Tämä tarina on mätämakee tai makeahapan. Jos haluat suoraan siirtyä happamiin mene otsikkoon ”Röökaamisen jättimarkkinat”. Sitä ennen kerrotaan uni naisesta, joka pani sikarit säilöön. Nyt ovat olleet siellä jo pari päivää. Röökaamisen lisäksi kerrotaan hieman rokkaamisesta.
Kävelin alas katua, taisi olla Simonkadun mäki. Kadulle ilmestynyt arkadimainen osa kavensi kulkutilan pylväiden takana melko ahtaaksi. Rinnalleni pyrki iso harmaa koira. Se vaikutti Lapin vetokoiralta. Jotenkin se tunki itsensä minun ja arkadipilarin ahtaasta välistä. Käteni hipaisi koiraa. En pelkää koiria, mutta silti säpsähdin. Teeskentelin olevani muina miehinä. Vilkaisin sitten taakseni ja näin koiraa kuljettavan naisen. Hän oli hymyilevä, aistikas, vetävä. Tosin kyllä koira oli vielä vetävämpi. Se kiiruhti edelleni. Sain siinä hieman kosketusta koiran harmaaseen turkkiin. Yritin jopa taputtaa. Koira vaikutti välinpitämättömältä, mutta kuitenkin ystävälliseltä. Vauhdikas kävely jatkui yli Mannerheimintien. Koira veti naista pitkässä talutushihnassa. Nainen vilkaisi minuun hymyillen. Se säpsäytti. Tiivistin askeleitani pysyäkseni koiran ja naisen vauhdissa. Yhtäkkiä, ehkä Seurahuoneen jälkeen koira veti naisen perässään alas luolamaiseen tilaan. Jos ajattelisi paikkaa oli se aivan tarkkaan Rautatieaseman metroaseman lippuhallin kohdalla. Mutta paikka oli erilainen. Siitä aukesi laaja näkymä maisemaan. Unimaisemaan. Koira oli ystävystynyt minuun. Se kiehäsi jaloissani. Nainen hymyili viekkaan viehättävästi. Luolatilasta aukesi ovi. Koira syöksyi ovesta huiman korkeassa tilassa olevalle parvekkeelle. Nainen hidasteli ja hymyili oudon kutsuvasti. Hänen ihoonsa ja vaatteisiinsa oli tullut punaisia läiskiä. Jotain ihmmeellistä. Ne vaikuttivat kauniilta. Hänen vaatteensa olivat nyt enemmän dekoltee kuin kadulla kulkiessa. Hänen olkapäänsä ja kaulansa olivat paljaina. Hän oli vastustamaton. Juuri ovensuussa kaappasin hänet syleilyyni. Oikea käteni sai aivan kuin vahingossa kiihottavan kosketuksen naisen puvun alta paljastuneeseen rintaan. Se tapahtui hänen kiemurrellessaan etäämmälle syleilystäni. Vielä nyt jo kauan valvottuani ja täysin hereillä tunnen tuon kosketuksen. Huuleni lähestyivät hänen houkuttelevia huuliaan. Ne värisivät oudosti. Hänen ihonsa värisi. Se muuttui punahehkuiseksi. Olimme juuri maisemaan johtavan oven kohdalla, miltei sitä vasten. Äkkiä hän ojensi vasemman kätensä kohti oven ylänurkkaa. Siellä hehkui punakirjavana Draculan sarvipäinen tulenpunainen naamari. Hän kaappasi naamarin ja veti sen kasvoillensa. Hänen hampaansa lähestyivät kurkkuani. Välähdys kauhua. Lamaannuin. Mitään ei ollut tehtävissä.
Uni päättyi. Makasin levottomana. Uni oli ollut paha. Vaikka siinä oli ollut hekumaa, tiesi se pahaa. Äkkiä Liisa vieressäni käännähti. Säikähdin, sillä tuo äkillinen liike palautti minut vielä mielessä vellovaan uneen. Kuulin ja tunsin sydämeni pamppailevan.
En ole unienselittäjä. En ole koskaan lukenut yhtään unienselityskirjaa. Enkä myöskään usko unien ennusteisiin. En edes kaikki maailman kansat villitseviin ilmestyksiin. En tältä enkä aiemmiltakaan vuosituhansilta. Paitsi nyt. Juuri tuossa unessa oli minulle viesti: lopeta sikarinpoltto! Jos jatkat, se tuhoaa sinut aivan kuin tuossa unessa juuri äsken. Se hymyilee, viekoittelee, tarjoaa nautinnon, mutta muuttuu Draculaksi ja lopuksi tuhoaa sinut.
Kysynkin nyt, millainen on ollut minun tupakanpolttotraumani? On se ollut elinikäinen, vaikkakin osin pätkittäinen. Se ei alkanut esiteininä, pojanjullina, se alkoi vasta teekkarifuksina. Aivan tarkkaan muistan sen, kun fuksipoika nojaili Polin juhlasalin raskaaseen oveen ja tarkkaili ohisoljuvaa kaunotarten virtaa. Kun eivät näyttäneet kiinnittävän huomiota harkitsin vaihtoehtoisia tehokeinoja. Parhaaksi miehisyyden tehostajaksi tuntui soveltuvan ”rööki hampaissa”. Boston rennosti suupielessä lisäsi selvästikin vetovoimaa. Kai se oli mahtavaa, kun muistan vielä senkin, millainen tuhkakuppi kuului Polin vakiovarustukseen.
Elämää Katariinankadun ja Lönnrotinkadun vaikutuspiirissä
Päivisin olin töissä Helsingin kaupungintalon Katariinankadun puoleisessa päädyssä. Siellä paperossi kärysi, kun kaupungin ensimmäiset liikennesuunnitelmat etsivät muotoaan. Kallu Arimo, työtoverini ja opiskelutoverini oli aina hyvin varusteltu sätkien suhteen. Kun pummailin tupakkalakon aikana poltettavaa, heitti hän Aroman vai oliko se Sevillan lattialle ja sanoi: ”Ota plebeiji!” Minä otin.
Vasemmanpuoleinen ovi johti teekkaripyhättöön, Polin maailmaan. Se oli iltatyöpaikka. Oikean puoleisessa seinässä oli ovi Helsingin kaupungin kiinteistöviraston asemakaavaosastolle. Se oli päivätyöpaikka.
Vanhasta Polista tulikin minun elämäni 50-luvun iltatyöpaikka. Se tarkoitti Polin parvekkeella sijaitsevaa NeKuStOa. Suomennettuna nimi on ”nelikulmaisen kopin ritaristo”. Olinko minä ainoa NeKuStOn kopin tupakoitsija. Niin muistan. Eki Siivonen, ei polttanut. Ike Jalovaara, ei polttanut. Reima Koskinen, ei polttanut – vai polttiko? No poltti sittenkin! Taisi mennä kaksi askia Marlboroa päivässä. Aivan niin, nyt muistankin. Reima oli myöhempinä vuosina luonani Tallinnassa ja osti kadunmieheltä neljä kartonkia Marlboroa. Kartongit olivat terveellistä tavaraa, ne oli täytetty aaltopahvilla.
Polista vielä
Minä laskin käyneeni Polin tummien kattojen alla 650 kertaa. Kattojen tummuus saattoi johtua ainakin osin tupakansavusta. Käynnit taas liittyivät virkatoimiin. Virantoimituksessa, sen ajan disk jockeyna oltiin keskiviikon ja sunnuntain lättäkisoissa ja lauantain stuidukisoissa. Tiistaisin oli vielä teeillat. Joskus soittohommat eivät menneet aivan putkeen. Se ei kuitenkaan johtunut savusta vaan paikalla olleista tyttöystävistä. Ei nimittäin ollut aikaa vaihtaa vinyyliä. Siitä tuli nuhteita.
Mitkä levyt olivat suosituimmat? Perfidia? Night and day? Sh-boom tai Tutti Frutti vai oliko Be-Bop-A-Lula. No romanttisina hetkinä tietysti Mona-Lisa. Kun oli menomeininki, silloin painuttiin itse lattialle jiven pyörteisiin vaikkapa Bill Haleyn tahdittamana - tai tahdittajana oli Polilla kyllä Heikki Malmberg. Soitin vielä tarkistussoiton Ekille. Hän mainitsi minun tuoneen soitettavaksi Ernie Fordin 16 tons. Niin se taisi olla. Ike Jokivaaran hän muistelee soittaneen erityisesti saksalaisia tangoja à la Caterina Valente. Ne eivät tainneet olla erikoisemmin minun mieleeni, vaikka olivatkin poskiposkeavasten tanssiin sopivia - vai olivatko liian reipashenkisiä sittenkin?
Bill Haley & His Comets - Rock Around The Clock (1955) HD
Tennessee Ernie Ford - 16 Tons
Intiaanien mapacho eli tupakka sai tieteellisen nimensä tupakan Eurooppaan tuoneen ranskalaisen diplomaatin Jean Nicot'n mukaan. Intiaaneilla oli kaksi pääasiallista tupakkalajia Nicotiana rustica ja Nicotiana tabacum. Edellinen on nurkantakuinen eli kessu ja jälkimmäinen on virginialainen. Nicot toi tupakan Ranskaan vuonna 1560. Isoisä viljeli molempia. Kuvassa vasemmalla virginialaista ja sätkäkone sekä leikkuri. Juuri noin ne roikkuivat kellarin katossa. Oikealla on aitoa nurkantakuista eli kessua, rusticaa.
Sätkäntekijänä
Lapsena elämään liittyi tupakan valmistus. Isoisä oli kova tupakoitsija. Hän poltti kyllä työaikanaan työmsteettia, se oli Työmies, mutta ei North State. Kesäaikana Pakilassa viljeltiin Virginiaa ja nurkantakuista. Sadonkorjuuseen sisältyi tupakan lehtien kuivaus. Se tapahtui rautalangoissa kellarin katossa. Rautalangat risteilivät kautta koko kellarin. Arvaa kuka pujotti lehdet rautalankoihin? Oikein arvattu. Se olin minä. Tupakanlehdet muuttuivat vihreistä kauniin ruskeiksi. Tupakanlehtien tuoksu oli miellyttävä. Ei siitä mummukaan hermostunut. Kuivatut lehdet paketoitiin nipuiksi. Prässättiinkö niitä? Kuka muistaa? Liian kuiviksi niitä ei voinut päästää. Olisivat menneet jauhoksi. Mutta sitten tuli leikkauksen aika. Leikkaushommiin pääsin tai jouduin minäkin. Leikkurilla leikattiin nipuista kapeita suikaleita, jotka soveltuivat sitten sätkäkoneella rullattaviksi. Sätkien rullaus oli jo hienostuneempaa työtä. Sätkät pantiin puulaatikkoon, jossa ne säilyivät sopivan kosteina. Sieltä ne siirrettiin hopeaiseen tupakkarasiaan.
Se kaikki joka oli ennen niin hyväntuoksuista ja luonteenomaista, sopivasti käytettynä jopa terveellistä, se on nyt muuttunut. Nyt on aika tumpata!
Röökaamisen jättimarkkinat
Tupakkateollisuuden kokonaisliikevaihto on noin 700 mrd. euroa. Tämä on puolitoistakertainen maailman asetuotantoon verrattuna. Tupakan arvellaan tappavan vuodessa 6 miljoonaa ihmistä ennenaikaisesti. Tupakka on tehokkaampi tappaja kuin maailman sotakoneet yhteensä. Terveysviranomaiset arvioivat tupakanpolton lyhentävän ihmisikää 10 vuodella. Eräs toverini kertoi juuri luokkatovereistaan. Heitä oli 12 poikaa, 6 poltti, 6 ei polttanut. Elossa on kuusi tupakoimatonta.
Venäläisistä miehistä polttaa 59% ja venäläisistä naisista vastaavasti (23%), kiinalaisista miehistä 48% (2%), virolaisista miehistä 41% (25%), tanskalaisista miehistä 18% (16%), suomalaisista miehistä 23% (18%) ja ruotsalaisista miehistä 20% (21%). Suomi on hyvään suuntaan menossa, mutta paljon on kelattavaa.
Maailmassa polttaa runsas miljardi ihmistä. Eniten polttajia on kehittyvissä maissa. Polttajista 80% on miehiä ja 20% naisia. Heille myydään 6000 miljardia savuketta vuodessa. Se tarkoittaa 5000 savuketta vuodessa keskimääräiselle polttajalle. Hän polttaa 13 savuketta päivässä. Kiina on ylivoimaisesti suurin yksittäinen tupakan valmistaja ja kuluttaja. Kiinassa kasvatetaan 43% maailman tupakasta. Kiinalaiset polttavat 6 savuketta päivässä jokaista yli 15 vuotiasta kiinalaista kohti. Suomessa luku on 3,0, Virossa 4,9, Ruotsissa 2,4 ja Venäjällä 7,5 savuketta päivässä yli 15-vuotiasta kohti. Kiinalaisista miehistä puolet polttaa. Naisilla se on vähäisempää. Vain 3% kiinalaisista naisista polttaa.
Tupakanpolton intensiteetti ei näytä riippuvan kansan varallisuudesta. Kuitenkin on niin, että pääosa tupakan kulutuksesta tapahtuu kehittyvissä maissa. Kiinalla on tässä suuri vaikutus.
http://apps.who.int/iris/bitstream/10665/178574/1/9789240694606_eng.pdf?ua=1&ua=1
