Minun isoisäni, eli iskäni – kuten isoisääni kutsuin, tuota renkutusta joskus jouluna hoilotteli. Ruotsia hän ei kyllä osannut, vaikka usein hänen renkutuksissaan esiintyi ruotsin- tai venäjänkielisiä sanaväännelmiä. Kyllä iskä oikeitakin lauluja osasi. Olinhan hänellä sentään Hermannin nuorisoseurassa tanssikoulu ja sylissään kaksirivinen haitari. Mitä lienevät opettaneen, varmaan valssin ja polkan lisäksi patukaartia, patespaania ja vengerkaa? Lieneekö niitä sitten Tapaninpäivänä tanssittu Hämeentien varrella Sörnäisten vankilan kohdalla sijainneessa nuorisoseuran talossa.
Jouluna muistellaan edesmenneitä. Panenkin tähän iskän kuvan nuorisoseuran voimistelijavetimissään. Kuva kai otettiin joskus vuosisadan vaihteessa. Valokuvaaja Emil Rundman oli tunnettu tekijä. Hän kuvasi mm. yleislakon 1905 aikaista liikehdintää Helsingissä, teki paljon muotokuvia, muutti myöhemmin Mikkeliin.
Stressi stressin päälle
Nyt on Joulun aika. Kuuntelen autossa istuessani Jussi Putkosen ja Jenny Lehtisen keskusteluohjelmaa joulun stressistä. Tykkään muuten Putkosesta. He sanovat yhden isoimmista jouluperinteistämme olevan joulustressin. Jatkavat vielä: ”Monelle pyhien aika on nautinnon sijaan suorittamista ja hampaiden kiristelyä sekä esimerkiksi riitelyä siitä, miten ja missä joulua pitää viettää”. Akti-keskustelu käy vilkkaana. Lahjojen antaminen ja siitä luopuminen tuntuu olevan tärkeä aihe. Ehkä ottelu menee tasan, puolet pitävät perinteestä, puolet ovat valmiita siitä luopumaan. Lapsien paketinaukaisua monet pitävät huippuhetkenä. Minusta se tuntuu joskus jopa barbaariselta toiminnalta. Kukaan ei ole kiinnostunut kauniista joululahjapapereista tai hienosti solmituista ruseteista tai korttiin kirjoitetuista hyvän joulun toivotuksista puhumattakaan lahjan antajan henkilöllisyydestä. Näin se menee lasten lahjojen kanssa – lähes kaaoksena.
Itse en ole kokenut joulun stressiä
Tai tuliko se sittenkin tuossa sanottua? Onhan minulla näköjään pakettien purkustressi. Onko muuta joulustressiä? No ehkä sittenkin tunnistan erään stressin. Se syntyi joskus ulkomaantöiden aikana. Oli vaara sen suhteen, ehdinkö kotiin vai jäänkö jouluksi jonnekin vieraan maan lentokentälle aattoiltaa viettämään. Itse asiassa muistankin aatonaattoja Zurichin kentältä Helsinkiin lähtevää lentoa odottelemassa. Tuossa istuu Tane Mäkinen ja tuossa istuu Heikki Koivu ja tuossa Sointu Rajakallio, Erkki Anttilaa vielä odotellaan, hän on poikennut herkkukauppaan jouluostoksille. Rakentajat olivat tulossa kotiin joulua viettämään. Joulu ei näissä töissä useinkaan jäänyt pitkäksi lomanvietoksi. Tapaninpäivänä vuonna 1980 olin menossa Ammanin kautta Bagdadiin. Oli tarkoitus myydä Bagdadin metron suunnittelua. Frankfurtissa Ammanin koneeseen tunkeutui yllättäen suomalaisen rakentamisen koko kerma. Kärjessä tepasteli Kauko Rastas, seurassaan Antero Kallio, Pentti Säynevirta, Harri Hintikka ja Matti Suvanto. Nuorempana avustajana ja kohteliaasti muille herroille istumapaikkoja osoitellen ja päällystakkeja nostellen oli Harry Lindström. Oli menossa Bagdadin kongressipalatsin loppuselvittely. Hankkeen luovutushetki läheni. Sehän oli vuonna 1982. Joulua ei voinut pyhittää perinteisiin joulutoimiin. Stressit olivat muualla. Olenpa näistä rakennusviennin stressikohteista ja ilon kohteista kirjoittanut aika monta blogia. Tässä yksi malliksi:
Millaisia ovat olleet Pentin joulut?
Enpä ole asiaa kovin keskitetysti ajatellut, mutta nyt ajattelen. Olin talvisodan alkaessa juuri täyttänyt viisi vuotta. Vuotta aikaisemmin oli isäni kuollut Rauhan junaonnettomuudessa. Olot perheessä olivat ilmeisen surumieliset. Sodan alkaessa ja ensimmäisten pommien pudottua Helsinkiin perheemme siirtyi evakkoon Vääksyn Salonsaareen, kesäpaikallemme. Asuimme kesäpaikkamme läheisyydessä sijainneessa vanhassa torpassa. Yöllä tuijotimme taivaalla kuunvalossa kiiltäviä hopeanharmaita pommikoneita. Joulua vietimme viereisen maatalon suuressa tuvassa. Lahjoja? Yksi paketti, ehkä kaksi? Isoisäni, iskäni – niin kuin häntä kutsuin, säikäytti minut pahanpäiväisesti, kun joulupukki kurkisti tuvan ovesta sisään, iskä hätisti häntä pois, kysyi, mikäs kulkumies te olette? No, pukki ei onneksi pelästynyt ja joulu oli pelastettu.
Sota-ajan joulut olivat Suomen kansalle draamaa, mutta lapselle tärkeä ilonpilkahdus. Stressikeskustelua ei käyty, stressit olivat muualla, naisilla kotirintamalla ja miehillä rintamalla. Yhtä Nokian joulua lukuun ottamatta minun jatkosodan aikaiset jouluni vietettiin kotona Pakilassa. Tapana oli, että mummuni piipahti aina jouluaattona naapurin Miina-mummua tapaamaan.
Miina istuskeli hellansa vieressä juuri tässä talossa, jossa nyt konetta naputtelen. Hellakin on tuossa paikallaan ja talvisaikaan käytössä Liisan aamiaispuuhissa. Kahdella klapilla kiehuu kahvi ja paistuvat munat.
Niin, joulusta oli puhe: Joulupukki sitten mustassa turkissaan sattui aina saapumaan meille juuri mummun poissa ollessa. Ikävä sattuma - juttu meni täydestä. Joulupukki oli pelottava. Hän hiippaili keppinsä kanssa talon ympärillä aivan kuin epäröiden. Huutelemalla sitten saatiin taloon sisään. Syliin ei kuitenkaan uskallettu. Lahjat tuli jaettua ja piirileikit tanssittua. Joulupukin lähdettyä minä jouduin sitten aina naapuriin mummua kotiin hätyyttelemään. Kunnes kerran havaitsin hippusen pumpulia hänen huuleensa tarttuneena. Silloin alkoi taika haihtua.
Sota-ajan lapselle maidonhaku Pakilassa läheisestä Lindgrenin torpasta oli hieman pelottavaa. Jouluaattonakin se piti tehdä. Kuutamoöinä taivaalla risteilivät valonheittäjien keilat. Vihollisen pommittajat olivat tähtäimessä. Viereisellä Pirkkolan plotin kalliolla kuulokojeet suurine metallikorvineen seurasivat taivasta. Liisa tästä kuutamoyön tunnelmasta teki kuvan. Panin sen tuohon malliksi. Sotatalvien tunnelmista kerrotaan lisää blogissani: http://penttimurole.blogspot.com/2014/01/taysikuu-ja-sotatalvien-varjot.html
Partiopukkina ja teekkaripukkina
Sotien jälkeen joulut rauhoittuivat. Partiopoikana 50-luvun alussa ryhdyin partiopukiksi. Aikanaan partiopukki vaihtui teekkaripukiksi. Tämä virka muutti kymmeneksi vuodeksi joulun vieton. Pukkihommiin lähdettiin kello viiden maissa ja visiittejä riitti kahdeksaan, puoli yhdeksään. Rahaa oli tulevinaan paljon, mutta jouluateriat jäivät väliin. Kun palasin kotiin tiskit olivat jo pesussa. Tavan mukaan miehet olivat panneet maata, ja naiset touhusivat. Lahjat odottivat jakamista. Nälkäiselle kyllä tarjottiin joulupöydästä säästyneitä herkkuja. Mutta syömisen tunnelma, se puuttui. Taskussa pullottavat rahat hieman helpottivat tilannetta.
Kyllä kai joulupukin kantaisä on Pyhä Nikolaus (270-343). Hän oli lahjoja jakeleva Myran piispa ja asui Kreikan saaristossa, nykyisessä Turkissa, silloisessa Rooman valtakunnassa. Hän oli Euroopassa monien eri ammattiryhmien suojeluspyhimys. Mainitaan esimerkiksi merimiehet, kauppiaat, jousimiehet, katuvat varkaat, prostituoidut, lapset, oluen panijat, panttilainaajat ja opiskelijat. Joulupukin ilmiasu on aikojen mukana muuttunut. Tämä monella nimellä kulkeva ukkeli oli ehkä perinteisesti metsästäjän asussa kulkeva turkkimies. Ei meilläkään koskaan joulupukki punaisiin pukeutunut, aina sillä oli joku mustanpuhuva turkki tai sisäturkki nurin päin käännettynä. Näin se silloin ajateltiin. Siinäpä se, tuo punainen pukki ilmestyi laajaan tietoisuuteen vasta vuonna 1931 Coca Cola yhtiön lanseeraamana. Pukin piirsi ruotsalaisamerikkalainen Haddon Sundholm. Värin piti olla täsmälleen Coca Colan perinteinen punainen. Vasemmalla on saksalainen pukki 1800-luvulta ja oikealla Coca Cola -pukki punaisissaan.
Kokemukset joulupukkina olivat hienoja. Joulunvietto suomalaisissa lapsiperheissä oli arvokasta ja lämmintä. Koskaan ei joulupukille jäänyt huonoja muistoja. Perheet olivat köyhiä ja rikkaita ja siltä väliltä. Joulutunnelma oli ihana, rahalla ei ollut painoa muussa, kuin ehkä lahjojen määrässä. Joulupukkina olossa on yhtymäkohtia armeijan alokasaikoihin. Tapaat ihmisiä erilaisista oloista ja havaitset erilaisuuden yhdistävän. Alokkaana tietysti tasavertaisena kaikkien kanssa, joulupukkina taas kummallisena auktoriteettina kaiken yläpuolella. Vai alapuolella? Yleensä, kun lahjat oli saatu jakoon, pukki unohtui.
Olin ilmoittanut luopuvani joulupukin hommista jo vuosia sitten. Haave ei ole toteutunut. Nyt sitten tänä jouluna olin lopullisesti päättänyt siirtyä joulupukkieläkkeelle. Tyttärentyttäreni soittaa. Hei, kyllä kai nyt sentään olet tänäkin jouluna joulupukki. Ei, nyt olen lopettanut, nuoremmat saavat ryhtyä pukkeilemaan. Voi isoiskä kiltti, me niin haluttaisiin, että olisit pukkina. Sinne tulevat kakki neljä lastenlastenlastasi ja me muut. Tulethan? ”No joo, tullaan, tullaan”. Kuvassa joulupukin itsestään ottama selfie ennen matkalle lähtöä. Lotta 6 v kyllä havaitsi pukin tukan muistuttavan isoiskän tukkaa ja äänikin oli kuulemma tutunomainen, mutta sanoi sitten kaiken kyllä sopivan joulun tunnelmaan. Pakilan pukki toivottaa teille kaikille hyvää jatkoa ja onnellista uutta vuotta.
Talvipäivän tasaus
Joulun historia lähtee talvipäivän tasauksesta. Kansat jo kauan ennen Jeesus nasaretilaisen syntymää juhlivat pimeyden kääntymistä valoa kohti. Olipa Stonehenge rakennettu jo 3000 vuotta sitten ja siinä kivet siten aseteltu, että talvipäivän tasauksen auringonnousun säteelle oli tarkka aukotuksensa. Roomassa kansa juhli aurinkoa ja talvipäivän tasausta. Ruokaa oli tarjolla ja viini virtasi. Saturnalian aikana yhteiskuntajärjestys meni hetkeksi päälaelleen. Orjista tuli herroja ja talonpojat hallitsivat kaupunkia. Aluksi kristityt viettivät pääsiäistä, mutta keksivät sitten 400-luvulla Saturnalian hyväksi ja kansaa ilahduttavaksi juhlakaudeksi. Paavi Julius I päättikin Kristuksen syntymäpäiväksi joulukuun 25. Aluksi juhlaa nimitettiin Voittamattoman auringon syntymäpäiväksi. Christmas sana otettiin historioitsijoiden mukaan käyttöön Englannissa vasta vuonna 1035. Skandinaviassa pakanat polttivat nuotioita ilman puhdistamiseksi kaikesta menneen vuoden harmeista.
Germaanit pelkäsivät Odinin retkiä taivaalla, hän kun kierroksellaan jakeli ihmisille rikkautta tai köyhyyttä - aina ansion mukaan. Odin ajeli harmaalla hevosella tai jopa porolla pohjoisessa liikkuessaan. Kansan oli paras pysyä turvassa villeiltä taivaan jahtimiehiltä. Odinin vaarasta huolimatta kansa kuitenkin juhli rankasti omaa yule-juhlaansa. Tuosta nimestä se sitten juontuu skandinaavien jul ja meidän joulumme. 800-luvulla kristitty joulunvietto oli jo levinnyt kautta Euroopan. Kansa kävi kirkoissa, mutta jatkoi juhlimista karnevaalitunnelmissa. Tuostapa luinkin yle-uutisista 1700-luvun Porin raadin antaneen ankaria ohjeita joulun vieton hillitsemiseksi:
” ...mös caicki häpiälisett dantzitt ja luattåmatt yöreijutt, nijn mös caicki ne cuin pahan menån, kiukulla, riakumisella, kiråuxella, tappeluxella, ambumisella, eli muulla sencaldaisella såpimattåmudella matkan saattavatt.”
Joulunvietto ja joulupuu, niin kuin itse joulupukki ovat joutuneet joskus syrjinnän kohteeksi. Englannissa 1600-luvulla puritaanit saivat aikaan joulun kiellon 20 vuodeksi. Neuvostoliitossa joulu kiellettiin, mutta isännyys annettiin kuitenkin pakkasukolle. Pakkasukon aika on uutena vuotena, mutta myös ortodoksien jouluna eli 7 tammikuuta. Natsit halusivat muuttaa joulutraditiot perinteisen Julfestinsuuntaan. Jeesus taisi kilpailla kunniasta itsensä Führerin kanssa. Muutos ei onnistunut, mutta Hitlerin syytökset juutalaisia vastaan Jeesuksen murhaajana johtivat hirmutekoihin. Viimeksi Turkin hallitus on kritisoinut kansaa liiallisesta joulupukki-intoilusta. Joulua on historian aikana kritisoitu poliittisista syistä, mutta eniten sitä on kritisoitu liiallisen juhlinnan ja ylettömän ryyppäämisen vuoksi. No, tähän on palattu. Ostoskarnevaali pyörii ja Alkon myyntitilastot saavuttavat huippulukemia. Saturnalia näyttää jatkuvan. Mutta ovatko asiat sittenkään niin huonosti? Sitä joulupukki hieman epäilee.
Lauri Viidan joulutorni
Tähän saattaisi sopia nyt joulunvieton iloksi lainaus Lauri Viidan joulutarinasta. Sen tarinan kertoi Ville joulupukin lähdettyä Pispalan rinteille Josefiinan ja Iisakin lapsikatraan luota. Voithan halutessasi lukea lisää tarinaa Lauri Viidasta: http://penttimurole.blogspot.com/2016/12/betonimyllarin-pispala.html
Ville: ”Juu, Joulutorni on Joulutunturin laella. Siinä on yhtä monta kerrosta kuin vuodessa päiviä. Mutta niitä kerroksia ei ole naulattu toisiinsa kiinni; niissä on reikä keskellä ja siinä on teräksinen akseli, ihan kuin oikein pitkä ja paksu leipävarras. Mutta se on pystyssä. Sen alapää on kaksi kilometriä tunturin sisässä ja yläpää Jumalan kainalokuopassa. Kerran vuodessa kerrokset nostetaan helvetin isolla tunkrahvilla ihan maailman kattoon saakka, siihen kainaloon, kattos nääs. Sitten niiden annetaan vuoron perää huristaa alas. Kai arvaatte, että se akseli pyörii vähän vimmatusti, kun se on sillä tavalla järjestetty. Se pyörii niin, ettei sitä näykään! Se pyörittää niitä koneita, kattos nääs!"
