Sadepilvet roikkuivat alhaalla. Juuri nyt oli näin harvinainen sääilmiö tälle kesälle. Olimmehan pelänneet liiallista kuumuutta, ja saimme tämän kesän harvinaisen ihanuuden – sateen meitä hellimässä. Illallispöytä oli varmuuden vuoksi katettu latoon. Tuttua illallisväkeä oli 18 henkeä. Heistä viisi oli lapsia. Ennen aterian alkua vallitsee aina kiihkeä odotus. Lapsilla on nälkä ja vanhempien makuhermot ovat jo kiihottuneet. Ne enteilevät Teemu-kokin tulevien makunautintojen laatua.
Poikalasten odotukseen saadaan lievikettä, kun keksimme avata pitkään unohduksissa olleen laatikon joka sisältää kokoelman iki-ihania peltiautoja vuosikymmenten takaa. Liikenneinsinöörinkin sydän läpättää niitä katsoessa. Tyttöjä kiinnostaa eniten rumpalinalle.
Alkumalja nautittiin pihalla, sateen lempeän lievittävää iskua vasta odoteltiin. André Clouet Grande Reserve Blanc de Noirs oli alkujuomana. Minua huvittavat aina nuo viineihin liitetyt makumääreet. Tämän juoman väitettiin olevan erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, omenainen, mineraalinen, hennon paahteinen ja robusti. Juoma oli todella hyvä, mutta tuo paahteinen. Kielikorvani ja makuhermojeni yhdistelmä ei kerro mitään hennon paahteisuuden ja yleensäkään paahteisuuden ilmiöstä. Samppanjalasit olivat ojennuksessa, kun Teemu Eemelin avustamana kantoi pöytään tonnikalatartaria ja korianterimajoneesia sekä uusia perunoita, joiden päällä oli punajuurigraavattua lohta ja kuivattua keltuaista.
Teemun kuva
Alkuruoka syötiin sitten suunnitelman mukaisesti ladossa. Pitkä pöytä oli kyhätty kahden pöydän yhdistelmänä. Toinen valkoisen liinan peittämistä pöydistä on minun lapsuuteni kesien pöytä. Se on isoisän tekemä Kuuselan pöytä. Kuuselassa Salonsaaressa Päijänteellä olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät. Tuon pöydän pinnalla näkyvät vuosikymmenten uurteet ja jäljet. Itseasiassa näen silmissäni nuo seurueet vanhoilta ajoilta. Nyt pöytä oli valkoisella liinalla peitettynä, sillä pöytään tuotiin alkuruoka. Alkuruokana oli kampasimpukkacarpacccio, hummeria, aiolia, korianteriöljyä ja kurkkua. Viinipullo oli kauniin tyylikäs: itävaltalainen Bründlmayer Grüner Veltliner 2016. Viinin sanotaan olevan kuiva, hapokas, viheromenainen, raparperinen, limettinen, kevyen aprikoosinen, mineraalinen, hennon mausteinen. Hei, nyt lupaan, etten enää julkaise, enkä kritisoi näitä viinimääreitä.
Toinen alkuruoka oli jamon iberico kinkkua, keltuaiskreemiä ja pinaattikeittoa. Jamon Iberico on muuten Espanjan ja Portugalin alueella mustista possuista valmistettu kinkku. Aluksi possuja lihotetaan ohralla ja maissilla. Sen jälkeen possut elelevät laidunmailla ja tammilehdoissa syöden luonnollista ravintoa: ruohoa, yrttejä, tammenterhoja ja juuria. Ennen teurastamista possuille syötetään vain tammenterhoja ja oliiveja. Kinkut suolataan ja niitä kuivataan pari kuukautta, jonka jälkeen kypsytysaika on 1-4 vuotta. Näin syntyy lihansyöjän herkku.
Seuraavaksi eteemme kannettiin kalaruoka. Kala-annos oli paistettu puna-ahven tiikeriravulla ja herneillä sekä kauden kukkia. Viininä tarjoiltiin La Chablisienne Chablis 'le finage' 2017. Oi tätä herkuttelua. Kukat oli muuten kerätty täältä omilta tantereilta. Olivatko maitohorsman ja ruiskaunokin kukkia? Kaunis annos ja sitäkin maittavampi. Teemun kuva
Herkuttelu jatkui. Pääruokana tarjottiin naudan sisäfilettä, puffattua kvinoaa ja naattiporkkanaa. Kvinoa eli kinua on eteläamerikkalainen ruokakasvi. Kvinoan tunnetuimpia sukulaisia ovat jauhosavikka, punajuuri ja pinaatti. Jauhosavikkaa olisi muuten löytynyt täältä kotitontiltakin. Kerroinhan tuosta villiyrttiruokailusta Eemelin valmistamana blogissani http://penttimurole.blogspot.com/2018/06/eemelin-juhannussalaatti-luonnon.html . Viininä oli mahtava punaviini Marques de Riscal Reserva Magnum 2014. Peruutan lupaukseni. Alkon sivuston mukaan se on: täyteläinen, tanniininen, herukkainen, kirsikkainen, nahkainen. Kaikki tuo menee kaaliin, mutta tuo nahkainen. Nahkaa en ole koskaan juonut ja syönytkin vain paistettuna. Anteeksi nyt taas. Mikä se nyt on kun annan noiden viininmaistajien omituisten määreiden häiritä ruokarauhaani`?
.
Siirrytään jälkiruokiin. Ensimmäinen suussa sulava jälkiruoka oli suklaamousse, mantelicrumble ja kirsikkasorbet. Jälkiruoat tuntuvat sopivan hyvin meikäläiselle vaarille. Sanoihan entinen mieskin: ”Syälään me vanhat näitä pehmosia sanoi vaari, kun jälkiruuista aloitti.” Teemun kuva
Ja vielä vaarin ja lasten iloksi toinenkin jälkiruoka: mansikoita, mansikkamoussea, sitruunamarenkia, mascarponevaahtoa ja sitruunamelissajäätelöä. Viininä oliChâteau Guiraud 1996. Voi tätä päättymätöntä herkuttelua. Mansikkamousse oli piilotettu valkosuklaapalloon. Mansikkaa ei näy. Mascarpone on italialainen lehmänmaidosta valmistettu tuorejuusto. No sen varmaan tiesittekin. Nimen alkuperästä on kuitenkin erilaisia versioita. Joku väittää nimen tulevan espanjalaisesta sanonnasta más que bueno – enemmän kuin hyvää. Minä yhdyn tuohon todennäköisesti väärään tulkintaan. Teemun kuva
Kiittelen kokkia – Teemu Skogbergia, tyttärenpoikaani ja kiittelen vielä Eemeli Honkasaloa, Liisan tyttärenpoikaa, nuorta ruokataiteesta kiinnostunutta kokinapulaista. Ja sitten kiittelen kaikkia vieraita ja vielä päivänsankaritarta rakastamaani Liisaa. Saran kuva
