Olipa hauska otsikko Helsingin Uutisten nettisivulla. Se oli esittely väitöksestä Tampereen yliopistossa. Aihe oli: ”Hengailevat ja porukoituvat eläkeläiset valtaavat kaupunkien keskustat – Vaikuttaa kaupunkien tulevaisuuteen.” Väittelijä on Antti Wallin sosiologian tiedekunnasta. Tällaista ulostuloa olen pitkään odotellut. Vielä jossain vaiheessa oli paljon puhetta harmaista panttereista. Nyt eläkeläisiä on lähinnä hehkutettu yhteiskunnan taakkana ja tulevana musertavan suurena kestävyysvajetta aiheuttavana kustannustekijänä. Aina kun eläkeläisistä puhutaan, muistan Milanon Galleriassa vastaan tulleen kulkueen. Porukkaa saapui mustiin pukeutuneina. Kärjessä liehui komea lippu. He olivat keski-iän ylittäneitä. Kysyin sisareltani kulkueen olemusta. Hän sanoi heidän olevan opiskelijoita yliopistosta. Noin vanhoja – ihmettelin. Hän sanoi heidän olevan ”kolmannen iän” opiskelijoita – juhlivat!
Tässä on jotain yhteistä. Milanon opiskelijat ja Wallinin hengailijat. Väitöskirjan tiivistelmässä on tällainen lause: ”Eläkeläisten julkisten kaupunkitilojen käyttöä ohjaa pikemminkin seurallisuus kuin rahan kuluttaminen. Seurallisuuden kautta tuotettujen symbolisten merkityksenantojen avulla eläkeläiset voivat kyseenalaistaa kaupunkitilan kulutuskeskeisiä normatiivisia merkityksiä.” Kuulostaa hieman kryptiseltä, mutta ehkä väitöskirjoissa kuuluu kirjoittaa viisaita. On siellä toinenkin lause: ”Eläkeläiset tekevät yhteistoiminnan avulla asuinalueestaan
mieluisamman.” Tämä oli erinomaisen ymmärrettävää. Palaan väitöskirjaan hieman myöhemmin, kunhan olen selvittänyt itselleni tätä kolmatta ikää – eläkeläisten valtakuntaa.
Suomessa emme paljoakaan keskustele nimikkeellä “kolmas ikä”. Emme edes taida tietää tuosta käsitteestä. Mitä se tarkoittaa? Sosiologit ovat keksineet, että ihmisellä on neljä ikäkautta. Ihmisten neljä ikää on määritelty näin:
Ensimmäinen ikä: riippuvaisuus, sosialisaatio, kypsymättömyys, oppiminen
Toinen ikä: riippumattomuus, kypsyys, vastuu, työ
Kolmas ikä: persoonalliset tavoitteet
Neljäs ikä: lopullinen riippuvuus, irtautuminen, kuolema
Kolmannen iän käsite on lähtenyt Ranskasta. Vuonna 1973 Pierre Vellas oli aloitteen tekijä, kun Tolousen yliopistossa luotiin kolmannen iän yliopisto: Université du troisième âge. Tavoitteet laajenivat kansainväliselle tasolle, vaikka painotus yhteistyöstä yliopistojen kanssa vaihtelee. Alkuperäiset tavoitteet ovat tällaisia:
§ Halutaan puuttua vanhojen ihmisten elämän laatuun, fysikaalisen harjoitteluun ja henkiseen ja sosiaaliseen terveyteen. Tämä sisältää fysikaalisen harjoittelun, henkisen aktivoinnin, tämän päivän yhteiskunnan avaamisen, sosiaaliset suhteet, tietoisuuden perinteistä, taiteellisen luovuuden ja muiden auttamisen.
§ Halutaan tarjota pysyviä opetusohjelmia vanhoille ihmisille yhdessä muiden ikäryhmien kanssa. Tämä sisältäisi musiikkia, taidetta, folkloristiikkaa, runoutta ja teatteria sekä myös akateemisia opetusohjelmia.
§ On oltava aloitteellisia avaamaan akateemista tutkimusta ikäasioista.
§ On luotava vanhustieteen opetusohjelmia nykyisille ja tuleville päätöksentekijöille mukaan luettuna yhteiskunnan kaikille asukkaille tarkoitetut ikääntymiseen liittyvät kunnalliset informaatio-ohjelmat.
Britanniassa Cambridgen yliopiston professori Peter Lasslett oli kolmannen iän opiskelun promoottori. Hän ajoi avoimen yliopiston ja kolmannen iän yliopiston asiaa. Hän sanoi elämän kulminaation tapahtuvan kolmannessa iässä. Hän sanoi kolmannen iän olevan elämän täyttymys.
U3A University of Third Age kurssit sisältävät tyypillisesti taidetta, klassisia tutkimuksia, keskustelua, tietokoneiden käyttöä, käsitöitä, väittelyä, draamaa, historiaa, kieliä, kirjallisuutta, musiikkia, tieteitä ja filosofiaa.
Minä olin ajatellut kolmannen iän yliopistot erityisesti mahdollisuutena osallistua varsinaiseen opetukseen ilman tarkoitusta ryhtyä tutkinnon tarjoamaan palkalliseen työhön. Siis vain oppimisen ilona. Havaitsen kolmannen iän koulutuksen tähtäävän yleiseen hyvinvointiin, jonka pienenä osana olisi mahdollisuus varsinaisesti opiskella. Ehkä tämä tavoite kuuluu vain pienille erityisryhmille. Esimerkkinä kerron vaimoni Liisan opiskelleen vanhoilla päivillään Helsingin yliopistossa taidehistoriaa ja estetiikkaa. Hän suoritti taidehistoria maisteriopinnot ja teki gradun 1960 ja 1970 luvun betonisiltojen estetikasta. Hänellä oli erillisopinto-oikeus vain taidehistoriaa varten ja siksi maisterin paperit jäivät saamatta.
Paljonko meitä on?
Eläkeläiset ja vanhukset ovat nyt kuuman keskustelun aiheena. Keskustelu liittyy hoitoyön yksityistämiseen. Kysymyksessä ovat neljännen iän ihmiset. Kuuntelin autoradiosta YLE:llä käytävää keskustelua. Hämmästyin jälleen kerran, miten fiksuja olivat nuo yleisökeskustelijat. Polttopisteessä oli kilpailuttaminen. Viisas Someron mies puhui sanktioista. Ne puuttuvat. Minä en kuitenkaan nyt sorru tuohon tuttuun aiheeseen, jossa vain hinta ratkaisee. Minä aion kirjoittaa neljännen iän sijasta kolmannesta iästä. Ja kysyn ensin, paljonko meitä on?
Väestöpyramidi kertoo ikäryhmien osuudet väestöstä. Ylhäällä Suomi, alhaalla Maailma, miehet sinisellä ja naiset punaisella. Vasemmalla tilanne 1950, keskellä nyt eli 2018 ja oikealla ennuste 2050. Vuosien 2018 ja 2050 kuvissa on esitetty viivalla tilanne 1950. Nyt yli 65-vuotiaita on Suomessa 22 % väestöstä, Maailmassa 8 %. Vuonna 2050 luvut ovat 26 % ja 16 %.
Suomen väestöennusteet eivät pysy ikuisesti samana. Maahanmuutto vaikuttaa asioihin ja syntyvyys vaikuttaa suuresti. Nyt ennusteet kertovat, että väestönkasvu pysähtyy. Minulla on nyt edellisen ennusteen lukuja. Niissä vielä uskottiin pienoiseen kasvuun. Vuonna 2018 väestöä oli 5,6 miljoonaa, vuonna 2050 sitä pitäisi olla vanhemman ennusteen mukaan 5,8 miljoonaa ja vuonna 2100 sitten 5,9 miljoonaa. Uusin tilastokeskuksen ennuste marraskuulta 2018 ennustaa väestön vuonna 2050 olevan 5,5 miljoonaa eli väestö kääntyisi laskuun. Olen optimisti. En usko, että maailma jättää meitä rauhaan maahanmuuttajilta, enkä myöskään halua uskoa syntyvyyden ennustettuun romahdukseen pysyvästi.
Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä vaihtelee suuresti eri puolilla maailmaa. Suomi on nousukiidossa, ohitti juuri Ruotsin ja EU:n. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ei vielä juuri näy muutosta - yli 65-vuotiaita on kolmisen prosenttia väestöstä. Kiinassa yli 65-vuotiaiden osuus lähestyy 12 prosenttia.
Työikäiset ja eläkeikä
Laskeskelin työikäisten määrää vanhoilla ennusteilla. Nythän kestävyysvaje on päivän puheenaihe. Eläkeläisten panoksesta ei paljoa puhuta. Asia on jonkinlainen tabu. Ammattiyhdistysliikekin ymmärtääkseni osaltaan haluaa erottaa ihmiset työnteosta mitä aikaisemmin sen parempi. Varmuuden vuoksi tein taulukon prosentteina. Ne kertovat että työikäisten, minulla laskelmissani nyt 20-65 vuotiaat, heidän osuutensa putoaa nykytason 56 %:sta vuoteen 2050 mennessä 53 %:in. Mutta jos eläkeikää nostettaisiin 70 vuoteen työikäisten osuus olisi 30 vuoden päästä 59 %. Siis nykyistä suurempi. Ei tarvitsisi huokailla muualta tuotavista työntekijöistä. Ikäluokka 65- ja 70-ikävuoden välillä on 6 % väestöstä. Kyllä siitä on napattava. Jos vaikka puolet napattaisiin työikäisten osuus säilyisi nykyisellään. Näin siis havaitaan, että meissä ns. eläkeläisikäisissä on juuri se voima, joka tarvitaan kestävyysvajeen korjaamiseksi vuosisadan loppuun saakka. On tässä vielä sanottava, että 65-vuotiaan suomalaisen elinajanodote on yli 20 vuotta. Vuonna 2050 se varmaan on jo 25 vuotta. Siitä napautetaan tuo lisäys 5 vuotta, tai vähintään puolet. Huomaatko en puhu mitään robottiyhteiskunnasta. Joidenkin hurmahenkien mukaan singulariteetti eli tekoälyn ylivalta ihmisestä saavutetaan jo vuonna 2040. Silloin osa työnteosta siirtynee robottien käsiin. Robottien romutusikä eli elinikäodote tulee kyllä olemaan huomattavasti ihmisten 50-vuotista romutusikää lyhyempi. Niitä romutettaneen 3-5 vuoden käyttöiän jälkeen.
Tässä kuvassa on Suomen ikärakenne tällä hetkellä sekä ennusteet vuosille 2050 ja 2100. Nuorten osuus näyttää pysyvän 20 prosentissa. Ns. työikäisten määrä pienenee. Työikäisiksi on tässä laskettu 20-65 vuotiaat. Vuoden 2018 työikäisten määrä on 56 % väestöstä. Vuonna 2050 se olisi 53 %. Nostamalla eläköitymisen yläikäraja 70 vuoteen vuonna 2050 työikäisten määrä olisi 59 %. Nykyisen tilanteen säilyttämiseen ei tarvita kuin puolet vuoden 2050 66-70-ikäisistä. Heureka!
Ensimmäinen ikä käsittää noin 20 ensimmäistä elinvuotta, ehkä jossain tapauksissa vain 15 vuotta. Toinen ikä on työikä, lasten kasvatuksen ikä, kodinhoidon ikä. Kolmas ikä on aika eläköitymisen jälkeen. Se on usein myös isovanhemmuuden aika omine velvollisuuksineen. Kaikki tiedämme eläkeläisten kiireet. Kolmannen iän alkamisaika vaihtelee. Yleensä se asettuu jonnekin 60 ja 70 ikävuoden väliin. Kolmannessa iässä tunnistetaan aktiivista tekemistä mutta myös vakavaa yksinäisyyttä. Neljäs ikä on lopun alkua.
Nyt puhumme kolmannesta ja neljännestä iästä. Kolmannen iän kansalaisia on yhteensä noin 19 % suomalaisista. Neljännen iän kansalaisia on alle 3 %. Kolmannen ja neljännen iän kansalaiset edustavat vahvaa taloudellista voimaa. Tämä ikäryhmän kotitaloudet kuluttavat 22 % kotitalouksien koko kulutuksesta ja 25 % vapaa-ajan matkailun kulutuksesta. He juovat 19 % Suomen alkoholista ja polttavat saman verran Suomen tupakasta. Lääkäripalvelujen käytöstä heidän osuutensa on 40 %. Jotkut ulkomaiset tutkimukset sanovat heidän käyttävän huomattavan suurta taloudellista valtaa mm. kiinteistö- osakeomistustensa kautta. Suomessa vuonna 2016 yli 65 ikäisten hallitsemien ruokakuntien tulot ovat 26 % kaikista kotitalouksien tuloista.
Hieman Wallinin väitöskirjasta
Kun nyt on saatu tuo työvoimaongelma ratkaistua kaikkia 65-70-vuotiaita tyydyttävällä tavalla, pääsemme pohtimaan kolmannen iän puuhamaan ongelmia. Sara kertoo Kupittaan Prismasta. kehottaa minua menemään sinne katsomaan eläkeläisten juttukerhojen ja maahanmuuttajien sulaa sekoittumista. Kupittaan Citymarket on kuulemma eläkeläisparatiisi. Maikki kehottaa menemään Paimion keskustan leipomokahvilaan. Siellä ovat vakiopöydät ”meidän pöydät” paikallisille ukko- ja akkakerhoille varattuina. Anteeksi tuo ukko ja akka. Kuulemma kyllä lounasaikaan ukot ja akat joutuvat antamaan tilaa ruokavieraille, mutta kahden jälkeen saavat jälleen palata maailmaa parantamaan. Nämä eivät ole tieteellisiä tutkimuksia.
Nyt voimme siirtyä tieteen pariin. Mainitsin jo alussa Antti Wallinin väitöskirjan. Todetaan vielä väitöskirjan oikea nimi: ”Eläkeläisten tila Kaupunkitilan ja eläkeläisten sosiaalisen toiminnan tarkastelua”. Antti on tutkinut eläkeläisten toimia Porissa ja Espanjan Torreviejassa. Pohjana ei kuitenkaan ole mitään Big Dataa, mutta onhan muutama haastattelu sekä muutamia tunteja kohdekansalaisten joukossa. Lehdistötiedot väitöskirjasta antoivat ymmärtää Wallinin antavan viitteitä kaupunkitilan tulevaisuudesta eläkeläisten muokkaamina. Näinhän väitöskirjan julkistamisen yhteydessä otsikoitiin: ”Hengailevat ja porukoituvat eläkeläiset valtaavat kaupunkien keskustat – Vaikuttaa kaupunkien tulevaisuuteen.” Näitä sanoja en kuitenkaan löytänyt itse väitöskirjasta. En muuten löytänyt myöskään mitään muutosmalleja. Mutta eihän Wallin olekaan suunnittelija, hän on sosiologi. Väitöskirjaa oli kiva lukea. Mitä siellä sanottiin?
Siellä sanottiin mm. että kaupunkisuunnittelun tulevaisuuden haasteena on rakentaa julkisia tiloja jotka tuottavat kohtaamisia ja keskustelua, rakentavat yhteisyyttä ja torjuvat yksinäisyyttä, eivätkä sulje ketään kulutuksen avulla ulos. Hän kysyy: ”Miten rakennetaan julkista kaupunkitilaa?
Väitöskirjassa esitetty kuva kertoo eläkeläisten osuuden kasvusta Porin Sampolassa
Wallin kirjoittaa aukiolle tai torille kokoontuvista miesryhmistä: ”Näistä neljässä suurimmassa jäsenet tunsivat toisensa jo vuosien takaa. Kahta porukkaa yhdisti vanha työpaikka, yhtä porukkaa alkoholin juonti ja yhden porukan muodosti sekalaisempi miesten yhteenliittymä. Ryhmät kulkivat nimillä: ”telakkamiehet, konepajan miehet, seisoskelijat ja naukkailijat. Porukoinnista oli muodostunut epävirallinen sosiaalinen organisaatio, mistä miehet olivat tehneet uuden rutiinin. Aukion eläkeläismiehet tekivät eron trendikkääseen ”juppibaariin”, jossa kokoontuivat nuoremmat kaupunkilaiset. Eläkeläismiehet taas kokoontuivat keskelle aukiota, yleisille puistonpenkeille ja katugrillin terassille. Porukoinnin paikalla oli symbolinen merkitys: ”juppibaari” edusti urbaaneja nuoria, kun taas perinteinen katugrilli ja puistonpenkit edustivat eläkeläismiehiä. Tilan haltuunoton kautta eläkeläismiehet edustivat symbolisesti tilaa ja tila edusti heitä.”
Toisessa väitöskirjaan liittyvässä artikkelissa hän kertoo porilaisten eläkeläisnaisten toimista: ”Sampolan eläkeläisnaiset representoivat tilaa mieleisekseen käymällä kollektiiviseen vastarintaan pankkiautomaatin poistamista, apteekin sulkemista, puistossa juopottelevia ihmisiä sekä nuorten porukointia vastaan. Jokapäiväinen elämä asuinalueella, sen tilalliset käytännöt, alkoivat muuttaa Sampolaa entistä enemmän eläkeläisten asuinalueeksi. Representaation tilat, kuten Sampolassa asukastupa, ovat tärkeitä yhteenliittymisen paikkoja. Näissä ihmiset voivat alkaa kollektiivisesti kyseenalaistaa kaupungin sosiaalista järjestystä, tilan representaatioita.”
Vielä hän kirjoittaa: ”Eläkeläisten lisääntyvä valta kaupunkitilan merkityskamppailussa alkaa vaikuttaa tilallisiin käytäntöihin, kun kaupalliset toimijat, kaupunkisuunnittelijat ja muut kaupunkilaiset mukautuvat eläkeläisten tilankäyttöihin.”
Loppulause
Innostuin Wallinin väitöskirjasta, en kuitenkaan löytänyt aivan toivomaani. Henri Lefebvren filosofian laaja erittely oli väitöskirjan parasta antia. Kiitos siitä! Sen sijaan toivon, että aihepiiri olisi uusien väitöskirjojen ja tutkimusten kohteena. Kolmannen iän käsittely oppimisen kannalta jäi tässä blogissa ajateltua vähemmälle. Onhan meillä vapaata kansalaisille tarjottavaa oppimista mm. kansalaisopistojen, työväenopistojen ja avoimen yliopiston toimesta. Se vastaa hyvinkin U3A-toimintaa maailmalla. Kansalaisopistoja on maassamme 184 kappaletta ja niissä vuosittain 650 000 opiskelijaa. Tämä on aivan valtava saavutus. Kansalaisopistojen kurssien kirjo on laaja. Kädentaidot on suosituin, seuraavina musiikki, kielet, liikunta, kuvataide, teatteri ja tanssi. Kansalaisopistojen kotisivu kertoo tavoitteena olevan edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista.
Meillä on Suomessa. 1,3 miljoonaa tutkintopohjaista opiskelijaa. Opiskelijoita on 24 % kansasta. Yliopistoissa tai ammattikorkeakoukuissa opiskelee 0,3 miljoonaa ihmistä. Se on 5,5 % kansasta. Kansalaisopistoissa kursseilla käy 0,7 miljoonaa ihmistä. Yli 65-vuotiana opiskelevien määrästä en löytänyt tilastoja. Elinikäinen opiskelu on kuitenkin päivän teema. Jäi selvittämättä, onko kolmannen iän ihmisille tarjolla riittävästi opiskelupaikkoja. Onko oppiminen riittävässä asemassa vai seurustelustako on kysymys?
PS. Liisa kävi ensivisiitillä Oodissa. Ihaili kyllä, mutta ihmetteli miten vanhat ihmiset liikkuvat kirjastokerroksen kaltevilla tasoilla. Vai oliko tarkoitus varata nuorille rauhoitetut alueet? (Anteeksi pikku ilkeys, mutta ehkä se on vanhuuden höperyyttä.)
