Sanomalehdet ja muukin media pursuvat nykypäivänä tulevaisuutta koskevia muutoskuvia. Useimmiten ne on kirjoitettu ikään kuin varmana totuutena. On jopa kerrottu minä vuonna tuo kaikki illuusio toteutuu. Kun on ehtinyt tähän ikään, ryhtyy epäilemään kaikkia sellaisia tulevaisuuksia jotka ovat lähellä, mutta kuitenkin liian kaukana elettäviksi. Nuorena sitä taas mielellään lateli tiskiin tulevaisuuksia, joiden toivoi pian tulevan koettaviksi. Nyt en usko robottiautoihin, enkä usko tekoälyyn, enkä usko digitalisaatioon sen paremmin kuin uskoisin kotoutumiseen, jos sillä tarkoitetaan yhtenäiskulttuuria. Kloonattu ihminen on minulle täysin tuntematon ja vihamielinen tulevaisuus. Uskonnot, kirkot ja valtiot ovat yrittäneet kloonata ihmistä. Ne ovat siinä tiettyyn asteeseen onnistuneet. Geenikloonatut sotilaat ovat varmaan olleet monen kenraalin toiveena. Uskon tietysti, että autoissa on paljon robotiikkaa, uskon myös, että teollinen valmistus ja karjan ruokinta, kuten myös lypsy ovat vahvasti robotisoituja. En usko kuitenkaan miehittämättömään tehtaaseen tai navettaan, sen paremmin kuin uskoisin miehittämättömään moottoripyörään tai laivaan. En myöskään usko robottiin joka sanoisi olevansa huippuluokan kokki, vaikka melkein uskon paremmin robotisoituun diagnostiikkaan kuin ylityöllistetyn lääkärin pikaiseen lääkemääräykseen.
Ennuste vuodelta 1967
Palaan aina Science Journalissa vuonna 1967 esiteltyyn huipputiedemiesten laatimaan ennusteeseen. Siitähän on nyt 50 vuotta. Vuoteen 2050, joka on nykyään tavan mukaan ennusteiden ”ohjetilanne”, sinne on puolestaan aikamatkaa vain 33 vuotta. Jos katsomme mikä toteutui 50 vuodessa ja mikä ei sinä aikana toteutunut, saamme pikku perspektiivin siihen mikä voisi toteutua nyt 33 vuodessa. Voisimme myös suorittaa uudelleenarviointia asioista jotka eivät koskaan toteudu.
Kaavio kertoo, että varmoja lähinnä heti 70-luvulla toteutuvia asioita olisivat meriveden taloudellinen suolanpoisto, syntyvyyden säännöstely, ultrakevyet rakennusmateriaalit, automaattiset kielenkääntäjät, elimensiirrot sekä luotettavat sääennusteet. Hyvin ennustettu, mutta asioiden toteutuminen on viivästynyt noin yhdellä sukupolvella. Hyvä niinkin! Meidän aikaamme mennessä toteutuneiksi ennustettujen asioiden joukossa on vain valtameren pohjan taloudellinen kaivostoiminta- öljyn poraus, joka ei kuitenkaan ole sen laatuista laajaa hyödyntämistä mitä tiedemiehet silloin tarkoittivat. Ehkä ”ei koskaan” –sarjassa on mielenkiintoisa ennusteita: uskotaan ihmisiän kasvattamiseen 50-vuodella, suoraan yhteyteen aivojen ja tietokoneen välillä, painovoiman kontrolliin ja pitkän kooman mahdollistamiin aikamatkoihin.
Meriveden suolanpoistoa on kehitetty ja siitä on tullut jopa kohtuullisen taloudellinen tapa tehdä juomavettä, jos halpaa energiaa on saatavissa. Syntyvyyden säännöstelyn keinot ovat olemassa. Kiinassa yhden lapsen politiikka on toiminut, mutta saa nyt kritiikkiä. Poika on liikaa. Köyhä musliminainen ei kuitenkaan saa mennä ilman aviomiestään apteekkiin, ja mies valvoo, ettei pillereitä osteta. Automaattiset kielenkääntäjät ovat olemassa – oletko kokeillut? Elimensiirrot ovat tulleet mahdollisiksi, mutta proteesit eivät todellakaan toimi uusina eliminä. Säätilaennusteettoimivat satelliittien avulla kohtuullisesti lyhyellä aikajaksolla, mutta luotettavia sääennusteita ei tulla koskaan laatimaan. Keskeinen tiedon taltiointi edistyy, niin myös tiedon saanti. Tiedemiehet eivät kuitenkaan ennustaneet Internetin ja Facebookin vallankumousta. Siis oikeastaan ainoa suuri muutos joka tapahtui, siitä ei ollut hajuakaan. Kvanttirelativiteetti ja partikkeliteoria etsivät totuutta. Suhteellisuusteoria ja kvanttiteoria etsivät toisiaan. Ei-narkoottisten huumeiden käyttöpersoonallisuusmuutoksissa on varmaankin LSD-ajan huuman jälkikaikuja. Eniten käytetty lyhytaikaisten persoonallisuusmuutosten väline taitaakin olla alkoholi. Sitähän suomalaiset käyttävät 10 litraa 100 % alkoholina vuodessa. Vuoden 1967 keskikulutus oli 3 litraa. Vai onko energiajuoman ylikäyttö tätä ennakoitua muutosta? Kontrolloitu fuusiovoimaolisi ennusteen mukaan laajassa käytössä. Fuusiovoiman tuottaminen ei kuitenkaan ole vielä ratkennut. Primitiivistä keinotekoista elämää on pystytty luomaan dna:sta. Käytännössä kaikki on kuitenkin alkupisteessään. Valtamerenpojan kaivostoiminta on laajaa, mutta keskittyy vain öljyteollisuuden tarpeisiin ja uusiutumattomien luonnonvarojen hyödyntämiseen. Synteettisen proteiinin tuottamista ruokaa varten ei ole ratkaistu, vaikka lihaskudoksen kasvattamista onkin tutkittu. Biokemiallinen immunisaatio bakteereja ja viruksia vastaan on utopian asteella, rokotukset kyllä, mutta sehän on jo vanha juttu. Geneettistä manipulointia perinnöllisten tautien torjumiseksi tutkitaan. Geeniterapia on kuitenkin haaveen asteella. Valtamerten taloudellinen viljely tuottaa tällä hetkellä 15 % maailman proteiinin tarpeesta. Osuus on kasvussa. Ostereiden viljely ja kassilohet eivät kuitenkaan ratkaise maailman ruokaongelmaa. Ylikalastus tuhoaa villiä kalakantaa. Myöskään biokemikaaleilla ei ole onnistuttu stimuloimaan uusien orgaanien tai elinten kasvua. Huumeet ja lääkkeet eivät ole osoittautuneet keinoiksi kasvattaa ihmisen älykkyyttä. Suoraa elektronista yhteyttä aivojen ja tietokoneen välillä ei myöskään ole syntynyt. Mutta senhän oletettiinkin onnistuvan vasta vuonna 2020.
Aivojen ja tietokoneen suora yhdistäminen näyttää olevan ennustajien suuri haave ja olettamus.
Alkaa epäilysten vyöhyke. Mahdollisesti ei-koskaan -sarjaan kuuluivat seuraavat ennusteet:
Osa tiedemiehistä arveli, että ikääntyminen voitaisiin pysäyttää jo näinä aikoina. Ihmisen elinikää arveltiin voitavan lisätä 50 vuodella. Nyt syntyvien suomalaisten tyttöjen eliniän odote on yli 83 vuotta ja poikien yli 76 vuotta. Vuonna 1967 elinajanodote oli tytöillä 72 vuotta ja pojilla 63 vuotta. Maailman väestöllä elinajanodote on tällä hetkellä runsaat 65 vuotta. Ystäväni Eero kertoi tavanneensa RAAD-ihmisiä ja kauhistuneensa. Hän ei halua elää 150-vupotiaaksi. En minäkään. Kaksisuuntaisen kommunikaatioon ulkoavaruuden kanssapiti olla alkamassa juuri tänään ja voimissaan vuonna 2025. Kommunikaatio on kuitenkin yksisuuntaista. Me vaan lähettelemme ja kukaan ei vastaa. Toisaalta ystäväni Eero on laskenut, että vastausviesti voisi tulla vasta 5000 vuoden päästä. Joten odottelemme. Uskottiin myös älykkäiden eläinten käyttöönmatala-asteisessa työssä. Nyt uskomme kehitysmaaihmisten korvaavan tämän työvajeen. Painovoimakentän modifiointija painovoiman kontrolli olivat tiedemiesten haaveena vuosisadan puolivälissä. Painovoimakenttä on pitänyt pintansa. Opetus suoralla tietokonesiirrolla aivoihin piti oleman mahdollista samoihin aikoihin. Aikamatkat jälleen - uskottiin pitkäkestoiseen koomaan, joka mahdollistaisi tällaiset matkat. Telepatian käyttö kommunikaatiossa oli ennusteen kaukaisin osa.
Mutta nämä viimemainitut ennusteen kuuluivatkin epäilevien ei-koskaan -sarjaan.
Kari Enqvist piti kiivashenkisen radiokolumnin tässä pari päivää sitten. Hän ihmetteli urheilijoiden rekrytointiin liittyvää mediakohua ja vertasi sitä lähes täydelliseen hiljaisuuteen, joka vallitsee suhteessa suomalaisten tiedeihmisten saamaan julkisuuteen. Panin tuohon taulukon, jossa on kuvataiteilijoita, kirjailijoita ja tiedemiehiä 400 vuoden takaa. Teknologia on myöhäinen ala. Nimiä löytyy vasta 1850 jälkeen. Kaikki taiteilijanimet vaikuttavat tutuilta, mutta tiedemiehissä on vähemmän tuttuja. Enqvist taisi olla oikeassa.
Rakentajat hakevat taitoa ja kykyä digitalisaatiosta
Oikeastaan tämä vanha ennuste on melkoisen kiinnostava. Se todella esittää meidän elämäämme konkreettisesti liittyviä mahdollisuuksia. Nykyennusteet ovat surkealla tavalla jämähtäneet yhteen ainoaan sanaan ”digitalisaatio”. Wikipedia sanoo tuon sanan tarkoittavan: ” Digitalisaatio tarkoittaa digitaalisten teknologioiden yleistymistä arkielämän toiminnoissa. Sen voidaan katsoa alkaneen 1980-luvun kotitietokoneiden käyttöönotosta. Lisäksi yhteisöllisyyden ja kansalaisdemokratian vaikutuskanavat ovat laajentuneet. Digitalisaatio on poistanut aikaan, tilaan, tiedonsaantiin ja osallistumiseen liittyviä rajoituksia kansalaisten vuorovaikutuksesta ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Digitalisaatio on monimuotoistanut palvelutyötehtäviä. Kehityskulku on muuttanut liiketoimintamalleja ja luonut uusia arvonlisäys- ja ansaintamahdollisuuksia.” Melkoisen hienosti ja ihanteellisen kaupallisesti sanottu.
Mutta nyt kysyn onko kysymyksessä sama digitalisaatio mistä rakentajat puhuvat? Rakennuslehdessä oli artikkeli digitalisaatiosta. Siinä kysyttiin erilaisten toimijoiden muutosprioriteetteja.
Rakennusliikkeet sanovat ykköseksi digitalisaation, konsulttitoimistot sanovat kakkoseksi digitalisaation, tuoteteollisuus sanoo ykköseksi digitalisaation, myös talotekniikkaurakoitsijat sanovat ykköseksi digitalisaation. Asuntorakennuttajat ovat ainoita jotka eivät kaipaa digitalisaatiota avukseen. Nyt ollaan siis puhumassa jostain muusta digitalisaatiosta kuin mistä ”yhteiskunta” ja Wikipedia puhuvat. Minun mielestäni tuo sana sotkee käsitteitä. Olen kutakuinkin varma, ettei rakennusteollisuuden merkittävin itse tunnistettu ongelma ole kansalaisdemokratian kehittäminen ja vuorovaikutuksen puute asiakkaiden kanssa. Mikäli olen itsekin ollut mukana ns. vuorovaikutussuunnittelussa, epäilen ettei suunnittelijakunnankaan suurin ongelma ole huonosti mennyt kansalaisvuorovaikutus. Sanovat sitä NIMBYKSI.
Algoritmit pyörivät – sehän se juuri on digitalisaatiota
Liikenne- ja maankäyttösuunnittelussa erilainen mallinnus on ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Algoritmeja on pyöritetty mennen tullen. Ongelmana ei suinkaan ole se etteikö ostetuilla ohjelmistoilla ja pitkälle viedyllä digitalisaatiolla pystytä numeroita pyörittämään ja niitä graafisiksi esityksiksi muuttamaan. Ongelma on se, ettei siihen väliin saada mahtumaan uusia ajatuksia, saatikka että vanhatkaan hyväksi havaitut olisivat mukana sopankeitossa. Black Box pyörii ja tuloksia esitellään päätöksenteon pohjaksi ikään kuin tieteenä - digitaaliajan huipputuotteena. Päätöksentekijöille syötetään hyötykustannussuhde. Jos se on yli yksi kannattaa painaa vihreätä. Liikenneministeriön ja Anne Bernerin digitalisaatio näyttäisi olevan jotain muuta. Se ilmenee Wikipedian selitystekstin viimeisestä lauseesta. Kysymys on arvonlisäyksestä ja ansaintamahdollisuuksista. Digitalisaatioon ei tunnu sisältyvän etiikkaa. Se on bisneksen ajuri. Vaikka toisaalta äskeinen selitysteksti sanoo digitalisaation poistavan kansalaisen vuorovaikutusesteitä yhteiskunnan kanssa. Sehän on etiikkaa! Tiedä nyt sitten, ajetaanko siinä arvonlisäystä vaiko kansalaisten yhteyksiä ”aikaan, tilaan, osallistumismahdollisuuksiin ja tiedonsaantiin”. Tuo olisi mahtavaa!
Hildebrands Deutsche Shokolade julkaisi vuonna 1900 postikorttisarjan, jossa kuvattiin tulevaisuutta vuonna 2000. Monet asiat liittyivät kaupunkeihin. Liikkuvat jalkakäytävät, sääntekokone, lentolaitteet, katettu kaupunki ja raiteilla liikkuva joukkoliikenneväline – maalla ja vedessä. Asiat eivät ole menneet juuri noin, mutta hakaneula on säilynyt täysin muuttumattomana. Niin siinäpä se. Digitalisaation suuri ihme ei ole poistanut hakaneulaa, ei nuppineulaa, eikä silmäneulaa.
Ominta aluetta – mutta ei sittenkään
Ja mitä nyt näenkään. Digitalisaation ominta aluetta on tietysti kankaiden leikkaus erikokoisiin ja muotoisiin paloihin tulevan käyttäjän mittojen mukaan. Mutta nyt näen ihmeen. Lattialle levitetään värillisiä viivoja täynnä oleva puolen neliömetrin paperi. Viivat mutkittelevat harmonisesti. Viivapaperin päälle levitetään läpinäkyvä puhdas paperi. Siihen piirretään oman kokoisen pukukaavan mukaisen palan ääriviivat. Leikataan paperi. Niitä mahtuu yhteen leninkiin xx kappaletta. Sitten leikataan kangasta. Otetaan huomioon tärkeä asia: langan suunta. Sähköinen ompelukone odottaa tarmoa täynnä, hiljaa suristen. Neuloja painaa kaasua. Kone hurahtaa meluisaan käyntiin. Ooh! Mitä tapahtui? Kangaspalat ovat vääripäin. Sauma on purettava. Miksi ihmeessä koneessa ei ole digitaalista varoitinta tai edessä vilkkuvaa liikennevaloa: tarkista kankaan puoli.
Tässä on meillä tyypillinen digitalisaation toimintakenttä. Jokaisella ihmisellä on omat piirteensä ja pyörteensä. Nyt kun haluan ärsyttää tuota digitalisaatiota, ärsytän sitä vaikkapa tällä kuvalla. Parikymmentä kuvaa vain vartalostasi ja digitalisaatio leikkaisi sopivat kankaanpalat ja vielä neuloisi ne yhteen. Et, voilà – siinä juhlamekko
Tutkitaan vielä omia ennusteita vuodelta 1970
Nyt varmaan löytyy jotain digitalisaatiosta. Eihän voi olla totta, etten olisi nähnyt edes pientä matkaa tulevaisuuteen. Jotain siellä pitää olla digitalisaatiosta tai tietoyhteiskunnasta tai ties mistä. Olihan siellä jotain. Oli Faksimile. Tutuistuin tähän ihmeeseen emsimmäistä kertaa kun olin Timo Vormalan kanssa Wienissä kansaivälisen atomienergiakomissionm päämajassa heidän uudisrakennustaan ihmettelemässä. Telefax-sanomalehti tai sanottaisiinko internet, olivat alkavaa todellisuutta 90-luvun lopulla, tai oikeastaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, eli 15-20 vuotta ennustamaani myöhemmin. Mielenkiintoinen arvaus tuo telefax-yhteys keskustietokoneeseen. Olihan telefax eli faksimile tullut käyttöön juuri 70-luvulla. Henkilökohtaisista tietokoneista ei ollut vielä aavistustakaan. Telefax oli suuri mullistus. Kuvia voi lähettää koneella. Sitä ennen lähetettiin tekstejä telexillä. Keskustietokoneeseen yhdistetyllä faxilla oletettiin voitavan saada tietoa mm. terveyteen liittyvistä asioista. Tekniikan välineeksi sen ei vielä arveltu soveltuvan. Olivathan telefaxin kopiot lämpökopioituja rullaliuskoja, joissa mittakaava helposti vääristyi.
Miten siis nyt tuota ennustetta uudistaisi? Onko jotain muuttunut 40 vuoden aikana? Kaikista toteutuvaksi ennustetuista asioista toteutuivat oikeastaan väri-TV:n ja videon (ja pikkuisen Skypen) lisäksi vain kansainvälinen lentoliikenne jumboilla sekä ”TELEFAX SANOMALEHTI JA TELEFAX YHTEYS KESKUSTIETOKONEESEEN”. Sähköautonkin piti olla osa todellisuutta jo 80-luvulla. Näin autoteollisuus lupasi!
Luovu käsitteestä!
Ystäväni! Luopukaa tuosta käsitteestä ja alistakaa se välineeksi. Digitalisaation bitit eivät voi kuvata lapsen viattomuutta, eivät rakkautta eikä vihaa. Ne eivät voi kuvata meidän kaupunkiamme. Viisaat ovat sanoneet, että logiikan ankaruus ja käsitteiden selkeys ei sovi kaupungin ymmärtämiseen, sillä kaupungissa totuudesta ja valheesta syntyy kolmas elementti, joka lumoaa meidät. Ilmiö lepää salatun päällä. Kaupunki myös valehtelee aina, etenkin kun itse Perkele iltaisin sytyttää lyhdyt asettaakseen kaikki epätodelliseen valoon (Gogol). Miten digitalisoisit tuon lumouksen bittimuotoon? Epätodellinen valo – sekin kiinnostaa?
