Olin Suomen arkkitehtiliiton järjestämässä tilaisuudessa luovuttamassa kirjakauppias Juha Saarikoskelle SAFA-ansiomerkkiä. Kyse on yhden kilon painoisesta messinkikuutiosta 5 cm kanttiinsa. Tuostapa voidaan laskea messingin ominaispaino. No, ei tarvitse laskea, se on 8,5 g/cm3. Ja laskutoimitus antaa tuon kokoisen kuution painoksi juuri sen yhden kilon. Olen itsekin saanut tuon painava kuution. Se tapahtui 70 v. synttäreilläni 15 vuotta sitten. Niinpä nyt pääsin punnitsemaan ja valokuvaamaan tuon ikioman kuutioni – omansahan Juha vei mukanaan. Montako tuollaista kuutiota on jaettu? Arkkitehtiliiton sivustojen mukaan SAFA-ansiomerkkejä on jaettu vuodesta 2002 alkaen noin 40 kappaletta. Ja nyt sitten on selvitettävä, millaisen joukon osaksi arvostettu ystävämme Juha Lauri Florentin Saarikoski pääsi. Selaan läpi tuon nelikymmenpäisen luettelon. No, joukko on kyllä mahtava. On suuri kunnia seisoa tuon joukon osana. Erikoisen hauskaa oli havaita kirjakauppias ISÄ Juha Saarikosken saaneen tuon palkinnon jo 13.6.2002. Poika ei siis ole isäänsä pahempi. Isän palkintoperusteena oli seuraava teksti: “SAFA-ansiomerkki ja SAFA-jäsenmerkki pitkäaikaisesta ja tuloksellisesta toiminnasta arkkitehtuurikirjallisuuden levittäjänä.”
Tässä se on. Yhden kilon painoinen messinkikuutio 5 cm kanttiinsa. Painaa enemmän kuin miltä näyttäisi painavan. Niinpä sitten voimme sanoa SAFAn luovuttamaa palkintoa painavaksi kannanotoksi.
Näin siinä sanottiin, arkkitehtiliiton hallitukselle tehdyssä anomuksessa: ”Esitämme SAFAn hallitukselle, että Saarikoski Juha Lauri Florentin / Keski-Töölön Paperikauppa Oy myönnettäisiin Arkkitehtuurin ansiomerkki, koska hän on ansiokkaalla tavalla edistänyt rakennustaiteen tavoitteita paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Isä ja poika Saarikoskien pitkäaikainen työ arkkitehtuuri-, design- ja taidekirjojen tiedottamisessa, välityksessä ja kirjoihin liittyvässä henkilökohtaisessa palvelussa on ainutlaatuista.”
Varsinaisen ansiomerkin luovutuspuheen piti SAFAn puheenjohtaja Hanna Helander. Minä, vaikka en olekaan safalainen, sain kunnian pitää ns. epävirallisen juhlapuheen. Kuvassa etualalla onnellisen oloinen sankari ja taustalla iloisia juhlavieraita.
Mennäänpä sitten minun puheeseeni Juha Saarikoskelle
”Olen saanut kunnian puhua sinulle Juja. Nykyaikaiseen tapaan etsin netistä Keski-Töölön paperikauppaa koskevaa aineistoa. Löydän netistä yhden viiden tähden arvostelun vuodelta 2012. Teksti alkoi lauseella: ”Keski-Töölön Paperikauppa on ihmeellinen ja ihana yllätys Töölössä Korjaamon kupeessa.”
Juhlien jälkeisenä päivänä käyn ikkunan takaa ottamassa nämä valokuvat. Kauppa on lauantaisin suljettu. Tunnelma kuitenkin huokuu kadulle jopa suljettujen ovien ja ikkunoiden läpi.
Puhe jatkuu: ”Sitten löysin nuoren naisen kirjoituksen vuodelta 2008: ’Minulla on niin monta visiota. Niihin kuuluu Töölö ja kirjakauppa ja koira ja freelancerointi ja luovuus ja onni ja taide ja tyyli ja seksi ja kotimaisen kirjallisuuden ja estetiikan kymmenvuotisiksi venyviä opintoja omaksi huviksi ja kirjakaupan nurkassa pieni lava ja paljon työtä ja viintä ja paljon vapautta. Tiedän että arki on oikeasti ihan kakkaa, ei siitä tuommoista tule. Mutta vielä vähemmän ilman visioita, sanokaa minun sanoneen. Tiedättekö Keski-Töölön Paperikaupan? Se on Ruusulankadulla ja inspiroivin liike Helsingissä. Palvelu on mahtavaa, valikoima huima. Kyseessä ei siis tarkkaan ottaen ole paperikauppa vaan designiin, arkkitehtuuriin ja graafiseen suunnitteluun erikoistunut kirjakauppa. Haluaisin elämästäni sellaisen kuin Keski-Töölön Paperikauppa ja siellä työskentelevä vanha setä.’
Näin iloisesti kertoi tuntematon hahmo. Olipa tuo hauskasti sanottu - millaista hän elämältään halusi!?!
No, jatkoin sitten puhettani, minun muistoni ovat lähinnä isästä, ei niinkään pojasta - vaikka molempien nimeen olen vannonutkin: ”Minulla on muistoja isästäsi. Näen hänen päänsä kurkistavan huoneeni ovenraosta. Kokous keskeytetään. Saarikoski saapuu kirjapinoineen. Alkaa mielenkiintoinen hetki. Ei, ei, tämähän on arkkitehtuuria. Löytyykö ympäristöä, löytyykö liikennettä, löytyykö kaupunkia. Aina löytyy ostettavaa. Mieluisaa. Painomusteelta tuoksuvaa. Ajan henkeä, mutta myös menneisyyden kiehtovaa havinaa.
Kerran laitoin eteeni kasan kirjoja ja kuvia joita olin käyttänyt hahmottaakseni tulevaisuuden luuloteltua maailmankuvaa. Kuka nämä kirjat oli kantanut minun työhuoneeseeni? No, se kyllä tiedetään. Hän oli se ensimmäinen SAFA-ansiomerkin saanut kirjakauppias. Siihen aikaan hän oli vielä Suomalaisen Kirjakaupan myyntitykkinä.
”Ajattelen, onko minulla jokin sellainen kirja vieläkin kotona, jonka onnistuin siirtämään firman hyllystä omaan yksityiseen hyllyyni. Onneksi pelastui joitakin muistojen teoksia. Yksi niistä on Edmund Baconin Design of Cities. Se oli liikenneinsinöörille mannaa. Bacon herätti ajatuksen kaupunkitilan kokemisen ja liikkeen yhteydestä. Tila ja aika olivat toisiaan täydentäviä käsitteitä. Puhuttiin kokemuskaupungista ja elämysarkkitehtuurista. Liikkuva katsepiste kulki tilassa. Arkkitehtuuria määriteltiin tilakokemuksen jatkuvuuden kautta. Ja tässä nimenomaan nopean liikkeen kautta. No oli monia muita ja mieleenpainuvia teoksia, kaikki isäsi tai sinun kauttasi.”
Puhe jatkuu: ”PuhuimmeLiisan kanssa sinusta ja isästäsi. Liisa kertoo miehistä, jotka kävelivät ovesta sisään kainalossaan luovan suunnittelun impulssit. Syntyi valtava kuhina. Porukkaa ryntäsi paikalle. Joku juoksi pomon puheille kysymään ostolupaa. Mikä on maksimi? Ryhdyttiin tutkimaan kirjakasaa. Mikä ihmetys! Siinä olivat juuri ne kirjat, jotka nyt olivat ajankohtaisia. Suunnittelija ei tiennyt niitä tarvitsevansa. Ja siinä ne olivat edessä pöydällä. Nyt on tilaisuus kosketella kirjaa. Tuntea sen tuoksu. Hivellä kädellään kuvia. Tunnet luovuuden virtauksen. Liisa muista yhden erityisen hetken. Pöydälle asettui kirja julkisten tilojen opastuksesta. Miten se voi olla siinä? Se oli maagista. Sitä tarvittiin juuri sinä hetkenä.
Saarikoski, isä ja poika pelastivat tilanteen ja panivat asiat kirjojensa kautta uuteen asentoon. Toivat uuden impulssin. Kirjan merkitys on erilainen. Se ei ole somevirtaa. Kysymys ei ole joko tai. Kirja on olento. Se on ainetta. Se on itsenäinen ja muuttumaton. Se pysyy. Kirjan tuoja on kulttuurityöntekijä. Sinä Juha olet kulttuurityöntekijä. Itsenäinen ja samalla isäsi työn jatkaja. Onnittelut Sinulle.”
