Tutuhesan eli tulevaisuuden tutkimusseuran Helsingin jaoston pienoinen porukka kokoontuu jälleen Kirkkokadulla, Tieteiden talolla. Kuulemme esityksen Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta. Sen pitää strategiapäällikkö Marko Karvinen Helsingin kaupungilta. Esityksen kommentaattorina on emeritusprofessori Heikki Loikkanen. Helsingin strategian esittely menee uudessa vaahtokarkkihengessä. Sitten alkaa illan clou Loikkasen innostuessa. Hän saa vähälukuisen yleisön jopa äänestämään Helsinkiin pilvenpiirtäjäkeskustan. Se siitä ja sen kestävyydestä. Jääköön tuo aihe. Mutta, hän ryhtyy puhumaan yliopistosta ja erityisesti sen Kumpulan osastosta. Hän kysyy miksi heidän tiedekuntansa sijaitsee Kumpulassa – jumalan selän takana? Tiede kehittyy henkilökohtaisten kontaktien kautta ja kukapa tulisi Kumpulan korpeen ketään tapaamaan. Suunnilleen tuohon tapaan.
Tilaisuus alkoi äänestyksellä. Loikkasen suosikki voitti. Niin se populismi pelaa! Arvatkaa mikä se oli? No, tietysti ajan hengen mukaan tuo Pikku-Manhattan vai onko se Pikku-kaksoiskaupunki-Tallinna?
Tilaisuuden kahvitauolla juttelen tuttujen kanssa. He ihmettelevät Loikkasen tavoin tuota Kumpulaa. Nyt voin valistaa heitä ja teitäkin siitä, miten kaikki tapahtui. Olin nimittäin siinä onnellisessa asemassa, että pääsin syksyllä 1971 mukaan suunnittelutiimiin jonka tehtävänä oli tutkia yliopiston laajennusmahdollisuuksia erityisesti matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan osalta.
Kustannuksia ja hyötyjä - kuviakin
Arvoanalyysit ja kaiken karvaiset rakennettavuusanalyysit olivat jo silloin muotia kaupunkimallien arvioinnissa. Liikenteen hyötyjen ja haittojen painotetut pisteytykset liikenneverkkoja vertailtaessa sekä alkeellinen hyötyjen ja kustannusten arviointi hankkeen ”tuottoastetta” laskettaessa olivat/ovat tätä metodiikkaa. Ajateltiin/ajatellaan, että kaupunkeja voitaisiin suunnitella tai ainakin arvioida yksinkertaisella hyöty/kustannus -matematiikalla. Monetarismi tarttui sitkeästi suunnittelijoiden sormen päihin. Niissä se istuu vieläkin. Taitaa olla joskus kvasimetodiikan meininkiä.
Helsingin yliopiston matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan tulevaa sijaintipaikkaa tutkittaessa oli luonnollista ottaa käyttöön matematiikan ja arvoanalyysin salatut keinot Tässä tapauksessa sen voikin olettaa tapahtuneen tieteellisesti huipputasolla. Olihan johtava komitea miehitetty teorian taitavilla professoreilla ja tiedemiehillä, pätevän arkkitehtuuriedustuksen lisäksi. Juristeja oli vain yksi, valtionvarainministeriön kovakasvo Antero Kivi. Komitean puheenjohtajana oli yliopiston vararehtori, professori Ernst Palmén, jäseninä oli professoreita, apulaiskaupunginjohtajia ja virastopäälliköitä. Ylioppilaskuntaa edusti valtiotieteen ylioppilas Kari Piimies, varamiehenään valtiotieteen ylioppilas Esko Vesikansa. Neuvottelukunnan sihteereinä toimivat mm. Eea Pekkala-Koskela ja Toivo Vainiotalo. Neuvottelukunta antoi mietintönsä huhtikuussa 1972.
Suunnitteluryhmä oli viimeisen päälle tuttu ja mieluinen. Kaveriporukkaa. Arkkitehti Pertti Solla johti työtä. Sijaintisuunnitelmat piirsi Arkkitehtitoimisto Juutilainen-Kairamo-Mikkola-Pallasmaa. Arkkitehdit Erkki Juutilainen ja Edu Kairamo olivat remmissä. Vielä mukana olivat arkkitehdit Timo Vormala ja Pentti Piha. Taloudelliset selvitykset suoritti Insinööritoimisto Liikennetekniikka Oy vastuuhenkilönään Pentti Murole. Siis juuri minä ja me (Kari Lautso) olimme tekemässä näitä alussa kvasimetodiikaksi arvioituja laskelmia.
Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan uudelle kampukselle oli alkuun ehdolla 21 paikkaa. Varsinaisesti loppukarsinta suoritettiin Ruoholahden, Pikku-Huopalahden, Malminkartanon, Kumpulan ja Tikkurilan välillä. Ehdokkaina olivat myös Leppävaara, Viikki ja Itäkeskus. Keskustassa selviteltiin konepajan aluetta, Sörnäisten rantaa sekä Hermannia. Varsinaisen keskustayliopiston mahdollisina laajennusalueina pidettiin Töölönlahden terassitoria, Kamppia tai Katajanokkaa. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kerrosalan tarpeeksi arvioitiin 300000 kerrosneliömetriä. Tonttimaata arveltiin tarvittavan 30 hehtaaria. Lisäksi haluttiin varata 20 hehtaaria koekenttiä ja kasvihuoneita varten.
Neuvottelukunta asetti mahtavat tavoitteet
Neuvottelukunta määritteli tavoitteenasettelussaan kaupungin ja yliopiston suhdetta hienolla tavalla. Juuri sellaisella tavalla mihin professori Loikkanen viittasi. Näin kirjoitettiin vuonna 1971: ”Yliopistoa pitäisi tarkastella kaupunkirakenteen kehittämisvälineenä. Yliopiston tulisi toiminnoillaan ja tiloillaan tukea nykyistä ja suunniteltua kaupunkirakennetta. Yliopiston tilat ovat käytössä pitemmän ajan vuorokaudesta kuin esimerkiksi toimistot ja muut työpaikat, joten näiden tilojen sijoittamisella voitaisiin monipuolistaa kaupungin toimintoja ja elävöittää kaupunkikuvaa.” Tavoitepoliittisessa tekstissä heijastui selkeästi yritys pitää yliopisto osana keskustaa. Tiedettiinhän ja polemisoitiinhan kampuksien kielteisiä piirteitä sosiaalisena ympäristönä ja muusta kaupunkielämästä eristettyinä ghettoina. Toisaalta hallintovirkamiesten taholta annettiin suuri painoarvo kampuksien toteuttamisen byrokraattiselle helppoudelle ja kustannusten hallinnalle.
Neuvottelukunta hyväksyi vertailun pääkriteereiksi seuraavat kuusi asiaa: alueen toimintakelpoisuus, alueen käyttöönotettavuus, alueen ympäristöominaisuudet, alueen toiminnalliset yhteydet ja alueen toteuttamiskustannukset.
Neuvottelukunta suoritti ensimmäisen karsinnan 21 alueen välillä. Keskustayliopisto putosi karsinnassa. Keskustan tilat olisi käytettävä muiden tiedekuntien laajentumiseen. Raportti puhuu ns. integroidusta keskustayliopistosta. Keskustayliopiston tulevan tarkastelun kohteina mainitaan Terassitori, Kamppi ja Katajanokka. Nyt, tänään havaitsee nämä paikat menetetyiksi. Sääli. Loikkanen puhui kannesta ratojen päällä ja kannella killuvasta yliopistosta. En oikein lämpene.
Prosessi johti kohti Kumpulaa
Kun sitten matemaattis-luonnontieteellistä ei päästetty varsinaiseen keskustaan jäivät jäljelle Malminkartano, Kumpula, Pikku-Huopalahti, Tikkurila, Ruoholahti, Viikki, Puotila ja Leppävaara. Ensin karsittiin käyttökelpoisuudella ja käyttöönotettavuudella. Silloin karsiutuivat neljä viimeksi mainittua. Karsintaa jatkettiin muilla kriteereillä. Lopuksi neuvottelukunta suositteli Kumpulaa tiedekunnan paikaksi. Kumpula oli ollut kakkosena Pikku-Huopalahden jälkeen kaupunkirakenteen ja yliopiston toiminnan kannalta. Käyttöönotettavuuden kannalta Kumpula oli jatkoon päässeistä jumbona. Tikkurila ja Malminkartano olivat parhaiten käyttöönotettavia. Alueen erikoisolosuhteiden ja erityisesti perustusten lisäkustannusten kannalta Viikki oli edullisin, Kumpula oli toiseksi edullisin. Jumbona oli Pikku-Huopalahti. Ruoholahti oli pudonnut jo edellisessä kierroksessa oletettujen kaavoitusongelmien vuoksi.
Pikku-Huopalahti oli tiedekunnan sijaintipaikkana viimeiseen saakka kärjessä. Käyttökelpoisuuden ja kaupunkirakenteeseen liittymisen kannalta alue oli paras. Käyttöönotettavuudessa oli hieman vaikeuksia. Kantona kaskessa olivat heikon maaperän aiheuttamat riskit perustamiskustannusten suhteen. Pasilanväylän linjaus alueen läpi ei helpottanut tilannetta. Pikku-Huopalahden putoaminen antoi sitten ystävällemme Matti Visannille hienon mahdollisuuden toteuttaa hyvää mittakaavaa kaupunkilaisten onneksi. Tämä kuva on Edu Kairamon käsialaa.
Ruoholahti oli loistava sijoituspaikka uudelle tiedekuntakompleksille. Ruoholahden alue oli yliopiston toiminnan ja kaupunkirakenteeseen liittymisen kannalta kärkiryhmässä yhdessä Pikku-Huopalahden ja Kumpulan kanssa. Keskeinen sijainti, mahdollisuus käyttää Lapinlahden sairaala-aluetta kasvitieteellisten laitosten alueena ja hyvät liikenneyhteydet olivat Ruoholahtea puoltavia tekijöitä. Heikkoutena oli maankäyttösuunnitelmien ja liikennesuunnitelmien ristiriitaisuus ja keskeneräisyys. Alue sitten karsiutui loppuvertailusta juuri ajateltujen kaavoitusongelmien vuoksi. Ruoholahden kuvantekijänä oli Edu Kairamo.
Tikkurilan aseman itäpuolelle, nykyisen Jokiniemen alueelle sijoittuva yliopisto oli hyvä ratkaisu. Jokimiljöö ja aseman läheisyys olivat oivallisia sijaintitekijöitä. Kasvitieteelliselle puutarhalle ja kasvihuoneille oli hyvää tilaa. Ratkaisu kaatui lähinnä etäisyyteen muista yliopiston laitoksista. Käyttöönotettavuudeltaan alue arvioitiin ykköseksi. Kuka tämän kuvan piirsi, oliko se Jude Juutilainen vai Timo Vormala?.
Kumpulan alue oli luontevasti mukana loppukilpailuun saakka. Hallintomiehiä kiinnosti selkeä ratkaisu ilman vaikeuksia kaavoituksen tai infran suhteen. Suunnittelijoita kiinnosti kaupunkiin integroituva keskustayliopisto. Kumpula ei siten ollut missään tapauksessa meidän suosituksemme. Kumpulan alue oli tietynlaista takapihaa. Tuntematon paikka. Kumpulasta tuli kuitenkin kisan voittaja, vaikka se meidän vertailussamme oli käyttöönotettavuudeltaan jumbo. Kumpulan kuvan piirsi Timo Vormala.
Toteutunut Kumpula ei lainkaan vastaa sijaintitutkimuksen aikaista visiota arkkitehtuurista. Kerrosalakin on vain viidesosa silloisesta. Meillä oli esikuvana ja arkkitehtuurikonseptina Candilis-Josic-Woodsin Freie Universität Berlin. Kumpulan talomassat ovat irrallisia ja suurempia, mittakaava on erilainen. Talot ovat kyllä komeita, mutta kampus on mäellä yksinäisenä - hieman surullisena ja näkymättömänä, parkkipaikkojen keskellä. Se ei ole osa kaupunkia.
Keskustayliopisto
Yritin etsiä Helsingin yliopiston investointiohjelmia. Yritin myös etsiä tietoja kiinteistöjen nykyisestä volyymistä. Halusin verrata 70-luvun tilantarvekuvitelmia nykytilanteeseen. No, investointiohjelmaa en löytänyt. Sen sijaan löysin luettelon yliopiston omistamista kiinteistöistä. Niitä on paljon. Helsingin yliopisto on ylpeä siitä, että on itse omistanut kiinteistönsä jo 380 vuoden ajan. Toivottavasti jatkaa samalla linjalla. Noin kolme neljäsosaa yliopiston omaisuuden arvosta on kiinteistöissä. Kiinteistöjen tasearvot vuoden 2016 lopussa olivat lähes miljardi euroa. Muuten silloin kun me etsimme paikkaa matemaattis-luonnontieteelliselle, tavoitteena oli löytää tuo aiemmin mainittu 300000 k-m2:n volyymi. Kumpulassa näyttäisi olevan tällä hetkellä noin 60000 k-m2. Taisivat nuo vanhat haaveet olla hieman ylimitoitettuja.
Tämä kuva kertoo 1970 luvun tilanteesta. Punaisella on merkitty yliopiston silloin omistamat kiinteistöt, punaisilla pallukoilla on merkitty yliopiston käytössä olleet vuokrakiinteistöt, valkoisella on rajattu ne alueet, joita keskustan osayleiskaavaehdotuksessa oli ajateltu yliopisto- tai opetuskäyttöön sopiviksi.
Yliopisto pitää kiinteistöt hallinnassaan - hatunnosto!
Tällä hetkellä Yliopistokiinteistöt Oy:n omistuksessa on yhteensä noin 400 000 h-m2 toimitiloja, Helsingin yliopiston käytössä niistä on 90 %. Kiinteistöjen kirjanpidollinen arvo vuoden 2016 lopussa oli 558 miljoonaa euroa. Helsingin yliopiston rahastot omistavat yhteensä noin 250 000 h-m2 toimitiloja ja asuntoja. Noin 90 % niistä on Helsingin yliopiston käytössä. Kiinteistöjen kirjanpidollinen arvo vuoden 2015 lopussa oli noin 350 miljoonaa euroa. Neliötä kohti kirjanpitoarvot ovat noin 1300 euroa. Todellisen arvon kanssa sillä ei ole juuri tekemistä. Onneksi yliopistolla ei taida olla mielessä kiinteistöjensä muutto kauppakeskuksiksi tai hotelleiksi. Sellaista näyttää nykyään olevan ilmassa. Ensin vankilat ja sitten hallintorakennukset. Pianko kirjastot ja kirkot? Ajattelen mielessäni Rautatiehallituksen ihanaa rakennusta. Ajattelen niitä auloja, käytäviä ja huoneita. Nuoreen insinöörioppilaaseen 50-luvulta ne jättivät pysyvän muistikuvan. Jopa vessat mahtavine kaakeleineen. No, ehkä se hotelliksi käy. Kuitenkin mietityttää.
