Alkoi sota terrorismia vastaan
Tapahtumat vyöryivät. Sukellusvene Kursk upposi Jäämerellä 2001, 118 miehistön jäsentä menehtyi. Syyskuun 11. päivänä 2001 alkoi terrorismin vastainen sota, Manhattanilla kuoli lähes 3 000 ihmistä maailmanhistorian uskomattomimmassa terroriteossa. Moskovalaiseen teatteriin kohdistuneessa panttivankidraamassa 2002 kuoli 170 ihmistä. Liittouma hyökkäsi Irakiin 2003, sodassa kuolleita vähintään 150 000 henkeä, pääasiassa siviilejä, amerikkalaisia sotilaita kuoli 4500. Madridissa räjähtivät junapommit 2004, iskussa menehtyi lähes 200 ihmistä ja loukkaantui runsaat 2000 ihmistä. Beslanin koulukaappauksessa 2004 kuoli 330 panttivankia, joista lähes 200 lasta. Intian valtameren tsunamissa vuonna 2004 kuoli lähes 300 000 ihmistä, joukossa 179 suomalaista. Lontoon joukkoliikennevälineisiin kohdistuneessa terrori-iskussa 2005 kuoli 56 ihmistä. New Orleansin hurrikaani tappoi vuonna 2005 lähes 2 000 ihmistä. Israelin ja Libanonin Hizbollahin välisessä konfliktissa vuonna 2006 yli 1000 kuollutta. Islamistit iskivät hotelliin Mumbaissa 2008, lähes 100 kuollutta. Haitin maanjäristys vuonna 2010, seurauksena yli 220000 kuollutta.
Maailmassa kuoli 10 vuoden aikana noin 400 miljoonaa ihmistä ja syntyi noin 900 miljoonaa ihmistä. Terrorismissa kuoli noin 4000 ihmistä. Se on 0,01 promillea kaikista kuolleista. Luonnonkatastrofeissa kuoli puoli miljoonaa ihmistä. Se on 1,3 promillea kaikista kuolleista. Sodissa kuoli noin 1,5 miljoonaa ihmistä. Se on 3,8 promillea kaikista kuolleista. Liikenneonnettomuuksissa kuoli kymmenen vuoden aikana noin 10 miljoonaa ihmistä. Se on 25 promillea kaikista kuolleista. Murhissa kuolee 0,1% ja itsemurhissa 0,2% kaikista kuolemista. Nämä kaikki väkivaltaiset kuolemat ovat yhteensä 3,3 prosenttia kaikista kuolemista.
Palstamillimetrit ja media-aika keskittyivät terrorismissa kuolleisiin tuhansiin ihmisiin, sodissa ja luonnonkatastrofeissa kuolleisiin satoihin tuhansiin ihmisiin. Palstamillimetrit ja media-aika eivät kiinnostu liikenteessä kuolleista miljoonista ihmisistä.
Lamasta nousuun ja pudotus uuteen lamaan
Vuosikymmen oli lamasta nousua ja uuteen lamaan vajoamista. Omassa elämässä muutos oli suuri, sillä firma myytiin ruotsalaiselle Jakobson & Widmarkille. Murole matkasi toimitusjohtajan huoneesta palo-oven taakse sikaria polttelemaan. Vientityöt olivat päättyneet. Tulevaisuus oli tullut lähemmäksi. Salamana taivaalta iski kuitenkin Niilo Järviluoman tilaama YTV:n raideliikenteen visiointi vuodelle 2050. Kerrankin jotain, jossa perspektiivi asettui lähes oikealle aikaetäisyydelle. Tilaisuus haastoi, odotukset tilaajan piirissä taisivat olla suuret. Tuloskin tuotti keskustelua. Se tuotti myös näkökantojen jäykistymistä ja vanhoihin taisteluhautoihin kaivautumista. Kuntien johdon taholla ilmaistiin mielipiteitä joissa ei ollut liikkumavaraa. Ajatus prosessista, joka olisi voinut jatkua, osoittautui mahdottomaksi. Tai jatkuihan prosessi. Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmat jatkoivat järkähtämättä omaa ennen viitoitettua polkuaan. Tärkeintä oli määritellä inkrementalistisesti seuraavan viiden vuoden projektit. Pitkän tähtäyksen strategia jäi avoimeksi ja strategian maantieteellinen kattavuus jäi suppeaksi. Minusta se on nytkin sitä. Erilaiset projektit vyöryvät ikään kuin kaaoksena. Täytyykö sanoa muotisana: isokuva puuttuu.
Tuntemattomia ovat sosiaaliset rakenteet ja kulttuuri
Raidevisiossa väitin sosiaaliset rakenteet ja kulttuurin tuntemattomiksi tekijöiksi. Rakentelin väitteen tueksi erinäisiä trendinomaisia muutosilmiöitä. Olipa siinä yksi positiivinenkin muutos meissä. Se oli tuo viimeisenä mainittu kuvitelma kansalaisista ja kansalaisyhteiskunnasta.
- Kansainvälistyminen - säilyäkseen nykyisen kokoisena pääkaupunkiseutu tarvitsee 3 000 uutta maahanmuuttajaa vuodessa.
- Eriarvoistuminen – ihmisten elinehdot muuttuvat ja sosiaalitaloudellinen epätasa-arvo lisääntyy.
- Byrokratisoituminen – markkinatalous ei tunnu pysäyttävän hallintokoneistojen laajentumista.
- Monikulttuuristuminen – nuoret ovat jo nyt jakautuneet elämäntapakulttuurin heimolaisuuteen.
- Väestön ikääntyminen – harmaiden panttereiden ”kolmas elämä” muuttaa opiskelua, viihdettä ja kulttuuria.
- Lapset ja perhe – ”uusioperheily” vie lapset syvemmälle virtuaalimaailmoihin ja tunnesiteet korvautuvat aikuisten ostamalla urheilulla, viihteellä, tavaralla..
- Rahan loppumaton puute – raha jakautuu epätasaisesti, mutta sen suhteen vallitsee yhteinen loppumaton puute.
- Työn muuttuminen tekotyöksi – työ muuttaa luonnettaan, yhä suurempi osa työstä on ”tekotyötä”, joka ei tähtää tuotantoon, vaan vapaa-ajan mielekkääseen kuluttamiseen.
- Viihteen maksullisuus – kaupallinen viihde, maksettu urheilu, subventoitu korkeakulttuuri ”disneyfioivat” identiteettiämme, pian olemme osa maailmaa?!
- Kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen – kansalaiset näkevät yhteiskunnan ongelmat ja haluavat auttaa lähimmäisiään. (Oli siis jotain positiivistakin!)
Luen blogeista kansan viisaita mielipiteitä?!?
Ryhdyin tarkistamaan suosituimmista poliittisten blogien listoista kansalaisten lukuinnostuksen suuntaa. Ajattelin että siellä jos missä voin nyt löytää tarinaa pahojen trendien taivuttamisesta oikeaan suuntaan - hyvistä pahoiksi. Voisin lukea vastatrendin ilmiöt myönteisinä kirjoituksina kansainvälistyminen eduista, eriarvoistumisen pysähtymisestä, byrokratian supistumisesta, monikulttuurisuuden rikkaudesta, harmaiden panttereiden panoksesta yhteiskunnan hyväksi, vanhempien uudesta osallisuudesta lastensa toimiin, rahan kaikkivaltiuden joutsenlaulusta, vapaa-aikatyön autuudesta sekä vielä viihteen ja kulttuurin monipuolistumisesta.
Mutta ei.
En löydä kirjoituksista myönteisyyttä. Mikään ei näytä menevän oikeaan suuntaan. Kaikki on suorastaan toteutumassa taianomaisesti - pahan merkeissä. Mutta siis nuo kirjoitukset? Ne keskittyvät yhteen huolenaiheeseen. Ei näytä olevan kuin yksi huoli. Se on tuo pahanilmanlintu – maahanmuuttaja. Mikään muu ei kiinnosta. Meissä itsessämme, ”kantiksissa” – niin kuin me näytämme itseämme kutsuvan, ei ole mitään huolestuttavaa. Tuntuu siltä kuin kaikki nuo ei-toivotut trendit olisivat juuri maahanmuuttajien aikaansaamia, kehittämiä ja ylläpitämiä. Melkoista voimaa ja vallankäyttöä tuolta marginaaliselta ihmisryhmältä!
Tässä kuvassa on Laura Silvennoisen analysoimana suomalaiset nuorisoheimot parinkymmenen vuoden takaa. Kysymys kuuluu, pystyykö katujen heimolaisuus sulattamaan itseensä ja monikulttuurisuuteensa vielä lisää heimoja ja ennen kaikkea mamuja? No, tietysti pystyy ja täytyy pystyä. Jos ei pysty niin perinteinen monikulttuurinen karpaasihenki on hävinnyt. Silloin on kaikki muukin menetetty.
Länsimetro valmistuu etuajassa
Minä olen insinööri. Ehkä pitäisi pidättäytyä oman alan asioihin ja oman alan trendeihin. Niin, siis tuolloin vuosisadan alussa laadittiin visiota. Länsimetro ei ollut vielä vaiheessakaan, sillä Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen oli ihastunut Strassbourgin raitiovaunuun. Hänen mielestään metro ei tullut kysymykseenkään. Hän kaivoi pöytälaatikostaan esiin valokuvan ja esitti Espoon tulevan raideliikennevälineen kuvan.
Raidevisiossa etsittiin ”isoa kuvaa”. Tullaanko pääkaupunkiseudun raideliikenne perustamaan ensisijaisesti paikallisjunille, metrolle tai raitiovaunuille? Asia on vieläkin ratkaisematta. Yhdistelmä on hyvä, mutta vanhana ”metromiehenä” kannatan vieläkin metropainotteisuutta. Nythän siihen on sopiva aika, kun tällä mielipiteellä voi juhlistaa koko ammatti-ikäisen haaveeni toteutumista.
Vantaalla taas ihmeteltiin Marja-radan kanssa. Ilaskiven selvityksessä olimme ehdottaneet rengasmetroa ja lentokenttärataa ykkösoptiona, Marja-rata tuli vasta kakkosena. Tarveselvityksen valmistuessa vuonna 2001 vaikutti aivan siltä, ettei Vantaan maankäytönsuunnittelu ottanut rataa aivan vakavasti. Vuoden 2003 alussa hyökkäsinkin sitten Vantaan kaavoitusjohtaja Jukka Kullbergin ja katupäällikkö Heikki Pajusen kimppuun. Missiona oli konkretisoida asioita. Keinona esittelin maankäyttökonseptien, rakennuttamiskonseptien ja teknisten toimintakonseptien kehittämisen. Teimme tarjouksen yhdessä Pöyryn rakennuttajainsinöörien sekä Pekka Salmisen ja B&M arkkitehtitoimistojen kanssa. Vantaankosken Sanoma Oy:n projektin osalta myös Pekka Helin oli mukana joukkueessa. Vantaalaiset ottivat tarjoutumisemme vastaan ja alkoi mielenkiintoinen suunnitteluprosessi. Samanaikaisesti Finnair kampitti Marja-rataa. Valtiollisen lentoyhtiön mielestä kaavailtu Marja-rata oli huono ratkaisu lentoaseman joukkoliikenteen hoitamiseen - suora yhteys Helsingistä lentoaseman kautta Keravalle olisi parempi. (Tekniikka & Talous, 6.11.2003.) Tähän halusi Vantaan kaupunginjohtaja Juhani Paajanen kommentoida: "Marja-radalla ja lentoaseman suurnopeusradalla tulee olemaan eri rooli. Helsinki-Vantaan lentoasemalle on luotava raideliikenneyhteys, ensin Marja-radan avulla ja aikanaan mahdollisesti myös suurnopeusradan avulla."
Päätökset syntyivät, valtio sitoutui maksamaan valtaosan hankkeen kustannuksista. Vantaa oli myös maksumiehenä kolmanneksen osuudella. EU kantoi myös pienen roponsa kekoon. Marja-radan rakentamisprosessi nytkähti käyntiin, rakennussuunnittelu valmistui vuonna 2008 ja louhinnat alkoivat vuonna 2009 ja rata valmistuikin heinäkuussa 2015 – vuoden myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Rata oli 18 km:n mittainen ja maksoi 800 milj. euroa. Raidevisiossa valmistumisajankohdaksi oli arvioitu vuosi 2010. Rata piti saada valmiiksi ennen Heikki Pajusen eläkkeelle lähtöä. Tässä epäonnistuttiin. Se oli se glykooli, jota lentokonemiehet olivat valuttaneet maahan vuosikymmeniä. Riskianalyysin tehokkuutta osoittaa, ettei tällaista pikku yksityiskohtaa havaittu ennakkoon. No, tähän olemme tottuneet. Siitä kertoo myös oheinen kuva.
Kustannusarvioilla on vaikeuksia onnistua. Kehäradan kustannusarvio oli nykyrahassa mitattuna pitkään tasolla 400 milj. euroa. Se toteutui kaksinkertaisena. Länsimetro oli puolestaan pitkään eri kustannusarvioissa samalla 400 milj. euron tasolla, mutta nousi sitten päätösvaiheessa tuplaksi. Todellisuus on sitten kolminkertainen. Raidejokeri on pitkään keikkunut 200 miljoonassa. Nyt odotamme totuuden pian paljastuvan. Kaikki ovat muuten hyviä hankkeita ja maksavat sen minkä oikeasti maksavat. Sillä ei kuitenkaan näytä olevan paljoakaan tekemistä päätöksentekovaiheessa käsillä olleiden kustannusarvioiden kanssa.
Raidevisio sijoitti Raidejokerin ennen Länsimetroa. Metrolla oli kaksi vaihtoehtoa Pasilasta Munkan kautta Espooseen tai Ruoholahdesta Lauttasaaren kautta Espooseen. Nuo vaihtoehdot tulivat siihen Espoon pikaraitiotiehuuman vuoksi. Jonnekin sekin oli laitettava. Yllättävän nopeasti pikaratikasta luovuttiin huolimatta ystävämme Anteron kiivaista ponnistuksista. Raidevisiossa Raidejokeri oli aikataulutettu vuodelle 2015 ja Länsimetro vuodelle 2020. Nyt olemme todistamassa ihmettä tapahtuvaksi. Länsimetro nitkahtaa liikkeelle viikon päästä tämän kirjoittamisesta. Siis jopa vuotta aikaisemmin kuin mitä aikanaan raidevisiossa arvelin. Tämän perusteella voisi jopa todeta Länsimetron valmistuneen kahta vuotta etuajassa. Hinta tosin on hieman noussut.
Vuoden 2004 raidevisiossa on paljon asioita jotka ovat toteutuneet. Kehärata ja Länsimetro ovat valmistuneet. Monia raitiotielinjoja on suunnitteilla. Minä odottelen innokkaana – sitten aikanaan – kehärataliikenteen korvaamista metrolla ja Pisaran korvaamista U-metrolla. Ainakin sitä kannattaisi tutkia, jos ajan hengen mukaan kustannustehokkuuteen pyritään. Muutakin on. Lentorata tietysti, se on toiveiden tynnyrissä. Mutta vieläkin unohtaisin Tallinnan tunnelin tulevien sukupolvien pohdittavaksi.
Trendien paulat synnyttävät lyhytjänteistä ajattelutapaa
Trendit ovat taipuvaa tavaraa. Trendien syntyvyys ja kuolevuus on suuri ja elinikä varsin lyhyt. Trendiajattelu perustuu lineaariseen maailmankuvaan. Maailma ei kuitenkaan ole lineaarinen ilmiö. Sitä ei ole myöskään tekniikka. Muutokset eivät ole samanaikaisia, eivätkä samansuuntaisia. Muutoksista tyypillinen oli viime vuosikymmenen IT-boomi, joka synnytti langattomuuden ja internetin. Se ei kuitenkaan synnyttänyt paperittomuutta ja etätyötä. Niitähän eniten odotettiin.
Eräät trendit näyttävät pysyviltä megatrendeiltä. Ihmiset haluavat omistaa yhä suuremman asunnon, yhä paremman auton ja vieläpä kesämökin. Heillä on jatkuva kuluttamisen tarve. Yhteisöllisyys heikkenee kaupungistumisen myötä ja entinen perheyhteisö korvautuu aateheimolaisuudella. Ihmiset näyttävät kärsivän yksinäisyydestä ja tarinan puutteesta, ihmissuhteiden arkipäiväisyydestä ja unelmien toteutumattomuudesta. Vanhukset joutuvat unohdetuiksi – he eivät osaa näissä asioissa neuvoa. Hehän toivovat jatkuvuutta ja rakkautta, ei tarinaa ja unelmaa. He käyvät tarpeettomiksi ja samanaikaisesti enemmistöksi. Me olemme he.
Suunnittelija on uuden tuntemattoman edessä. Tulevaisuutta ei ole koskaan voitu ennustaa. Ei voi nytkään. Ihmiskunnan historian megatrendit viittaavat kriisin todennäköisyyteen. Maapallon väestöräjähdyksen megatrendi on kuitenkin kääntymässä hyvään suuntaan. Muunlaiset kriisit ovat odottamassa. Joku ennalta arvaamaton niistä toteutuu ja sysää asiat uuteen asentoon. Suunnittelussa kriisinkestävyys on osa ratkaisun valintaa. Suunnittelijoiden tehtäväkenttä muuttuu innovatiivisesta rakennustaiteesta ja taitorakentamisesta yhteiskunnallisten järjestelmien optimointiin
Maassamme tapahtuva yhteiskunnallinen kehitys on mittakaavassaan kriisiluokkaa. Puoli Suomea tyhjenee, huoltosuhde ylittää kestokyvyn, uskotaan siirtolaisuuden pelastavan – sitä ei kuitenkaan käytännössä ole. Asuminen vaatii reformia, tukijärjestelmät uudistamista. Palvelujärjestelmä edellyttää haja-asutusalueiden joukkoliikennejärjestelmää, maan runkoverkko tehostettua raideliikennettä ja järkevää logistiikkaa. Terveydenhuolto ja sosiaalihuolto vaativat ehdottomasti suurimmat resurssit. Edessä oleva kriisi on vähäisempi kuin historiamme suuret kriisit. Se on kuitenkin tämän hetken makrokriisien välivaiheen pieni suuri kriisi. Suunnittelija optimoi ja simuloi. Hän laskee vaikutuksia ja tutkii ympäristömuutoksia. Hän laatii indikaattoreita sosiaalisesta tasa-arvosta ja vaatii uusia tutkimuksia. Hänen todistusaineistonsa muuttuu yhä vaikeaselkoisemmaksi. Arvot ja raha sekoittuvat oudolla tavalla markkinatalousteorioissa. Muuten tämä edellä luettu teksti ei ole tältä päivältä. Se on vuodelta 2004. Suomen Rakennusinsinööriliitto täytti silloin 70 vuotta ja minulla oli kunnia olla yksi juhlapuhujista. Silloin trendit eivät näyttäneet selvää polkua tulevaisuuteen, vaikka lama oli ohitettu ja nousu alussaan.
Nyt ovat asiat paremmalla tolalla. Viisaat sanovat, että nämä ongelmat ratkeavat pelillistämisen, automaation, robotisoitumisen ja digitalisaation myötä. Uskotko?
