Aina sitä ihminen joutuu vastaamaan kysymyksiin: ”mikä on sun mielestä paras sejase? No, vastauksena kysymykseen luettelen nyt omia mieltymyksiäni. Paras auto on Mitsubishi ladattava hybridi, kolmekymmentä vuotta se oli Citroen. Paras ruoka on tattirisotto Liisan tekemänä. Pikkupoikana se oli makaronilaatikko äidin tekemänä. Paras fillari on Cannondale Boschin sähkömoottorilla varustettuna. Pikkupoikana fillarit olivat toista maata – ei ollut valinnanvaraa. Paras ruohonleikkuri on Jönsered, nyt kun Oleniuksen konekorjaamo pani sen loistokuntoon. Paras vene on Buster. Pian se joutuu Liisan latoon talvehtimaan. Paras mopo on Ape 50 kolmipyörä, kunhan joku vihdoin saisi sen kytkimen kuntoon. Veikkokaan kaikkine taitoineen ei onnistunut. Paras viini on Valpolicellan Amarone, silloin kun sitä raatsii ostaa. Arkikäytössä riittää Superiore. Paras leffa on Klaus Härön ”Postia pappi Jaakobille”. Tämä on nyt ajankohtaista, kun leffakerhomme teki matkan Pietariin. Löytyikö sieltä parempi?
Mikä on kaupungeista paras?
Kotikaupunki voittaa kilvan. Tallinna toisena kotikaupunkina saattaa kyllä hetkittäin olla ykkönen. Jos niistä tehdään kaksoiskaupunkeja molemmat menettävät. Onpa hullu ajatus! Jos kotikaupunkeja ei lasketa, eikä Italian Cinque Terren tapaisia pikkukaupunkeja Liguriassa, silloin tiukkaa taistoa minun sielustani käyvät Pariisi ja Pietari. Niissä kiehtoo mahtavuus ja monumentaalisuus. Helppoa ei ole sittenkään. On kyllä kaksi kaupunkia, joita minun on vaikea jättää listan ulkopuolelle. Ne ovat Bologna ja Firenze. Kunhan vain ette houkuttele muistelemaan Sienaa tai Venetsiaa. Tämä on tuskallista. Uskotaan nyt: Pariisi ja Pietari.
Jotta eivät nuo kaksi pienempää jalokiveä suuttuisi minulle, on sentään pakko laittaa kuvat muistuttamaan monista retkistä ja ihanista tunnelmista. Mikähän vuosi se oli, kun nuori - tunnustetaan jo keski-ikäinen – mies nojailee Sienan torin mainioon nojailupylvääseen. Simo Järvisen kanssa puhuimme usein Ponte Vechiosta. Miten sellaisen ilmiön saisi Suomeen, jonnekin, modernina inkarnaationa. Siitä puhuimme.
Ensin annos Pariisia
Pariisissa Haussman rakensi 1800-luvulla mahtavat katujen akselistot. Napoleon III oli käskyn antajana. Sanovat nämä bulevardit tehdyiksi kaupunkirahvaan kurissa pitämiseksi. Hänen bulevardisuunnitelmansa teki Pariisista Pariisin ja yhden minun lempikaupungeistani. Vaikka olivathan nämä kuvassa näkyvät Tuileriesin ja Champs-Elyseen keskeiset akselit olemassa jo ennen Haussmannia.
Jäi hieman kaihertamaan tuo Napoleon III:n ja Hausmannin suunnittelemien ja sitten rakennettujen bulevardien määrä. Otinpa ja mittasinpa nuo heidän tekemikseen sanotut bulevardit. Ne on piirretty sinisellä värillä satelliittikuvan päälle. Orientoitumisen vuoksi kuvassa näkyvät punaisella värillä Champs-Élysées ja Rue de Rivoli. Champs- Élysées rakennettiin jo 1600-luvun loppupuolella itse Aurinkokuninkaan toimesta. Ludvig XIV oli muuten sukulaissielu aikalaisensa Pietari I:n kanssa. Heillä molemmilla oli sellainen käsitys, että: ”itsensä suurentelu oli paras ja miellyttävin tapa suvereeniteetin säilyttämiseksi”. Rue de Rivolin rakentaminen täyteen mittaansa oli ensimmäinen toteutus Haussmanin kadunrakennuspaketissa 1852. Niin siis kysymys: kuinka monta kilometriä bulevardeja kyseiset herrat suunnittelivat ja toteuttivat? Oliko se enemmän vai vähemmän kuin nyt tapetilla olevat Helsingin 18 bulevardikilometriä. Oli se enemmän. Nämä kunnianhimoiset herra suunnittelivat ja pääosin rakensivat kansan raivokkaasti vastustaessa 147 kilometriä uusia bulevardeja – meidän iloksemme. No viimeiset näistä toteutuivat vasta 1900-luvun alkuvuosina. Meillä ollaan hieman nopeampitempoisia, sillä bulevardit aiotaan rakentaa 30 vuodessa.
Pietari on käsittämätön kaupunki vanhassa kauneudessaan
Sen historiallisten osien kiehtovuus on uskomaton. Katuverkko syntyi alkuaan italialaisperäisen arkkitehdin Domenico Trezzinin toimesta. Varmaankin itsenä Pietarin merkittävällä myötävaikutuksella. Vai kerkesikö hän siihen aikaan suunnitella kaupunkia. Hänhän kävi Suurta Pohjan Sotaa juuri kaupungin rakentamisen alkuaikoina, 1700-luvun alkuvuosina. Ruotsin suurvallalla oli vastassaan Venäjä ja sen liittolaisina Tanska, Saksi, Puola-Liettua ja sodan loppuvaiheessa vielä Preussi ja Hannover. Alkujaan sotijoita oli Ruotsin puolella noin 100000 ja Venäjän puolella noin 250000. Kaatuneita syntyi sotaväessä Ruotsin puolella 25000 ja Venäjän puolella 100000. Ollaan me skandinaavit ja kaikkinaiset Hakkapeliitat kovia sotimaan – tulee aina vähintään neljä vihollista nitistettyä ennekuin itse saa surmansa! Ruotsin varsinaiset tappiot alkoivat Pultavalla vuonna 1707. Suomessa oli isoviha. Venäläiset joukot mellastivat ja raiskasivat pitkin Suomea. Sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721.
Silloin kun Pietarin suunnittelu oli aktiivisesti käynnissä, riehui Suuri Pohjan Sota. Sitä kesti vuodesta 1700 vuoteen 1721. Uudenkaupungin rauhassa Ruotsi menetti mm. suomensukuisten Inkerinmaan, eli juuri sen alueen jolle Pietari oli jo sodan aikana päättänyt rakentaa uuden pääkaupunkinsa. Pietarissa rakennettiin ensimmäiseksi Pietarin ja Paavalin linnoitus kirkkoineen, yliopistoineen ym. Työt alkoivat 1703 ja homma valmistui 1740. Suunnittelijana oli Luganon järveltä kotoisin oleva arkkitehti Domenico Trezzini. Hänellä oli läheiset suhteet Pietariin. Hän oli mm. Pietarin pojan kummisetä. Trezzini kuoli vuonna 1737. Trezzini loi Pietarin barokin, rakennustyylin jota edustaa mm. vuonna 1725 valmistunut Tallinnan Kadriorun palatsi.
Elokuvakerhon retki Pietarissa tapahtui kaiken kaikkiaan vain Pietarin Pietarissa. Yläkuva osoittaa millainen oli Pietari vuonna 1744. Pietari itse oli kuollut jo vuonna 1725, joten aivan tällaisena hän ei kaupunkiaan nähnyt. Me liikuimme vain tällä suppealla alueella. Kohteitamme olivat laivaterminaalin jonotuksesta päästyämme Erarta taidemuso kävelymatkan päässä laivaterminaalista, Sokos Palace Bridge hotelli – ehdottomasti suositeltava, Rodina Kino Nevski prospektin läheisyydessä – siinä kaikki. Ei, yksi unohtui. Menimme Lenfilmin studioille. Valitettavasti opasta ei ollut paikalla, joten vierailu studioilla jäi tyngäksi. Oli kuitenkin komeat sisääntulohallit, kuten alla oleva kuva kertoo. No ravintolakokemuksista voisi mainita Erartan mainion ravintolan – oli jonkun valitsema Pietarin parhaaksi! Ainakin hinta/laatu oli paikallaan. Laatu oli huippua, hinnat kohtuulliset. Europeiskajan kahvila kuului pakolliseen ohjelmaan. Olen muuten kirjoittanut blogin Europeiskajasta ja muutenkin Pietarista. Jos kiinnostaa klikkaa:
Matkakokemuksista kiinnostavin on aina nähdä Pietarin kauneus. Yllätyksenä on keskustan katujen loistava kunto, murhaavat ajonopeudet eivät yllätä. Jaa, taksisysteemi taisi yllättää. Jonkunlaista uberia kaikkialla. Jos hotellin respa tilaa taksin ilmoitetaan ruutupaperilla auton merkki, auton väri ja joku numero. Samoin ilmoitetaan hinta. No se on kolmen kilometrin matkasta esimerkiksi 4 euroa. Jos menet ottamaan itse jakamistaloustaksin hotellin edestä sama matka maksaa 15 euroa. Sepon kuvassa Pietarin ja Paavalin kirkon torni taistelee paikasta kaupunkikuvassa valaisinpylvään kanssa. Jonotus laivaterminaalissa kauhistuttaa. Syöminen on hyvää. Suosittelen Erartan uutta ravintolaa. Lenfilmin studioille kannattaa mennä silloin kun opas on paikalla.
Elokuvakerhon missio
Elokuvakerhon pääasiallinen missio on katsoa elokuvia. Varsin tärkeä osa missiota on elokuvien arvostelu. Se tapahtuu jossain kapakassa lähellä teatteria. Silloin ei keskitytä kulinaarisiin nautintoihin vaan juuri nähdyn elokuvan arvosteluun. Nytkin Pietarin suurkaupungissa notkuvien Europeiskajan pöytien sijaan ahtauduimme läheisen pitserian nurkkapöytään. Elokuvan arvostelu alkaa lyömällä näpit pöytään. Kädessä on viisi sormea, joten arvostelu on yhdestä viiteen. No, en ole vielä kertonut filmistä, joten en voi kertoa ennenaikaisesti arvostelun tuloksesta. Sanon kuitenkin, ettei koskaan ole ollut niin yllätyksellistä filmiä, ettäkö se olisi voittanut tuon tutun leffakerhoporukan arvostelun yllätyksellisyyden.
1911 rakennettu elokuvateatteri on osa Venäjän elokuvan historiaa. Siellä taidettiin esittää ensimmäisiä venäläisiä elokuvia. Lumièren veljekset kävivät muuten esittämässä elokuvaa jo vuonna 1896. Taisi olla samalla reissulla, kun he kävivät Helsingissäkin. Kyllä oli. Lumièren veljekset kävivät Helsingin Seurahuoneella juuri samana vuonna. Silloin he esittivät kuuluisan junafilminsä.
Kiertueella esitettiin useita alle minuutin mittaisia filmin pätkiä. Esimerkkinä on kuulu: ”L'Arrivée d'un Train à la Ciotat”. Filmin pituus on 55 sekuntia.
Google-kääntäjä kertoo paikallisten mielipiteitä Rodina Kinosta
Nyt kun me elämme digitalisaation aikaa, meidän on totuttava Google-kääntäjän uudistamaan Suomen kieleen. Elämme muutosyhteiskunnassa. Halusinkin valaista Rodina Kinon mainetta paikallisten katsojien silmissä. Voimme sitten suhteuttaa valintamme paikalliseen makuun.
Näin he sanailevat:
Mukavat istuimet, paljon tilaa rivien väliin, älykäs yleisö, joka on erittäin miellyttävä. "Ilman popcorn .... ja se käy hyvin!" Yksi harvoista elokuvateatterit, jossa ihmiset tulevat katsomaan elokuvaa, hyvä elokuva, ja et kuule smacking ruokaa, joka ei voi vaan iloita. Kuin ehdolliset ihmisiä, jotka tulivat elokuva: paljon vähemmän pureskelua, chavkuyuschihi puhuu puhelimeen (vaikka etiketti teatterissa voit vastata puheluun), ja muut, ei myydä alkoholijuomia, ja näin ollen ei juominen ja röyhtäilee. Tallennettu ilmapiiri ja tunne tämän teatterin, ei vain huoneen potreblyateley elokuva. Juliste eroaa muista elokuvateatterit: merkitsevästi enemmän laadukkaita elokuvien ja ajatella ihmisiä. Miinukset: Älä estetty korjauksia. Tuolit huoneessa ovat vanhoja ja vähän jalkatilaa. Puute naisten wc. Vuonna naistenhuoneessa pitkä jono ennen istunnon ja valtava istunnon jälkeen. Pieni kahvila. "epäsovinnainen teatteri". Tuli ensimmäistä "kotimaa" äskettäin yllättyi sisätilat teatteri, se on todellinen palatsi! On mahdollista kävellä ja katsella kaiken kauneuden pitkään. Olen iloinen, että elokuva ei ole popcorn! Kuten seulonnat ulkomaisia elokuvia alkuperäiskielellä käännös- ja harvinaisia elokuvia. Ei ole kovin kätevää, ei vaatekaappi. "ilmakehän elokuva". Rodina on vanha teatteri sydämessä Pietarin lähellä elokuvateatteri erityinen tunnelma, joka erottaa sen verkkojärjestelmiä suunniteltu suurille jatkuva suuren yleisön Ohjelma eroaa myös verkon elokuvateattereissa. Usein elokuvia näytetään kerran (minkä takia kehotan teitä hoitaa etukäteen pereobremenit lippu) Täällä voit myös katsella elokuvia alkuperäiskielellä. "Elokuvassa - niin loma". Sata vuotta ole käynyt elokuvissa, ja päätti lopulta päästä pois täällä "Francophoniehen" Sokurov. Sijoita heti halunnut: mukava, kaunis, ylellinen historiallinen sisustus (rakennetussa 1914-1915 varten Pietarin luotto yhteiskunta). Kun ensimmäinen vierailu tuli vielä muutaman kerran. Kumma kyllä, juhlasalissa oli paljon helpompi nähdä kuin pieni: on olemassa parempia tuoleja, näyttö, kaiutin. Kehotan teitä valitsemaan Näyttää, se oli hänen. Tila wc ("teatteri alkaa ripustin!") - erittäin hyvä. On ilmeistä, että elokuva hyvin ja seuraa rakkaudella. Pitäisi ehdottomasti mennä, varsinkin ne, jotka ovat jo oleskellut liian pitkä edessä kodin DVD-soitin.
Siinä "uudella kansainmvälisellä suomella" hienot arviot. Niihin voi jopa yhtyä. Minäkin iloitsin, ettei ollut tuota ”smacking”. No, talo oli palatsi. Vessoja joku moitti. Ne olivat extraprimat. Vieressä on muuten toinen teatteri nimeltään Dom Kino. Siellä esitetään kansainvälisiä filmejä dubbaamatta. Emme sinne eksyneet. Mutta ensi kerralla!
Elokuva – vihdoin
Valituksi tuli Tulip Fever. Filmillä ei ollut mitään tekemistä venäläisten kanssa. Paitsi ehkä olikin. Filmi kuvasi Amsterdamin tapahtumia juuri niihin aikoihin, kun meidän tuleva suurtsaarimme Pietari oli Hollannissa tutustumassa elämään ja laivanrakennukseen. Filmissä panostettiin paljon kanavaelämän kuvaukseen. Kanavan varret kuhisivat tai jopa ylikuhisivat elämää. Oikeastaan se kuhina oli hysteerisen mieletöntä. Se juuri kiehtoi minua. Toinen asia mikä kiehtoi, oli herrasväen pukeutuminen ja asuntojen sisustus. Minä en lainkaan elokuvan katselun aikaan päässyt perille kapakassa tapahtuvasta kaupanteosta. Sehän se oli se tulppaanikuume. Maailman ensimmäinen pörssikaupan yritys. Nurin meni todellisuudessa. Mutta nurin se oli minun mielikuvituksessakin, koska luulin sitä touhua vain innostuneeksi kapakkaelämäksi. Jälkeenpäin harmittaa erityisesti yksi juttu. Luulin siinä olleen jotain autenttista hollantilaisympäristöä. Pettymys. Itse asiassa filmiä ei oltu lainkaan kuvattu Hollannissa. Se oli kuvattu Englannissa. Filmiä sanottiin etukäteisarvioinneissa varsinaiseksi tihkuvaksi seksipommiksi. Olen liian vanha. Minusta filmin seksi oli kaunista. Annoin filmille 5 sormea. Olisi kai pitänyt pyrkiä kaikkien muiden keskiarvoon. Nyt menin vikaan itsekkäällä tavalla.
Outoa. En havainnut filmin olevan trilleri, enkä havainnut sen olevan varsinaisesti seksikäs. Minusta siinä oli ajankuvaa ja hienoa kuvausta. Naisnäyttelijät hyviä. Miehistä ei lukua. Ensi-ilta Suomessa on 22. päivä syyskuuta. Maailman ensi-ilta oli kai syyskuun alussa. Kansainväliset arvostelut ovat nihkeitä. 4-6 kymmenestä. Eipä heru pisteitä, eikä ole menemistä Oscar-skabaan. Olin väärässä. Annoin filmille 5/5.
Arvostelu
Miten meidän kerhomme arvosteli filmin? Tässä seuraa kerhon ansiokkaan sihteerin, rakkaan Siljan kooste:
-kaaoksinen, väritön mestariteos Hollannista, -ihanaa 1600-luvun hälisevää elämää, hienoja nopeita päällekkäisiä siirtymiä, hyvä leikkaus, -niin kaunis nainen että saa anteeksi pettämisen, -naurettava juoni, -hieno ajankuva ensimmäisestä pörssiromahduksesta jäi vain sivuosaan kun herttasarja nousi pääosaan, -kuin sarja hollantilaisia maalauksia, -haisi elämälle, -interiöörit, valo ja värimaailma kuin vanhoista maalauksista, -kaunista seksiä ja vähemmän kaunista seksiä, -vehkeilyä aina luostaria myöten, -tasapaksu, -ylinäytelty kuin selkokieliset uutiset, -kuin suomi-neukkuyhteistyö, -loppu höpönpöpöä ja sitten kysymys: ”kuinka paljon jää jäljelle kun tarina katoaa?” Sormia filmi sai keskiarvona 2,9 /5.
Pietarin reissu sai onnellisen lopun. Laivalla kokki oli vaihtunut ja menomatkan heikko suoritus korvautui aivan loistavalla illallisella. Päätimme jo uusista kohteista. Ensi keväänä menemme Prahaan.
