Nyt on ajattelun väliviikko. Monenlaisia ajatuksia tunkee mieleen. Olisiko niistä blogiaiheiksi? Päällimmäisenä rassaa ystäväni Eero Paloheimon lanseeraama ajatus kirjasesta Saharan metsittämisen puolesta ja maailman hiilitasapainon oikaisusta. Nyt pitäisi seitsemänteen helmikuuta mennessä valmistella luento asiasta otsikolla: ”miten aavikot metsitetään”. Hyvä, onhan tässä samalla tilaisuus mainostaa tuota tilaisuutta. Tilaisuudella on juhlava nimi: ”Maapallon tulevaisuus – metsien merkitys ilmastonmuutoksessa”. Se pidetään Pikkuparlamentissa, Eduskunnan Kansalaisinfossa, keskiviikkona 7.2. klo 16.30 – 19.00, osoite Arkadiankatu 3. Muina puhujina on mm. Eero Paloheimo, Leena Vilkka, Hanna Kosonen, Veli Pohjonen, Mika Anttonen ja Kari Silfverberg. Taattua joukkoa siis kaikki. On vielä huhuja, että Risto isomäki Sarasvatin hiekalta pääsisi paikalle esittämään painavat ideansa. Hänellä kuuluu olevan ajatuksia erityisesti veden käsittelyn suhteen. Minä kun pumppaisin pohjavettä ja Anttonen kun poistaisi suolan merivedestä niin Isomäki sprinklaisi suolavettä ilmaan ja vesisumu sitten laskeutuisi suolattomana metsää kastelemaan. Suola laskeutuisi suppealle alueelle lähtöpaikkaan.
Mutta ensin käydään äänestämässä Tallinnan Suurlähetystössä. Pressaehdokkaiden tentit Ylen kanavilla olivat hyvin kiinnostavia ja yllättäviäkin. Hyvin ne kaikki ehdokkaatkin pärjäsivät parin toimittajan ärsyttävästä haastattelumaneerista huolimatta. Ainakin hermot ovat kunnossa. Sodan todennäköisyyden jauhaminen vain harmitti. Olisin voinut äänestää useampiakin, mutta yksi sai ääneni. Pitääpä jopa erityisesti kehua tenttien emännän virkeätä esiintymistä. Hyvä ohjelma.
Jos nyt haluat katsoa hienosti tehdyn videon Saharasta katso tämä aluksi. Se liittyy myös Saharan pohjaveden käyttöön.
Libyan Sahara Water from the Desert - The Secrets of Nature
https://www.youtube.com/watch?v=b5dx7jQF1WQ
https://www.youtube.com/watch?v=b5dx7jQF1WQ
Tehdäänkö kasteluvettä suolanpoistolaitoksissa?
No niin, tässäpä se on sitten minun aiheeni. Miten kuljetetaan vettä Atlantin, Välimeren ja Punaisen meren rannoilta Saharan keskelle? Millaisia suolanpoistolaitoksia oikein tarvittaisiin, jos kasteluvettä jouduttaisiin tuottamaan 10000 milj. m3 päivässä? Koko mielikuvituksellinen metsitysprojekti sijoittuu ajalle 2020-2100. Vuosi 2100 tuntuu hyvin kaukaiselta. Tai ei niinkään, ovathan minun lastenlastenlapseni Ilona, Lotta ja Oliver silloin vasta juuri minun nykyisessä iässäni. Sehän ei tunnu kovin paljolta. Hieman päälle kahdeksankymppisiä. Niin, jos vettä tuotettaisiin suolanpoistolaitoksilla ja laitokset olisivat kukin kymmenen kertaa suurempia kuin nykyisin maailman suurin Saudi Arabian Ras Al-Khairin suolanpoistolaitos, laitoksia tarvittaisiin vuonna 2100 kaiken kaikkiaan 1100 kappaletta. Jos niitä sijoitettaisiin 10000 kilometrin matkalle pitkin merenrantoja Punaiselta mereltä Välimeren rantoja seuraten Atlantille olisi laitoksia 9 kilometrin välein. Tuntuupa lähes huikean mahdottomalta, tai siis täysin mahdottomalta! No, kuka käskee niitä laitoksia sijoittamaan pitkin rantaa, voihan sitä merivettä kuljettaa sisämaahan ja rakentaa laitokset sinne. Aurinkovoimalat eivät tarvitse lauhdevettä.
Vettä tarvitaan koko Saharan ja Sahelin metsitykseen sitten kun koko istutusprojekti on valmis, eli noin vuonna 2100 ainakin 10000 milj. m3 päivässä. Se on 600 kertaa enemmän kuin New York tarvitsee tai 2500 kertaa enemmän kuin Shanghai tarvitsee. Se on muuten 10000 kertaa enemmän kuin Helsinki tarvitsee.
Laitosinvestoinnitputkineen olisivat metsityksen alkuvuosina 1000 mrd. euroa vuodessa. Loppuvuosina selvittäisiin sentään puolella tästä. Käyttökustannuksia tulisi nykyisillä energian hinnoilla noin 3800 mrd. euroa vuodessa. Mutta jos käytetään aurinkoenergiaa ja tuulienergiaa, eikä fossiilisia polttoaineita, selvittäisiin teoreettisesti ehkä puolella tästä. Vielä vertailun vuoksi suolanpoistolaitoksista: Maailman suurin laitos Ras Al-Khairissa tuottaa 1 milj. m3 vettä päivässä. Länsimaiden suurin suolanpoistolaitos on valmistumassa Kaliforniassa Carslbadissa. Käänteisosmoosina toimiva laitos tuottaa 0,2 milj. m3 päivässä. Maailmassa on myös yksi laitos, joka toimii aurinko- ja tuulienergialla. Se on Australiassa Perthissä. Laitos tuottaa 0,15 milj. m3 juomavettä päivässä. Australian laitoksessa veden tuottaminen maksaa 0,8 euroa kuutiolta. Myös Israelissa ovat rakentaneet uuden suolanpoistolaitoksen, jonka kapasiteetti on 0,6 milj. m3 päivässä. He sanovat laitoksen käyttökustannuksen olevan vain 40 senttiä kuutiolta.
Verrattuna Saharan kastelun laitoksiin nämä ovat pieniä vesitehtaita. Saharassa tarvittaisiin meidän esimerkkimme mukaisia laitoksia jotka tuottavat 10 milj. m3 vettä päivässä. Tosin se ei olisi juomavettä vaan kasteluvettä jonka ominaisuudet suolan suhteen lienevät jossain määrin vähemmän haastavia. Me olemme laskeneet Saharan projektin veden tuottamisen kustannuksiksi, eli laitoksien käyttökustannuksiksi ja pumppauskustannuksiksi yhteensä 1 euroa per m3. Tämä tarkoittaa, että vesi tuotettaisiin noin 0,3 eurolla per m3, pumppaukseen kuluisi loput. Hinta lienee kohtuullisen siedettävä luku, sillä saudeilla veden hinta pääomakustannuksineen on 4 euroa per vesikuutio. Pääomakustannukset ovat tästä 2,9 euroa ja käyttökustannukset 1,1 euroa. Meillä Saharassa pumppausmatkat ja putkien jättiläismäinen verkosto ovat aivan toista luokkaa.
Verrattuna Saharan kastelun laitoksiin nämä ovat pieniä vesitehtaita. Saharassa tarvittaisiin meidän esimerkkimme mukaisia laitoksia jotka tuottavat 10 milj. m3 vettä päivässä. Tosin se ei olisi juomavettä vaan kasteluvettä jonka ominaisuudet suolan suhteen lienevät jossain määrin vähemmän haastavia. Me olemme laskeneet Saharan projektin veden tuottamisen kustannuksiksi, eli laitoksien käyttökustannuksiksi ja pumppauskustannuksiksi yhteensä 1 euroa per m3. Tämä tarkoittaa, että vesi tuotettaisiin noin 0,3 eurolla per m3, pumppaukseen kuluisi loput. Hinta lienee kohtuullisen siedettävä luku, sillä saudeilla veden hinta pääomakustannuksineen on 4 euroa per vesikuutio. Pääomakustannukset ovat tästä 2,9 euroa ja käyttökustannukset 1,1 euroa. Meillä Saharassa pumppausmatkat ja putkien jättiläismäinen verkosto ovat aivan toista luokkaa.
Tämä on Ras Al-Khair Saudi Arabiassa. Se tuottaa 1 milj. m3 päivässä juomavettä. Me tarvitsemme kymmenen kertaa tätä suurempia laitoksia 1100 kappaletta. Tosin me emme tuota juomavettä vaan kasteluvettä.
Ystäväni Eero käyttäisi maailman armeijoiden rahat tähän tarkoitukseen. Ne eivät riittäisi sillä armeijat kuluttavat nykyään 2000 mrd. euroa vuodessa. Maailman aseteollisuuden tuotanto on näistä armeijoiden kuluista nykyisin noin 500 mrd. euroa vuodessa. Mutta lähes päikseen menee. Sodat kuluttavat sitten lisää mielettömiä määriä rahaa. Jos sodat voitaisiin poistaa maailmasta, sotatoimirahat kyllä näyttäisivät hyvin riittävän maailmaa uhkaavan kasvihuoneilmiön taltuttamiseen.
Etkö tunne Eeron aloitetta? Lue tästä: http://penttimurole.blogspot.com.ee/2015/11/eero-paloheimo-ja-yhtyneet-armeijat.html
Pumpataanko uusiutumatonta pohjavettä?
Vai pumpataanko vettä Saharan valtavista pohjavesivaroista libyalaisten tapaan. Jos pumpataan libyalaisten tapaan, joudutaan kuitenkin hieman suurentamaan Gaddafin lempiprojektin mittakaavaa. Libyan Man Made River muodostuu viidestä läpimitaltaan 4 metrin putkesta joita syöttää 1100 kappaletta 300-650 metrin porakaivoa. Putkissa vettä olisi tarkoitus virrata 6,5 milj. m3 päivässä. Saharan ja Sahelin metsityksessä tarvittava vesimäärä on 1600-kertainen Libyan systeemin tuottamaan vesimäärään verrattuna. Vettä ei kuitenkaan kuljeteta minnekään, se käytetään paikalla. Saharan metsityksen määrää tutkinut dosentti Veli Pohjonen metsittäisi aluksi ensimmäiset 20 vuotta Sahelia ja Saharaa 195000 neliökilometrillä vuodessa. Tuo neliökilometrimäärä on lähes sama kuin Suomen metsien pinta-ala. Vuodesta 2040 hidastettaisiin tahtia ja vuodessa metsitettäisiin 75000 km2.
Saharassa on valtaisat pohjavesivarat. Ne ovat kuitenkin uusiutumatonta fossiilista vettä. Etenkin Muammar Gaddafi kunnostautui veden hyödyntämisessä rakentamalla kuvan esittämän tuhansia kilometrejä pitkän vedensyöttöverkoston sekä poraamalla toista tuhatta lähes puolen kilometrin syvyistä kaivoa. Porakaivot ovat yksi mahdollisuus kasteluveden tuottamiseen - jos Saharaa aiotaan metsittää. Vesi on Sahelin alueella 50-100 metrin syvyydessä. Varsinaisessa Saharassa sitä joutuu pumppaamaan jopa 600 metrin syvyydestä. Teoreettisesti vettä on paljon. Mutta jos ilmastoon ei synny metsityksen jälkeen toivottua mikroilmastoa vesi tulee loppumaan. Se loppuu vuosisadan vaihteessa. Mitäs sitten?
Metsät kasvavat ja sitovat hiiltä. Hiili puolestaan sitoo hiilidioksidia. Sahelin ja Saharan metsien sitoman hiilen määrä olisi arvion mukaan 160 miljardia tonnia vuonna 2100. Tämä sidottu hiili olisi syönyt ilmakehästä 600 miljardia tonnia CO2-päästöjä. Sidotut päästöt olisivat lähes 20% maailman fossiilisten polttoaineiden ja sementin valmistuksen tuottamista päästöistä. Alempi kuva osoittaa vuosittain sitoutuvan hiilidioksidin määrän.
Yksi metsätila olisi metsityksen perusyksikkö. Tilan koko on 4 km2. Sen keskellä olisi kaivo josta vettä pumpataan 75 litraa sekunnissa. Energia tuotetaan aurinkovoimalalla jonka paneelien pinta ala on 700 m2. Energiaa varastoidaan akkuihin. Vesi pumpataan säiliöihin joista se valuu painovoimalla tippukastelujärjestelmään. Metsätilalla asuu 20 ihmistä. Heistä puolet osallistuu työhön. 100 metsätilaa muodostaa rakentamisen ja toiminnan perusyksikön. Se on metsäkylä. Siihen kuuluu 100 metsätilaa. Siellä on terveyskeskus, koulu ja pieni hallinto. Metsäkylässä on 1500 asukasta. Metsäkylän pinta-ala on 400 km2. 100 mestaäkylän keskuksena olis metsäkaupunki.
Saavutetaanko metsityksellä jotain ja mihin hintaan?
Metsityksen liittyy kaksi isoa juttua. Ei ainoastaan tuo pelätty CO2. Siihen liittyy vahvana komponenttina väestö. Metsät eivät kasva ilman ihmisiä jotka hoitavat niitä. Metsiin liittyy näiden ihmisten viljelysmaat ja elinkeino. Metsiin liittyy heidän tulevaisuutensa. Metsien siivittämänä alueelle syntyy kyliä, kaupunkeja ja yliopistoja. Metsiin liittyy myös meidän tulevaisuutemme. Afrikassa syntyy vuosittain 30 miljoonaa ihmistä. Afrikka on ainoa maanosistamme, jossa lapsiluku merkitsee rikkautta. Juuri samoin kuin meilläkin vielä ajateltiin minun isovanhempieni aikaan. Niinkö siinä kävi? Hekin ovat matkalla tulevaisuutensa. Menneisyyteen on takamatkaa kaksi sukupolvea ja tulevaisuuteen etumatkaa kolme sukupolvea. Saharan metsitys ja siihen liittyvä asutus sitoo hiilidioksidia 600 miljardia tonnia, mutta se tulee sitomaan myös 80 miljoonaa ihmistä. Jo metsityksen ensimmäisenä toteutusvuonna on mobilisoitava 2 miljoonaa ihmistä. He ovat tietysti pääosin niiden maiden kansalaisia joissa metsää istutetaan. Joskus oma väki ei riitä ja myös ammattiväkeä tarvitaan. Jos Saharan metsitys on maailman ylivoimaisesti suurin rakennusprojekti - tuhat kertaa suurempi kuin mitään on koskaan koettu, niin on se myös maailman suurin rekrytointiprojekti. Tai ei, erehdys! Nyt tulee ilmeinen yhtymäkohta armeijoihin. Ne osaavat rekrytoinnin. Toisen maailmansodan alussa Euroopassa rekrytoitiin ja liikekannalle pantiin muutamassa viikossa miljoonia sotilaita. Suomessakin mobilisoitiin jatkosotaan 550000 suomalaista ja 220000 saksalaista. Venäjän puolella rajaa mobilisoitiin 1,5 miljoonaa sotilasta. Siis jo Suomen rajan kahta puolta suoritettiin samanlainen mobilisointi kuin Saharaan nyt tarvittaisiin. Mutta Saharan mobilisointi ei jää tuohon. Ei synny mitään asemasotaa. On mobilisoitava jatkuvasti vuosittain tuo sama määrä.
Saharaan mobilisoitava väki asettuu metsätiloille jotka hallitsevat yhtä porakaivoa. Tiloja ja kaivoja on vuoisisadan lopulla 2,1 miljoonaa kappaletta. Osa väestä asuu metsäkylissä tai olisivatko ne oikeammin kauppaloita. Kauppaloita on 21000 kappaletta. Niissä ovat koulut, terveyskeskukset ja kauppakeskukset. Kauppaloissa asuu vaikkapa 1500 ihmistä kussakin. Hallinto, terveydenhuolto, koulutus ja kauppa keskittyvät kaupunkeihin. Olen kutsunut niitä metsäkaupungeiksi. Niissä asuu tietysti paikasta riippuen vaihteleva määrä väkeä, mutta tässä teoreettisessa laskelmassa ne ovat 40000 asukkaan pikkukaupunkeja. Niitä on 200 kappaletta. Voi olla että 100 kaupunkia riittää. Silloin niissä asuu 80000 asukasta kussakin. Ovat Porin kokoisia.
Metsät jakautuvat Sahelin ja Saharan kaupunkeihin riippuen maiden koosta. Kyllä kai metsien sijoittumisen tulisi riippua muistakin tekijöistä, kuten väkiluvusta, maaperän laadusta tai pohjaveden syvyydestä. Näin tietysti on, mutta laskelmamme lähtee nyt vain pinta-alasta. Suvereenit valtiot sitten itse aikanaan päättävät omasta osuudestaan tässä globaalissa projektissa. Alueella on 11 valtiota: Marokko, Algeria, Tunisia, Libya, Egypti, Sudan, Tsad, Niger, Mali, Mauretania ja Länsi-Sahara.
Algerialla on edellytykset olla suurin metsittäjä. Seuraavilla sijoilla ovat Sudan ja Libya. Metsitys jakautuisi melko tasaisesti muille alueen maille, lukuun ottamatta Marokkoa, Tunisiaa ja Länsi-Saharaa. Asukasta kohti metsän määrällä on suuria eroja. Kun Suomessa on nyt 4 ha metsää asukasta kohti, tulisi Afrikan metsien määräksi Saharan ja Sahelin alueella 1,5 hehtaaria per asukas.
Onko tämä kaikki sitten kannattavaa?
Se oli yksi kysymyksemme. Kannattavuutta voi arvioida laskemalla tulojen ja menojen erotusta. Saharan metsityksen tapauksessa menot ovat kyllä laskettavissa, mutta tulojen tai hyötyjen arviointi on vaikeaa. Laskinpa tuossa huvikseni pohjaveden pumppausvaihtoehdon investoinnit kaikkine kaivoineen, kylineen ja kaupunkeineen ja rautateineen ja maanteineen, laskin sitten niille lainojen takaisinmaksuerät annuiteettina siten että laitteiden kuoletusaika oli 25 vuotta, korko 1% ja lisäsin vielä hoito- ja ylläpitokustannukset. Vertasin saatua kippuraa sitten CO2 päästöjen teoreettiseen hintaan. Siitä tuli alla oleva kuva. Näyttäisi siltä että 50 euron CO2-tonnin hinnalla olisimme aika hyvässä mallissa. Tässä ei ole nyt lainkaan laskettu hyödyiksi ilmeisiä hyötyjä. Ei ole otettu huomioon eurooppalaisten hyötyjä kun 80 miljoonaa afrikkalaista jää tulematta Välimeren yli, ei ole otettu huomioon 80 miljoonan asukkaan elämänlaadun parantumista, ei ole otettu huomioon hyötyjen heijastumista koko Afrikan hyvinvointiin, saatikka että olisi otettu huomioon maan arvon nousua tai omaisuuden arvoa niillä jotka hallitsevat näitä metsitettyjä 8,4 miljoonaa neliökilometriä.
Saharan metsittämisen hyötylaskema jää tekemättä. Siihen tarvitaan korkean luokan ekonomistia. Minä lopetan tällä kertaa tähän. Tämä kuva kertoo metsittämisen ja kastelun mahdollistamiseen otetun lainoituksen takaisinmaksun sekä ylläpito- ja hoitokustannukset (sininen viiva). Kustannuksia on verrattu hiilidioksidin teoreettiseen ”päästökauppahintaan”. Jos suorittaisimme kastelun suolanpoistomenetelmällä, puhuttaisiin suuremmista luvuista. Nekin mahtuisivat budjettiin jos kaikki hyödyt laskettaisiin mukaan.
Tervetuloa Pikkuparlamenttiin!
