli 25 vuoden ajan. Firman nimi oli Devecon Oy. Sen osakkaita olivat Arkkitehtitoimisto CJN Oy, Ekono Oy, Maa ja Vesi Oy ja LT-Konsultit Oy. Minä olin lähes pysyvästi Libyassa koko 90-luvun ja tiukkaan tahtiin jo 70- ja 80-luvuilla. Libyan työt alkoivat vuonna 1977, kun saimme tehtäväksi Tripolin Transportation Master Plan-suunnitelman. Tätä työtä paikan päällä johti DI Harri Leppänen. Suuri työ alkoi sitten vuonna 1982. Kysymyksessä oli Ras Lanuf New Town, 40000 asukkaan öljykaupungin suunnittelu ja rakentamisen valvonta. Suunnitteluprojektia johti DI Kari Lautso, ja rakennustyön valvonta oli DI Markku Piispasen käsissä. Ohessa tehtiin mm. rakennussuunnitelma rannikon moottoritiestä Tunisian rajalta Ras Jediriin sekä Misuratasta Abu Griniin. Tiesuunnitelmien vetäjänä oli DI Raimo Vuori. Tehtiinpä myös kaikkien Libyan merenrantakaupunkien rantasuunnitelmat.
Sirte ja Jufratulivat ohjelmaan vuonna 1990. Valtiossa oli päätetty aloittaa hajakeskityspolitiikka. Sirtestä ja Jufrasta tehtäisiin vuorotellen maan pääkaupunkeja ja hallintokeskuksia, Jufra talvisin ja Sirte kesäisin. Molempiin rakennettaisiin hallintokeskukset ministeriöineen ja kongressikeskuksineen. Näihin tehtäviin meidät valittiin niin suunnittelun kuin rakentamisen valvonnan osalta. Saatatte arvata, oliko juhlaa? Suomessa iski suurlama ja me saimme suurtehtävän juuri samaan aikaan.
Tämä oli esipuhetta sille, että aion nyt kertoa, millaisia kaupunkeja nuo kaksi olivat silloin kun meidän työmme alkoivat vuonna 1990 ja millaisia ne olivat töiden valmistuttua vuonna 2000. Millaisia ne nyt ovat, se jää arvauksen ja satunnaisten satelliittikuvien ja uutiskuvien varaan. Nuo paikat ovat nykyään sellaisia, ettei niihin menemisessä ole asiaa. Mutta teille asiasta kiinnostuneille aion nyt aluksi antaa pienen historiakertauksen. Se on hyvä itsellekin.
Pikahistoriaa omalta Libyan ajaltani
Libyan kuningaskunta teki ensimmäiset öljylöytönsä vuonna 1959. Öljykenttien omistuksesta tehtiin sopimukset kansainvälisten öljy-yhtiöiden kanssa. Alkuvuosina Libya tuotti 3 milj. barrelia päivässä. Gaddafi teki vallankumouksensa vuonna 1969. Öljyntuotanto kansallistettiin ja ulkomaiset yhtiöt joutuivat lähtemään maasta. Nyt puhutaan sodanuhasta Egyptin ja Libyan välillä. Muistaako kukaan, että nämä maat kävivät neljän päivän sodan vuonna 1977. Minä muistan. Sodan syynä oli Egyptin presidentin kielteinen kanta maiden yhtymisen suhteen. Gaddafi oli ajanut liittovaltiota Syyrian, Egyptin ja Libyan välille. Ensin Syyria kaikkosi. Sitten Egypti. Sotaa käytiin rajakahakoina Tobrukin seuduilla. Anwar Sadat sitten suostui aselepoon ja kahakointi päättyi. Egyptin ja Libyan kahakoinnin aikaan meidän Tripolin projektimme oli päässyt hyvään alkuun. Tutkimukset oli suoritettu ja ennusteita ryhdyttiin kasaamaan. Meillä meni hyvin, mutta Libyan öljykenttien management oli joutunut heikolle tolalle ja öljyntuotanto laski jyrkästi.
Gaddafi hääri kansainvälisessä politiikassa varsin innokkaasti. Se ärsytti Ronald Reagania ja amerikkalaiset päättivät ryhtyä tositoimiin. Alkusyynä kaikkeen oli Gaddafin aktiivinen tuki terroristijärjestöille. Tuen kohteina olivat mm. Irlannin IRA ja Italian punaiset prikaatit. Hänen epäiltiin olleen tukemassa myös eräitä lentokenttäiskuja sekä yökerhoiskuja. Gaddafin suuri ajatus oli perustaa arabimaiden ja Afrikan muslimimaiden liittouma. Kaikki nämä tekijät yhdessä muiden tekijöiden lisäksi johtivat Tripolin ja Benghazin pommituksiin 15.4.1986. Meidän väkeämme oli paikalla pommituksen tapahtuessa. Juuri silloin oli käynnissä massiivinen Ras Lanuf -projekti. Ranskan suurlähetystö noin yhden kilometrin päässä toimistoltamme tuhoutui. Pommituksia tehtiin 35 koneella. Yksi kone ammuttiin alas venäläisellä ilmatorjuntaohjuksella. Lukuisia Iljushin- ja Mig-koneita tuhottiin kentille. Pommi osui myös Gaddafin asuntoon. Hän oli saanut etukäteisvaroituksen Italiasta ja poistunut paikalta hieman ennen pommeja. Muutoin Gaddafin vahva ilmatorjuntasysteemi nukkui pommituksen aikana. Ohjuksia ammuttiin runsain mitoin pommittajien jo poistuttua.
Libyalaiset suorittivat sitten 1988 terrori-iskun pudottamalla Pan Am 103 lennon Skotlannin yllä. 214 ihmistä sai surmansa. 1990-luku ja 2000-luvun ensimmäiset vuosikymmenet olivat ulkonaisesti katsoen melko rauhallisia. Länsivallat katsoivat Gaddafin olevan hyvä suoja islamistiterroristeja vastaan. Libyasta toivottiin hyvää kauppakumppania. Terrorismin synnit oltiin valmiita unohtamaan, jos Libya tunnustaisi tekonsa ja suorittaisi korvauksia uhrien omaisille. Libya maksoikin vuonna 2008 3 miljardia dollaria amerikkalaisille uhreille Lockerbien lentoterrorismista ja Saksan yökerhoräjähdyksestä. Kauppasuhteet avattiin ja vanhat unohdettiin. Libya nimettiin jopa turvallisuusneuvoston jäseneksi 2008-2009.
ArabikevätTunisiassa, Syyriassa ja Egyptissä alkoi vuoden 2011 alussa. Libyassa Benghazista 15.2 alkaneet mielenosoitukset levisivät ja johtivat vielä samana vuonna Muammar Gaddafin murhaamiseen ja vanhan vallan kaatumiseen 20.10.2011. Gaddafilaiset arvioivat maan joutuvan kaaokseen. Sinne se joutui ja syvään sellaiseen. Siellä se nyt on.
Kuvassa on pieni aikajana Libyan tapahtumista. Libyan öljyvienti oli huipussaan 70-luvulla. Silloin harvaan asutun maan kansantulokin asukasta kohti oli korkeampi kuin Suomessa tai Yhdysvalloissa. Nyt ollaan heikossa jamassa niin öljytuotannon kuin kansantulonkin suhteen.
Pitkä ja lyhyt historia
Libyan rannikkokaupungeilla ja sisämaan keidaskaupungeilla on takanaan historiaa antiikin ajoista ja roomalaisajoista alkaen. Sabrata ja Leptis Magna lienevät parhaiten säilyneitä roomalaiskaupunkeja. Ne ovat mahtavia. Yksi Rooman keisareista oli libyalainen. Hän oli nimeltään Septimus Severus (146-211). Libya oli Rooman vilja-aitta. Libyalaiset väittävät keksineensä makaronin. Ainakin syövät sitä antaumuksella. Ottomaanien ajan linnoja tavataan kaikissa Libyan kaupungeissa. Sittemmin ne olivat Italian siirtomaavallan sotilaallisia tukikohtia. Sirtessä oli ottomaanien linna ja sellainen on myös Jufrassa. Linnan rauniot ovat jäljellä. Sirten alueella asuu monia heimoja. Gaddafin Gadhadfa-heimon lisäksi siellä on perinteisesti asunut ainakin kymmenkunta tunnettua heimoa. Nykyinen LNA-johtaja Khalifa Haftar on Sirten Ferjani heimoa. Libyan National Armyon Haftarin johtama Benghazi-, tai oikeastaan Tobruk-johtoinen liittouma. Sitä tukevat USA, Jordania, Saudi Arabia, Egypti, Yhtyneet Arabiemiraatit, Kreikka, Venäjä ja Ranska. GNA on Tripoli-johtoinen hallinto, Yhtyneiden kansakunnat on sen tunnustanut, sitä tukevat mm. Turkki, Qatar ja Italia. Libyassa Misuratan kaupunki on vahva GNA-tukija. Mutta pelkkä tuki ei riitä. Pitäisi saada myös lisää valtaa. Misuratan militia oli Sirten ISIS-porukan tuhoaja, he olivat hetkellisesti sankareita. Myös EU tukee periaatteessa, mutta vain periaatteessa tätä hallintohaaraa. Onko kysymyksessä libyalaisten sisäinen valtataistelu? Heimojen sota heimoja vastaan? Tai kaupunkisota? No ei alkuunkaan. Tyhjää hiekkaerämaata ei kannata vallata, eikä taateliviljelmiäkään, vaikka jufralaiset väittävät taateleitaan maailman parhaiksi. Kyseessä on öljy.
Kansainvälisesti pelissä ovat siis Libyan öljy- ja maakaasuvarat. Todetut raakaöljyreservit ovat 48 mrd. barrelia. Se tarkoitta 3 % kaikista maailman öljyvaroista ja riittäisi 500 vuodeksi maan omaan käyttöön. Nykyisellä 1 miljoonan barrelin päivävientitahdilla öljyä riittäisi vietäväksi 130 vuodeksi. Kaasuvarat ovat 1,6 mrd. m3. Nykyisellä tuotannolla ne riittävät noin 90 vuodeksi. Puolet tuotannosta menee vientiin. Näistä kahdesta asiasta kaikki ovat kiinnostuneet. Kukaan ei ole niinkään paljon kiinnostunut väestöltään Suomen kokoisen pikkumaan kansasta. Tai retorisesti kyllä, mutta se häipyy taka-alalle. Offshore kaasuvarat ovat uusimman kiinnostuksen kohde. Kreikka, Kypros ja kumppanit haaveilevat kaasuputkesta. Turkki haluaa puolestaan tuon putken itselleen. Libyassa heimot, kaupungit, yksilöt ja militiat muodostavat sellaisen sisäisen pokerin, ettei siitä kukaan ulkopuolinen ota selvää. Taitaa jäädä libyalaisilta itseltäänkin epäselväksi. We hope, we hope, sanoo libyalainen ystäväni. On käynnissä todellinen power play. Eri maat syöttävät peliin lisää aseita ja ammuksia.
Ensimmäistä kertaa Sirtessä 1982
Ajoin ensimmäisen kerran Sirten kaupungin läpi vuonna 1982. Silloin valmistimme tarjousta Ras Lanufin kaupungin suunnittelemiseksi. Tilaajana oli Kansallisen öljy-yhtiön alainen Brega & Ras Lanuf Higher Committee. Tripolista oli matkaa Ras Lanufiin 670 kilometriä. Sirte on 470 km Tripolista ja siellä pysähdyttiin kahvilla. Miltä tuo hiekanvärinen kaupunki näytti? Oliko siellä jotain erityisen kauniita rakennuksia? Erityisesti halusimme nähdä Sirten rantabulevardin. Olimme kyllä pettyneitä. Mitään todellista Välimeren rantabulevarditunnelmaa ei löytynyt. Kaupungissa ei ollut myöskään jäljellä vanhaa kaupunkia basaareineen. Kaupungin keskellä pääkadun varrella oli Gaddafin hallinnon valkea, vihreällä dekoroitu telttamainen vallankumousmaja. Sen arkkitehtuuri epäilytti. Tuohon aikaan kaupungissa asui noin 90000 asukasta. Keskustassa oli muutamia korkeita kerrostaloja, pääosin kaupunki oli kaksikerroksista asutusta. Julkiset rakennukset olivat heikkotasoista ”egyptiläisarkkitehtuuria”. Selkeä provinssikaupunki. Ensimmäinen työmme Sirtessä olikin suunnitella vallankumousmajan viereisen torin pintakuviointi. Vihreää väriä käytettiin. Sittemmin Sirte tuli omien töiden myötä varsin tutuksi. Sirtessä sijaitsi tilaajaorganisaation päämaja. Sinne kuljetettiin pienoismallit ja tuhannet piirustukset. Siellä käytiin sadat neuvottelut ja kädenväännöt. Sirteen nousseet Sirt Bay hotelli ja valtaisa hallintokeskus olivat ansaitun ylpeyden aiheita.
Tässä on YK:n raporttia Sirtestä vuodelta 2018: https://unhabitat.org/sites/default/files/documents/2019-04/city_profile_of_sirte.pdf
Devecon Oy suunnitteli Sirteen Sirt Bay hotellin kongressitelttoineen sekä valtaisan kongressikeskuksen. Me myös valvoimme näiden töiden rakentamisen. Valvonnan kohteena oli myös suuri kerrostaloalue kaupungin keskustassa sekä jäteveden puhdistamo kaupungin länsilaidalla. Karttaan on punaisella tähdellä merkitty taisteluissa vuoteen 2018 vahingoittuneet alueet. Meidän kohteistamme mikään ei vahingoittunut ratkaisevalla tavalla.
Suomalaiset insinöörit Sirten keskustan kerrostalotyömaalla 1992. Vasemmalta Raimo Nurminen, kuka?, Jukka Tarkkala, Esa Koskelainen ja Aarne Tapanainen. Sirten valvontavaiheen aikana paikalla toimi yhteensä 13 suomalaista valvojaa. Jukka Tarkkalan tapaisia vierailevia asiantuntijoita kävi paikan päällä jatkuvasti. Sirten keskustan kerrostaloalueen urakoitsijana toimi turkkilainen MESA.
Sirten kongressihalli on mahtava rakennus. Ylemmässä kuvassa on rakennuksen pienoismalli. Se oli sijoitettu tilaajan rakennuttajaorganisaation ODAC:in toimistoon Sirtessä. Alemmassa kuvassa on satelliittikuva. Se on todellisuutta. Emme kuitenkaan tässäkään kuvassa voi arvioida taistelujen jälkien määrää, sillä kuva on ajalta ennen Gaddafin vallasta syöksemistä. Talon pituus on 340 metriä ja leveys 80-140 metriä. Sen korkeus on 30 metriä ja kerrospinta-ala 43 000 kerrosneliömetriä. Suuressa salissa on 4 500 istumapaikkaa ja neljässä pienemmässä salissa yhteensä 2 800 istumapaikkaa. Rakennuksen pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Jussi Jauhiainen. Hänen lähimpiä apulaisiaan olivat arkkitehdit Kari Somma ja Jalo Virkki. Kalusteet suunnitteli Hannele Rågård-Helkama. Rakennesuunnittelusta vastasi DI Raimo Nurminen. LVI-suunnittelun päävastuullisena oli DI Harri Ripatti. Sähkösuunnittelusta vastasi ins. Reijo Sarkkinen. Infran suunnittelua tehtiin DI Markus Saaren johdolla. Piha-alueet suunnitteli Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy ja maisemasuunnittelua hoiti maisema-arkkitehti Veli-Markku Uski. Projektipäällikkönä kotimaassa toimi DI Markku Piispanen ja Libyassa se taisin olla minä itse. Rakentamista valvoi aluksi arkkit. Markku Nikkola ja pääosin DI Esa Laihonen. Kongressikeskuksen urakoitsijana ja toteuttajana oli italialainen Cogefar, Fiatin tytäryhtiö.
Taisteluissa Gaddafia vastaan 2011 talo sai vaurioita. Seinissä on singon reikiä, sisustus on tuhottu, osin varastettu. Hannelen huonekalut lojuvat kasoissa aulojen nurkissa. Tuskinpa sähköt toimivat tai ilmanvaihto. ISIS käytti salia valistustilaisuuksiensa paikkana. Kuvia niiltä ajoilta. Aikoivat ilmeisesti perustaa Sirteen tärkeän keskuksen toiminnalleen.
Jufrassa ensimmäistä kertaa vuonna 1990
Hajakeskitysperiaatteen mukaan Jufraan oli tehtävä hallintokeskus koko maata varten. Jufrasta oli määrä tehdä maan pääkaupunki talvikausiksi. Meidät valittiin ehdokkaaksi Ras Lanufin maineen perusteella. Jufran suunnittelukeisari Haffad Zaidan oli Ras Lanufin Anwar Sassin ystävä ja ihailija. Huhu kiersi hyvänä meidän taidoistamme.
Ensimmäinen matka Jufraan oli jännitystä täynnä. Millainen on libyalainen keidaskaupunki? Onko siellä ihanaa palmuromantiikkaa? Miten väki on pukeutunut? Miten he asuvat? Ajomatka Tripolista Jufraan oli 620 kilometriä. Rannikolla Misurataan saakka oli matalaa puustoa ja kylien kohdalla taatelipalmujen komeita rivistöjä. Hiekkaisilla pelloilla kasvoi mahtavia vesimeloneja. Niitä myytiin pick upeista tien varrella. Misuratan jälkeen alkoi autiomaa. Yksittäiset puut sinnittelivät punaisessa hiekassa. Tällaista oli erämaa satojen kilometrien matkalla. Itse asiassa valtaisan hienoa.
Perille saavuttuamme majoituimme hotellin pahaseen kylän keskustassa. Kaupunkeja oli kolme, Suknah, Hun ja Waddan. Suuret palmupuuistutukset olivat kaupunkien äärellä. Hunissa on kiintoisa vanha kaupunki, tosin hyljättynä. Vain Afrikan siirtolaiset asuttavat raunioituneita taloja ilman sähköä, vettä tai viemäreitä. Suknasta oli juuri keritty purkaa erinomaisen kiinnostava perinteiseen ekologiseen asumiseen perustuva vanha kaupunki. Hunissa oli myös suomalaista jälkeä. Siellä oli Vise Oy:n rakentama ammattikoulu. Suomalaiset olivat myös tehneet alueelle yleiskaavaa jo ennen meidän tuloa paikalle. Mahtoivatko meidän paikalliset hallintoherramme lainkaan tietääkään näistä kaavaprojekteista, ei niistä aikanaan puhetta koskaan tullut.
Waddaniin oli rakenteilla lomailualue tekojärvineen. Geoterminen vesisuihku tarjosi maan uumenista kuumaa vettä. Huvittavaa kyllä, Waddanilla oli kylän keskellä oma lentokenttä, jonka kiitoradan pituus oli/on 2 km. Hunissa 20 kilometrin päässä on puolestaan sotilaskenttä, jonka kiitorata on 4 km. Hunin kenttä onkin juuri se, joka nyt on kansainvälisen keskustelun kohteena. Onko sinne lennetty venäläisiä koneita juuri nyt? Sitä ei satelliittikuva kerro, vaikka se kertookin alueella olevan useita neuvostoliittolaisia sotakoneiden romuja, jo 80-luvulla sinne jämähtäneitä. Kerroinkuin tuosta blogissani http://penttimurole.blogspot.com/2020/01/virtuaalimatkoja-menneisyyteen.html
Hunin maisemaa. Palmut olivat ainaisen ihastuksen kohde. Nämä villit palmut toivottivat minut aina tervetulleeksi Jufraan.
Asukkaita alueen kolmessa kaupungissa oli noin 100000 henkeä. Ruokakunnat ovat suuria. Vain 20 % asukkaista oli ns. työssäkäyviä. Lasten määrä oli valtava, koulut pursuilivat. Työt pyörähtivät käyntiin. Aloitettiin suunnittelemalla asemakaavat 2400 asunnolle. Noin kolmannes asunnoista oli kerrostaloja. Pian alkoi hallintokeskuksen suunnittelu. Näistä kaikista hankkeista onkin kuvaus tuossa bogissani, jonka linkin juuri ohitit.
Alueen rakentaminen on haaveissa. Mohandis Hafad Zaidan ja Dr. Youssef Dubeiba tarkkailevat maastoa yhdessä arkkitehti Pekka Rautimon ja meikäläisen kanssa. Tuohon maastoon olisi tehtävä asuntoalue 20000 ihmiselle. Olisi rakennettava asunnot, koulut, lastentarhat, kulttuurikeskus, souk ja vielä kadut, aukiot, vesitorni ja vedenpuhdistuslaitos. Hafad halusi irrallista ”esikaupunkia”, valtionjohtajaeversti oli toista mieltä. Hän oli ilmiselvä urbanisti. Toimeen ryhdyttiinkin ja kuuden vuoden päästä Hafadilla oli ensimmäinen kaupunginosa valmiina. Aika ystävälliset suhteet. Pidän kättäni Hafadin olkapäällä.
Jufran hallintokeskuksen arkkitehtuurista vastasivat Daniel Bruun ja Jussi Murole. Insinöörisuunnittelun koordinaattorina oli DI Mikko Kaasalainen. Rakennesuunnittelijoina toimivat DI Raimo Nurminen ja Kari Yrjölä, sähköstä vastasi ins. Arto Hellsten, LVI:n hoiti DI Seppo Saastamoinen, telestä ja turvallisuudesta vastasi DI Atso Vuorinen, infraa hoiti DI Andy Sadlak, ja maisemoinnista vastasivat maisema arkkitehti Veli-Markku Uski ja sis. arkkit. Liisa Ilveskorpi. Jufran hallintokeskuksen urakoitsijoina olivat turkkilaiset Baitur ja Yasar Özkan.
Punainen viiva – mitä se tarkoittaa?
Egyptin valtiojohtaja uhkaa punaisella viivalla. Turkin valtiojohtaja lähettää dronensa paikalle ja lupaa lisää sotilaallista apua. Ranskan valtiojohtaja syyttää Turkkia vaarallisesta pelistä ja sopimusten rikkomisesta. Donald Trump soittaa Haftarille ja antaa tukeaan. YK:n pääsihteeri sanoo, ettei sodilla koskaan ole ratkaistu mitään ongelmia. Putinin väitetään lennättävän koneita Jufraan, sodanko ehkäisemiseksi tai vai sananvallan lisäämiseksi. Libya on läkähdyttänyt itsensä kuolinkouristuksiin sisäisessä valtataistelussa. Kondorit liitelevät voihkivan yläpuolella.
Kunniataulu
Tässä lopuksi kunniataulu Libyassa 90-luvulla työskennelleistä deveconilaisista, he juuri olivat niitä Sirten ja Jufran veteraaneja.
