Nyt on kyllä tapahtumassa huimia ratkaisuja. Helsingin hallinto-oikeus pölläytteli Helsingin uutta yleiskaavaa ja halusi minun rakkaan keskuspuistoni säästettäväksi, toisaalta tunnelinporaajat esittelivät rakennettavaksi parinkymmenen miljardin putkea Tallinnaan, sekin liittyy minuun, sillä olenhan jonkinlainen kaksoiskansalainen, koti Helsingissä, mutta toinen koti Tallinnassa. Edellisen hankkeen suhteen olen ollut aktivisti, toisen hankkeen suhteen taas passivisti. Nämä megahankkeet eivät nyt kuitenkaan ole blogiagendallani. Nyt ei näperrellä pikkuasioiden kanssa. Nyt puhutaan maailmanlopusta. Maailmanlopun ennustaminen näyttää olevan kiinnostavimpia asioita ennusteen kohteena. Tähän mennessä tunnettuja maailmanlopun ennusteita on jo lähes 200 kappaletta. Maailmanlopun ennusteet ovat nousseet jälleen pintaan. Valtionpäämiehet kalistelevat atomiaseilla. Ydinsodat aloitetaan tunnetusti nappulasta. Suurvallan johtaja visersi taannoin oman nappulansa koosta. Se on hänen mukaansa suurempi kuin pienemmän roistovaltioksi nimetyn maan johtajan nappula. Ja hänen nappulansa myös toimii! Näin hän sanoi huutomerkillä varustettuna! Nappulan näpelöitsijöitä on nykyisin yhdeksän kappaletta. Yksi heistä on nainen.
Johtajia nappuloineen on New Yorkissa, Moskovassa, Tel Avivissa, Pekingissä, New Delhissä, Islamabadissa, Pjongjangissa, Pariisissa ja Lontoossa. Aseita kulkee sukellusveneissä ympäri maailman meriä. Niitä on taivaalla ja rakettien kärjessä. Niitä on jättimäisillä varikoilla ympäri maailmaa. Onko noihin napinpainajiin luottamista? Entäs jos nappula joutuu terroristin käsiin?
Ydinsota globaalilla tasolla on nopea ratkaisu. Väestönkasvu ja ilmastonmuutos ovat hieman hitaampia tuhon prosesseja. Ne kuitenkin uhkaavat saattaa maailman perikatoon. Ystäväni Eero Paloheimo sanoo perustavaa laatua olevien toimien olevan pikaisesti välttämättömiä: ”Varmuudella voidaan sanoa kuitenkin, että maapallo on jo nyt labiilissa tilassa monessakin suhteessa. Johtopäätöksenä voimme myös arvioida, että prosessin jatkuessa lopputulos on tuhoisa ihmiskunnan, mutta erityisesti muun elollisen luonnon osalta. Aikaa radikaaleihin ratkaisuihin ei ole vuosisatoja, mutta mahdollisesti noin sukupolvi.” Murtuma uhkaa!
Maailmanlopun ennusteet
Erilaiset uskonoppineet ja tuonpuoleisen tuntijat ovat tietysti olleet ihmiskunnan menneisyyteen laajasti vaikuttaneita noitia ja ennustajaeukkoja. Kirkon ennusteista vahvin oli maailmanlopun ennustaminen ja uskovien ylöstempaus. Intiimimpi ja läheisempi on jokaisen ihmisen omaan lähitulevaisuuteen liittyvä ennuste koskien ikuista elämän mahdollisuutta ja erityisesti sen olosuhteita joko majesteetillisessa taivaassa tai kirotussa helvetissä.
Maailmanlopun ajankohdasta ei Raamatussa ole vihjeitä. Hetki ei ole ihmisten käsissä, mutta merkit on Raamatussa kirjattu. Kun opetuslapset Öljymäellä kyselivät Jeesukselta maailmanlopun ajankohtaa, sanoi hän näin: "Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä." Matt 24:6-7
Paavali vielä tarkensi maailmanlopun tapahtumia: "Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita, mutta kieltävät uskon voiman." 2 Tim 3:1-5. Löytyykö ajastamme merkkejä kysyy kuuliainen lukija?
Helvetin olosuhteista ei juuri löydy tarkkoja kuvauksia Raamatussa. Kunhan on tulta ja käärmeitä. Raamatussa kyllä kerrotaan itsensä Jeesuksen sanoneen helvetin olevan paikka jossa ruumismato ei kuole, eikä ikuinen tuli sammu.
Dante (1265-1321) lienee antanut tarkimmat kuvaukset helvetin olosuhteista. Danten Divina Commediassa Hadeksen lautturi Kharon tässä airolla läimäyttelee tuonelan lauttaan tunkevia. Divina Commedian alkuperäisteos valmistui vuonna 1321. Kuva on Gustave Dorén vuodelta 1857.
Danten Inferno
Danten Inferno antaa mielenkiintoista pohdintaa: mille tasolle helvetin monikerroksisessa helvetissä? Testaa itsesi.
1. taso: Kastamattomat ja ennen Kristuksen syntymää eläneet hyveelliset ihmiset joutuivat tai pääsivät tälle tasolle, joka oli nimeltään limbo. Siellä ikuista aikaansa viettivät monet antiikin ajan myyttiset sankarit, kirjailijat ja filosofit.
2. taso: Lihalliseen himon ja synnilliseen rakkauteen syyllistyneet olivat alituisen hirmumyrskyn riepoteltavina, rakkauden harjoittaminen oli ehdottomasti kiellettyä.
3. taso: Ahmatit makasivat limaisessa mudassa ja ulvoivat kuin koirat. Kerberos vahti heitä.
4. taso: Saiturit ja tuhlaajat joutuivat kivi- ja maavyöryjen vuoksi ankaraan työhön. Pluto vartioi heitä.
5. taso: Vihaiset ja kaunaiset joutuivat sakean usvan peittämälle suolle. Vihaiset olivat jatkuvassa tappelussa keskenään. Kaunaiset makasivat suon pohjalla mumisten kaunaansa. Se nousi kuplina ylös.
6. taso: Kerettiläiset makasivat tulisissa haudoissaan.
Alimmassa helvetissä olot olivat melkoisen huonot.
7. taso: Väkivaltaa käyttäneet, he uivat kiehuvassa ja verisessä joessa. Itsemurhan tehneet kasvoivat puiksi joita siivekkäät teräväkyntiset lintunaiset eli harpyijat repivät.
8. taso: Toiseksi alimman tason väki oli hyvin monipuolista. Siellä olivat vilpilliset, parittajat ja viettelijät, liehittelijät ja imartelijat, taikurit ja selvänäkijät, petolliset virkamiehet, tekopyhät, varkaat ja rosvot, vilppiin neuvojat, eripuraisuuden kylväjät ja väärentäjät. He olivat demonien ja käärmeiden jatkuvien hyökkäysten kohteena.
9 taso: Alin paikka oli varattu pettureille. Siellä olivat lähimpänsä pettäneet, sukumurhaajat; valtiolliset petturit ja hyväntekijänsä pettäneet. Petturit peittyvät kokonaan jään alle erilaisiin vääntyneisiin asentoihin
Danten helvetissä pahin synti oli petturuus. Petturit joutuvat jäisiin olosuhteisiin. Sukumurhaajilla on sentään pää näkyvissä. Hyväntekijänsä pettäneet joutuvat kokonaisuudessaan jään sisään.
Helvetin olemuksesta on huomattavasti tarkempaa tietoa kuin taivaasta. Mika Waltari kertoo Turun kirkollisoppineiden kertoneen Mikael Hakimille, että kirkon tutkimukset ovat resurssipulan vuoksi nyt aluksi keskittyneet helvetin tarkkaan kuvaukseen, Taivasta kuvataan tarkemmin sitten kun kirkonoppineilla on siihen parempaa aikaa.
Ragnarök
Emme kai ole unohtaneet viikinki-mytologian Ragnarökia. Tuona aikana hyvyyden voimat taistelivat paholaisen voimia vastaa. Vihollisina oli karmea käärme ja susia ja muita hirviöitä. Taistelua edelsi kolme ankaraa talvea. Maa peittyy lumeen ja jäähän. Lopulta maa peittyy liekkeihin, repesi ja vajosi mereen. Ragnarökin jälkeen maailma kuitenkin syntyi uudelleen, ja kaikki alkoi alusta. Varsin lohdullista.
Seitsemäs valtakunta
Ottomaanien valtakunta – ikuinen valtakunta - pysyi kasassa 600 vuotta. Se perustettiin noin vuonna 1300, ja laajeni sitten 35 miljoonan asukkaan islamilaiseksi valtiomahdiksi. Suurimmillaan ottomaanien valtakunta oli 1600-luvun lopussa. Jotkut Raamattua tutkivat henkilöt väittävät ottomaanien laajaa valtakuntaa Ilmestyskirjan seitsemänneksi valtakunnaksi. Tämän jälkeen pitäisi syntyä itse Antikristuksen (666) hallitsema kahdeksas valtakunta. Tämän valtakunnan voittajaksi nousisi Vapahtaja. Se olisikin sitten se viimeinen valtakunta.
Uusi Jerusalem
Johanneksen kirjeessä 2:18 sanotaan: ”Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan " (3:10). Ilmestyskirjan toiseksi viimeisessä luvussa 21. kerrotaan ensimmäisestä taivaasta, maa ja meri ovat hävinneet, ja kirjoittaja näkee uuden taivaan sekä uuden maan. Taivaasta laskeutuu Uusi Jerusalem, jossa Jumalan on tarkoitus asua ihmisten keskellä. Kuolemaa ja murhetta ei enää tule olemaan.
Uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta. Kaupunki oli neliön muotoinen, yhtä leveä kuin pitkä. Enkeli mittasi kaupungin kepillään. Kaupungin korkeus, pituus ja leveys olivat kaikki 12 000 vakomittaa eli 2 304 kilometriä. Muuri oli rakennettu jaspiskivestä, ja kaupunki oli kimmeltävää, lasinkirkasta kultaa. Porttitorneina oli kaksitoista helmeä -- kukin kahdestatoista tornista oli tehty yhdestä helmestä. Kaupungin valtakatu oli kultaa, puhdasta kuin läpinäkyvä lasi. Kaupungissa ei ollut yötä, ja sen valaisi Jumalan kirkkaus.
Ylevä päämäärättömyys
Oswald Spengler (1880-1936) sanoo, että joukko suuria, ylihenkilöllisiä yksilöitä, jättiläismittaisia henkisiä yhteyksiä – joita me nimitämme kulttuureiksi – luon maailmanhistorian. Nämä suuret historialliset persoonallisuudet ovat jotakin mitä ”ihmisyys” ei ole. Jokainen näistä näyttelijöistä, jokainen yksittäinen kulttuuri suorittaa oman muunnoksensa draamassa. Mitään punaista lankaa ei kulje mielteen läpi. Yksityiset draamat tosin toteuttavat kehityskulun, jonka erikoisuutena on elimellinen johdonmukaisuus, eikä tämä ole mitään muuta kuin kohtalon logiikkaa. Mutta kokonaisuudella, ihmisyyden monituhatvuotisella näytelmällä ei ole mitään kantavaa aatetta enemmän kuin ihmisyydellä itsellään on suunnitelmaa tai päämäärää. Eine erhabene Zwecklosigheit – ylevä päämäärättömyys. Spenglerin ennuste on hyvin todentuntuinen. Ei suunnitelmaa, ei päämäärää, mutta ylevästi!
200 maailmanlopun ennustetta
Wikipedia tietää maailmassa esitetyt lähes 200 maailmanlopun ennustetta. Ennusteiden laatijoissa on useita tunnettuja nimiä. Myös eräät uskontokunnat, Jehovat kärjessä, ovat olleet innokkaita toivottamaan itsensä ”ylöstempaisuun”. Kristoffer Kolumbus (1451-1506) laski maailmanlopun vuoteen 1658. Martti Luther (1483-1546) arvioi maailmanlopun vuodeksi 1600. Isaac Newton (1643-1727) ennusti Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan alkavan vuonna 2060. Jotkut tulkitsevat Nostradamuksen antaneen meille aikaa vuoteen 3797. Mayat antoivat vielä enemmän aikaa, sillä maailmanloppu olisi vasta vuonna 8077. Joukko tiedemiehiä puhuu sentään 5 miljardista vuodesta – joten ei nyt aivan välitöntä hätää.
Teijon mies rakensi arkin
Robert Bremer oli suomalainen maailmanlopun ennustaja. Hän oli 1800-luvulla elänyt teijolainen tilanomistaja, matemaatikko ja tähtitieteilijä. Hän ennusti tähdistä suuren vedenpaisumuksen, joka tuhoaisi Turun kaupungin ja samalla myös Teijon. Hän rakensi itselleen ja perheelleen ”arkin”, proomun, jossa he odottaisivat kyyhkysen kuljettamaa öljypuun oksaa merkkinä vedenpaisumuksesta. Vedenpaisumuksen päivämääräksi ennustettiin helmikuun 15. päivä vuonna 1826. Kun veden paisumus ja maailmanloppu jäivät sitten tulematta, Bremer käytti arkkiaan kaupallisiin tarkoituksiin proomuna. Kiitollisena ennusteensa toteutumattomuudesta Bremer rakensi Teijon kirkon.
Teijon pieni kirkko valmistui vuonna 1830. Itämaisia vaikutteita sisältävä arkkitehtuuri saattaa olla Robertin isän Josefin ulkomailta tuomaa oppia. Sitä on väitetty Suomen pienimmäksi kivikirkoksi. Kuva maailmanlopun peruuntumisen kunniaksi rakennetusta kirkosta on kaapattu Teijon kyläyhdistyksen kotisivulta.
Marx epäili koneiden tuhoavan ihmisen moraalin
Karl Marx ei ennustanut maailmanloppua, mutta hän ennusti jotain vielä pahempaa – ihmisen moraalin rappeutumista. Rappion aiheuttajana olisi kone. Raamatussa ei tiedetty mitään koneista. Ensimmäinen filosofi, joka puhui koneista, oli Karl Marx. Hän sanoi: "Nykyaikana tuntuu kaikessa olevan ristiriitansa. Näemme, miten koneet, joilla on ihmeellinen kyky vähentää ihmistyötä ja tehdä se tuloksellisemmaksi, näännyttävät ihmiset nälkään. Tähän asti tuntemattomat uudet rikkauden lähteet muuttuvat jonkin oudon, käsittämättömän lumousvoiman vaikutuksesta kurjuuden lähteiksi. Tuntuu kuin tekniikan voittojen hintana olisi moraalinen rappeutuminen." Eero Paloheimo epäili juuri eilen samaa lopputulosta. Hän ei kuitenkaan sanonut koneen aiheuttavan ihmiskunnan moraalista rappiota. Hän sanoi sen olevan seurausta ylikansoittumisesta.
Bang!
Pääsemme vihdoin Bangiin. Gustav Bang (1871-1915) oli tanskalainen historioitsija, poliitikko ja sosiaalidemokraatti. Bang kirjoitti teoksen nimeltä Vor tid. Kirja julkaistiin vuonna 1908 suomeksi nimellä ”Nykyaika”. Kirja alkaa hauskalla kuvitelmalla miehestä joka näkee tuntemattomaksi muuttuneen maailman: ”Mikä meistä näyttää vallan jokapäiväiseltä, ja mihin me tuskin kiinnitämme huomiotamme, se täyttäisi tuon muinaisuuden miehen valtavalla ihmettelyllä: tulitikku, jonka raapaisemme, öljylamppu tai kaasuliekki, jotka sytytämme, postimerkki, jonka kiinnitämme kirjekuoreen, kynänvarsi, jolla kirjoitamme, polkupyörä, jolla ajaa hyräytämme maantietä pitkin, sähkölamppu, jolla valaisemme katumme, automobiilit ja sähkövaunut, jotka kiitävät läpi kaupungin, telegraafi ja telefooni, höyrylaiva, joka kulkee suoraan vastatuulta, juna, joka mennä puhaltaa pitkin kiskoja kymmenen peninkulman vauhdilla tunnissa, fonograafi ja valokuvauskone –kaikki ne näyttäisivät hänestä yhtä kummallisilta kuin ’tuhannen ja yhden yön’ kertomukset.”
Bang meidän ajassamme
Herää kysymys millaisen valtavan ihmettelyn aiheuttaisi meidän maailmamme tuolle Bangin ajan miehelle, jos hänet nyt nostettaisiin meidän keskuuteemme. Leikitään ajatuksella, sijoitetaan meidän aikamme Bangin tekstiin. ”Mikä meistä näyttää vallan jokapäiväiseltä, ja mihin me tuskin kiinnitämme huomiotamme, se täyttäisi tuon muinaisuuden miehen valtavalla ihmettelyllä: Valo vaikuttaa valolta, mutta emme tarvitse enää tulitikkua. Hellat syttyvät ilman tulitikkua ja lämmittävät ilman tulta. Kirje lähtee sormen näpäytyksellä ilman postimerkkiä ja kirjekuorta. Kynä on kadonnut kirjoitusvälineenä ja kirjoittaminen on muuttunut näpyttelyksi. Kirjeet ovat näkymätömiä ja katoavat avaruuteen. Polkupyörä vaikuttaa tutulta välineeltä, pyöräily on kuitenkin vaikeata, sillä ennen aikaan kaupungin avarilla kaduilla komeasti kiitävät automobiilit ja sähkövaunut ovat ruuhkautuneet yhdeksi liikennepuuroksi. No, eipä ole enää vossikoitakaan katuja lannoittamassa.
Muutoin maailma näyttää kuitenkin entisenlaiselta. Sähkölamput valaisevat katuja, telegraafi on saanut nimekseen netti ja telefooni on saanut nimekseen kännykkä, laivat kulkevat edelleen vastatuuleen, mutta niiden propelleita ei enää pyöritä höyrykone, käyttövoimana on kuitenkin edelleen fossiilinen polttoaine. Juna mennä puhaltaa samanlaisia kiskoja pitkin, mutta vauhti on muuttunut kymmenestä peninkulmasta tunnissa kaksinkertaiseksi tai jopa kolminkertaiseksi. Fonograafi on muuttunut ääntä analogisesti toistavasta laitteesta ääntä numeroivaksi digitaalilaitteeksi, se ei paljon muussa näy kuin mahtavan äänitorven koon pienenemisenä. Valokuvauskonekin näyttää siirtynen ihmisten taskuun telefoonin yhteyteen. Oikeastaan muutos ei olekaan tavattoman kummallinen. Bangin ajan ihminen ei kokisi nykypäivän ihmeitä tuhannen ja yhden yön kertomuksena. Kokemus ei olisi sama kuin Bangin muinaisuuden miehen astuessa hänen aikaansa vuonna 1908.
Yhteiskunnallinen muutos oli Bangin varsinainen pointti. Se on myös nykysuunnittelun tärkeä pointti. Se on tärkeä pointti, mutta myös tietoisesti unohdettu pointti. Olen useasti ihmetellyt sosiaalisen muutoksen tutkimuksen vähäisyyttä. Suunnitelmissamme vilahtelevat spatiaaliset ilmiöt ja ekonomiset ilmiöt, siellä vilahtelevat myös sosioekonomiset ilmiöt jotka yllättäen ovatkin lähinnä liikenteeseen liittyvää matka-ajan minimoinnin laskuoppia, siellä vilahtelevat myös pienessä mitassa ekologiset ilmiöt. Mikä siellä ei yleensä vilahtele on sosiaalinen muutos.
Yhteiskunnallinen muutos
Bangin mukaan muinaisuudesta tullut mies ei voisi ymmärtää näitä asioita: ”vaihtelevaiset liikeolot, sosialistien vaalivoitto, anarkistinen pommiräjähdys, mielenosoituskulkueet kahdeksantuntisen työpäivän hyväksi, lakot palkan korottamiseksi, kysymykset työnpuutteen poistamiseksi, paljastukset amerikkalaisten trustien toiminnassa, yleinen vaalioikeus ja naisasia, sairausapukassat, huvilasiirtolat suurkaupunkien ympäristössä, vegetarismi ja yleinen maailmankieli sekä vielä urheilujuhlat ja siirtolaislaivat.”
Leikitäänpä taas, että Bangin muinaisuuden mies tulisi hänen ajastaan nykypäivään. Vaihtelevaiset liikeolot pörssikursseineen ja kansalaisten suorittama sijoitustoiminta ja osakkeenomistus olisi hänelle ihme, sitä olisi myös sosialismin aatteen katoaminen, kapitalismin täydellinen selkävoitto, pommiräjäytykset tuntuisivat tutuilta, mutta yllättävää kyllä ne eivät liittyneet suoraan anarkisteihin, anarkistit näyttivät täysin hävinneiltä, on muita turhautuneita. Anarkistit ovat muuttaneet nimeään, nyt ne ovat terroristeja. Amerikkalaisten trustien toiminnasta oli kyllä paljon tietoa, mutta trustit olivat muuttaneet täysin toimialaa, niillä oli jo lähes välittömästi miekkosen saavuttua tiedossaan hänen ostostottumuksensa, tykkäyspolitiikkansa ja päivittäinen liikkumisensa. Mielenosoituskulkueet olisivat lähes entisellään, jos muinaisuuden mies olisi juuri tänään tullut Helsingin Senaatintorille, olisi hän nähnyt jotain hyvin tuttua, kysymys oli juuri tuosta työnpuutteen torjumisesta – täsmälleen.
Suuri vaellustyö
Bang on kiinnostunut laajasti ajan tuomasta muutoksesta. Hänen otsikoitaan 330 -sivuisessa teoksessa ovat mm.: suurteollisuus, petrooli, tavaraliike, työnjako, amerikkalaiset trustit, keltainen vaara, väestökysymys, itsemurhat, spiritismi, anarkismi, suurlakko ja sosialismi. Ja tässä oli vain neljännes kaikista otsikoista. Minä valitsen nyt vain harvoja ja valittuja. Yksi niistä on vaellustyö. Nyt työperäisen maahanmuuton luvattuna aikana on hyvä katsoa sadan vuoden takaisia ilmiöitä. Bang kirjoittaa yhteiskunnan muuttuneen alati lainehtivaksi mereksi, jossa levottomuus ja epävakaisuus ovat tartuttaneet koko yhteiskunnan. Muinaisten kansainvaellusten jälkeen on tullut uusia vaellusten muotoja. Bang käsittelee niistä kahta. Toinen on kiinalaisten kulien massiivinen vaellustyö ja toinen on itä-eurooppalaisten maatyömiesten vaellustyö. Onko maailmassa jotain uutta?
Toisin kuin Marx, Bang tykkää koneista ja globalisaatiostakin. Kirja hehkuttaa rautateiden vaikutusta: ”Saman kuvan, joka kohtaa meitä pienoiskoossa kullakin rautatieasemalla, voimme havaita jättiläiskoossa, kun luomme silmäyksen yli koko maailman. Yhtäläinen kehitys tapahtuu kaikkialla, toinen maa toisensa jälkeen joutuu uudenaikaisen tuotantoelämän piiriin, pääsee vuorovaikutukseen muun maailman kanssa, vastaanottaa vieraita tavaroita ja lähettää itse omat tavaransa vieraisiin maihin”.
Gustav Bang joutui kuitenkin olemaan epävarma monesta asiasta. Lähes kaikista asioista – niin oli maailma muutoksessa. Sosialistina hän joutui myös etsimään työväen asemaan liittyvää totuutta. Venäjän vallankumous oli vielä vuosien päässä, vaikka olihan vuoden 1905 ”melkein vallankumous” jo nähtävissä.
Suurkaupungin tykkivä elämä
Suurkaupungit olivat selvästi aihe, johon liittyy ristiriitaisia tunnelmia. Kaupungin ylistys on mahtipontista, mutta myös varjot ovat tummia. Hän kirjoittaa: ”Suurkaupunki on se paikka, jossa nykyaikainen elämä esiintyy oleellisimmassa ja rikkaimmassa muodossaan. Se on ikään kuin aivokeskusta, jossa yhteiskunnan hermot yhtyvät, jossa kaikki ulkoa tulevat vaikuttimet pukeutuvat aatteiksi ja josta uudet ajanvirtaukset saavat alkunsa. Suurkaupungin elämä hermostuneine kiireineen ja kovaäänisine meluineen, läpättävine raitiotiekelloineen ja sihisevine telefoonilankoineen on kuva aikamme voimakkaasti tykkivästä elämästä.” Hän kirjoittaa häikäisevästä valosta. Tämä kaupungin häikäisevä valo luo uuden ihmisrodun. ”Ihmisiä, joiden henkeen ympäristö, väestön kirjava kokoomus, elämän huumaava vauhti, suurkaupungin omituinen henki painavat leimansa, ihmisiä, jotka tulevat reippaammiksi ja eloisammiksi, uusille vaikutelmille alttiimmiksi, uusiin aatteisiin taipuvammiksi.” Me?
